Sivu 27/32
Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa
Lähetetty: To Marras 04, 2021 7:04 am
Kirjoittaja jepulis82
siiantaika kirjoitti: To Marras 04, 2021 6:28 am
John Kimble kirjoitti: Ke Marras 03, 2021 9:20 pm
Mielenkiintoista tässä on se että muistaakseni Baldwin veti kaksi aseen kaksi kertaa kotelostaan ja painoi liipasinta kummallakin kerralla, ja vasta toisella kerralla ase laukesi. Oliko rulla siis pyöräytetty kenties tarkoituksella niin että vasta toisella pyörähdyksellä sattuu oikea patruuna kohdalleen? Edelleen on epäselvää miksi Baldwin edes laukaisi aseen kaksi kertaa ja tähtäsi sillä kuvaajaa jos tarkoitus oli vain harjoitella kotelosta vetämistä.
No koska harjoittelu tarkoittaa harjoiteltavan asian toistamista uudelleen ja uudelleen. Hän kerkesi "harjoitella" kahteen otteeseen kunnes ase laukesi. Aiemmin olen lukenut jostain, että tässä harjoiteltiin ihan kokonaista roolisuoritusta ja haettiin sopivaa kuvakulmaa ja näyttävää koreografiaa.
On harjoittelua ja "harjoittelua". Edes tyhjällä aseella ei harjoitella niin että sillä osoitetaan toisia. Ainakaan täysijärkiset. Hollyweirdissä voi olla toisin, mutta siellähän on muutenkin omat lakinsa. Kokkelia vedetään surutta naamaan, lapsia pannaan perseeseen ja aseilla leikitään Ramboa ja osoitellaan milloin ketäkin niillä.
Sitten voikin taas luennoida taviksille kuinka niiden tulisi elää.

Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa
Lähetetty: To Marras 04, 2021 7:19 am
Kirjoittaja Staff Meeting
jepulis82 kirjoitti: To Marras 04, 2021 7:04 am
On harjoittelua ja "harjoittelua". Edes tyhjällä aseella ei harjoitella niin että sillä osoitetaan toisia. Ainakaan täysijärkiset. Hollyweirdissä voi olla toisin, mutta siellähän on muutenkin omat lakinsa. Kokkelia vedetään surutta naamaan, lapsia pannaan perseeseen ja aseilla leikitään Ramboa ja osoitellaan milloin ketäkin niillä.
Ensinnäkin kohtauksessa piti Baldwinin ampua kameraa kohti, joten sitä piti myös harjoitella. Myös täysijärkiset harjoittelee.
Lapsienpanemisfantasiasi kuuluu johonkin muuhun foorumiin.
Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa
Lähetetty: To Marras 04, 2021 7:22 am
Kirjoittaja jepulis82
Staff Meeting kirjoitti: To Marras 04, 2021 7:19 am
jepulis82 kirjoitti: To Marras 04, 2021 7:04 am
On harjoittelua ja "harjoittelua". Edes tyhjällä aseella ei harjoitella niin että sillä osoitetaan toisia. Ainakaan täysijärkiset. Hollyweirdissä voi olla toisin, mutta siellähän on muutenkin omat lakinsa. Kokkelia vedetään surutta naamaan, lapsia pannaan perseeseen ja aseilla leikitään Ramboa ja osoitellaan milloin ketäkin niillä.
Ensinnäkin kohtauksessa piti Baldwinin ampua kameraa kohti, joten sitä piti myös harjoitella. Myös täysijärkiset harjoittelee.
Lapsienpanemisfantasiasi kuuluu johonkin muuhun foorumiin.
No nyt harjoiteltiin ja joku kuoli. Mun mielestä ei mennyt nappiin, mutta ehkä olet eri mieltä.
Lapsenpanemiset kuuluu jokaiseen Hollyweird-ketjuun. Siellä sitä tapahtuu päivittäin.
Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa
Lähetetty: To Marras 04, 2021 7:24 am
Kirjoittaja damfin
jepulis82 kirjoitti: To Marras 04, 2021 7:04 am
siiantaika kirjoitti: To Marras 04, 2021 6:28 am
John Kimble kirjoitti: Ke Marras 03, 2021 9:20 pm
Mielenkiintoista tässä on se että muistaakseni Baldwin veti kaksi aseen kaksi kertaa kotelostaan ja painoi liipasinta kummallakin kerralla, ja vasta toisella kerralla ase laukesi. Oliko rulla siis pyöräytetty kenties tarkoituksella niin että vasta toisella pyörähdyksellä sattuu oikea patruuna kohdalleen? Edelleen on epäselvää miksi Baldwin edes laukaisi aseen kaksi kertaa ja tähtäsi sillä kuvaajaa jos tarkoitus oli vain harjoitella kotelosta vetämistä.
No koska harjoittelu tarkoittaa harjoiteltavan asian toistamista uudelleen ja uudelleen. Hän kerkesi "harjoitella" kahteen otteeseen kunnes ase laukesi. Aiemmin olen lukenut jostain, että tässä harjoiteltiin ihan kokonaista roolisuoritusta ja haettiin sopivaa kuvakulmaa ja näyttävää koreografiaa.
On harjoittelua ja "harjoittelua". Edes tyhjällä aseella ei harjoitella niin että sillä osoitetaan toisia. Ainakaan täysijärkiset. Hollyweirdissä voi olla toisin, mutta siellähän on muutenkin omat lakinsa. Kokkelia vedetään surutta naamaan, lapsia pannaan perseeseen ja aseilla leikitään Ramboa ja osoitellaan milloin ketäkin niillä.
Sitten voikin taas luennoida taviksille kuinka niiden tulisi elää.
Ihan ilman kokkelin vetämisiä ja lapsien perseitä, opastaisitko meille kuinka esimerkiksi tällainen kohtaus harjoiteltaisiin ja kuvattaisiin osoittamatta kameramiestä aseella?

- gettyimages-607389324-612x612.jpg (46.82 KiB) Katsottu 2354 kertaa
Olisiko esimerkiksi elokuvasta josta tuo kohtaus on otettu, tullut yhtä vaikuttava jos olisi jätetty pois kohtaukset joissa osoitellaan ketään aseella?
Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa
Lähetetty: To Marras 04, 2021 11:08 am
Kirjoittaja jepulis82
damfin kirjoitti: To Marras 04, 2021 7:24 am
jepulis82 kirjoitti: To Marras 04, 2021 7:04 am
siiantaika kirjoitti: To Marras 04, 2021 6:28 am
No koska harjoittelu tarkoittaa harjoiteltavan asian toistamista uudelleen ja uudelleen. Hän kerkesi "harjoitella" kahteen otteeseen kunnes ase laukesi. Aiemmin olen lukenut jostain, että tässä harjoiteltiin ihan kokonaista roolisuoritusta ja haettiin sopivaa kuvakulmaa ja näyttävää koreografiaa.
On harjoittelua ja "harjoittelua". Edes tyhjällä aseella ei harjoitella niin että sillä osoitetaan toisia. Ainakaan täysijärkiset. Hollyweirdissä voi olla toisin, mutta siellähän on muutenkin omat lakinsa. Kokkelia vedetään surutta naamaan, lapsia pannaan perseeseen ja aseilla leikitään Ramboa ja osoitellaan milloin ketäkin niillä.
Sitten voikin taas luennoida taviksille kuinka niiden tulisi elää.
Ihan ilman kokkelin vetämisiä ja lapsien perseitä, opastaisitko meille kuinka esimerkiksi tällainen kohtaus harjoiteltaisiin ja kuvattaisiin osoittamatta kameramiestä aseella?
gettyimages-607389324-612x612.jpg
Olisiko esimerkiksi elokuvasta josta tuo kohtaus on otettu, tullut yhtä vaikuttava jos olisi jätetty pois kohtaukset joissa osoitellaan ketään aseella?
En tiedä, en ole alalla, mutta jotain on tehty perseelleen kun oikeita kuteja on ammuttu henkilöitä kohti ja saat yksi vainaakin aikaiseksi. Isän pikku horo kussut hommat ja heti juossut lakimiesten taakse piiloon. Ihan niin kuin horot yleensä tekeekin.
Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa
Lähetetty: To Marras 04, 2021 11:11 am
Kirjoittaja Skloddi
Yhdysvalloissa asekulttuuri ja kaikki siihen liittyvä on niin kaukana meikäläisestä, että aivan turha täältä moralisoida yhtään mitään. Aseita saa postimyynnistä ja marketeista, aseita myydään lapsille, tytöillekin on kivoja pinkkejä rynkkyjä, aseita säilytetään miten sattuu, ja monille, ei toki kaikille, ajatus on: mitä enemmän ja mitä isompia, niin sen parempi. Koko meininki aseiden ympärillä on täältä vanhalta mantereelta katsottuna niin absurdia, että turha on sanoa mitään, tai edes arvostella. Tottakai maan yleinen leväperseily aseiden kanssa heijastuu myös leffamaailmaan.
Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa
Lähetetty: To Marras 04, 2021 12:02 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Skloddi kirjoitti: To Marras 04, 2021 11:11 am...
Koko meininki aseiden ympärillä on täältä vanhalta mantereelta katsottuna niin absurdia, että turha on sanoa mitään, tai edes arvostella. Tottakai maan yleinen leväperseily aseiden kanssa heijastuu myös leffamaailmaan.
Absurdia täältäkatsottuna useimmille, koska media näyttää vain tietyt ampumiset, eivät oikeastaan ikinä niitä, missä asukas ampuu kotiinsa tuleen tunkeutujan tai sivullinen pysäyttää käynnissä olevan vakavan rikoksen - laillisesti. Meillä taas täytyy nostaa tumput pystyyn ja antaa näiden tapahtua, antaa raiskata ja tappaa oma perhe. Pahimmillaan.
USA:n nykytila on juuri se, miksi perustuslain eräs ydinkohdista on 2 A. - sen alunperäisenä tarkoituksena itsepuolustuksen lisäksi oli etenkin antaa kansalaisille realistinen mahdollisuus vastustaa ja pysäyttää tyrannimaiseksi alistajaksi alkaneen hallituksen. Hallituksen ja lakien tehtäväksi USA:ssa on suojella kansalaisia, ei käyttää näitä kansalaisen tai pikkuyrittäjien jahtaamiseen, lopulta näivettämiseen.
--------------------------------------------------------------------------------
Baldwinin tappaman naisen, H. Hutchinsin mies on palkannut "wrongful death" eli karkeasti kuolemantuottamuksiin erikoistuneen lakifirman Alec Baldwin-elokuvassa tapahtuneiden törkeiden laiminlyöntien ja siitä johtuvien perheensä kohtalon takia.
Lakifirma ei kommentoi tuoreeltaan, että lähdetäänkö kannetta ajamaan, mutta median (mm. Hollywoke-asioihin keskittyvä TMZ) saamien tietojen mukaan näin on.
Lisää:
https://nypost.com/2021/11/04/halyna-hu ... -lawsuits/
Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa
Lähetetty: To Marras 04, 2021 12:27 pm
Kirjoittaja Jori Puska
Eiköhän tämä ollut aika lailla odotettu juttu.
Aikanaan kun Brandon Lee kuoli vahingonlaukaukseen niin kukaan ei saanut rikossyytettä mutta tuottajat korvasivat jotain omaisille. Tämä on mielestäni aika lailla odotettu lopputulos tälläkin kertaa.
Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa
Lähetetty: To Marras 04, 2021 12:27 pm
Kirjoittaja damfin
jepulis82 kirjoitti: To Marras 04, 2021 11:08 am
damfin kirjoitti: To Marras 04, 2021 7:24 am
jepulis82 kirjoitti: To Marras 04, 2021 7:04 am
On harjoittelua ja "harjoittelua". Edes tyhjällä aseella ei harjoitella niin että sillä osoitetaan toisia. Ainakaan täysijärkiset. Hollyweirdissä voi olla toisin, mutta siellähän on muutenkin omat lakinsa. Kokkelia vedetään surutta naamaan, lapsia pannaan perseeseen ja aseilla leikitään Ramboa ja osoitellaan milloin ketäkin niillä.
Sitten voikin taas luennoida taviksille kuinka niiden tulisi elää.
Ihan ilman kokkelin vetämisiä ja lapsien perseitä, opastaisitko meille kuinka esimerkiksi tällainen kohtaus harjoiteltaisiin ja kuvattaisiin osoittamatta kameramiestä aseella?
gettyimages-607389324-612x612.jpg
Olisiko esimerkiksi elokuvasta josta tuo kohtaus on otettu, tullut yhtä vaikuttava jos olisi jätetty pois kohtaukset joissa osoitellaan ketään aseella?
En tiedä, en ole alalla, mutta jotain on tehty perseelleen kun oikeita kuteja on ammuttu henkilöitä kohti ja saat yksi vainaakin aikaiseksi. Isän pikku horo kussut hommat ja heti juossut lakimiesten taakse piiloon. Ihan niin kuin horot yleensä tekeekin.
Jotain todellakin on tehty perseelleen, se on ihan totta, mutta perseelleen ei ole menty siinä että aseella on osoitettu toisia harjoittelutilanteessa, koska siinä on nimenomaan harjoiteltu kohtausta jossa kameraa kohti osoitetaan aseella.
Perseelleen on menty siinä että alueelle on tuotu rekvisiitta-aseina käytettäviin aseisiin sopivia kovia panoksia, jos sellaisia panoksia ei olisi kukaan tuonut alueelle niin kukaan ei olisi myöskään erehdyksessäkään voinut ladata aseeseen kovia panoksia.
Toki selityksenähän tulee varmaan olemaan se että "kyllä minulla on oikeus kantaa asetta ja panoksia, sekä harjoitella ammuntaa, tässä nyt vaan sattui ihan puhdas vahinko ja ammukset menivät sekaisin, sattuuhan näitä"
Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa
Lähetetty: To Marras 04, 2021 12:33 pm
Kirjoittaja damfin
Jori Puska kirjoitti: To Marras 04, 2021 12:27 pm
Eiköhän tämä ollut aika lailla odotettu juttu.
Aikanaan kun Brandon Lee kuoli vahingonlaukaukseen niin kukaan ei saanut rikossyytettä mutta tuottajat korvasivat jotain omaisille. Tämä on mielestäni aika lailla odotettu lopputulos tälläkin kertaa.
Todennäköisesti juuri näin, siviilikanne ehkä nostetaan, mutta tuskin sitäkään eräiden harmiksi varsinaisesti Baldwinia vastaan vaan koko tuotantoyhtiötä ja aseista vastaavia henkilöitä vastaan.
Toki jos saadaan selvitettyä kuka tai ketkä olivat vastuussa siitä että paikalle yleensäkään päätyi kovia panoksia vaikka niitä ei ilmeisesti ollut tarkoitus käyttää kuvauksissa, niin heitä vastaan syytteen nostaminen olisi ihan aiheellista.
Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa
Lähetetty: To Marras 04, 2021 1:08 pm
Kirjoittaja Staff Meeting
jepulis82 kirjoitti: To Marras 04, 2021 7:22 am
No nyt harjoiteltiin ja joku kuoli. Mun mielestä ei mennyt nappiin, mutta ehkä olet eri mieltä.
Lapsenpanemiset kuuluu jokaiseen Hollyweird-ketjuun. Siellä sitä tapahtuu päivittäin.
No ensin vinguit että miksi harjoiteltiin kameraa kohti ja nyt sitä että ei mennyt nappiin.
Loppuun lapsiseksifantasiat jälleen. Ei jatkoon, sanoisi Jone Nikulan fani.
Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa
Lähetetty: To Marras 04, 2021 2:39 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Staff Meeting kirjoitti: To Marras 04, 2021 1:08 pm
jepulis82 kirjoitti: To Marras 04, 2021 7:22 am
Lapsenpanemiset kuuluu jokaiseen Hollyweird-ketjuun. Siellä sitä tapahtuu päivittäin.
..
Loppuun lapsiseksifantasiat jälleen. Ei jatkoon, sanoisi Jone Nikulan fani.
Ei ne mitään fantasioita ole, vaan keino ilmaista inhotuksen tunteita nykyistä woke-klovnimaailmaa kohtaan. Lapselliset, perusteettomat syytökset "fantasioista" ovat usein lapsiseksin hyväksyvien kynnetön ja tylsäksi käynyt keino puolustaa ihailemiansa tahoja syytöksiltä. Ihan samanlainen kuin "olet rasisti".
Kun eivät mitään oikeaa perustetta kritiikilleen triggeröitynä raivoa puhisten löydä, niin sitten solvataan perusteettomasti rasisteiksi ja pedofiilifantasioista. Näistä ei kannata välittää, vaikka mitä tekisi, mutta kun on eka kertaa tekemisissä super-suvakin eli woke-henkilön kanssa, niin ensimmäinen "väärä mielipide" johtaa tähän.
Pedofilia on seuraava, minkä ns. Hollywoke-lliberaalit pyrkivät ymppäämään jo onnistuneeseen yleensä psyykkisesti sairaiden lgbtqa+ -"yhteisöön". Kulttiin verrattava sisäpiiri ei puhu, mutta yhä enemmän asioita tulee saamaan päivänvalon, kun tuomioita ja etenkin uhrien kertomuksia tulee esiin.
Tehtiinpä aiheesta dokumenttielokuva "Open Secret" v. 2014 Oscar-ehdokuuden saaneen ohjaaja May Bergin johdossa:
https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... -York.html
Mikäköhän oli vastaanotto hollywoodia tukevissa piireissä tai mikä oli ohjaajan kohtelu/kohtalo?
Tuon jälkeen Hollywood on hypännyt aivan eri asteelle woke- ja yleisessä vihanlietsontamaniassa, missä näyttelijät kuvittelevat ymmärtävänsä maailman ja USAn tapahtumista ja että joku oikeasti haluaa kuunnella näitä.
Olihan pedofilian normalisointi (taas)
vasemmistolaisten pilottihanke ja laaja ihmiskoe jo DDR:ssä, missä sijoittivat huostaanotettuja pedofiilien hoitoon... Arvatkaapa menikö hyvin lasten kannalta?
Tämä nykypyrkimys normalisointiin on ollut vuosikymmeniä tiedossa, mutta nyt on täysin selkeitä toimiakin näkyvissä (USA:ssa viikoittaiset draq queen tarinahetket pikkulapsille julkisissa tiloissa, yleensä kirjastossa).
https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... drive.html
Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa
Lähetetty: To Marras 04, 2021 4:36 pm
Kirjoittaja Staff Meeting
Melko yksinkertaisen ihmisen epätoivoinen yritys olla muita parempi leimaamalla koko filmiteollisuus, jolloin voi sitten yksittäistapauksen esiintullessa pullistella tienneensä kokoajan ongelman.
Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa
Lähetetty: To Marras 04, 2021 7:07 pm
Kirjoittaja siiantaika
jepulis82 kirjoitti: To Marras 04, 2021 7:04 am
On harjoittelua ja "harjoittelua". Edes tyhjällä aseella ei harjoitella niin että sillä osoitetaan toisia. Ainakaan täysijärkiset. Hollyweirdissä voi olla toisin, mutta siellähän on muutenkin omat lakinsa. Kokkelia vedetään surutta naamaan, lapsia pannaan perseeseen ja aseilla leikitään Ramboa ja osoitellaan milloin ketäkin niillä.
Turhaa jeesustelua. Aseella on täysin turvallista pelata vaikka venäläistä rulettia, jos aseessa ei ole toimivaa patruunaa pesässä. Toisaalta kimmokkeen kautta aseella voi tappaa vaikkei osoittaisikaan ketään kohti. Olet aika vitun tyhmä, jos luulet että on turvallista osoittaa vain "ohi" jonnekin. Tässäkään tapauksesa ongelma ei ollut se, että Baldwin osoitti jotakuta aseella, vaan se että kaikkia muitakin turvallisuussääntöjä oli rikottu. Kuvauspaikalla olisi esimerkiksi pitänyt käyttää pleksisuojaa, jos liiton ohjenuoria olisi noudatettu prikulleen.
On Anoi Kaa kirjoitti: To Marras 04, 2021 12:02 pmAbsurdia täältäkatsottuna useimmille, koska media näyttää vain tietyt ampumiset, eivät oikeastaan ikinä niitä, missä asukas ampuu kotiinsa tuleen tunkeutujan tai sivullinen pysäyttää käynnissä olevan vakavan rikoksen - laillisesti.
Joissakin osavaltioissa on laillista tappaa melko pienistäkin jutuista, koska ns. syyttömyysolettama on viety niin pitkälle, että syyttäjän tulee käytännössä osoittaa se, ettei kuolleella henkilöllä ole ollut aikomusta vahingoittaa tappajaansa. Jos Suomessa jätetään tuomitsematta henkirikoksesta siksi, että puolustus on osoittanut varteenotettavan epäilyn siitä, että syytetty on ollut tekijä, niin Yhdysvalloissa voidaan jättää tuomitsematta siksi, ettei syyttäjä onnistunut aukottomasti osoittamaan kuolleen uhrin motiivin puutetta.
Yritän siis sanoa, etteivät kaikki lailliset tapot Yhdysvalloissa ole välttämättä moraalisesti oikeutettuja.
Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa
Lähetetty: Pe Marras 05, 2021 6:34 am
Kirjoittaja Likeavirgin
damfin kirjoitti: To Marras 04, 2021 7:24 am
Ihan ilman kokkelin vetämisiä ja lapsien perseitä, opastaisitko meille kuinka esimerkiksi tällainen kohtaus harjoiteltaisiin ja kuvattaisiin osoittamatta kameramiestä aseella?
gettyimages-607389324-612x612.jpg
Olisiko esimerkiksi elokuvasta josta tuo kohtaus on otettu, tullut yhtä vaikuttava jos olisi jätetty pois kohtaukset joissa osoitellaan ketään aseella?
Asia voidaan harjoitella aseella, joka on tyhjäksi todettu. Mutta ilmeisesti ei ole kovin tärkeää Hulluwoodiessa.