Sivu 27/31

Re: Vaasa: Klamydia-yhtyeen entinen rumpali surmattu jouluyönä 2020

Lähetetty: Ti Touko 11, 2021 12:18 pm
Kirjoittaja Hermione
Neo7 kirjoitti: Ma Touko 10, 2021 6:08 pm

No eipä näytä Forslundin ulostulo olevan mitenkään poikkeuksellista, tai ei ainakaan ainutlaatuista. Tuossa tuoreessa Kuopion tosi-tv-tähden kuoleman uutisoinnissa avopuolisoa myös haettiin vangittavaksi, vaikkei ollut selvää oliko kyseessä edes henkirikos, toisin kuin tässä se oli heti selvää. Lehdelle Kuopion tutkinnanjohtaja puhui teosta, vaikka olisi kuulunut puhua tapahtumasta. Joten nämä on näitä, hyvin ikäviä juttuja myöhemmin syyttömiksi todetuille puolisoille.
Kävin pikaiseen läpi uutisoinnin ko. asian tiimoilta, enkä löytänyt suoraan hevosen (poliisin) suusta vastaavaa kommentointia, kuin tässä. Kuopion tapauksessa epäiltynä olleen puolison tiedot on media saanut vankimisoikeudenkäynnistä, jossa poliisi esitti vangitsemista lievemmällä "syytä epäillä" -perusteella, minkä käräjäoikeus hylkäsi - Hyvä niin, olosuhteet ja tutkinnan lopputulos huomioiden.

Se, että Kuopion tapauksessa sekä menehtynyt että puoliso olivat jonkinlaisia somestaroja, on kyllä saanut ihmiset käyttäytymään somessa aivan järkyttävällä tavalla koska sattuneesta syystä pariskunnasta on ollut saatavilla huomattavan paljon heidän itsensä julkaisemaa tietoa.

Tässä keskustelun aiheessa pysyäksemme poliisin toiminta oli alkuun ihan eri levelillä, ja ottaen huomioon olosuhteet ja taustat, leski on joutunut ihan kohtuuttoman koville poliisin "hellässä" huomassa. Onneksi oikeus toimi loppuviimein inhimillisesti ja päästi lesken jäljellä olevien läheistensä luo. Sitä ennen kuitenkin mainehaitta oli jo ehditty aiheuttaa - tutkinnanjohtajan toimesta.

Re: Vaasa: Klamydia-yhtyeen entinen rumpali surmattu jouluyönä 2020

Lähetetty: Ti Touko 11, 2021 1:19 pm
Kirjoittaja Neo7


No en oikeastaan ymmärrä mihinkä nimenomaiseen tutkinnanjohtajan sanomiseen viittaat, itse luin uudelleen tästä ketjusta linkitetyt uutisoinnit, ja ainut sellainen oli se, että vaimoa vastaan on löytynyt lisänäyttöä (en muista sanatarkalleen kuinka sanoi, enkä nyt sitä tähän kaiva). Sitä en tiedä onko vielä muualla uutisoitu jotakin muutakin, mutta vaikka syyttömän kannalta on tietenkin ikäviä tuollaiset kommentit, niin ei ne omaan korvaan mitenkään poikkeukselliselta kuulosta. Oikeastaan hyvin vähäsanaisesti tutkinnanjohtaja on ylipäätään kommentoinut tätä tapausta. Lehdistö on kirjoitellut enemmän.

Re: Vaasa: Klamydia-yhtyeen entinen rumpali surmattu jouluyönä 2020

Lähetetty: Ti Touko 11, 2021 1:36 pm
Kirjoittaja -KKK-
häirikkö kirjoitti: La Touko 08, 2021 12:03 pm Jotenkin karua katseltavaa, että otsikoissa yhdistetään erittäin vahvasti Klamydia-orkesteriin. Orkesteria fanittaneena tiedän kuviot ja sidoinnaisuudet kyllä, mutta tosiaan viimeksi yli 30v. sitten parilla ekalla ep:llä soittanut. Tuo yhtyeen esille negatiivisessa valossa mustapohjaiset otsikot.
Itsekin ensimmäisen otsikon asiasta bongattuani järkytyin vieläkin enemmän, kun ajattelin kyseessä olevan viimeisimmän ex-rumpalin.
No on kuitenkin kirjoittanut sanoja vielä 2000 -luvullakin. Vastannut muun muassa yhdestä legendaarisimmasta lauseesta mitä lauluissa on kuullut, eli "Elo ilman reikää on kuin masturbaatio ilman käsiä".

Ihan perustellusti voi yhdistää edelleen orkesteriin.

Re: Vaasa: Klamydia-yhtyeen entinen rumpali surmattu jouluyönä 2020

Lähetetty: Ti Touko 11, 2021 11:10 pm
Kirjoittaja Paraller
Jaguaari kirjoitti: Su Touko 09, 2021 1:36 am Mitä näitä puliukkojen ja akkojen ikiaikaisia juoppo tappeluita puimaan. Densot on densoja.
Nyt voi vittu Jaguaari turpa kiinni. Molemmat on/oli vakituisessa työsuhteessa olevia kansalaisia, joille kyllä kuppi silloin tällöin maistui. Ei kai muuten olisi ollut varaa vuosittain käydä etelänlomilla yms.

Re: Vaasa: Klamydia-yhtyeen entinen rumpali surmattu jouluyönä 2020

Lähetetty: Pe Touko 14, 2021 7:25 pm
Kirjoittaja Hep,Rock
Just näin!! Kape oli töissä käyvä ihana ihminen, ja tää vitun n***i teki elämänsä pahimman virheen tappamalla Kapen. Olkoon karma pahin kostajasi!!!

Re: Vaasa: Klamydia-yhtyeen entinen rumpali surmattu jouluyönä 2020

Lähetetty: Pe Touko 14, 2021 7:34 pm
Kirjoittaja Ghost hunting
Jotkut menee toimittajien takia, toiset taas hämärissä olosuhteissa, hyviä tyyppejä on liian vähän että niitä ei tarviis tuhota.

Re: Vaasa: Klamydia-yhtyeen entinen rumpali surmattu jouluyönä 2020

Lähetetty: Su Touko 16, 2021 11:02 am
Kirjoittaja shamaniac
Täällä ku on spekuloitu myös et kaljaporukoiden puhelimia kuunneltais niin koittakaas miettiä sellasta skenaariota että kun on tiedossa yhteiskuvia niin voisko olla vaikkapa videota myös joka on puhelimeen tallennettu = puhelintallenne

Re: Vaasa: Klamydia-yhtyeen entinen rumpali surmattu jouluyönä 2020

Lähetetty: Ma Touko 17, 2021 7:07 pm
Kirjoittaja Nice shirt
Miks tää ex-rumpali oli vaihtanut sukunimensä?

Re: Vaasa: Klamydia-yhtyeen entinen rumpali surmattu jouluyönä 2020

Lähetetty: Ma Touko 17, 2021 7:26 pm
Kirjoittaja Ylälibadon
Jaguaari kirjoitti: Su Touko 09, 2021 1:36 am Mitä näitä puliukkojen ja akkojen ikiaikaisia juoppo tappeluita puimaan. Densot on densoja.
Juuri näin. Pariskunnan sometilit olivat sitä stereotypisintä valkoroska-meininkiä, eikä normaalin perheen joulujuhlissa hyysätä vankilataustaisia spurguja. Riskialttiit elämäntavat tulevat usein kalliiksi

Re: Vaasa: Klamydia-yhtyeen entinen rumpali surmattu jouluyönä 2020

Lähetetty: Ti Touko 18, 2021 4:36 pm
Kirjoittaja Jaguaari
Ylälibadon kirjoitti: Ma Touko 17, 2021 7:26 pm
Jaguaari kirjoitti: Su Touko 09, 2021 1:36 am Mitä näitä puliukkojen ja akkojen ikiaikaisia juoppo tappeluita puimaan. Densot on densoja.
Juuri näin. Pariskunnan sometilit olivat sitä stereotypisintä valkoroska-meininkiä, eikä normaalin perheen joulujuhlissa hyysätä vankilataustaisia spurguja. Riskialttiit elämäntavat tulevat usein kalliiksi
Nimenomaan. Kiteytit osuvasti.

Re: Vaasa: Klamydia-yhtyeen entinen rumpali surmattiin jouluyönä 2020

Lähetetty: Ti Touko 18, 2021 5:06 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Minkälaisia vammoja lienee tämä rumpu-köpö saanut vai todettiinko kuolinsyyksi lopulta äärimmäisen pitkälle edennyt klamydia, kun poliisi tuntui arpovan tekijänkin kanssa melkoisen pitkään kopittaen leskeäkin teon jälkeen?

Re: Vaasa: Klamydia-yhtyeen entinen rumpali surmattiin jouluyönä 2020

Lähetetty: Ti Touko 18, 2021 6:26 pm
Kirjoittaja Hermione
On Anoi Kaa kirjoitti: Ti Touko 18, 2021 5:06 pm Minkälaisia vammoja lienee tämä rumpu-köpö saanut vai todettiinko kuolinsyyksi lopulta äärimmäisen pitkälle edennyt klamydia, kun poliisi tuntui arpovan tekijänkin kanssa melkoisen pitkään kopittaen leskeäkin teon jälkeen?
Olihan tuosta kuolinsyystä mainintaa oikeudenkäyntiselostuksista. Muistaakseni kuolettava veitsenisku osui keuhkovaltimoon.

Re: Vaasa: Klamydia-yhtyeen entinen rumpali surmattiin jouluyönä 2020

Lähetetty: Ke Kesä 02, 2021 10:05 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Tänään tuomitaan. Sitä odotellessa käydään läpi alkkoholin viihdekäyttäjien joulua Vaasan Gerbyssä:
Klamydian ex-rumpalin taposta epäilty kertoi vastaantulijalle puukottaneensa ihmisen

”Ei mene hyvin, todennäköisesti just tapoin miehen”.

45-vuotiasta miestä syytetään Klamydian entisen rumpalin taposta. Tekovälineeksi epäilty keittiöveitsi löytyi surma-asunnon terassilta. KUVAT: POLIISI
45-vuotiasta miestä syytetään Klamydian entisen rumpalin taposta. Tekovälineeksi epäilty keittiöveitsi löytyi surma-asunnon terassilta. KUVAT: POLIISI
Gerby_hahmo.jpg (77.42 KiB) Katsottu 2432 kertaa
– HÄTÄKESKUS, nödcentralen.
– Sellaista soittelin, että tuossa yksi kaveri tuli juttelemaan mun kanssa ja sanoi, että se olisi puukottanut jonkun ihmisen. Oli tosi sekavan oloinen. Ajattelin että pitää soittaa teille asiasta.

Tästä puhelusta hätäkeskukseen viranomaiset alkoivat selvittää outoa väkivallantekoa, jonka uhrina kuoli punkyhtye Klamydian entinen rumpali.

Puhelun soitti mies, joka oli törmännyt jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä Vaasan Gerbyssä puolituttuun 45-vuotiaaseen mieheen.

Puolituttu oli kovassa humalassa. Kun mies kyseli hänen kuulumisiaan, tämä vastasi, etteivät kuulumiset olleet erityisen hyviä.
– Ei mene hyvin. Todennäköisesti just tapoin miehen.

ENTINEN rumpali löydettiin myöhemmin kotinsa keittiöstä puukotettuna.

Lähtötilanne oli hyvin epäselvä. Uhri oli viettänyt aattoiltaa kotonaan puolisonsa ja kahden miehen kanssa. Jossain vaiheessa iltaa toinen miehistä oli sammunut, kun taas toinen oli lähtenyt hortoilemaan ulos.

Poliisi otti kaikki kolme kiinni. Jokaisen vaatteista löytyi uhrin verta, eikä kukaan osannut sanoa, mitä keittiössä oli yöllä tapahtunut. Kenelläkään ei ollut tiettävästi ollut illan aikana riitaa keskenään.

Uhrin puoliso ja asuntoon jäänyt mies olivat nukkuneet olohuoneessa, eivätkä kertomansa mukaan heränneet minkäänlaisiin tappelun ääniin, vaikka keittiössä oli tapahtunut henkirikos. He löysivät uhrin hengettömänä vasta aamuyöstä ja hälyttivät apua.

Alkuselvittelyn jälkeen kaksi muuta vapautettiin ja epäilykset kohdistuivat yksinomaan ulkoa löytyneeseen 45-vuotiaaseen mieheen. Miehellä oli entuudestaan rikoshistoriaa ja hän oli vapautunut vankilasta vain neljä kuukautta aiemmin.

KUULUSTELUISSA mies oli niin tyyni, että häneltä tiedusteltiin erikseen, miten hän pystyi ottamaan tilanteen niin rauhallisesti, vaikka häntä epäiltiin taposta.
– En osaa pelätä, koska ei minulla ole muistikuvia.

Hän oli ollut kiinni otettaessa melkein 2,5 promillen humalassa, eikä muistanut jouluaatosta käytännössä mitään. Hän oli alkanut juoda alkoholia aattona jo aamupäivästä.

Hän ei muistanut sitä, että oli puhunut yöllä vastaantulijalle miehen tappamisesta. Hän ei mielestään edes tuntenut uhria eikä muistanut, että olisi koskaan ollut tämän kotona. Hänestä oli kuitenkin jouluaatolta valokuvia istumassa uhrin kotisohvalla.
– Miksi istut sellaisten henkilöiden kotisohvalla, joita et tunne? kysyi kuulustelija.
– En tiedä, vastasi mies.

EPÄILTY tekoväline löytyi vasta muutama päivä surman jälkeen, kun surma-asunnon siivoamisessa auttamaan tullut sukulaisnainen löysi verisen keittiöveitsen terassilta. Hän ilmoitti asiasta eteenpäin ja poliisi kävi hakemassa veitsen talteen.

Veitsi löytyi terassilta seinän vierestä. KUVA: ESITUTKINTAMATERIAALI
Veitsi löytyi terassilta seinän vierestä. KUVA: ESITUTKINTAMATERIAALI
Gerby_tekoväline.jpg (113.56 KiB) Katsottu 2432 kertaa
Veitsessä olleen veren dna-tunniste sopi uhriin ja kahvasta osoitettiin dna-tunniste, joka sopi taposta epäiltyyn mieheen. Miehen muistamattomuus kuitenkin jatkui, kun häneltä kysyttiin veitsestä ja dna:sta.
– En osaa selittää tähän mitään. En tiedä, miten se on mahdollista.

Pohjanmaan käräjäoikeus antaa ratkaisunsa asiassa keskiviikkona.

Mies on kiistänyt syyllisyytensä. Syyttäjä on vaatinut miehelle rangaistusta taposta ja vaatinut samalla, että miehen mielentila ja vaarallisuus muille ihmisille selvitetään.
IltaSanomat
2.6.2021 8:00
Hän oli ollut kiinni otettaessa melkein 2,5 promillen humalassa, eikä muistanut jouluaatosta käytännössä mitään. Hän oli alkanut juoda alkoholia aattona jo aamupäivästä.
Kaikkea se viihdekäyttö teettää...
EPÄILTY tekoväline löytyi vasta muutama päivä surman jälkeen, kun surma-asunnon siivoamisessa auttamaan tullut sukulaisnainen löysi verisen keittiöveitsen terassilta.
Nolo tilanne poliisille. Ilman ao. teräasetta olisi ollut yksi - ehken jopa ratkaiseva - todiste vähemmän.

Re: Vaasa: Klamydia-yhtyeen entinen rumpali surmattiin jouluyönä 2020

Lähetetty: Ke Kesä 02, 2021 11:31 am
Kirjoittaja Hermione
Doctor Lecter kirjoitti: Ke Kesä 02, 2021 10:05 am Tänään tuomitaan. Sitä odotellessa käydään läpi alkkoholin viihdekäyttäjien joulua Vaasan Gerbyssä:
EPÄILTY tekoväline löytyi vasta muutama päivä surman jälkeen, kun surma-asunnon siivoamisessa auttamaan tullut sukulaisnainen löysi verisen keittiöveitsen terassilta.
Nolo tilanne poliisille. Ilman ao. teräasetta olisi ollut yksi - ehken jopa ratkaiseva - todiste vähemmän.
Ei ole ensimmäinen kerta kyseisen tutkinnanjohtajan alaisuudessa olleessa tutkinnassa, että ratkaisevia evidenssejä jää löytymättä tutkijoiden toimesta, vaan uhrin omaiset joutuvat niistä ilmoittamaan.

Keittiöveitsi terassilla on jo itsessään niin silmiinpistävän väärässä paikassa, että toimivien silmien kanssa varustetun tutkijan olisi se pitänyt löytää. Uskomatonta, ja todella kammottava tilanne omaiselle joka löydön teki. Ihan kuin surmatyön verijälkien siivoamisessa ei olisi muutenkin tarpeeksi kestämistä.

Re: Vaasa: Klamydia-yhtyeen entinen rumpali surmattiin jouluyönä 2020

Lähetetty: Ke Kesä 02, 2021 1:00 pm
Kirjoittaja SingingITS
Syyksi lukeva tuomio vastaajalle, rikosnimikkeellä tappo.

Jäännösrangaistus + tämä teko, seuraamus 10 vuotta.