Re: Pelipuhelimet
Lähetetty: To Heinä 18, 2019 11:56 am
Vastauksia Kuolemannaakalle:
Kaikilla poliiseilla ei tosiaankaan ole tai kyseessä olevana aikana ollut pääsyä internettiin. Kaikki eivät ole nettipoliiseja. Ja kyllä, tästä on ollut puhetta, että yhteyden puuttuminen on toisinaan heikentänyt työn tuottavuutta. Käsityksesi Aarniosta tehokkaana poliisina taitaa olla osittain legendaa. Et esitä tilastoja, joihin viittaat. Julkisuuteen on tullut myös tietoja, että poliisityö ei ole sujunut, törkeitä huumerikollisia ei ole saatu kiinni ja tutkintaa on suoranaisesti haitattu ja vahingoitettu. Ammattimaisesti toimivassa organisaatiossa tällaista ei hyväksyttäisi, mutta jos esimiehinä tai työyhteisössä muuten on henkisesti vammautuneita ihmisiä, jotka kokevat haitanteon tehokkuudeksi, niin tehokkaan maineen voi saada näinkin.
Käsityksesi toimivasta esimiestyöstä näyttävät koskevan toimivia organisaatioita. Korruptoituneissa organisaatioissa ei aina toimita näin ja esimies, jolla on omia rikollisia bisneksiä, voi luontevasti rakentaa itsestään brändin miehenä, jota säännöt eivät koske. Itse asiassa hänen tuleekin toimia näin, jotta alaiset eivät tajausi, että laatupoikkeamien tarkoitus onkin peitellä rikollista toimintaa. Hallinnolliset tehtävät voi mainiosti teettää muilla, asioita voi yksinkertaisesti jättää tekemättä, töitä ei ole pakko hoitaa. Haittana tästä voi olla, että pätevät alaiset turhautuvat tai häipyvät.
Aarnio käytti työaikaansamoneen, kuten Emmerdalen katsomiseen naisystävänsä kanssa. Ja pani alaisensa nöyryyttävästi "varmistamaan" näitä käyntejä. Toki hän käytti samoja janttereita varmistajina myös silloin, kun oli Elisalla töissä, eikä poliisi lainkaan. Kun on härski, niin on. Hän myös värkkäsi rakennustyömaallaan ja kulki sinne poliisin leasingautolla.
Viestintään on tosiaan käytetty energiaa. Harmi, että Aarnio sai tästä tunnustusta vasta poliisitutkinnassa. Harva esimies käyttää niin paljon aikaa toimittajien juttujen kirjoittamiseen kuin mitä Aarnio teki. Tässä on toki kiitettävä myös hänen alaisensa pyyteetöntä tiedonhankintapanosta. Ilman tätä Suomen Kuvalehdeltä ja MTV3:lta olisi jäänyt paljon salassa pidettävää rekisteritietoa saamatta.
Ja kyllä: Kun on ollut tarkoitus selvittää, kenellä puhelimet ovat, on tutkittu päiviä, joina puhelimia on käytetty eikä esimerkiksi päiviä, joina puhelimia ei ole käytetty. Tietolähdepuhelimet sopisivat mainiosti alaisille, kuten itsekin ilmaiset, mutta heidän liikkeensä eivät valitettavasti täsmää puhelinten liikkeisiin. Tämä oli vähän se tuomion pointti.
Voi tosiaan kysyä, onko käsityksesi Aarniosta tehokkaana poliisina sittenkin harhainen. Mikä olisi ollut tulos, jos organisaatiossa olisi ollut ammattiinsa vakavasti suhtautuva pätevä esimies? Olisiko samoilla resursseilla voitu puuttua huumerikoksiin tehokkaammin, olisiko nyt tutkimatta jääneiden ammattimaisten liigojen jäljille päästy aiemmin ja voitu ehkäistä vakavaa rikollisuutta? Olisiko syyttömiä jäänyt lavastamatta rikollisiksi? Olisiko ihmisten oikeusturva parempi?