Sivu 258/328
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ti Marras 21, 2017 1:10 am
Kirjoittaja dazu
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Itse en kyllä usko että tekijä oli paikallinen. Silloin se olisi jo jäänyt kiinni.
Mulla on vahva uskomus, että oli, koska kuten Kinnunenkin on sanonut, niin "jostain olivat tulossa ja johonkin menossa". Eli jalkaisin kuljettiin... tultiin Raholasta omakotitaloalueelta, jossa myös muutama kerrostalo ja muutama rivari/paritalo, eli asuinalueelta ja suuntana oli Pohois-Tesoma, Haukiluoma, tai Lamminpää.
En usko, että ei-paikallinen porukka liikkuisi tällä tavalla.
Lisäksi itse törmäsin noihin aikoihin Raholan okt alueen suunnalla vastaavanlaiseen porukkaan, jossa siis kolme nuorta, jossa yksi pidempi ja kaksi lyhyempää ja kaikki oli aineissa.
Uskon, että ihan paikallinen porukka on kyseessä, mutta ne eivät jostain syystä näy poliisille. Ei ehkä olekaan rikostaustaa, ei ehkä olekaan näkyvää ongelmataustaa...
Ongelmia voi tuottaa sekin, että alueella, jossa nämä nuoret ovat todennäköisesti asuneet, asuu sellainen 40 000 ihmistä.
Kouluista tähän varmasti parhaiten löytyisi vastaus. Tesoman yläaste, Kaarilan yläaste ja muut silloiset alueen yläasteet ovat mielestäni sellaisia paikkoja, joihin nämä ovat todennäköisesti jättäneet jäljen itsestään.
Ihan varmasti vuosikymmenen vaihteessa ja vuosikymmenen alussa noissa kouluissa ylä-asteella olleet muistavat kuvaan sopivia henkilöitä.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ti Marras 21, 2017 12:56 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Tässä on tehty niin laajaa tutkimusta, että en usko tekijöiden olevan paikallisia. Ja uhrin uskon valikoituneen sattumalta. Muuten ne olisivat jo jääneet kiinni.
Pikemmin niin että ovat jostain muualta ja ovat olleet käymässä jonkun tuttunsa luona. Tuttu tällöin varmaan aavistaa syylliset, mutta ei puhu poliisille, koska on itsekin joku huumehemmo.
Eihän tätä voi varmasti tietää, mutta tätä pitäisin todennäköisimpänä syynä siihen, ettei tutkinta tunnu etenevän.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ke Marras 22, 2017 6:15 pm
Kirjoittaja Kapteeni Hastings
Onko tutkinta vielä käynnissä?
Mitään juttua ei ole tullut Aamulehteenkään enää pitkään aikaan..
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: To Marras 23, 2017 2:11 am
Kirjoittaja samoilija
dazu kirjoitti:samoilija kirjoitti:Sanoin heti aluksi että vaikea keissi tulee olemaan kun murhaajalla ei ollut selvää kytköstä uhriin. Tampereen poliisi ei perinteisesti löydä satunnaisia tappajia joista ei ole jäänyt mitään dataa kameroihin, ulkopuolisten verkkokalvoille taI dna-rekisteriin. Näin se vaan menee. Todellisuus ei ihan vastaa CSI:n jaksoja.
Tässä Salosen keississä tekijä näkyy kuitenkin valvontakamerassa ja poliisilla on DNA ja murha-ase, sekä kengän koko ym. Lisäksi voidaan olettaa, että tekijä asui alueella.
Se mitä poliisilla on ovat murha-ase ja DNA mistä ei ole hajuakaan kenelle kuuluu. Valvotakameran poikaporukalla voi olla yhteys tekoon, tai sitten ei. Lisäksi kuvat ovat niin heikkoa laatua ettei niistä ole käytännössä ollut tunnistamisessa mitään hyötyä. Aika kuuluu ja yhä epätodennäköisempää on että tekijä löytyy ilman että joku vasikoi tai tekijä itse mokaa ja jää kiinni.
Tutkinta on ollut yhtä hapuilua alusta asti ja tämä on välittynyt myös mediaa seuranneille. Milloin mitäkin poikajengiä on etsitty "varmoin syin" ja vituiksi on mennyt joka kerta. Kuka tahansa Tesomalla asunut olisi voinut jo alussa kertoa että huudeilla liikkuu paljon porukkaa jotka eivät asu siellä vakituisesti. Mun mielestä se virhe mikä aluksi tehtiin oli keskittyä pelkästään Kärätörmän ja murhan tapahtumapaikan ympärille. Jossain muualla se olisi saattanut toimiakin, mutta juuri kyseisellä alueella ja seudulla ei.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Pe Marras 24, 2017 1:00 pm
Kirjoittaja Myrskylintu
DNA tämän sitten joskus kymmenen vuoden päästä ratkaisee, jollei tekijä ole poistunut maasta pysyvästi maihin jossa ei paljoa testailla, tai kuollut. Erakkosurman tyyppinen ratkaisu tällä tulee olemaan. Jollain oikealla asialla tekijä/porukka oli, ei kukaan huvikseen dallaile keskiyöllä kovassa pakkasessa lähiöitä ympäriinsä. Kyseessä ei ollut mikään hengailu, vaan joku asia.Vartavasten murhamieskään tuskin jaksaisi tuollaisessa kelissä kauaa kytiksellä olla. Spontaani tappo eskaloituneen riidan päätteeksi tai joku huumehörhö psykoosissa.
Kyllä pahiksilla voi toisinaan olla aivan uskomaton onnikin. Hammasmurhaaja nyt ensimmäiosenä tulee mieleen, mutta muutenkin. Ihminen voi onnistua tekemään viisi eri murhaa eri vuosina ilman, että häntä edes epäillään. Nämä jäävät sitten kiinni jos jäävät, kun lähiomaisella on epäily herännyt ja narauttaa, taikka sitten DNA. Joskus kuusikymppisenä sitten narahtaa DNAan kautta jossain yhteydessä, että katos katos. Toki sitten kiistää ja sanoo, että se oli mun veitsi mutta mä möin sen tyypille jonka nimeä en tiennyt enkä muistaisi anyway.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Pe Marras 24, 2017 10:03 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Nyt en enää muista ulkoa, mutta eikös tuosta veitsestä löydetty peräti kolmen ihmisen dna? Miten ihmeessä ei matsaa kehenkään? Ettei nyt vaan olisi jotenkin kontaminoitunut tai kämmätty tuo näytteenotto? Mitenkään nuo tekijät eivät voi olla mitään ammattilaisia, vaan melkeinpä luulisi, että poliisin vakioasiakkaita jo nykyään.
Ellei sitten ole joku "paremman väen" poikaporukka, joka itsekin pelästyi pahasti satunnaista tekoaan ja yksinkertaisesti paransivat tapansa ja pystyivät jotenkin tapauksen sulkemaan mielistään pois ja muuttivat lopulta muualle. Tällöin tekijä voisi olla hyvinkin nuori, jopa alle 15v.
Jonnekinhan nuo pojatkin menossa olivat ja murhaaja samoin. Asuntoalueelle, pussinperälle melkein. Eivät ole mitään turisteja Tamperetta tutkimassa hirmupakkasessa. Toki murhaaja itse voi olla jostain ihan muualta, mutta kyllä tuosta poikaporukasta ainakin pari asui ihan alueella. Ei tuonne nyt huvikseen jalkauduta kävelemään autioita pyöräteitä keskellä yötä.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Pe Marras 24, 2017 11:46 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Kuolemannaakka kirjoitti:Toki murhaaja itse voi olla jostain ihan muualta, mutta kyllä tuosta poikaporukasta ainakin pari asui ihan alueella. Ei tuonne nyt huvikseen jalkauduta kävelemään autioita pyöräteitä keskellä yötä.
Minusta yksinkertaisin selitys on se, että koko kolmen porukka on tullut jostain muualta esimerkiksi käymään kaverin luona tai ostamaan huumeita Tesomalla asuvalta myyjältä ja ovat olleet niillä asioilla.
Teon jälkeen he ovat poistuneet Tesomalta ja ehkä Tampereelta kokonaan kotipaikalleen. Paikallinen kontakti on huumemies tai muu hämärähemmo, eikä siksi kerro poliisille mahdollisia epäilyjään.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Pe Marras 24, 2017 11:51 pm
Kirjoittaja samoilija
Kuolemannaakka kirjoitti:
Jonnekinhan nuo pojatkin menossa olivat ja murhaaja samoin. Asuntoalueelle, pussinperälle melkein. Eivät ole mitään turisteja Tamperetta tutkimassa hirmupakkasessa. Toki murhaaja itse voi olla jostain ihan muualta, mutta kyllä tuosta poikaporukasta ainakin pari asui ihan alueella. Ei tuonne nyt huvikseen jalkauduta kävelemään autioita pyöräteitä keskellä yötä.
Pelkästään Käräjätörmässä oli tuohon aikaan ainakin 3 huumeluukkua joissa oli porukan suhteen jatkuva vaihtuvuus. Asunnon päävuokralainen pysyi useimmiten kai samana mutta porukkaa tuli ja meni yötä päivää. Pakkasta tai ei. Sitä tarkoitin tuolla että tyypit eivät välttämättä asuneet alueella. Saattoivat olla käymässä ja asuvat ihan muualla, Lielahdessa tai Ylöjärven puolella, tai vaikka Hervannassa. Eivät välttämättä ole sekaantuneet sen tasoisiin rikoksiin että DNA olisi poliisin rekisteriin päätynyt. Tai kuka tietää, ehkä tekijöitä oli vain yksi.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Marras 25, 2017 3:22 am
Kirjoittaja lech
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Kuolemannaakka kirjoitti:Toki murhaaja itse voi olla jostain ihan muualta, mutta kyllä tuosta poikaporukasta ainakin pari asui ihan alueella. Ei tuonne nyt huvikseen jalkauduta kävelemään autioita pyöräteitä keskellä yötä.
Minusta yksinkertaisin selitys on se, että koko kolmen porukka on tullut jostain muualta esimerkiksi käymään kaverin luona tai ostamaan huumeita Tesomalla asuvalta myyjältä ja ovat olleet niillä asioilla.
Teon jälkeen he ovat poistuneet Tesomalta ja ehkä Tampereelta kokonaan kotipaikalleen. Paikallinen kontakti on huumemies tai muu hämärähemmo, eikä siksi kerro poliisille mahdollisia epäilyjään.
Kolmen porukka tarkoittaa, että siellä on aina joku vuosia myöhemmin kielimässä kun joku pisti. Ennemmin tai myöhemmin. Kolme vuotta ja pimeä tapaus edelleen tarkoittaa, että vaaka kallistuu yhden tekijän suuntaan.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Marras 25, 2017 6:00 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Eli oletko sitä mieltä, että tämä kameroissa näkyvä kolmen porukka ei liity tapaukseen?
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Marras 25, 2017 11:22 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Yksihän vaan murhasi ja karkuun juoksi. Ei löydetty muita jalanjälkiä, tai ei ainakaan ole kerrottu. Voihan tietty olla, että toiset jäivät kauemmaksi katsomaan, kun yksi juoksi uhrin perään. Ehkä kaksi muuta lähti karkuun pyörätietä takaisinpäin.
Ei kolmikon tarvitse sinänsä pakosti liittyä tapaukseen, mutta aika kummaa on, etteivät ole ilmoittautuneet ja että veitsestä, joka juuri sopisi tuon ikäisille, löytyy 3 dna:ta. Kohtuullisen paljon viittaa siihen, että kolmikosta joku on syyllinen. Nyt kun aikaa on kulunut jo paljon, ja syyllinen ei ole selvinnyt, kyllä voivat pitää suunsa supussa edelleen.
Tietysti on jopa se mahdollisuus, että kolmikko on jo löydettykin, mutta ei vaan sovi veitsestä löytyneeseen dna:han. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että porukasta on kuvakin, eikä kukaan muka tiedä, keitä he ovat. Kyllä heillä täytyy jonkin verran paikallistuntemusta olla, eivät voi mitään tyhjästä tipahtaneita olla. Murhaajakin juoksi kuitenkin tarkasti kohti Pallopoika-grilliä ja samaan aikaan nähtiin muitakin juoksijoita Käräjämäellä. Sinne päin kaikki lähtivät.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Su Marras 26, 2017 4:15 pm
Kirjoittaja wonderland
Kuolemannaakka kirjoitti:Yksihän vaan murhasi ja karkuun juoksi. Ei löydetty muita jalanjälkiä, tai ei ainakaan ole kerrottu. Voihan tietty olla, että toiset jäivät kauemmaksi katsomaan, kun yksi juoksi uhrin perään. Ehkä kaksi muuta lähti karkuun pyörätietä takaisinpäin.
Ei kolmikon tarvitse sinänsä pakosti liittyä tapaukseen, mutta aika kummaa on, etteivät ole ilmoittautuneet ja että veitsestä, joka juuri sopisi tuon ikäisille, löytyy 3 dna:ta. Kohtuullisen paljon viittaa siihen, että kolmikosta joku on syyllinen. Nyt kun aikaa on kulunut jo paljon, ja syyllinen ei ole selvinnyt, kyllä voivat pitää suunsa supussa edelleen.
Tietysti on jopa se mahdollisuus, että kolmikko on jo löydettykin, mutta ei vaan sovi veitsestä löytyneeseen dna:han. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että porukasta on kuvakin, eikä kukaan muka tiedä, keitä he ovat. Kyllä heillä täytyy jonkin verran paikallistuntemusta olla, eivät voi mitään tyhjästä tipahtaneita olla. Murhaajakin juoksi kuitenkin tarkasti kohti Pallopoika-grilliä ja samaan aikaan nähtiin muitakin juoksijoita Käräjämäellä. Sinne päin kaikki lähtivät.
Eikös yksi dna ollut uhrin. Harvemmin mihinkään veitseen koskee vain ja ainoastaan yksi ihminen. Yleensä puukkoja lainaillaan, kun niitä ei joka hepulla ole. Voi olla, että siinä on myös jonkun sellaisen dna, jolla ei ole tapauksen kanssa mitään tekemistä.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Su Marras 26, 2017 5:01 pm
Kirjoittaja Täysi Purenta
Olen tainnut esittää tämän teorian jo aiemminkin, mutta voihan olla että liikkeellä oli kolmikko mutta surmateosta tietää vain yksi. Uhrin luona oli vaan yhdet jäljet. Jos seurue on ollut kyllin jurrissa ta huumeissa, ei kaksi muuta ehkä edes noteeraa kun yksi jää matkasta hetkeksi. Eli he voivat todella väittää valheenpaljastustestissäkin viattomasti tietämättömyyttään, ja olla siinä oikeassa.
Ville ja Julle jatkavat matkaa kun Olli pysähtyy kuselle/yökkäämään tai jotakin. Mutta Olli päätyykin suukopuun tuntemattoman sivullisen kanssa ja päätyy pätkimään tämän puukolla hengiltä. Käyttäen veistä jolla on aiemmin illalla leikitty ja porukassa ihailtu sitä kädestä käteen kuljettaen. Kun Olli puolen korttelin päässä hölkkää kaverinsa kiinni ei poikia kiinnosta onko hänen vaatteissaan joku tahra lisää ja veistä tai sen puutetta ei muista enää kukaan.
Aamulla Ollilla on vain hatara muistikuva ja pieni vitutus kadonneesta veitsestä, muilla ei sitä pienintäkään muistikuvaa siitä ettei koko matkaa kuljettukaan yhdessä. Pari vastaavaa tärinäaamua lisää ja ne viimeisetkin mielikuvat ovat kadonneet uusien tyhmyyksien tieltä eikä kukaan tilanteessa ollut oikeasti muista edes sitä että silloin yhtenä yönä jouduttiin kävelemään.
Tällaisessa tilanteessa koko tutkimus on pelkkää vastatuuleen kusemista. Vain se että joku dnaataan varistellut henkilö saadaan muista syistä kiinni ja mätsi löytyy voisi tuoda selvyyttä juttuun. Tosin vain aihetodisteiden verran.
Toinen vaihtoehto voisi olla toivo siitä, että tekijän muistoista löytyisikin tallenne teosta ja syyllisyys alkaisi jossakin vaiheessa kalvamaan. Mutta kamaveikko joka muistaisi tarkasti kahden vuoden takaisia.... Tähän ei edes minun uskoni riitä.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Su Marras 26, 2017 6:39 pm
Kirjoittaja sörsse
Mutku tuosta kolmikosta on ollut kuvia jo niin paljon mediassa, että varmasti huumepeikkojenkin verkkokalvoille on sellainen osunut, niin luulisi kuvissa olleet henkilöt tuntevan itsensä siitä ja näin blokanneet itsensä tähän juttuun, vaikkeivät muistaisikaan tapahtuneesta miltään, eli kaikki kolme tietävät että joku heistä on ollut asialla.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Su Marras 26, 2017 8:09 pm
Kirjoittaja taotao
Kyllä kai siitä kolmikosta sen verran paljon julkisuudessa oli, että aivan varmasti ovat tietoisia, että hei mehän tuossa menemme, kun alueella silloin liikumme... mistä päästään taas siihen, että miksi eivät ole ilmoittaneet itseään. Niinpä.