Brass kirjoitti:En ole tuota nauhaa kuullut, mutta litterointeja olen lukenut ja seuraavia ajatuksia on noussut:
- puhuvatko Auer ja tytär siinä kuiskaamalla?
- koko puhelusta jää vaikutelma, että tytär ja Anneli ovat "turvassa", ikäänkuin ulkopuolisia ja eivät edes pyydä itselleen apua. He eivät pelkää murhaajaa tai hyökkäystä, kuolemaa, vaan siellä käydään kurkkaamassa kuin television ruutua
- miksi Anneli lähti "katsomaan" kesken puhelun, oliko siellä tapahtumassa jotain erityistä?
- miksei hän ottanut "kättä pidempää" mukaansa mennessään katsomaan?
- miksei Lahti osoita mitään huomiota huppikseen, vaan tuntuu puhuvan vain Auerille tai yleisesti pyytää apua?
- kuuluuko Lahden puheessa/valituksissa pahoinpitelyn aiheuttamia ääniä, jos häntä kerran pistellään veitsellä puhelun aikan?
- miksi huppis ei poistu paikalta heti puhelun alussa
- miksi Auer kysyy tyttäreltään, poistuiko huppis jo?
Näitä on pyöritelty tällä palstalla aikaisemminkin, mutta nämä ovat asiat, jotka itselleni on jäänyt mieleen.
Jos sieltä nauhalta kuuluisi edes kerran Lahden suusta esim. "älä s**tana lyö" tai huppiksen suusta jotain vastaavaa "täältä pesee" tai Auerille huudettu jokin uhkaus, niin asia olisi selvä. Huppis on kuitenkin mykkä ja äänetön liikkeissään. Kun tuon kysymyksiä herättävän nauhan lisäksi tekijästä ei ole oikeastaan mitään kunnon näyttöä, niin asia ei ole mitenkään itsestään selvä.
Mielestäni on ainoastaan yksi henkilö, joka tietää varmasti, onko Auer syytön ja hän on Anneli itse. Lisäksi tytär saattaa tietää sen ja olettaen, että huppis on olemassa, niin huppis tietää sen. Näistä kolmesta vain huppis ja tytär voivat kirjoitella tällä palstalla.
1. Eivät puhu kuiskaamalla, vaan paikoin huutavat kovaan ääneen, puhelimeen siis. Keskenään he eivät paljon puhukaan, ja nämä ovat hiljaisempaan ääneen. Mutta eivät kuiskaile. Taustalta kuuluu kova mökä.
2. Eivät tunnu pyytävän apua muille kuin Jukalle. Tämä voi vaikuttaa jälkeenpäin mietittynä erikoiselta, mutta ei välttämättä käytännössä olekaan niin ihmeellistä. Olen joskus miettinyt asiaa kuvittelemalla, miten naiset käyttäytyvät, kun heidän miehensä kimppuun käydään. On tietysti eri asia saada joku kimppuun nakkikiskalla, kuin yösydännä, mutta tuollaisessa tilanteessa tulevat päälle "selkäytiemstä" lähtevät käyttäytymismallit, eikä toiminta ole aina kaikkein loogisinta.
Kun joku käy miehen kimppuun, nainen pyörii ympärillä, huutaa lopettamaan ja soittaa apua. Nainen ei hyökkää kolmanneksi tappeluun tai karkaa kokonaan paikalta, eikö vaan? Nainen ei jätä miestään yksin ja poistu paikalta hakemaan apua, vaan hän huutaa ja kiljuu ja yrittää näin lopettaa tappelun, ja soittaa apua paikalle. Hän ei oleta, että miehestä selvittyään päällekarkaaja käy hänen itsensä kimppuun. Se on tavallaan perusteeton olettamus, mutta semmoinen hassu ikiaikainen oletus on, että naisten ja etenkin lasten kimppuun ei käydä. Murhaaja ei ala jahtaamaan puukon kanssa pikkulapsia ympäri kämppää keskiluokkaisella satakuntalaisella omakotitaloalueella=) Semmoista ei vain tapahdu, ja vaikka sitä ei tilanteessa järjellään ajattele, se ajattelutapa tulee käyttäytymiseen.
Äiti ja tytär käyttäytyvät samanlaisesti, kuin jos Jukka tappelisi jonkun kännisen tuttunsa kanssa. Tämmöisiä tappeluita, kuolemaankin johtavia tapahtuu usein. Moni vaimo soittaa poliisin paikalle ja on huolissaan miehestään. He eivät oleta, että tappelija seuraavaksi käy heidän itsensä kimppuun.
Ja kyllähän molemmat parkuvat apua paikalle vähän väliä.
3. Oli tapahtunut erityistä. Häke-henkilö poistui nauhalta n. puoleksitoista minuutiksi! Siis kesken tämän sinänsä uskomattoman tilanteen, häke-nainen vaan sanoo, että apua lähetetään, ja käskee Auerin odottamaan linjalla ja häipyy itse pois! Jos Häke-ihminen olisi syytteessä, tämä käytös olisi varmasti todella epäilyttävää, mutta näin se vain kävi. Auer odottaa puolisen minuuttia (ei ole nyt litterointia tässä, joten tarkkuus on sinne päin, ulkomuistista) ja kuuntelee Jukan huutoa, puhuu vielä tyhjälle linjallekin. Jukka pyytää toistuvasti aueria apuun. Vasta kun Jukka on monta kertaa pyytänyt, Auer lähtee. Hän ei lähde "kesken puhelun", koska linjalla ei ole ketään.
Tärkeä huomio on se, että myös se "tappelun ääni" eli kolinat ja sängyn siirtymisäänet ovat tuossa kohtaa loppuneet. JUkka vain huutaa Annua ja mölisee sekavasti. Auer jopa huutaa olohuoneesta (Jukalle tai vain itselleen), että Menikse jo. Hän tietenkin osin olettaa/toivo, että huppis on jo häipynyt, koska kerran Jukka häntä apuun kutsuun. Auerhan ihmetteli oikein erikseen kuulustelussa, että miksi Jukka häntä kutsui, vaikka ei hän olisi voinut mitään tehdä. Asia oli jäänyt hänen mieleensä, koska hän lähtiessään luulee/toivoo huppiksen poistuneen ja sitten pelästyy, kun "törmääkin" häneen takkahuoneen oviaukon läheisyyteen saapuessaan.
Lapsen tulo paikalle mahdollistaa Auerin lähdön puhelimesta, koska hän voi antaa puhelimen tytölle. Näin hän voi sekä lähteä, että jäädä=) Sanoo vielä tytölle, että pyydettiin odottamaan linjoilla.
Huomaa, että ilman tuota Häken luonnottoman pitkää taukoa, ei AA olisi voinut poistua puhelimesta lainkaan! Miten hän silloin olisi tappanut Jukan joka kuulemma "heräsi puhelun aikana"? Hän ei ainakaan ollut voinut laskea mitään ko. tauon varaan, kun ei tiennyt sitä tulevankaan. Toisaalta hän ei myöskään voinut tietää Jukan heräävän. Nämä pitää muistaa, kun miettii erilaisia teorioita.
4. Kuulusteluissa ei Auer osannut sanoa, miksei ottanut mitään asetta. Keittiössä oli veitsiä, mutta Auerille eivät ne tulleet mieleen edes seuraavana päivänä. Toisaalta; mitä Auer olisi veitsellä voinut tehdä? Ainoastaan ampuma-ase olisi antanut hänelle jonkinlaisen suojan. Lisäksi hän ei edes tiennyt huppumiehen mahdollisesta aseistuksesta (ainoastaan sen, että sillä oli "puukko"). Auer ei ylipäätään lähtenyt paikalle puolustamaan miestään, vaan koska kuvitteli, että huppis oli jo lähtenyt. Ei hänen ollut tarkoitus takkahuoneeseen mennä tappelemaan, eikä hän takkahuoneessa koskaan käynytkään, kun ei päässyt kuin olohuoneen matolle asti. Auerhan vain huusi kaukaa huppista lopettamaan ja juoksi sitten karkuun.
5. Jukka huutaa pitkiä valitushuutoja, rääkyy ja mölisee ja huutaa hyvin epäselviä repliikkejä hyvin hätääntyneellä äänellä, paniikissa. Ne kuulostavat umpikännisen mölinältä, mikä todennäköisesti johtuu siitä, että häneltä on isketty hampaat suusta ja tietysti veitsellä isketty myös. Litteroinnista saa sen käsityksen, että AA ja Jukka siellä vaihtavat ajatuksia rauhallisesti, mutta totuus on hiukan toinen=) Jukan huudot ovat kautta linjan epäselviä ja sekoittuvat tuskanhuutoihin. Vasta hieman ennen Auerin lähtöä tulee ikäänkuin tappeluun suvantovaihe, jossa Jukka saa huudettua hiukan pidemmän avunhuudon, joka kuulostaa joltain "tule tule tänne apuuu" -tyyliseltä. Kaks kertaa toi tule siinä mielestäni on, vaikka se kuulostakin kummalta.
Kannattaa miettiä, miten ihminen reagoi, jos hän on täysin ylivoimaisen uhan armoilla, hyvin nopeassa tilanteessa. Siis ajattele, jos makaisit lähs liikuntakyvyttömänä maassa, ja yrittäisit jollain konstilla väistellä puukoniskuja. Se olisi aikamoista kiemurtelua ja rääkymistä. Sinulla ei olisi aikaa kiroilla ja kertoa, että sattuu, vaan rääkyisit paniikissa ja yrittäisit estellä osumia.
Huomioi, että Jukka ei näytä kiroilevan lainkaan. Hän ei huuda, että saatana ku sattu, eikä makaa käpertyneenä huoneen nurkassa. Päin vastoin, hän riuhtoo kuin mieltä vailla ja rääkyy kauheita huutoja. Miksi hän tekisi niin, jos hän olisi yksin, ja tietäisi, että hänen vaimonsa on häntä piktän aikaa tuikkinut puukolla? Eikö pahasti puukotettu pyri minimoimaan liikkeensä ja kivun? Minusta tuntuu siltä, että pyrkisi. Jukka tietää, että apua soitetaan; miksi hän ei ole hiljaa ja odota apua? Miksi hän mölyää ja kolistelee, vaikka huudoista päätellen tekee aiva helvetillisen kipeää. Jukka rääkyy niinkuin häntä kidutettaisiin, ei siis todellakaan ähki ja valita, että voi helvetti akka minkä teit.
Kuvittele mitä ihminen tekee pakokauhuissaan kidutettaessa ja mitä hän tekee yksin puukotettuna ollessaan. Jos sinua olisi puukotettu, riuhtoisitko ympäriinsä tuskaasi lisäten, vai makaisitko mahdollisimman hiljaa hammasta purren ja tuskasta valittaen?
6. Jukka hutaa jatkuvasti pitkiä tuskanhuutoja, jotka eivät mielestäni mitenkänä sovi siihen, että hän vain makaa yksin huoneessa paikallaan. Lisäksi kolinaa, mäjähdyksiä ja kovaa sängyn siirtymisääntä kuuluu kaiken aikaa. Tilanne ei muuten kuultuna ole läheskään niin hidastempoinen, kuin sen litteroinnista päätellen tuntuu olevan. Kannttaa kiinnittää huomiota myös aikaan: paljonko eri asioihin menee aikaa. Näin voi miettiä, missä henkilöt kulloinkin ovat.
7. Ei tietoa=) Hän ei tunnu pitävän soittoa uhkana, mikäli asian tajuaa. Hän ei välttämättä ole ihan kirkkaimmillaan itsekään. Toissavuonna Tampereella taloon tunkeutui mies, joka tappoi kotona istuneen miehen, kun tämä ei osannut vastata hänen kysymykseensä teleportaatiosta. 17 veitseniskua tuli siitä, mutta surmaaja ei oikein itsekään tiennyt että oli jonkun tappanut.
8. Auer ei mielestäni kysy tyttäreltään kuin kerran, eli aivan puhelun lopussa (hän kyselee poistumista 3 kertaa). Toinen on enemmän itselle esitetty toive, ja toinen ehkä huuto Jukalle. Tämä tapahtuu sen jälkeen, kun tyttö oli hiipinyt olohuoneeseen ja nähnyt verisen ja kuolleen isänsä ja kirkaissut kaikin voimin (se kirkaisu on mielestäni nauhan ainoa "epäuskottava" kohta.... miten voikin lähteä 9v tytöstä moinen Halloween-kirkaisu...). Tyttö tulee tietty takaisin, jatkaa itkemistä, ja Auer, joka on puhelimessa Häke-ihmisen kanssa sanoo itkuisella äänellä, Älä itke xxxx hei siel. Häken tiedustellessa murhaajan sijaintia Auer selittää, että todennäköisesti siellä makuuhuoneessa ellei jo lähtenyt, ja sitten kysyy viereensä/lähelle tulleelta tytöltä "olikse siellä vielä'" mihin tyttö vastaa hyvin hiljaisella äänellä "Ei, se lähti".
Siis Auer kysyy tytöltä, koska tyttö on juuri käynyt katsomassa. myöhemminhän Auer muisteli, että oli itse lähettänyt tytön katsomaan ja tunsi tästä syyllisyyttä, mutta nauhan mukaan mitään lähettämistä ei tapahdu, eikä tyttökään ole sellaisesta kertonut. Auier ei vahtinut tytärtä, se on totta, eikä ollut huolissaan hänestä. Toisaalta tilanne oli äärimmäisen strssaava ja ärsykkeitä tuli vaikka kuinka monesta suunnasta. Ihminen ei tuolloin toimi aina loogisesti, ja mikä sitten sitä loogiusta käytöstä olisi ollut? Huutaa lapselle, että heti pois sieltä??
Disclaimer: kaikki yllä oleva oli ulkomuistista, ilman litterointia tai häke-nauhaa esitettyä, ja saattaa sisältää pieniä epätarkkuuksia. Asiasisältö on kuitenkin oikea, eikä sisällä tahallista vääristelyä.