Detective1 kirjoitti: Ma Touko 09, 2022 8:55 am
Tässä ulkopuolisen kilahtamisessa on yksi pieni ongelma. Narratiivin mukaan tekijä hakkasi lasiovea minuutin, oli naamioitunut ja varustautunut fileerausveitsellä sekä astalolla. EI kuullosta äkkinäiseltä kilahtamiselta. Lisäksi hän oli äänetön ja toimi niin taitavasti ettei juurikaan jättänyt mitään jälkiä, ei edes hajujälkiä (joidenkin tietojen mukaan jälkikoirat saivat vainun tontin rajalle asti). Hänestä ei myöskään ole ulkopuolisten havaintoja tullessa tai lähtiessä.
Tuota esille nostamaasi "yhtä pientä ongelmaa" on varmaan poliisikin pohtinut ja lienee ongelman selvittämiseksi konsultoinut psykiatrian asiantuntijoita, vai onko...
Detective1, tiedätkö, onko Jukka S. Lahden murhan rikostutkinnassa konsultoitu psykiatrian asiantuntijoita esille nostamastasi "yhdestä pienestä ongelmasta"? Ja jos on konsultoitu, niin ovatko psykiatrian asiantuntijat olleet samaa mieltä kuin sinä, eli että mainitsemasi "narratiivin mukainen" toiminta ulkopuolisen hyökkääjän kohdalla "ei kuulosta äkkinäiseltä kilahtamiselta"?
.
.
Oh, just one more thing...
Onkohan poliisi havainnut Jukka S. Lahden murhan rikostutkinnan yhteydessä viitteitä siitä, että terveydenhuollon ja sosiaalityön ammattihenkilöiden toiminnassa ja puheissa sekä laatimissaan asiakirjoissa ja lausunnoissa on sellaisia epäselvyyksiä ja ristiriitaisuuksia, joiden perusteella on/olisi aiheellista erikseen selvittämällä varmistaa poliisin käytettävissä olevin keinoin kyseisten toimijoiden luotettavuus asiantuntijoina, lausunnonlaatijoina ja viranomaisyhteistyön kumppaneina? Tämä kysymys, koska:
---> Olen nähnyt VSSHP:n alueella ja Valviran oikeuksilla toimivan psykoterapeutti-lääkärin kirjaamia potilasmerkintöjä, joista ilmenevien seikkojen perusteella on syytä epäillä, että ne sote-alan ammattilaiset ja valvontaketjun tahot, jotka ovat valvontavelvollisuutta ja potilasturvallisuutta laiminlyöneet ja samalla jostain syystä kuitenkin "luottaneet" kyseisen psykoterapeutti-lääkärin toimintaan, ovat myös osallisia kyseisen psykoterapeutti-lääkärin potilaiden hyväksikäyttöön ja pahoinpitelyyn, koska ovat laiminlyöneet uhrien auttamisen sekä jättäneet heidät tilanteeseen, jossa henki ja terveys ja toimeentulo on edelleen jatkuvasti vaarassa.
---> Sitä en tiedä, onko tämä kyseinen psykoterapeutti-lääkäri VSSHP:n alueella yksittäistapaus, ja vain hänenkö kohdalla KOKO valvontaketjun KAIKKI tahot ovat jättäneet jostain syystä lakien mukaiset tehtävät suorittamatta. Se havainto on, että nyt ainakin yhdellä Valviran viranomaisella on jotain sellaista tietoa, jonka perusteella hän on katsonut aiheelliseksi poistaa twiittinsä, jossa on kertonut, että psykoterapeuttien valvonta on vaikeaa, koska tapauksissa on 'sana sanaa vastaan'.
---> Se tieto minulla on, että on olemassa psykoterapiapaikka ja siellä psykoterapeutteja ja lääkäreitä (tiedossani yhden käden sormilla laskettavissa oleva määrä), joiden sanaan ei voi luottaa potilaat eivätkä heidän omaisensa eivätkä heidän lausuntojaan lukevat kollegat ja viranomaiset, kuten esimerkiksi Kela, Avi, Valvira ja oikeusasiamies- ja kansleri.
---> Sekin tieto minulla on, että valvontaketjun osapuolet eivät pistä tikkuakaan ristiin sen eteen, että tässä puheena olevan kyseisen psykoterapeutti-lääkärin potilaina olleet henkilöt saisivat oikeaa tietoa tilanteestaan (mikä heitä on oikeasti vaivannut ja mikä ei ja miksi heitä ja heidän omaisiaan on kohdeltu väärin ja miksi heidän ja heidän omaisten on pitänyt maksaa haitallisista psykoterapiakuntoutuksista ja hoidoista sekä sote-ammattilaisten ja valvontaketjun tahojen toistamista virheistä). Näiden väärinkohdeltujen ja haitallisten kuntoutusten ja hoitojen kohteeksi joutuneiden potilaiden potilasturvallisuutta ei taata viranomaisten taholta millään tavalla edes niin että jatkossa diagnoosi- ja hoitovirheitä ei toistettaisi heidän kohdallaan. => JA JOS ei ole kyseessä yksittäistapaus, niin sama tilanne on muillakin psykoterapiapotilaina olleilla, jotka ovat joutuneet väärinkohdelluksi, haitallisen psykoterapian ja huijauksen kohteeksi psykoterapioissa, joita antaa Valviran laillistamat psykoterapeutit.
---> Omana mielipiteenäni vielä painotan, että en usko tässä kerrotun, kyseisen psykoterapeutti-lääkärin olevan yksittäistapaus VSSHP:n alueella.
---> Mielipiteen tasolla uumoilen, että Jukka S. Lahti on vuonna 2006 saanut jotain kautta vihiä tuon psykoterapeutti-lääkärin toiminnan erikoisista piirteistä, joihin valvontaketjusta yksikään taho ei jostain syystä halunnut/kyennyt/osannut puuttua. Siitä minulla ei ole hajuakaan, millaisia kiemuroita on päästelty, jos Jukka S. Lahden murhan rikostutkintaan ja oikeusprosesseihin olisi edellä mainittu 'psykoterapeutti-lääkärin väärän toiminnan jäljille pääsy' vaikuttanut.
Summa summarum: Kun kysytään, kuka murhasi Jukka S. Lahden, on samanaikaisesti myös kysyttävä, millaisten syiden vuoksi tämä murhatutkinta ja koko oikeusprosessi kynti niin metsään, että vieläkään ei ole saatu Jukka S. Lahden murhaajaa rautoihin ja käräjille. => Murhaajan lähipiirin vaikeneminen olisi yksi syy. Mitä olisivat ne muut syyt?