Sivu 27/34
Re: Kaksi korkean turvatason poliisia tehnyt itsemurhan työtehtävässä
Lähetetty: Ke Helmi 12, 2025 12:16 am
Kirjoittaja Cooley
Mikisu kirjoitti: Ma Helmi 10, 2025 9:08 pm
Täytynee hakeutua asianmukaiseen ketjuun lukemaan lisää, koska nyt homma alkaa levitä.
Ministeri Anne Holmlundin autonkuljettaja siis aikoinaan tappoi itsensä (niinkö oli)?
Holmlundin erityisavustajahan oli Sami Paatero, Mikko Paateron poika. Mikko Paatero seurasi Markku Salmista poliisiylijohtajan paikalle, ja juuri Holmlund nimitti Paateron poliisiylijohtajan virkaan. Edeltäjä Salminen jättäytyi pois työstään sairasloman kautta eläkkeelle, mutta sitä ennen häntä ehdittiin epäillä ilmiantojen perusteella väärinkäytöksistä. Toisaalta häntä myös uhkailtiin, mistä syystä hänelle määrättiin oma autonkuljettaja: Holmlund "lainasi" omaa kuljettajaansa (tämä on tarkistettava). Liekö eri vai sama, joka sittemmin tappoi itsensä. Salmisen kohtaloa alustettiin (tai Salminen itse sitä alusti) rattijuopumuksella niin, että kuolema sairauslomalle jääntiä seuraavan vuoden alussa vaikutti vain odotuksenmukaiselta ja luontevalta.
Holmlundista olisi paljonkin sanottavaa, mutta se liittyy yleisemmin Kokoomukseen ja korruptioon, ei poliisisurmiin. Rahalla ostettava, kuten kokkarit aina. Tuli siinä sivussa annettua poliiseillekin valtuuksia, joita ei ohoh pitänyt.
Valtioneuvoston autonkuljettajat ovat valtioneuvoston palveluksessa, heitä ei ole nimetty tietyille ministereille tai ministeriöille, kertoi tekoäly. Pitäisi tarkistaa todenperäisyys, mutta siis se, että tapahtuma oli sisäministeriön autohalli, ei tältä pohjalta kerro erityisesti siitä, että olisi ollut juurikin Holmlundin kuski.
Ja nyt kun miettii näitä autohalliin itsensä ampuneita, niin eihän tuota voi olla yhdistämättä tähän Stubbin virka-asunnon tapaukseen.
Johtopäätös voisi olla, että turvamies halusi jättää juuri sen viestin, että nämä tapaukset yhdistettäisiin.
Re: Kaksi korkean turvatason poliisia tehnyt itsemurhan työtehtävässä
Lähetetty: Ke Helmi 12, 2025 1:37 am
Kirjoittaja Mikisu
↑
Kyllä ainakin silloin kun itse läheltä asiaa seurasin, ministerillä oli aina tutut autokuskit. Näin varmaan ihan turvallisuussyistäkin? Taisi olla pari vakituisemmin ja tarvittaessa vielä kolmas tuuraamassa. Toki heitä voinee tarpeen mukaan siirrellä kuten Holmlund on tehnyt. Mutta ministerikin on ihminen ja haluaa siksi mieluiten tutun kuskin. Kuskihan hakee ja vie kotiovelle, ja autoon voi jättää tavaroitaankin jos jostain syystä on varavaatetta tms. tarve olla.
Lainaukset
nuoliviittaus
-NILS-
Re: Kaksi korkean turvatason poliisia tehnyt itsemurhan työtehtävässä
Lähetetty: Ke Helmi 12, 2025 4:23 am
Kirjoittaja feverlag
Saattaa outoon valoon nämä lukuisat itsemurhatapaukset kun se Stubbin ikkunoihin ammuskellut nuori tyyppi kuoli aika hätäseen tapauksen jälkeen, ja muistan kun ajattelin heti että ei todellakaan mihinkään natural causes.
Stubbillahan on valtavat lonkerot ulkomailla ties minne kaikkialle ja vuosikymmenien yhteydet. Kenelle tämä mies on näin tärkeä. Stubbhan ei missään nimessä ole ikään kuin Suomen puolella, EU menee heittämällä ohi tärkeysjärjestyksessä, samoin lausunnot russofoobikoista ovat aika outoja, ja ylipäänsä epämääräinen globalismin ylistäminen, jossa kansalliset intressit ovat täysin merkityksettömiä. Mies vaikuttaa kunnon "nukelta", mutta kenelle.
Siinä kunnon salaliittoteoriaa, var så god.
Re: Kaksi korkean turvatason poliisia tehnyt itsemurhan työtehtävässä
Lähetetty: Ke Helmi 12, 2025 2:18 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Saimaanorppa kirjoitti: Ti Helmi 11, 2025 10:36 pm tämä turva herra todella musta karvoitus..
Tässäpä ne oleellisimmat.
Re: Kaksi korkean turvatason poliisia tehnyt itsemurhan työtehtävässä
Lähetetty: Ke Helmi 12, 2025 2:26 pm
Kirjoittaja KokenutMies
Pidän itse melko mahdollisena, että Stubb on CIA:n asiamies tai agentti miten sen haluaa sanoa. Voisin nimetä näitä muutaman lisää ja ainakin yksi istuu nykyisin eduskunnassa ja varmaan valtion virastoissa korkeilla paikoilla on 1-2 lisää. Se ovatko nämä kaikki tietoisesti maanpettureita on toinen kysymys ja vastaus on mielestäni vähän harmaampi. Eli, Suomi on ollut kommunistisen Neuvostoliiton ja sen jälkeisen Venäjän kanssa läheisissä suhteissa. Tätä on ajaneet suomalaiset poliitikot pääasiassa demareissa, vasemmistossa ja keskustassa, mutta myös käsittääkseni Kokoomuksessa. Tämä uusi polvi länsimielisiä suomalaisia on vain päättänyt vetää lopulliset piuhat irti Venäjästä ja siksi lähteneet aktiivisesti tekemään yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. Itse uskon, että tälle on ollut jopa laajempi tilaus poliittisessa kentässä, sekä armeijassa, että korkeiden virkamiesten taholta.
Re: Kaksi korkean turvatason poliisia tehnyt itsemurhan työtehtävässä
Lähetetty: Ke Helmi 12, 2025 3:46 pm
Kirjoittaja Olipakerran
SuomenColumbo kirjoitti: Ti Helmi 11, 2025 3:33 pm
Tämä on se Stubbin kuollut turvamies.
Ainakin tuo on ollut monessa paikassa turvaamassa presidenttiä. Näkyy kuvissa Saulin kanssa Ukrainassa ja erilaisissa yleisötapaamisissakin. Stubbin kanssa kulkenut myös kuvien mukaan.
On muuten hieman eri tunnelma kuvissa, kun Saulia kuvattu Ukrainassa versus Stubbi Kiovassa. Sauli vakavana tilanteen mukaisesti. Stubbi hykertelee ja naureskelee vierailukuvissa.
Re: Kaksi korkean turvatason poliisia tehnyt itsemurhan työtehtävässä
Lähetetty: Ke Helmi 12, 2025 10:27 pm
Kirjoittaja SuomenColumbo
Mutta se toinen ilmakiväärillä Stubbin kotitalon ikkunaan ampujan kuolema ei ollut itsemurha.
Kuoli kesken tutkintavankeuden.
Re: Kaksi korkean turvatason poliisia tehnyt itsemurhan työtehtävässä
Lähetetty: Ke Helmi 12, 2025 10:47 pm
Kirjoittaja Mikisu
SuomenColumbo kirjoitti: Ke Helmi 12, 2025 10:27 pm
Mutta se toinen ilmakiväärillä Stubbin kotitalon ikkunaan ampujan kuolema ei ollut itsemurha.
Kuoli kesken tutkintavankeuden.
Tuskin sentään tutkintavankeudessa on ollut.
Re: Kaksi korkean turvatason poliisia tehnyt itsemurhan työtehtävässä
Lähetetty: Ke Helmi 12, 2025 11:19 pm
Kirjoittaja SuomenColumbo
Mikisu kirjoitti: Ke Helmi 12, 2025 10:47 pm
SuomenColumbo kirjoitti: Ke Helmi 12, 2025 10:27 pm
Mutta se toinen ilmakiväärillä Stubbin kotitalon ikkunaan ampujan kuolema ei ollut itsemurha.
Kuoli kesken tutkintavankeuden.
Tuskin sentään tutkintavankeudessa on ollut.
Joo näin taisi sittenkin olla.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010225015.html
Re: Kaksi korkean turvatason poliisia tehnyt itsemurhan työtehtävässä
Lähetetty: To Helmi 13, 2025 9:34 am
Kirjoittaja Koljattii
KokenutMies kirjoitti: Ke Helmi 12, 2025 2:26 pm
Pidän itse melko mahdollisena, että Stubb on CIA:n asiamies tai agentti miten sen haluaa sanoa. Voisin nimetä näitä muutaman lisää ja ainakin yksi istuu nykyisin eduskunnassa ja varmaan valtion virastoissa korkeilla paikoilla on 1-2 lisää. Se ovatko nämä kaikki tietoisesti maanpettureita on toinen kysymys ja vastaus on mielestäni vähän harmaampi. Eli, Suomi on ollut kommunistisen Neuvostoliiton ja sen jälkeisen Venäjän kanssa läheisissä suhteissa. Tätä on ajaneet suomalaiset poliitikot pääasiassa demareissa, vasemmistossa ja keskustassa, mutta myös käsittääkseni Kokoomuksessa. Tämä uusi polvi länsimielisiä suomalaisia on vain päättänyt vetää lopulliset piuhat irti Venäjästä ja siksi lähteneet aktiivisesti tekemään yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. Itse uskon, että tälle on ollut jopa laajempi tilaus poliittisessa kentässä, sekä armeijassa, että korkeiden virkamiesten taholta.
Tuohon maanpettureiden listaan pääsee helpolla käsiksi kun katsoo ketkä suomalaiset kuuluvat World Economics Foorumiin tai Young Global Leader Forum:iin. Alkaa ymmärtää paremmin viimeisten kymmenen vuoden tapahtumia kun tajuaa että esimerkiksi koko tyttöviisikkohallitus on näitä. Stubb myös, samoin Orpo ja kymmenet muut johtavat poliitikot puolueista riippumatta. Myös Elon Musk oli WEF:filäisiä, mutta erosi(?) porukasta jokunen vuosi sitten. Tämä Muskin eroaminen voi olla myös teatteria jolla johdetaan jenkkiläisiä äänestäjiä harhaan.
Re: Kaksi korkean turvatason poliisia tehnyt itsemurhan työtehtävässä
Lähetetty: To Helmi 13, 2025 8:20 pm
Kirjoittaja SuomenColumbo
↑
Alex Stubb myisi vaikka koko Suomen, jos Yhdysvaltain intressit menisivät edelle, koska hän on CIA:n kouluttama.
Lainaukset
nuoliviittaus
-NILS-
Re: Kaksi korkean turvatason poliisia tehnyt itsemurhan työtehtävässä
Lähetetty: To Helmi 13, 2025 8:25 pm
Kirjoittaja vanhellsing
Jenkkihymyyn en ole ikinä luottanut, sellainen tekovirnistys naamalla niin että hampaat näkyy, mutta aidosti se ei sinua rakasta, myyjillä on usein sellainen, Stubbilla taas pahinta laatua oleva jenkkihymy, näkee heti että täysin feikkiä.
Re: Kaksi korkean turvatason poliisia tehnyt itsemurhan työtehtävässä
Lähetetty: Pe Helmi 14, 2025 12:13 am
Kirjoittaja KokenutMies
Onko tässä turvamies Stubbin ja Halla-ahon kanssa Ukrainassa?
Re: Kaksi korkean turvatason poliisia tehnyt itsemurhan työtehtävässä
Lähetetty: Pe Helmi 14, 2025 4:37 am
Kirjoittaja Päämiäs
Rakastavaiset romanttisella rintamalomalla.
Vähemmästäkin turpamiäs kuolee.
Re: Kaksi korkean turvatason poliisia tehnyt itsemurhan työtehtävässä
Lähetetty: Pe Helmi 14, 2025 5:16 am
Kirjoittaja RL11/6
SuomenColumbo kirjoitti: To Helmi 13, 2025 8:20 pm
Koljattii kirjoitti: To Helmi 13, 2025 9:34 am
KokenutMies kirjoitti: Ke Helmi 12, 2025 2:26 pm
Pidän itse melko mahdollisena, että Stubb on CIA:n asiamies tai agentti miten sen haluaa sanoa. Voisin nimetä näitä muutaman lisää ja ainakin yksi istuu nykyisin eduskunnassa ja varmaan valtion virastoissa korkeilla paikoilla on 1-2 lisää. Se ovatko nämä kaikki tietoisesti maanpettureita on toinen kysymys ja vastaus on mielestäni vähän harmaampi. Eli, Suomi on ollut kommunistisen Neuvostoliiton ja sen jälkeisen Venäjän kanssa läheisissä suhteissa. Tätä on ajaneet suomalaiset poliitikot pääasiassa demareissa, vasemmistossa ja keskustassa, mutta myös käsittääkseni Kokoomuksessa. Tämä uusi polvi länsimielisiä suomalaisia on vain päättänyt vetää lopulliset piuhat irti Venäjästä ja siksi lähteneet aktiivisesti tekemään yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. Itse uskon, että tälle on ollut jopa laajempi tilaus poliittisessa kentässä, sekä armeijassa, että korkeiden virkamiesten taholta.
Tuohon maanpettureiden listaan pääsee helpolla käsiksi kun katsoo ketkä suomalaiset kuuluvat World Economics Foorumiin tai Young Global Leader Forum:iin. Alkaa ymmärtää paremmin viimeisten kymmenen vuoden tapahtumia kun tajuaa että esimerkiksi koko tyttöviisikkohallitus on näitä. Stubb myös, samoin Orpo ja kymmenet muut johtavat poliitikot puolueista riippumatta. Myös Elon Musk oli WEF:filäisiä, mutta erosi(?) porukasta jokunen vuosi sitten. Tämä Muskin eroaminen voi olla myös teatteria jolla johdetaan jenkkiläisiä äänestäjiä harhaan.
Alex Stubb myisi vaikka koko Suomen, jos Yhdysvaltain intressit menisivät edelle, koska hän on CIA:n kouluttama.
Hyväksikäyttämä on oikeampi ilmaisu. Tyhmä ja hyödyllinen idiootti, jonka suojattu ja varjeltu lapsuus Lehtisaaressa loi hänestä Suomen kansaa ymmärtämättömän biseksuaalin. Valintana oli kuitenkin umpihomo tai tämä legginseissä kekkuloiva Hitlerin kanssa saman sotilasarvon omaava, intersektionaalisuuden näkökulmasta ei niin kauheasti kansanmies, presidentiksi. Kansa äänesti ja poliittinen suoli tyhjeni, täyttäen koko potan sillä samalla spermaisella kurapaskalla, jota sinne on paskannettu Suomi -nimisen, kohta miltein sata vuotiaan lapsen toimesta aikaisemminkin.