Sivu 27/45

Re: Varsinais-Suomen käräjäoikeus 2012

Lähetetty: To Maalis 01, 2012 4:45 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Severin A kirjoitti:Mielummin näkisin järkevällä tavalla selostettuna tapahtumien kulku siten, että ulkopuolinen tekijä onnistuu olemaan aina tauolla tai muuten näkymättömissä silloin, kun lapsi käy paikalla. Vain lähtöhuipennus menee pieleen ja lapsi näkee poistujan pompsahtavan näkymättömiin pimeään joulukuun yöhön.

Ai niin... Lasten kertomuksiin ei pidä uskoa, ei kun pitää sittenkin... Missä järjestyksessä lasten kertomuksia tulee painottaa enemmän ja missä vähemmän?

Jos olisit perehtynyt tapaukseen, niin tietäisit, että lapsi "käy paikalla" tasan kerran silloin kun Huppis on talossa. Se käynti on myös ikuistettu nauhalle. Huppis myös poistuu hyvin pian tämän jälkeen, jolloin lapsi hänet näkee.
On varsin ymmärrettävää, kun asiaa oikein ajattelee, että lapselle riittää vilkaisu kuolleeseen isään, eikä hän kovinkaan lähelle huonetta astu. Toisekseen lattialla olevat lasit muodostavat paljasjalkaiselle pikkutytölle esteen myös, joten senkään vuoksi hän ei matolta eteenpäin pääsisi.

Mutta saat tietysti myös uskoa siihen, että lapsi näkee runnotun isänsä jo ennen puhelua, mutta ei pahemmin tykkää kyttyrää, vaan menee vielä puhelun aikana uudestaan katsomaan, mitä isälle kuuluu, ja sitten vasta järkyttyy henkihieveriin.
Jos ei logiikasta mitään välitä, niin ok. Ilmankos tapaus vaikuttaa erikoiselta, ja varmasti ihmetyttää, miksi Auer päästettiin oitis vapaaksi.

Re: Varsinais-Suomen käräjäoikeus 2012

Lähetetty: To Maalis 01, 2012 4:49 pm
Kirjoittaja Tara
^ Laitoin Veristin postiin kommentin ketjuun Ulvilan tapaus 5:

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 34#p464634

Re: Varsinais-Suomen käräjäoikeus 2012

Lähetetty: To Maalis 01, 2012 4:59 pm
Kirjoittaja Severin A

Re: Varsinais-Suomen käräjäoikeus 2012

Lähetetty: To Maalis 01, 2012 10:52 pm
Kirjoittaja Flammable
Valhalla kirjoitti:Auerin ja miesystävän oikeuskäsittelyn syyttäjät ja tutkijat ovat kuitenkin tuon KKO:n osoitetun kirjelmän esitutkintamateriaaliinsa liittäneet.

Ja valtakunnansyyttäjä on ehtinyt sanomaan, ettei oikeudenkäynneillä ole yhteyttä. ( tarkoittaen tietenkin juridista yhteyttä joka edellyttäisi noiden asioiden käsittelyä yhdessä ja sidoksissa ).

Ja KKO ei ole valitusta vielä käsitellyt mutta tuolta osin hakemus on nyt julkistettu. Käräjien päätöksella.
Tuo valitus on voinut olla poliisin mapissa tutkintaa varten. Ajalliset yhteydet, fyysiset paikat ja tapahtumat, joita toisessa tutkinnassa käydään läpi saadaan mahdollisesti viimeisestä yhteenvedosta selkeimmin. Eli ei voi sanoa, etteikö Auerin tutkinnassa ole hyötyä jo kerran tehdystä Auerin tutkinnasta, vaikka ne eivät liittyisi toisiinsa. Se käsittelee samoja henkilöitä ja samat paikatkin on ollut tutkinnan kohteina. Jos jotain tietoa löytyy yhdestä valituskirjelmästä, säästyy aikaa, kun ei tarvitse käydä paikanpäällä.

Se murhaoikeudenkäyntihän on jo päätetty julkiseksi ensimmäisessä käräjäoikeuden istunnossa. Lähtökohtaisesti sitä päätöstä noudatetaan.

Re: Varsinais-Suomen käräjäoikeus 2012

Lähetetty: To Maalis 01, 2012 11:42 pm
Kirjoittaja Panu
Salaisiksi julistetuissa tapauksissa, jotka oikeudessa osoittautuvat täysin valheeksi, pitäisi olla mahdollista perua tämä salaiseksi julistaminen.

Re: Varsinais-Suomen käräjäoikeus 2012

Lähetetty: To Maalis 01, 2012 11:51 pm
Kirjoittaja VPY
Onpa todella ärsyttävää kun tulee tänne lukemaan ketjun viimeistä sivua, että mitä oikeudessa on tänään tapahtunut, niin silmille levähtääkin yhden Sirpan sivupersoonan tänne postaamaa sarjapropagandaa joka ei edes liity edes ketjun aiheeseen mitenkään. Haista paska Sirpa-Naakka syö lääkärin määräämät pillerit, hyppää junan alle, hakeudu hoitoon tai jotain.

Re: Varsinais-Suomen käräjäoikeus 2012

Lähetetty: Pe Maalis 02, 2012 12:15 am
Kirjoittaja huppuhiiri
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... 09/1392523

Kyseisessä jutussa 17.09.2011 taksiyrittäjä avaa tätä AA:n päätöstä lopettaa lasten terapia (joka on IMHO käsittämätön). Mitähän muuta hän on sen jälkeen kertonut? Veikkaan että kaikki pienimmätkin tiedonmuruset.

Re: Varsinais-Suomen käräjäoikeus 2012

Lähetetty: Pe Maalis 02, 2012 2:00 am
Kirjoittaja Arska
Flammable kirjoitti:
Arska kirjoitti:Tässä tapauksessa syytteet koskevat rikoslain lukua 20 ja siten oikeus määrää joka tapauksessa asianomistajille oman avustajan tai omat avustajat oikeudenkäyntiä varten. Meinaat että he ovat siellä ihan vain amicus curiae?
Lapsella on oikeus mielipiteensä ilmaisemiseen ja jos hän haluaa sitä, on edunvalvojan haettava hänelle oikeusavustaja.Edunvalvojan on kuitenkin kyettävä perustelemaan esittämänsä yksityisoikeudelliset vaatimukset, joita syyttäjä voi ajaa. Oikeudenkäynnin alkaessa lapsi on jo todistanut. Tässä on mahdollista, että vanhimmalla tytöllä on oma mielipide asioidensa ajamiseksi ja hänellä on edunvalvojan lisäksi oma oikeusavustaja.
Seksuaalirikoksia koskevissa jutuissa oikeus määrää asianomaisille avustajan tai avustajat, ellei ole jotain erityistä syytä olla määräämättä. Syyttäjä ei siis yleensä aja asianomistajan vaatimuksia tällaisissa jutuissa. Asianomistajat ovat prosessiin osallisina, kantajina.

Re: Varsinais-Suomen käräjäoikeus 2012

Lähetetty: Pe Maalis 02, 2012 2:33 am
Kirjoittaja Flammable
Arska kirjoitti:Seksuaalirikoksia koskevissa jutuissa oikeus määrää asianomaisille avustajan tai avustajat, ellei ole jotain erityistä syytä olla määräämättä. Syyttäjä ei siis yleensä aja asianomistajan vaatimuksia tällaisissa jutuissa. Asianomistajat ovat prosessiin osallisina, kantajina.
Jos lapset haluavat ilmaista mielipiteensä, se tapahtuu ennen oikeudenkäyntiä. Heidät kuullaan videolla ja vastaaja tai syyttäjä voi esittää kysymyksensä litteroidun keskustelun pohjalta kirjallisesti ennen oikeudenkäyntiä tutkinnan ollessa vireillä. Jos tulee jatkokysymyksiä, voi syntyä avustajan tarve ja edunvalvojan on järjestettävä se lapselle. Videokuulustelun yksi tarkoitus on, ettei lapsen tarvitse olla traumaattisessa oikeus käsittelyssä itse läsnä. Jos hän ei ole läsnä ilmaisemassa mielipidettään, ei avustajallakaan ole tehtävää, ellei lapsi ole ennen oikeudenkäyntiä ilmaissut mielipidettään. Edunvalvoja voi kyllä itsenäisesti päättää ajaa korvaus vaatimusta ja ilmoittautua kantajaksi, en tosin vieläkään ymmärrä mitä lisäarvoa sillä saattaisi olla.

Re: Varsinais-Suomen käräjäoikeus 2012

Lähetetty: La Maalis 03, 2012 1:09 am
Kirjoittaja Instigator
Valhalla kirjoitti:Kantaja/vastaaja termien lipsahdukset eivät olleet kovin oleelliset viesteissä paitsi sinulle, kun pääsit asiaan takertumaan.
Niin, tarkoitit siis, että valtion lisäksi syytteessä on vastaajana lapsia? Tämähän nyt menee vallan mielenkiintoiseksi ja alkaa kuulostamaan kovin "sirpamaiselta".

Sinä sanoit lasten olevan "kantajina" syytteessä tukeaksesi MissHolmesin lausuntoa, jonka perusteella lapset olisivat kovinkin aktiivisia lsh-syytöksissä. Jos olisit tarkoittanut "asianomistajia", olisi viestisi ollut päämäärätöntä itsestäänselvyyksien toistelua (kaikki tietävät lasten olevan asianomistajia; onhan syytteetkin nostettu lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä). Jos olisit tarkoittanut "vastaajia", olisi viestisi ollut vain yksinkertaisesti tyhmä. Lopeta kiemurteleminen.
Valhalla kirjoitti:Ja mitä tulee lasten tarinoihin niin jo ensimmäinen mediakin on pistänyt mustaa valkoiselle asiasta. Apu 2/2012 artikkelissa lukee, että nämä nyt luetut syytteet perustuvat Anneli Auerin lasten kertomuksiin. Lehti ei nimennyt lähdettään asiassa. Kyselit missiltä lähteitä - onkos sinulla muuta viitteitä, ettei syytteet olisi alkujaan lasten kertomuksista? Siihen varsinaiseen asiaan et esittänyt vastinettasi vaan pakoilit noihin kahden termin merkityksiin.
Tuon toimittajan olettamuksen perusteella tuskin voidaan sanoa kyseessä olevan tosiasia. Minulla on objektiivisesti tarkastellen ihan yhtä luotettava lähde omille spekulaatioilleni: Anneli on sanonut, että esitutkinta sisälsi vain asiantuntijalausuntoja.

Re: Varsinais-Suomen käräjäoikeus 2012

Lähetetty: La Maalis 03, 2012 3:47 am
Kirjoittaja Mopoterroristi
Kun Sirpa-Naakka sai fudut, niin sitten tämä multikaheli otti käyttöönsä Instigatorin ja Flammablen tässä Don Q maisessa pakkomilteisessä harrastuksessaan tunkuttaa "Anneli on syytön"-propagandaansa joka tuutista ja joka ketjusssa.Oletko Sirpa ihan terve, kuulosteleppa ihan itseksesi asiaa ja mieti onko tuollainen ihan terveen käytöstä :wink:

Re: Varsinais-Suomen käräjäoikeus 2012

Lähetetty: La Maalis 03, 2012 9:10 am
Kirjoittaja taavetti
Varsinais-Suomen käräjäoikeuden salassapitopäätös
01.03.2012

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 29.02.2012 antaman törkeää raiskausta ym. (vastaajat Anneli Auer ja Jens Kukka) koskevan asian julkisuuspäätöksen nojalla toimitetaan medialle liitteenä olevat asiakirjat.

Tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari

http://www.poliisi.fi/poliisi/satakunta ... endocument

Tiedotteessa on linkit valokuviin ja muutoksenhakuun.
Koneeni ei jostain syystä avaa esim. tuota poliisin tiedotteen muutoksenhaku-tiedostoa. Josko joku sen auki saava kertoisi esim. muutoksenhaku-osiossa, jos se sisältää jotain uutta?

Re: Varsinais-Suomen käräjäoikeus 2012

Lähetetty: La Maalis 03, 2012 9:22 am
Kirjoittaja Valhalla
Tuossa valituslupahak.ssa on 25 sivua joskin muutama peitetty. Sivut eivät ole tekstitiedostona vaan kuvina. Täytyypä palata asiaan jos siitä vaikka joitain sivuja tänne irrottaisi ja linkittäisi.

Mutta keskimmäisten lasten todistelu on se keskeisin asia. Mikä pistää silmään on, että kaikki nimet - lastenkin - on siellä sen kummemmin peittelemättä.

Re: Varsinais-Suomen käräjäoikeus 2012

Lähetetty: La Maalis 03, 2012 10:25 am
Kirjoittaja Valhalla
http://www.poliisi.fi/poliisi/satakunta ... penElement

Täytyy sanoa, että nopealla silmäyksellä olen harvinaisen samaa mieltä hovioikeuden kompuroinnista kuin valituksen laatineet syyttäjät. Tässä jpeg-kuvina jos joku ei saa auki pdf:ä = ( tuli käännetty järjestys )

US - katso vaikka sivu 7. Syyttäjä on selvästikin lueskellut palautteitasi täällä ja ilman copyrighteja yhtynyt ajatuksiisi. No - ilmeisin on ilmeistä mutta kyllä näitä lukiessa ihmettelee ketä siellä hovissa oli kotona.

http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_25.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_24.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_23.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_22.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_21.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_20.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_19.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_18.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_17.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_16.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_15.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_14.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_13.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_12.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_11.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_10.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_09.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_08.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_07.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_06.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_05.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_04.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_03.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_02.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... age_01.jpg

Re: Varsinais-Suomen käräjäoikeus 2012

Lähetetty: La Maalis 03, 2012 10:44 am
Kirjoittaja taavetti
Wau, kiitokset Valhallalle. Tässä sitä pohtimista riittääkin.