Re: Bad Machine 81 Finland
Lähetetty: Ma Tammi 28, 2013 8:45 pm
Vantaan liivijengiläisten määrä on kasvanut rajusti
Kuva: POLIISI
Viime vuonna poliisia työllisti Vantaalla etenkin Helvetin enkelien alajärjestö nimeltä Bad Machine. Poliisin mukaan kyseinen moottoripyöräjengi pyörittää salakapakkaa Viinikkalassa.
PAIKALLISET
25.1.2013 07:30, Päivitetty: 24.1.2013 16:10 Kommentoi 19
Poliisi on huolissaan rikollisjärjestöiksi luokiteltujen moottoripyöräjengien vahvistumisesta Vantaalla.
Itä-Uudenmaan poliisin rikosylikomisario Timo Nyyssönen kertoo, että liivijengit ovat onnistuneet haalimaan riveihinsä lyhyessä ajassa suuren joukon uusia vantaalaisia jäseniä.
– Jäsenmäärä on jostain syystä kasvanut räjähdysmäisesti. Pari vuotta sitten Vantaalla asuvia jengiläisiä oli 60, nyt jo noin 200, Nyyssönen kertoo.
Ammuskeluja ei onneksi ollut Vantaalla.”
Poliisin tietojen mukaan uudet jäsenet ovat tyypillisesti ”keski-ikäisiä sekatyömiehiä, joilla on jonkinlaista rikostaustaa”. Alaikäisiä ei joukossa ole. Jengiläisillä tiedetään olevan ampuma-aseita.
– Ammuskeluja ei onneksi ollut Vantaalla viime vuonna, Nyyssönen sanoo.
Kotimaiset liivijengit nousivat viime vuonna poliisin päähuolenaiheeksi Vantaalla.
Liivijengiläisten epäillään syyllistyneen huumekauppaan, laittoman tavaran kauppaan, alkoholirikoksiin sekä väkivaltarikoksiin, jotka liittyvät muun muassa velanperintään ja ravintolanujakoihin.
Nyyssösen mukaan poliisia työllistivät viime vuonna erityisesti Helvetin enkelien alajärjestöt, etupäässä Bad Machine.
Poliisi iski jengin kerhotiloihin Viinikkalassa runsas vuosi sitten epäillyn tapon yrityksen takia. Tiloista löytyi aseita, huumeita ja salakapakka.
Useita Bad Machinen jäseniä tuomittiin useista eri rikoksista vankeusrangaistuksiin Vantaan käräjäoikeudessa. Tuomiosta valitettiin, ja nyt poliisi odottaa hovioikeuden ratkaisua, joka annetaan maaliskuussa.
– Nämä jäsenet ovat yhä vapaalla jalalla, ja salakapakka on jatkanut toimintaansa, Nyyssönen kertoo.
Poliisi on laatinut toimintastrategiaa Vantaalla vaikuttavien liivijengien varalle.
– Emme voi vain jäädä katselemaan heidän touhujaan. Motoristijengit ovat vakava uhka yhteiskunnalle, Nyyssönen korostaa.
Rikosylikomisarion mukaan moottoripyöräjengien toiminta uhkaa laajentua Suomessa edelleen. Se on myös jo varsin kansainvälistä.
– Paikallisilla jengiläisillä on kontakteja ainakin Baltian suuntaan.
Tänä vuonna poliisin suurennuslasin alla on liivijengien lisäksi etenkin se, ilmestyykö Vantaalle nuorten muodostamia väkivaltaisia katujengejä, jollaisia on jo Helsingissä.
– Havaintojemme mukaan tällaisia jengejä ei Vantaalla ole ollut, Nyyssönen toteaa.
Poliisin mukaan katujengeillä ei ole mitään yhteyttä motoristijengeihin.
ULKOMAALAISKOPLIEN TOIMINTA HIIPUI
Tuomas Massinen
Vuosi 2012 oli Vantaalla rikostilastojen valossa edellisvuotta rauhallisempi: Itä-Uudenmaan poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä laski.
Poliisi kirjasi Vantaalla viime vuonna yhteensä 22 635 rikosta. Vuonna 2011 vastaava luku oli 23 256.
Rikosylikomisario Timo Nyyssösen mukaan rikosten määrän väheneminen johtui pitkälti omaisuusrikoksista, joiden määrä putosi 13 250:stä 11 514:een.
– Omaisuusrikosten väheneminen selittyy pääosin sillä, että ulkomaalaiset rikollisryhmät eivät olleet viime vuonna kovin aktiivisia. Moni niiden jäsenistä on tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin, Nyyssönen kertoo.
Henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten määrä väheni Vantaalla 1 949:stä 1 898:aan. Lukumäärä on pysynyt korkeana vuoden 2011 alussa voimaan tulleen lakimuutoksen takia: poliisi on voinut tutkia lieviä perheissä sattuneita pahoinpitelyjä ja syyttäjä syyttää niistä, vaikkei uhri vaatisi rangaistusta.
Tilastot rumenivat huumausaine- ja seksuaalirikosten kohdalla: Huumerikosten määrä kasvoi 1 795:stä 2 071:een. Valtaosa oli käyttörikoksia. Seksirikosten määrä taas nousi 110:stä 145:een. Nimikkeenä oli usein lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/ ... ut-rajusti