Sivu 27/175

Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet

Lähetetty: To Kesä 03, 2010 9:14 am
Kirjoittaja hellämustapääfinnilä
turumurre kirjoitti:Laitan tähän spekulatiivisen kuvaesityksen siitä, mistä mahdollinen ulkopuolinen surmaaja mahdollisesti kulki lähtiessään asunnosta. Sama reitti käynee myös tuloreitiksi.
Kuvasta selviää myös se, mitä reittiä koiraohjaaja ohjasi koiraa ja se mistä koira aisti hajujäljet.
Alkuperäinen etp-poliisin ilmakuva Ulvila Kuvissa nro 75

Kuva
Tuntuu oudolta, että oletettu ulkopuolinen surmaaja olisi kulkenut tuollaisen 'kulmikkaan' reitin kahteen kertaan, en siis ymmärrä mikä syy hänellä olisi voinut olla käydä Tähtisentie 50 ja 52 tonttien kulmassa kääntymässä kummallakin kulkukerrallaan.

Ihmetyttää, että ohjaaja jälkikoirineen kulki vain merkityn reitin, miksei esim. käyty naapuritalon (52) pihalla, vai olivatko poliisit jo ehtineet juoksennella sielläkin? Jos jälkikoiralla tutkitutettiin vain tuo reitti, on oletettu murhamies voinut luikkia vaikka jostain 54 ja 52 -talojen välistä asvalttitielle, jolloin sinisellä merkitty jälki olisi siten todella jonkun koiranulkoiluttajan tai muun sivullisen kulkijan jättämä.

Mielestäni koiran löytämä hajujälki on melko 'jonninjoutava' tässä surmatapauksessa.

Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet

Lähetetty: To Kesä 03, 2010 9:18 am
Kirjoittaja kalmusto
Auerhan on kertonut saanneensa kaksi kertaa verta käsiinsä: Ensin omaa haavaa koskiessaan ja sitten Lahden pulssia kokeillessa. Eikös olisi aika luonnollista, että jalkapöydälle vapaasti putoaa verisestä kädestä veritippa?

Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet

Lähetetty: To Kesä 03, 2010 9:36 am
Kirjoittaja taavetti
Mariacka kirjoitti:
ulkosuomalainen kirjoitti: Yksi korjaus aikaisempiin viestehini: T-paidasta loytyi toiseksi nuorimman muksun verta ja nuorimman muksun DNA:ta.
Missä näin sanotaan?
ETP:ssä: dna-tunnisteet, jotka sopivat nuorimman lapsen dna-tunnisteeseen (JPEG856) ja verijälkitutkimus JPGE717: näytteistä yksi oli sekoitustulos Anneli Auerin ja toisiksi vanhimman lapsen verta.

Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet

Lähetetty: To Kesä 03, 2010 10:20 am
Kirjoittaja Kyllikki S
turumurre kirjoitti:
Yksi korjaus aikaisempiin viestehini: T-paidasta loytyi toiseksi nuorimman muksun verta ja nuorimman muksun DNA:ta.
Pikkanen tippa jossain juu, pitää paikkaansa.
Tuo sitten kai myös mainitaan pappereissa, että pikkanen tippa vain?
Oliko tuoretta verta tämä toiseksi nuorimman veri paidassa?
Tutkittiinko mistä veri oli paitaan tullut?

Kokemuksesta tiedän, ettei lapsilta tippuile verta noin vain huomaamatta vaan he onnistuvat tekemään megaluokan shown jo pikkuriikkisestä hyönteisenpistosta ja yleensä kaikesta, mihin liittyy vähänkin verta.
Joten asian selvittäminen ei liene ollut mitenkään ylivoimaista.

Veri on toki voinut tulla vaikka vain, kun äiti on nostanut lapsen syliin ja nilkassa ollut vanha haava on auennut hieroutuessaan kangasta vasten. Mutta silloin luulisi verijäljen olevan jollain tavalla erilainen ja erotettavissa tuoreesta haavasta peräisin olevaan vereen.

Tämä sillä oletuksella, että paita on tosiaan otettu sinä iltana silitettynä ja puhtaana kaapista.

Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet

Lähetetty: To Kesä 03, 2010 10:24 am
Kirjoittaja Mariacka
taavetti kirjoitti:
Mariacka kirjoitti:
ulkosuomalainen kirjoitti: Yksi korjaus aikaisempiin viestehini: T-paidasta loytyi toiseksi nuorimman muksun verta ja nuorimman muksun DNA:ta.
Missä näin sanotaan?
ETP:ssä: dna-tunnisteet, jotka sopivat nuorimman lapsen dna-tunnisteeseen (JPEG856) ja verijälkitutkimus JPGE717: näytteistä yksi oli sekoitustulos Anneli Auerin ja toisiksi vanhimman lapsen verta.
Ok, ei ole tässä nyt papereita, mutta olen ollut koko ajan siinä käsityksessä, että paidassa oli Auerin, Lahden ja perheen toiseksi nuorimman lapsen dna:ta.

Eli ulkosuomalaisen käsityksen mukaan paidassa oli (myös) kahden nuorimmaisen dna:ta, sinun mukaasi (myös) nuorimman ja toiseksi vanhimman.

Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet

Lähetetty: To Kesä 03, 2010 10:28 am
Kirjoittaja taavetti
Mariacka, siis toisiksi nuorimman. Siis ei sen pojan, nää nimet menee sekaisin. Eli kahden nuorimman.

Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet

Lähetetty: To Kesä 03, 2010 10:39 am
Kirjoittaja NiceAsiantuntija
^^ Kyllä, kahden nuorimmaisen tytön DNA:ta löytynyt T-paidasta. Ja vaikka toisessa näistä tahroista on osoitettu verta, se ei tarkoita että kyseessä olisi lapsen veri. Näyte on nimittäin veritahrasta, jossa on sekoittuneena kahta DNA:ta, Annelin ja lapsen. Positiivinen verenosoitustesti viittaa vain jonkun vereen, todennäköisesti Annelin. Eli kuultu väite että T-paidassa on toisen lapsen verta ei mitenkään välttämättä pidä paikkaansa (voi olla vaikka räkää...tiukkaa tavaraa, jota pesukaan ei välttämättä irrota DNA:ta myöten).
Myös lakanoissa olevista vastaavista Jukan veritahroista (jpeg 585) on erotettu myös pojan ja nuorimman tytön DNA:ta.

Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet

Lähetetty: To Kesä 03, 2010 10:40 am
Kirjoittaja Kyllikki S
Ahaa. Kiitos. Ei siis välttämättä samana iltana vuotanutta tuoretta verta.

Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet

Lähetetty: To Kesä 03, 2010 10:56 am
Kirjoittaja NiceAsiantuntija
^^ En usko. Varmaan nämä neljä näytettä, joista lasten DNA:ta on löytynyt, ovat sattumalta olleet kohdissa joissa on ollut lasten räkä-, sylki-, pissa-, kakka- ja miksei verijälkiäkin - uusia tai vanhoja. Siistimmissäkin lapsiperheiden kodeissa sellaisia löytyisi paljon, jos mikroskoopilla alettaisiin etsiä...
Irrelevantteja tutkimuksen kannalta minusta nuo lasten DNA:t.

Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet

Lähetetty: To Kesä 03, 2010 11:01 am
Kirjoittaja Piskooppi
turumurre kirjoitti:Laitan tähän spekulatiivisen kuvaesityksen siitä, mistä mahdollinen ulkopuolinen surmaaja mahdollisesti kulki lähtiessään asunnosta.
..tai sinne tullessaan? Osaako haukku tulkita myös kulkusuunnan? Käsittääkseni ei. Nuo koiranohjastajien reitit mahdollistavat näin maallikon silmin myös sen, että tekijä on poistunut kohtisuoraan talolta kaartelematta. Vihi ei ole saanut vainua polun yli harppovasta mustanaamiosta. Miksi murhaaja olisi mennyt tielle näkyville kaiken räiskyttelynsä jälkeen? Tuskinpa siellä oli pakoauto odottamassa.

Nämä piskien reitit eivät ainakaan ole todiste AA:n syyllisyyden puolesta.

Verijälki-besserwissereille: voin hyvin olla väärässä.. ja vapaasti putoava veripisara osataan tarvittaessa tulkita vaikka pimeässä huoneessa säkki päässä. Mutta onhan se voinut olla tosiaan A:n omaakin verta, tippunut vaikka siitä puhelimen luurista?

Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet

Lähetetty: To Kesä 03, 2010 11:49 am
Kirjoittaja Tutkiskelija
Mariacka kirjoitti: Eli ulkosuomalaisen käsityksen mukaan paidassa oli (myös) kahden nuorimmaisen dna:ta, sinun mukaasi (myös) nuorimman ja toiseksi vanhimman.
Tässä perheessä pyyhittiin kädet äidin paitaan :lol: Pyykkikasat senkuin kasvoivat siltikin vaikka äidillä taisi olla samat kuteet yöt päivät...

Muuten mistä AA sanoo tulleen ne reiät hänen punaiseen paitaansa. Kas meikäläisellä ei ole niitä papareita...

Vakavasti ottaen, ei mikään ihme sillä DNA:ta löytyy vaikka millä mitalla ja kaikkialta asunnosta. Kaikkialla mihin ovat kosketelleet jää kaikkien perheenjäsenten plus myös asunnossa käyneiden vieraidenkin DNA:ta. Vaikka rouva olisi ollut siivoushullu :lol: , niin silti ei niin hyvin voi siivota etteikö DNA:ta löytyisi yllin kyllin, jopa tutkijoiden kannalta sitä löytyy usein miten "ärsyttävän" paljon.

Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet

Lähetetty: To Kesä 03, 2010 2:18 pm
Kirjoittaja Arska
hellämustapääfinnilä kirjoitti:Tuntuu oudolta, että oletettu ulkopuolinen surmaaja olisi kulkenut tuollaisen 'kulmikkaan' reitin kahteen kertaan, en siis ymmärrä mikä syy hänellä olisi voinut olla käydä Tähtisentie 50 ja 52 tonttien kulmassa kääntymässä kummallakin kulkukerrallaan.
Ihmetyttää, että ohjaaja jälkikoirineen kulki vain merkityn reitin, miksei esim. käyty naapuritalon (52) pihalla, vai olivatko poliisit jo ehtineet juoksennella sielläkin? Jos jälkikoiralla tutkitutettiin vain tuo reitti, on oletettu murhamies voinut luikkia vaikka jostain 54 ja 52 -talojen välistä asvalttitielle, jolloin sinisellä merkitty jälki olisi siten todella jonkun koiranulkoiluttajan tai muun sivullisen kulkijan jättämä.[/quote]

Tuo kulmikas reitti on se, mitä koiranohjaaja käytti (tai suunnitteli käyttävänsä, koira löysi vainun jostain sinisten nuolten osoittamalta kohdalta). Koiranohjaaja ei ollut kiinnostunut asvaltista, koska siellä jäljet eivät olisi säilyneet. Tyhjän saa pyytämättäkin.
Piskooppi kirjoitti:Osaako haukku tulkita myös kulkusuunnan? Käsittääkseni ei.

Tietenkin osaa. Joku täällä selittikin että koiralle on vaikea tai mahdoton opettaa jälkien seuraamista haluttuun suuntaan, vaan jälkikoirat seuraavat jälkiä aina niiden jättäjän kulkusuuntaan.

Mielestäni koiran löytämä hajujälki on melko 'jonninjoutava' tässä surmatapauksessa.[/quote]

Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet

Lähetetty: To Kesä 03, 2010 2:58 pm
Kirjoittaja v-a-45
http://static.iltalehti.fi/uutiset/ulvi ... 410_uu.jpg
Kuvaa tulkitsevat lienevat ymmartaneet, etta kaikki T-paidassa nakyva veri sen etupuolella on Annelin haavasta valunutta verta, joka on tullut lapi nurjalta puolelta. Haavasta ei siis ole suihkunnut verta.
Tässä yksi ihmetys lisää, eli tämä Annelin vuotama veri on myös ollut jo kuivaa. Ja kuvasta näkyy, ettei verta ole vuotanut "runsaasti".

Annelihan riisui paidan ja antoi poliiseille melko heti kun olivat tulleet taloon ja hoitohenkilöstö alkoi hoitamaan Annelia.

Valokuvissa joita poliisi otti (joita meillä ei ole) on kuvattuna paita keittiön pöydällä, eli etu ja selkäpuoli päällekkäin.

Mutta kuitenkaan veri ei ole tarttunut paidan selkäpuolelle tai muuallekkaan.

Tuskin sitä myöskään henkariin laitettiin ja kuljetettiin tutkittavaksi.

Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet

Lähetetty: To Kesä 03, 2010 3:28 pm
Kirjoittaja hellämustapääfinnilä
Arska kirjoitti:
hellämustapääfinnilä kirjoitti:Tuntuu oudolta, että oletettu ulkopuolinen surmaaja olisi kulkenut tuollaisen 'kulmikkaan' reitin kahteen kertaan, en siis ymmärrä mikä syy hänellä olisi voinut olla käydä Tähtisentie 50 ja 52 tonttien kulmassa kääntymässä kummallakin kulkukerrallaan.

Ihmetyttää, että ohjaaja jälkikoirineen kulki vain merkityn reitin, miksei esim. käyty naapuritalon (52) pihalla, vai olivatko poliisit jo ehtineet juoksennella sielläkin? Jos jälkikoiralla tutkitutettiin vain tuo reitti, on oletettu murhamies voinut luikkia vaikka jostain 54 ja 52 -talojen välistä asvalttitielle, jolloin sinisellä merkitty jälki olisi siten todella jonkun koiranulkoiluttajan tai muun sivullisen kulkijan jättämä.
Tuo kulmikas reitti on se, mitä koiranohjaaja käytti (tai suunnitteli käyttävänsä, koira löysi vainun jostain sinisten nuolten osoittamalta kohdalta). Koiranohjaaja ei ollut kiinnostunut asvaltista, koska siellä jäljet eivät olisi säilyneet. Tyhjän saa pyytämättäkin.
Jep, näin ymmärsinkin. Viittasin vähän huolimattomasti turumurren viestiin ja kuvaan, johon hän on merkinnyt ruskealla katkoviivalla (väri näkyy heikohkosti) arvelemansa murhaajan käyttämän reitin talolta poispäin sen sinisellä värillä merkityn 'hajureitin' alkupisteeseen. Eli ymmärsin turumurren arvelevan, että murhaaja olisi kulkenut ensin tuota ruskealla merkittyä, ja sen jälkeen sinisellä merkittyä reittiä pitkin surmatalolta pois, ja samaa reittiä hän ehkä olisi käyttänyt myös talolle tullessaan.

Nimitin reittiä kulmikkaaksi, koska tässä oletuksessa murhaajan olisi pitänyt tavallaan koukata ylimääräinen mutka talojen 50 ja 52 tonttien kulmauksen kautta suunnatessaan asvalttitielle, kulkea siis vielä kaksi kertaa tämä sama outo reitti, ikäänkuin tuossa kulmauksessa olisi ollut jotain, joka olisi antanut syyn käydä sitä kautta mennen tullen.

Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet

Lähetetty: To Kesä 03, 2010 3:59 pm
Kirjoittaja ulkosuomalainen
Nice on tietenkin taysin oikeassa ylla DNA:n loytymisesta T-paidasta: yksi loydos oli sekoitus muksun ja Annelin DNA:sta ja siita naytteesta oli osoitettu verta. Todennakoisempaa on toki olettaa etta se oli Annelin verta kuin muksun, mutta se on vain oletus, sekin. Jossain muistini perukoilla oli vain juttu (mielestani Annelin kertoma mutta muistini voi valehdella) taman muksun nenaverenvuodosta selityksena, joten aivot oikaisivat mutkia. Toinen nayte oli vain TOISEN lapsen DNA:ta. Ja sangyssa oli viela kolmannenkin.

Lapset meni minullakin moneen kertaan sekaisin kun parin nimi on niin samanlainen ja kaikki alkavat samalla kirjaimella. Naita DNA ja kuitututkimuslausuntoja on myos monta.

Siita Eniron kartasta kannattaa klikata ne kopterikuvat, joita voi liikutella samoin kuin Google Earthia. Arska jo aiemmin siita hajujaljesta teravasti huomautteli mutta ilman isompaa ilmakuvaa alueesta en saanut ihan oikeaa kasitysta asiasta. Google Earth on tahan huono.