Caldera kirjoitti:padlock kirjoitti:Aiemmin he toimivat kuin normaalijärkiset ihmiset.
Mitenkähän lienee. Muistan että silloin alkuaikoina vuosia sitten kun en tiennyt koko jutusta lööppejä enempää, kiinnitti huomiota veljen puheet siitä miten Jukkaa oli sanottu paholaisen pojaksi. Veli tuntui laittavan oudon paljon painoa tuolle merkityksettömälle heitolle jonka joku suuttunut vanha ukko oli huutanut. Muistan ajatelleeni silloin että no toi Auerin veli on varmaan joku lahkolainen. Luulen että koko tämän sotkun ydin on jossain tuollaisessa maagisessa ajattelussa, jonka maailmassa muurahaismyrkkyä suihkutteleva pikkutyttö on myös realistinen hahmo, siinä missä nyt vaikka jokin paholaisen poika.
heihei, nyt, kuulehan, hieman jos miettisit mitä tulit sanoneeksi..

syydät Auerin veljeen sen mikä on lähtöisin Anneli Auerilta!
(ruffe ja Oppenhaimer jo valaisseet asiaa..)
Tässä lisää. Menkööt kun kerran kirjoitin, ja kaivoin pari linkkiäkin:
Joka ikinen luku 666, joita vuosien varrella (2010 alkaen) on etp:stä on Anneliin liittyen putkahtanut esille, on peräisin joistakin Anneli Auerin omista puheista. Nyt te kaksi, Caldera ja padlock, liitätte ne Auerin veljeen!
Kun aikanaan toin niitä esille sitä mukaa kun niitä etp:tä selatessa löytyi, ja kun kokosin niitä yhteen, Auerin syyttömyyden puolustajat hyökkäsivät minun kimppuun, että se typerä luku kiinnostaa muka minua. Hitto soitoon, sehän on kiinnostanut Anneli Orvokki Aueria.
En tiedä miksi, mutta onhan tuo erikoista kuitenkin, ekonomis-rouva, looginen, eikä ole todettu mielisairautta.
Anneli Auer on itse kertonut veljelleen asioita Jukasta liittyen tuohon pirun kolmen kuutosen lukusarjaan! Anneli, siis vain Annelia on askarruttanut tuo vitun typerä numerosarja!
Mistään ei käy ilmi, että se olisi veljeä askarruttanut, hän on voinut Annelin numerologista huu-haa-höpinää ihmetellä, ja sen vuoksi muisti asian - koskihan se tavallaan myös Jukka Lahtea - koska Anneli Auer on tuota numerosarjaa Jukan kohdalla korostanut.
kuvakaappaus tuolta:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 20#p537120
JPEG185, veljen kuulustelusta ote. Häntä on pyydetty kertomaan mitä tiesi Annelista ja Jukasta ja heidän suhteestaan:
Viimeisin ilmaantunut lukusarja 666 löytyy helsinkitaxidriver-sivustolta (Jens Kukalle omistettu blogi, jota ylläpitää arvatkaa kuka).
Siellä on englanniksikäännettyä referaattia esitutkintamateriaalista. Sen mukaan Auer on opastanut lapsia
kirjoittamaan seinälle (siis Turun kodissa kun Auer oli vielä vapaa, eikä lsh-juttua ollut tullut esille vielä)
numerosarjaa 666 Jukka Lahden verellä ja tuhkalla. Miten ihmeessä lapset keksisivät tällaisia juttuja äidistään???
lainaankin itseäni:
Tara kirjoitti:Î On vai?? No osa noista taxidriver.com-lainauksessa on ollut esillä, lehdissä ja minfossa ym.
mutta , siis tämäkin:
...They tell that their mother had made them to write 666 on the wall with their dead dad’s blood and ashes.
Tuo oli minulle uutta.
Ahaa, siis Anneli on laittanut lapset käyttämään tuhkaa ja verta, piirustamaan kuutosia?
Lähde? Erikoinen kertomus lapsilta, jos pitää paikkansa.
Tuo olisi jo viides kerta kun Auerin liepeillä ilmenee tuo luku 666 hänen itsensä käyttämänä.
Se tuntuu niin hullulta, aikuinen ihminen.
Veljelleen Auer höpissyt Jukan ja 666-luvun yhteyksistä kahteen kertaan (ennen Jukan murhaa), käyttänyt lukua satunnaisissa kirjoituksissaan jo kotiäiditnetin aikoina ilman mitään selitettävää yhteyttä. Tuon nyt tietää joka iikka, mukamas jotain erityistä.. Pelleillyt??
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?p=562606#p562606
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?p=562603#p562603
Eli tuo helsinki taxidriver sivulta löytynyt pirunluku-juttu on tuorein - en muista kuka sen ensimmäisenä löysi ja laittoi esille (annijattako? joku vaan..ei en muista).
Näistä omituisista asioista Annelin yhteydessä ja lasten puheissa oli jotakin myös syksyn käräjillä, Valkama puhutteli aiheesta teologian professoria (joka ei ollut tietääkseenkään, hänen mielestään risti väärinpäin ja numerosarja 666 ei välttämättä liity mihinkään erityiseen...no, varsinaiset asiat käytiin sitten ehkä suljetuin ovin)..tähän en hae linkkiä käräjäoikeuden live-uutisiin, koska sillä teologian tohtorilla ei ollut mitään sanottavaa asiaan..
------------------
Lisäys: Kun tuo veli tuossa kuvailee Jukan uskonnollisuutta, niin mainitsen vielä, että ehkä Jukan sisar tunsi veljensä paremmin kuin Auerin veli. Hän kertoo mm että Jukka ei ollut mikään tiukka ateisti (JPEG195) vaikka ei kirkkoon kuulunutkaan.