Re: Vanki surmattiin Vantaan vankilan matkasellissä
Lähetetty: Ke Helmi 02, 2022 4:39 pm
"Suruvalittelut omaisille" – Suomen vankiloiden ylin johtaja pahoittelee vankisurmaa ja kertoo, miten se onnistui
Poliisi epäilee, että Vantaan vankilassa murhattiin tutkintavanki. Yle kysyi Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtajalta, miten on mahdollista, että vankilassa voidaan tehdä henkirikos.
Poliisi tutkii Suomen oloissa äärimmäisen harvinaista henkirikosta.
Kysymyksiin vastaa Suomen vankiloita johtava Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtajalta Arto Kujala.
1. Kuinka on mahdollista, että vankilan sisällä voi tapahtua henkirikos?
– Kaikki on aina mahdollista, kun ihmisiä suljetaan pieneen tilaan. Kun otetaan huomioon, että meillä on väkivaltaisesti käyttäytyvää porukkaa, niin kaikki on mahdollista. Siitä huolimatta vaikka teemme parhaamme, että näiltä tilanteilta vältyttäisiin.
2. Miksi kameroita ei ollut matkasellissä, johon oli sijoitettu useita henkilöitä?
– Vankiloissa käytetään aika paljon kameravalvontaa, mutta selleihin ei lain mukaan saa viedä kameroita. Syynä on se, että selleissä halutaan säilyttää vankien yksityisyys.
3. Pitäisikö lakia muuttaa niin, että sellejä voitaisiin valvoa kameroilla?
– Se on monisäikeinen kysymys. En osaa suoralta kädeltä siihen vastata. Kameravalvonnalla varmaankin pystyttäisiin estämään joitakin tällaisia tapauksia. Mutta jos selleihin vietäisiin kamerat, emme tiedä, millaisia seurannaisvaikutuksia sillä olisi. Sitä ei ole millään tavalla arvioitu tai tutkittu.
– Jokainen voi itse kuvitella, miltä tuntuisi, jos on jatkuvassa kameravalvonnassa ja joku seuraa koko ajan. Kyllä se vaikuttaa siihen ilmapiiriin sekä olemiseen ja elämiseen.
En osaa sanoa, tehtiinkö tässä virhearvio.
4. Miksi useita henkilöitä oli laitettu samaan selliin, jota ei lainkaan vartioitu?
– Matkaselleihin kootaan usein vankeja (esimerkiksi oikeudenkäyntien) kuljetuksia varten. Näin joudumme logistisesti toimimaan
5. Tehtiinkö Vantaan vankilassa virhearvio vankien sijoittamisessa samaan selliin?
– En osaa sanoa, tehtiinkö tässä virhearvio. En haluaisi tässä vaiheessa tehdä niin pitkälle menevää johtopäätöstä.
– Selvää on, että tämä tapaus tullaan käymään tarkasti läpi. Katsomme, olisiko tässä voitu toimia toisin. Ja miten näiden vankien keskinäiset kemiat ja rikoshistoriat oltaisiin voitu paremmin ottaa huomioon, kun heitä on selliin sijoitettu.
6. Millaisia muutoksia Vantaan vankilan tapaus voi aiheuttaa käytäntöihin?
– Tulevaisuudessa käymme tarkemmin läpi vankien rikoshistoriat, heidän ominaisuutensa ja taipumuksensa sekä riskiarviot. Selvitämme asioita paremmin ja tarkemmin kuin tähän saakka.
– Mitään järjestelmällistä ongelmaa en ole ainakaan vielä tässä vaiheessa havainnut tässä tapauksessa.
Minä ja Rikosseuraamuslaitos olemme todella pahoillamme
7. Miten seksuaalirikoksista epäiltyja tai tuomittuja säilytetään vankiloissa?
– Heihin liittyy erityisiä riskejä. Heihin kohdistuu painostusta ja suoranaista väkivaltaa suuremmalla todennäköisyydellä kuin moneen muuhun vankiryhmään. Tämän takia heihin liittyvät riskit täytyy kyetä jatkossa astetta paremmin kartoittamaan.
– Vankiloissa on vain vähän osastoja, joissa on ainoastaan seksuaalirikollisia. Arviointi vangin sijoituksesta tehdään pitkälti yksilökohtaisen riskiarvion pohjalta.
8. Epäilläänkö vankilan viranomaisia jostain rikoksesta tässä tutkinnassa?
– Minun tietojen mukaan ei epäillä.
9. Haluatteko sanoa jotain muuta tähän tapaukseen liittyvää?
– Haluan sanoa uhrin omaisille, että minä ja Rikosseuraamuslaitos olemme todella pahoillamme, että näin on päässyt käymään. Haluan välittää suruvalittelut omaisille.
– Voin luvata, että tämän tapauksen opit ja selvitykset tulemme ottamaan tosissaan. Pyrimme tekemään kaikkemme, että vastaavaa ei enää tapahtuisi.
https://yle.fi/uutiset/3-12298256?