Sivu 27/30

Re: Oulu: Kauppa­keskus Valkeassa väkivaltaa 18.6.2024 – alaikäinen puukotti 26-vuotiasta

Lähetetty: La Kesä 29, 2024 5:58 am
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Kymmenen viime vuoden aikana väkivaltaista ekstremismiä on tullut ilmi tasaiseen tahtiin. Esimerkiksi vuonna 2015 vastaanottokeskuksiin heitettiin polttopulloja muun muassa Oulussa, Kankaanpäässä ja Kouvolassa. Seuraavana vuonna Helsingin Asema-aukiolla uusnatsien mielenosoitukseen osallistunut Jesse Torniainen potkaisi paikalle tullutta Jimi Karttusta rintaan. Karttunen kuoli myöhemmin sairaalassa.

Syksyllä 2023 Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi kolme miestä vankeusrangaistuksiin terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä rikoksista. Se oli Suomen rikoshistorian ensimmäinen tuomio, jossa äärioikeistolaisia henkilöitä tuomittiin terrorismirikoksista. Miehet olivat ilmeisesti valmistautuneet ”rotusotaan” ja rakentaneet muun muassa aseita 3D-tulostimella.

Suomen ainoa rikosoikeudellisen terrorismin määritelmän täyttävä isku on yhä jihadistinen puukkoisku Turussa vuonna 2017.

Tiedotusvälineissä on spekuloitu, voisiko myös Oulun Valkeassa tapahtunut murhan yritys muuttua rikosnimikkeeltään terrorismirikokseksi.


Tässäpä pätkä jutusta Collielle. Minun mielestäni Suomen Kuvalehti on aina ollut sen verran laadukas julkaisu että sen jutut kannattaa vielä toistaiseksi lukea kokonaan, oli samaa mieltä sisällöstä tai ei.

Re: Oulu: Kauppa­keskus Valkeassa väkivaltaa 18.6.2024 – alaikäinen puukotti 26-vuotiasta

Lähetetty: La Kesä 29, 2024 11:56 am
Kirjoittaja Schimanski


Rajan vetäminen on vaikeaa mutta minun mielestä näistä kahdesta iskusta ainakin toista voitaisiin tutkia ja myös pitäisi tutkia terrorismina. Tekijän tausta on siinä ensimmäisessä iskussa sellainen, että luulisi rajojen ylittyvän ihan helposti. Tämä toinen isku mistä tässä ketjussa keskustellaan on vaikeampi tapaus, kun kyseessä on kaikesta päätellen yksittäinen hörhö joka on mitä ilmeisemmin radikalisoitunut ainoastaan somessa. Toisaalta on myös niin että suunnilleen samoinhan se oli myös Turussa missä tekijä ilmoittautui terrorismijärjestön tukijaksi mutta mitään yhteyksiä kyseiseen järjestöön ei ollut tai ainakaan niitä ei löydetty.

Re: Oulu: Kauppa­keskus Valkeassa väkivaltaa 18.6.2024 – alaikäinen puukotti 26-vuotiasta

Lähetetty: La Kesä 29, 2024 1:41 pm
Kirjoittaja Knobster
^^ Suomen Kuvalehti on todellakin laatujulkaisu.

Tämä oli mielestäni oleellista:
Supon mukaan terrorismin uhka Suomessa on tasolla kaksi, eli kohonnut. Se tarkoittaa, että Suomessa on tunnistettu henkilöitä, joilla on motivaatio ja kyky tehdä väkivaltainen teko. Heitä on noin 350.

Huomattava enemmistö kohdehenkilöistä on edelleen radikaali-islamisteja. Tarkempaa profilointia Supo ei avaa julkisuuteen.

Oulun tapaus ei nosta uhka-arviota, koska yksittäiset väkivallanteot on jo huomioitu arviossa.

Supon mukaan äärioikeistolaisten terrorismin torjunnan kohteiden lukumäärä on kuitenkin kasvanut viiden viime vuoden aikana. Kyse on pidemmän aikavälin kehityksestä.
Helvetin huolestuttavaa että islamistihörhöjen lisäksi pitää huolehtia näistä idiooteista pottunokista joita hallituksen fasistit kiihottavat ja kannustavat "toimiin".

*Poistettu puoluepolitiikkaa. Sille on oma osastonsa.*tm

Re: Oulu: Kauppa­keskus Valkeassa väkivaltaa 18.6.2024 – alaikäinen puukotti 26-vuotiasta

Lähetetty: La Kesä 29, 2024 10:11 pm
Kirjoittaja Collie
Sipi kirjoitti: La Kesä 29, 2024 5:16 am
Collie kirjoitti: La Kesä 29, 2024 4:24 am
Kirjoituksestasi on havaittavissa suurta valtamedian puolustelua.
Hetkinen. Jos sanon, että tästä nyt on turhaa mitään erityistä vääntää, millä ihmeen logiikalla puolustan ja ketä?

Lisäksi haluaisin kyseenalaistaa sen, mikä on valtamedia. Alkuunhan se oli Yle, mutta nykyään "valtamedia" on kirosana ja edustaa kaikkea sitä, josta kirjoittaja on itse eri mieltä.
Valtamedialla, joka tullee englannin kielen termistä 'main stream media', 'valtavirtamedia', yleisesti tarkoitetaan mediakenttää sekä kaupallisesti, että uutisten saatavuuden ja näkyvyyden osalta hallitsevia mediakonserneja. Yleensä alansa suurimmat toimijat hallitsevat ja myös osittain kontrolloivat hallitsemaansa markkinaa, eikä tästä tarvitse alkaa mitään salaliittoteoriaa kehittelemään. Suomessa näitä ovat mm. Yle, Sanoman eri mediat mm. (Helsingin Sanomat, IltaSanomat, Nelonen ym.), Alma Media (mm. Iltalehti), Keskisuomalainen, Lännen Media (mm. Kaleva), jne. ja huom. myös STT, eli Suomen Tietotoimisto, jonka uutisia suurin osa em. medioista julkaisee sellaisenaan ja joka Sanomakonsernin enimmäisomistuksessa. STT:llä on siis erittäin suuri vaikutus mielipiteenmuokkaajana ja käytännössä heidän uutisiaan julkaistaan nimettömänä, eli toimittajan nimeä ei julkaista uutisen yhteydessä.

Englanninkielisessä Wikipediassa oli varsin ytimekkäästi selitetty termi, vapaasti suomennettuna:
Wikipedia kirjoitti:Journalismissa valtavirtamedia on termi ja lyhenne, jota käytetään kollektiivisesti viittaamaan erilaisiin suuriin massatiedotusvälineisiin, jotka vaikuttavat moniin ihmisiin ja heijastavat ja muokkaavat vallitsevia ajatusvirtoja.

Re: Oulu: Kauppa­keskus Valkeassa väkivaltaa 18.6.2024 – alaikäinen puukotti 26-vuotiasta

Lähetetty: La Kesä 29, 2024 10:58 pm
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
Huutaja Jaana kirjoitti: La Kesä 29, 2024 3:17 am
Yrjö Yrjönpoika kirjoitti: La Kesä 29, 2024 12:30 am En hyväksy tarjottuja evästeitä. Voitko pastettaa? Vaikkapa briiffisti? Kiitos.
Koko juttu on ilmaiseksi luettavissa SK sivuilta kun painat tuota viestissä olevaa linkkiä. En viitsi sitä sieltä kokonaan tänne copypastettaa kun taitaa olla sekin vastoin lankun sääntöjä.
▪︎ Olkoon ja jääköön sitten niin. Kun menee linkkiin, niin se haluaa asentaa puhelimelleni evästeet (taisi olla otavan) enkä halua niitä.
Kiitos ja hyvää jatkoa. 8)

Re: Oulu: Kauppa­keskus Valkeassa väkivaltaa 18.6.2024 – alaikäinen puukotti 26-vuotiasta

Lähetetty: Su Kesä 30, 2024 11:25 am
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Schimanski kirjoitti: Pe Kesä 28, 2024 6:06 pm
Keplotteleva konna kirjoitti: Pe Kesä 28, 2024 5:00 pm Katos ku osu arkaan... "piis" 🤗
Ei ollenkaan arkaan paikkaan.

Kerroin vain mitä kirjoituksellani tarkoitin.

Ei se minun syytä ole että natsit heiluvat puukkojen kanssa Oulussa :mrgreen:
Ei varmastikaan ole, eiköhän syy käytökseen löydy perseilleistä mamuista :wink:

Re: Oulu: Kauppa­keskus Valkeassa väkivaltaa 18.6.2024 – alaikäinen puukotti 26-vuotiasta

Lähetetty: To Elo 08, 2024 11:10 pm
Kirjoittaja Koti-Columbo
"Oulun Valkeassa kesäkuussa tapahtuneen puukotuksen uhri haluaa muuttaa pois Oulusta."

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000010615815.html

Re: Oulu: Kauppa­keskus Valkeassa väkivaltaa 18.6.2024 – alaikäinen puukotti 26-vuotiasta

Lähetetty: To Loka 03, 2024 3:16 pm
Kirjoittaja Knobster
Jees. Natsiäpärällä oli todistettavasti rasistinen motiivi:
Poliisin mukaan esitutkinnassa on selvinnyt, että teon taustalla on rasistinen motiivi. Epäilty on kertonut kuulusteluissa aiheuttaneensa uhrille vammat.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000010739216.html

Re: Oulu: Kauppa­keskus Valkeassa väkivaltaa 18.6.2024 – alaikäinen puukotti 26-vuotiasta

Lähetetty: To Loka 03, 2024 4:05 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Oulun toisen kauppakeskuspuukotuksen esitutkinta valmistui, tämänkin murhan yrityksellä oli rasistinen motiivi
Poliisi epäilee tekoaikaan 15-vuotiasta poikaa murhan yrityksestä Valkean kauppakeskuksessa Oulussa 18. kesäkuuta.

Oulussa Valkean kauppakeskuksessa kesäkuussa tapahtuneen toisen puukotuksen esitutkinta on valmistunut, poliisi kertoi torstaina. Poliisin mukaan teolle on esitutkinnassa varmistunut rasistinen motiivi.
Poliisi epäilee tekoaikaan 15-vuotiasta poikaa murhan yrityksestä. Hän puukotti ulkomaalaistaustaista aikuista miestä Valkean kauppakeskuksessa 18. kesäkuuta.
Poika on kuulusteluissa myöntänyt aiheuttaneensa uhrin vammat. Hänet määrättiin heinäkuussa mielentilatutkimukseen.
Myös pojan avustaja on aiemmin kertonut, että teon taustalla on rasistinen ideologia. Epäillyn puukon kahvassa oli hakaristimerkkejä. Pojalla oli myös päällään paita, jossa lukeva saksankielinen teksti ilmensi natsiaatetta.

Puukotusta edeltäneellä viikolla 33-vuotias äärioikeistotaustainen mies oli hyökännyt Valkeassa kahden ulkomaalaistaustaisen lapsen kimppuun ja puukottanut heistä toista. Teinipoika on kuitenkin kuulusteluissa kiistänyt, että hänen teossaan olisi ollut kyse tämän puukotuksen matkimisesta.
”Voi olla, että (aiemmalla puukotuksella) on ollut joku vaikutus, mutta ei voida sanoa, että tämä olisi täysin kopioitu siitä”, tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Janne Koskela sanoi torstaina.

Syyte poikaa vastaan on nostettava viimeistään 11. lokakuuta.

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000010739406.html

Re: Oulu: Kauppa­keskus Valkeassa väkivaltaa 18.6.2024 – alaikäinen puukotti 26-vuotiasta

Lähetetty: Ke Loka 30, 2024 11:05 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Teini­poikaa vastaan nostettu syyte murhan yrityksestä kauppa­keskuksessa
Poikaa syytetään murhan yrityksestä Oulun kauppakeskus Valkeassa kesäkuussa tapahtuneesta puukotuksesta.

Uhri oli ulkomaalaistaustainen mies, joka sai vammoja ylävartaloonsa.
Oulun jälkimmäisestä kauppakeskuspuukotuksesta on nostettu syyte 16-vuotiasta poikaa vastaan. Syyttäjä vaatii hänelle tulevassa oikeudenkäynnissä rangaistusta murhan yrityksestä.
Poikaa epäillään Oulussa kauppakeskus Valkeassa kesäkuussa tapahtuneesta puukotuksesta. Uhri oli ulkomaalaistaustainen mies, joka sai tilanteessa vammoja ylävartaloonsa.
Murhan yrityksestä syytteen saanut poika oli rikoksen tekoaikana 15-vuotias. Hänet on määrätty jo aiemmin mielentilatutkimukseen.
Poika on myöntänyt väkivallanteon.

https://www.hs.fi/suomi/art-2000010797063.html

Re: Oulu: Kauppa­keskus Valkeassa väkivaltaa 18.6.2024 – alaikäinen puukotti 26-vuotiasta

Lähetetty: Ke Loka 30, 2024 11:20 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Syyte nostettu oululaisessa kauppakeskuksessa tehdystä murhan yrityksestä
Syyttäjä on nostanut syytteen yhtä henkilöä vastaan Oulussa 18.6.2024 tehdystä murhan yrityksestä.

Tekopaikka oli kaupungin keskustassa sijaitseva kauppakeskus, jossa alaikäinen tekijä puukotti ulkomaalaistaustaista, täysi-ikäistä henkilöä. Teon taustalla on rasistinen motiivi.
Vastaaja on esitutkinnassa tunnustanut yrittäneensä vahingoittaa henkilöä, mutta kiistänyt yrittäneensä tappaa uhria.
Asiaa käsitellään Oulu käräjäoikeudessa 11.11.2024, syyttäjän asianumero 24/6853, käräjäoikeuden asianumero R 742/2024/4428. Haastehakemus tulee julkiseksi, kun asia on ollut esillä käräjäoikeudessa, ellei käräjäoikeus toisin määrää.
Poliisi on tiedottanut asiasta viimeksi 3.10.2024.
Asiassa ei tässä vaiheessa ole enempää tiedotettavaa.

Aluesyyttäjä Emilia Mourujärvi, Pohjois-Suomen syyttäjäalue, [email protected]

Re: Oulu: Kauppa­keskus Valkeassa väkivaltaa 18.6.2024 – alaikäinen puukotti 26-vuotiasta

Lähetetty: Ke Loka 30, 2024 11:51 am
Kirjoittaja Pesukarhu
Oliko tän puukkosankarin nimi tiedossa?

Re: Oulu: Kauppa­keskus Valkeassa väkivaltaa 18.6.2024 – alaikäinen puukotti 26-vuotiasta

Lähetetty: Ke Loka 30, 2024 12:05 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Pesukarhu kirjoitti: Ke Loka 30, 2024 11:51 am Oliko tän puukkosankarin nimi tiedossa?
Matias Antero Saarela

Re: Oulu: Kauppa­keskus Valkeassa väkivaltaa 18.6.2024 – alaikäinen puukotti 26-vuotiasta

Lähetetty: Su Marras 17, 2024 12:24 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Onko tästä jutusta kuulunut mitään?
Asian piti olla esillä Oulun käräjäoikeudessa 11.11.2024 syyttäjäviraston virallisen tiedotteen mukaan.

Re: Oulu: Kauppa­keskus Valkeassa väkivaltaa 18.6.2024 – alaikäinen puukotti 26-vuotiasta

Lähetetty: Ma Joulu 02, 2024 6:34 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Oikeudenkäynti alkaa: Teini puukotti ulkomaalaistaustaista kauppakeskuksessa Oulussa
Oulun käräjäoikeudessa käsitellään tänään Valkean kauppakeskuksessa kesällä tapahtunutta toista puukotusta. Tekoaikaan 15-vuotiasta poikaa syytetään murhan yrityksestä.

Poika hyökkäsi ulkomaalaistaustaisen miehen kimppuun kauppakeskuksessa arki-iltana viime kesäkuussa hieman ennen puoli kymmentä. Uhri sai vammoja ylävartalon alueelle.
Syyttäjän mukaan teolla oli rasistinen motiivi. Myös pojan avustaja on aiemmin kertonut, että teon taustalla on rasistinen ideologia.
Syyttäjän mukaan poika on esitutkinnassa tunnustanut yrittäneensä vahingoittaa henkilöä, mutta kiistänyt yrittäneensä tappaa uhria.
Epäilty määrättiin jo esitutkinnan aikana mielentilatutkimukseen. Oikeus ottaa kantaa tutkimuksen lopputulokseen, rikosnimikkeeseen sekä mahdolliseen rangaistukseen kun se antaa tuomionsa myöhemmin.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/oik ... sa/9058024