DemlaMinfo kirjoitti:hannas kirjoitti:Mielestäni tässä Helsingin Asema-aukiolla tapahtuneeseen, sittemmin uhrin erittäin valitettavaan kuolemaan johtaneeseen pahoinpitelyyn liittyvässä kommentoinnissa on huolestuttavaa se, että monilta tuntuu unohtuvan se tosiasia, että ihminen on ko. väkivallanteon seurauksena kuollut.
Ei vaan vajaan viikon sen jälkeen sairaalasta kotiutuneena. Kuolinsyy ei ole tiedossa. Pahoinpitelyllä voi olla osaa kuolemaan, tai voi olla ettei sillä ole osaa kuolemaan. Pitäydytään faktoissa kiitos.
On mitä suurimmalla todennäköisyydellä mahdollista, että uhri ei ole aiheuttanut vammoja itse itselleen.
hannas kirjoitti:Uskon itse, että uhrin kimppuun "lentopotkulla" hyökännyt henkilö, SVL:n "johtoon" kuuluva nuorehko mies, olisi tehnyt samanlaisen hyökkäyksen ketä tahansa kohtaan, kuin hän teki nyt menehtynyttä nuorta miestä kohtaan.
Ei. Kyllähän siinä on ollut provosointia ja sylkemistä / sylkemiseleitä ennen tilanteen kärjistymistä. Tavalliset ihmiset ei sylje, provosoi, tai tee sylkemiseleitä nakkikiskalla jonossakaan. Anarkistit tekevät ja sylkevät.
Sylkemistä ja räkimistä kasvoille ei ole tapahtunut. Tutkinnanjohtajan mukaan on saatettu sylkeä kadulle. Paikalla olleen todistajan mukaan uhri oli sylkäisevinään mielenosoittajien eteen. Oikeudenkäynnissä kannattaisi ottaa esiin, missä sitä sylkeä on oikeasti ollut. Syljestä saa erinomaisen hyvin dnan.
hannas kirjoitti:
Sehän useimpia ihmisiä järkyttääkin kaikkein eniten, että jo alaikäisenä ensimmäisen (kaikkiaan 9:stä) pahoinpitelytuomiostaan saanut epäilty tekijä toimisi aivan samoin, vaikka häntä ja hänen järjestönsä "kunniaa" "kyseenalaistaisi" kuka tahansa, nuori, mies, nainen tai lapsi. Hän antaisi väkivaltaista "kurinpalautusta" kenelle tahansa ohikulkijalle.
No ei ole kelle tahansa ohikulkijalle antanut kurinpalautusta vaan vasemmistoanarkistille, jonka provosoinnin asteesta tilanteen kehittymiseen emme tiedä videomateriaalin puuttuessa.
Henkilö ei ole ollut aktiivinen missään poliittisessa liikkeessä. Hän ja kaveri eivät tienneet ennalta ko. mielenilmauksesta. He olivat vain kaupungilla käymässä.
hannas kirjoitti:Ko. henkilö on ilmoittanut edellisenä yönä netissä poliisille "lehtisten jaosta" seuraavana päivänä kello 12-15 välisenä aikana, omalla nimellään, mainitsematta järjestöä. Osoitteena on Poste Restante, 03100 Helsinki. Miksi hän ei ole käyttänyt omaa osoitettaan, jos järjestön osoitetta ei jostain syystä voinut käyttää? Onko hän asunnoton?
No kieltämättä selittää väkivaltaisuutta, jos kaveri on niin kädetön, ettei saa asuntoa pidettyä päänsä päällä. Kylmähän siellä alkaa olla, vankilassa on VOK-tason tarjoilu.
Miksi hän ei ilmoittanut rehellisesti, että kyseessä on Suomen Vastarintaliikkeen mielenilmaus? Poste Restante, 03100 -osoite viittaa erikoisiin järjestelyihin, joista ehkä viranomaiset ottavat selvää.
hannas kirjoitti:Mielestäni kyse on siitä, että epäilty tekijä on jo nuorena alkaneen väkivaltarikollisen "uransa" huipentumaksi nyt saamassa tuomion törkeästä kuolemantuottamuksesta, kovennettuna (viharikos). Hänen järjestönsähän SVL jakaa jäsenilleen pisteitä tällaisista konfrontaatioista ja "saavutuksista" viranomaisten (poliisi, oikeuslaitos) kanssa.
Mikä viharikos tässä on kyseessä? Tarkennatko?
SVL:n ex-johtaja on todennut, että juuri tällaista hän on pelännytkin. SVL:n jäsenet saavat pisteitä sitä enemmän, mitä kovempia väkivaltarikoksia he tekevät. SVL:n viharikosten kohteeksi sopivat esimerkiksi juutalaiset, muslimit, tummaihoiset, homoseksuaalit, feministit, vasemmistopuolueiden edustajat, naiset, lapset ja "suvakit". Eli noin 99,99 % muista ihmisistä.
hannas kirjoitti:Siksi hän ilmoittautui vasta sunnuntaina, tällöinkin vasta puolen yön paikkeilla, varmaankin oltuaan itselleen tyypilliseen aikaan sopivassa humalatilassa, ensimmäiselle poliisiautolle, kun hiffasi, että uhri onkin kuollut ja nyt on hyvät pointsit jaossa. Tekonsa jälkeenhän hän pakeni paikalta Asema-aukiolta.
Tuskin tuo kaveri missään psykoosissa on ja kuvittelee pelaavansa videopeliä. Eiköhän ottanut poliisiin yhteyttä, kun sai tietää, että kuolemantuottamusta, tai törkeää sellaista on tutkinnassa. Se kuolleen kaveri ei ole tainnut vieläkään ottaa yhteyttä poliisiin..?
Epäilty oli mennyt lähimmälle poliisiautolle ilmoittautumaan puolen yön aikaan humalassa.
Uhrin ystävien kuulemisien arvostelua ei ehkä kannata tehdä, kuten ei uhrin muidenkaan läheisten. Hehän eivät ole syytettyinä tässäkään tapauksessa mistään rikoksesta.
hannas kirjoitti:Tekijän kaltaiset henkilöt ovat kansainvälisessä rikostutkimuksessa ja suomalaisessakin kriminologiassa tunnettuja ns. sosiopaatti -tyyppejä. Heistä ei tunnu miltään se, mitä kärsimystä vaikka eläimen (niistä usein aloitetaan) ja toisen ihmisen piinaava pahoinpitely tai sadistinen tappaminen aiheuttaa uhreille tai heidän omaisilleen, läheisilleen tai yhteisöille ja yhteiskunnalle.
Nyt mennään jo tekijän pään sisälle oman mielikuvituksen voimalla. Väkivaltaan ei tarvitse olla sosiopaatti, huono impulssikontrolli ja heikko äly riittää.
Niin ja kaikki on liikaa, kun ihmisen henki ja koko persoona, elämä menetetään, kuten tässä tapauksessa.
hannas kirjoitti:Itse ihmettelen, miksi tätä epäiltyä tekijää ei ole saatu ilmeisesti suomalaisessa vankeinhoidon ja vapaaehtoisjärjestöjen RAY-avustetussa organisaatiossakaan kuntoutettua millään lailla parempaan toiminta- ja työkykyyn. Hänhän ei ole ilmeisesti koskaan ole ollut missään töissä ja mitenkään hyödyllinen, vaan ainoastaan tuomiota lusiva tai niiden välillä yhteiskunnan tuilla elävä rikollinen ja merkittävä kustannus yhteiskunnalle. Ja tämä "kehitys" nyt jatkuu.
Eli ei merkittävästi eroa anarkisteista elämäntavoiltaan. Samaa roskasakkia, eri joukkue.
Minusta kyse ei ole siitä, kuka on parempi tai huonompi väkivaltaisuudessa tai ihmisten tappamisessa. Nyt täysin syyttömän ja viattoman ihmisen pahoinpiteli tietoisesti toinen, tunnetusti väkivaltainen ja useista rikoksista tuomittu ihminen, joka olisi voinut sen kuitenkin fiksummilla valinnoilla tällä kerralla välttää. Mutta hän valitsi itse toisin ja hyökkäsi vahingoittamistarkoituksessa henkilön kimppuun.
Lisäksi hänellä oli poliittinen agenda, ja siksi hänen tulee saada siitä kovennettu tuomio, viharikos -perusteella.
hannas kirjoitti:Hän on syyllistynyt aina heti vapaalle jalalle päästyään uusiin rikoksiin ja erityisesti pahoinpitelyihin, joista hän tuntuu tekijänä saavan nautintoa. Nyt hän on saanut hengiltä kuolemantuottamuksena ensimmäisen uhrin, joten seuraava luonteva askel onkin tietysti tappo ja murha. Aseitahan hän on niin ikään hankkinut, nyrkkirautoja, teleskooppipamppuja ja kaasuja. Ehkä hän on pyrkinyt aseistamaan itsensä ja 7-8 hengen armeijansa vallitsevaa yhteiskuntaa ja ihan satunnaisia kadullakävelijöitä vastaan.
Tai ehkä kaverilla on vaan heikko impulssikontrolli kuten kehitysmaalaisilla, joita vihaa ja ei vaan osaa selvittää asioita ja erimielisyyksiä puhumalla.
Minusta henkilön mielenterveysongelmiin ja impulssikontrollin haasteisiin olisi tullut kyetä tarjoamaan ratkaisua hänen aiempien linnareissujensa ja vankeusrangaistuksiensa aikana. Onkin erikoista, että ilmeisesti häneen eivät ole toimineet mitkään suomalaisen yhteiskunnan tarjoamat palvelut.
hannas kirjoitti:Minusta on erikoista, että tuollaisen henkilön tekemisiä puolustellaan, koska hän on mielestäni aivan tyypillinen heikkolahjainen ja aikaansaamaton vätys ja rikollinen, joka vain yrittää saada jostain aatteesta oikeutuksen sille, että hän vain tykkää tehdä pahaa muille. Luultavasti hän ei osaa kovin hyvin edes lukea ja/tai kirjoittaa - tai edes muista sitä, mihin aatteisiin niiden omien väkivallantekojen oikeutus nojautuikaan.
Eli hyvinkin samanlainen vätys kuin henkensä menettänyt julkisuudessa liikkuneiden tietojen pohjalta. Henkensä menettäneestä tosin leivotaan suurta sankaria faktoista välittämättä ja kuolinsyyn selviämistä odottamatta.
Minusta osoittaa sydämetöntä ja piittaamatonta, kylmää ja huonoa käytöstä arvioida edesmenneen henkilön elämäntapoja. Tuskinpa se ainakaan auttaa hänen omaistensa ja läheistensä murhetta ja surua. Eikä se vähennä rikoksentekijän rikosoikeudellista vastuuta.
hannas kirjoitti:Toivottavasti ko. henkilö tuomitaan maksimirangaistukseen 6 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Tuomio olisi oikeutettu erityisesti siksi, että hänellä on pitkä historia erityisesti väkivaltarikollisena ja lisäksi nyt tehty väkivallanteko täyttää koventamisperusteen viharikoksena.
Kerrotko lisää tästä viharikoksesta mitä käytetään koventamisperusteena? Lipputapahtumassa on sattunut pahoinpitely, tai törkeä sellainen.
Poliittisen mielenilmauksen "johtaja" on pahoinpidellyt kuolettavasti mielenilmaukseen omasta mielestään arvostelevasti suhtautuneen henkilön. Kyllä se täyttää viharikoksen tunnusmerkit.
hannas kirjoitti:Huomauttaisin kohteliaimmin vielä kaikille niille, jotka ovat tälläkin palstalla mielestäni törkeästi ja tökerösti "kunnostautuneet" uhrin ja vieläpä hänen surevien omaistensa mustamaalaamisessa ja sanallisessa loukkaamisessa: asiatonta ja epäkorrektia - ja laitonta, koska hehän eivät nyt ole tässä epäiltyinä tai syytettyinä uhrin kuolemasta.
Yhtä oksettavaa on median uhrin glorifiointi jonain rippikoululta päässeenä pyhäkoulupoikana, kun Jimi ei sellainen ollut.
Henkilö on valitettavasti edesmennyt, kuollut, joten en näe, mitä hyötyä tai varsinkaan juridisesti etua epäillylle on hänen ns. morkkaamisestaan. Jos tarkoituksena on sanoa tai osoittaa, että hän ansaitsikin tulla tapetuksi, niin sehän vasta olisikin oikeuden silmissä erikoinen puolustus.
On käsittämättömän julmaa ja epäinhimillistä sanoa, kuten täällä jotkut henkilöt ovat todenneet, että uhri ansaitsikin tulla tapetuksi.
Kannattaisi miettiä, mitä sanoo. Puhekin on teko.