snufkin kirjoitti: La Kesä 07, 2025 5:11 pm
Tässä kontekstissa oli puhe alibin kyseenalaisuudesta eikä raskauttavuudesta varsinaisesti. Eli koska Pöllänen on sanonut olleensa "viime päivät" järvellä, niin se tarkoittaa sitä, että Koposet on hyvin suurella todennäköisyydellä valehdelleet. Pöllänenhän ei noina "viime päivinä" ole Koposten mukaan poistunut heiltä minnekkään yksin tai muutenkaan kauemmas.
Koostin havainnot koskien Pöllästä vielä yhdeksi tarinaksi (lähteenä käytetty vähän kaikkia mahdollisia itse luotettaviksi lähdeaineistoiksi lukemaani):
26.7.1959 Kermassa oli tanssit, jossa Pöllästä ilmeisesti onnisti naisrintamalla. Kuulustelussa Pöllänen ei paljastanut naisseuralaisensa nimeä, mutta yön hän vietti muualla kuin kotonaan.
Aamupäivällä 27.7.1959 Toivo Pesonen oli odotellut Pöllästä kotiinsa, sillä heidän oli pitänyt aloittaa propsinteko Kurjen metsässä samana päivänä. Myös Koposen Mauri etsiskeli laina-autollaan Pöllästä. Hän oli käynyt aamukahdeksan aikaan Luostarisen mökillä, jossa Pöllänen asui, kysyäkseen Pöllästä saunan muurin muuraushommiin. Koska Pöllänen ei ollut kotonaan, Koponen oli lähtenyt ja ajellut kirkonkylälle ja Matkahuollon kohdalla pyhävaatteissa olleen Pölläsen. Pöllänen lupautuikin muuraustöihin.
Kettusen Veikon mukaan Olga Lyytikäinen oli kertonut, että Pöllänen oli ollut maanantaina 27. päivänä puolenpäivän aikaan heillä ja oli luvannut lähteä ongelle Juho Konttisen kanssa. Ei ollut kuitenkaan lähtenyt.
Pöllänen oli saapunut Pesosen Toivon luo vasta iltapäivällä ja hän oli kertonut ettei hän alakaan metsätöihin, sillä hän oli saanut saunan muurin muuraustöitä Heinäveden Kerman kylässä asuvalta Koposelta.
Sirkka Koposen mukaan Pöllänen oli tullut Koposten asunnolle noin kello 15 iltapäivällä. Mauri Koposen mukaan hän oli tehnyt itse muuria Pölläsen saapumiseen saakka ja vahvisti vaimonsa kertoman, eli sen, että kello 15 maissa oli Pöllänen polkupyörällä saapunut heille ja ryhtynyt muuraustöihin, ja oli työtä tehty siinä päivällä kaksi tuntia.
Koposen Maurin ja Pölläsen ollessa ruokailemassa kello 17-18 välillä olivat he nähneet kaksi neitosta ajavan pyörällä Heinäveden kirkolle päin. Ruokailtuaan olivat menneet ongelle Kerman Koskelle ja Kerman sillalla tavanneet mm. konstaapeli Purhosen. Koposen vaimo Sirkka vahvisti, että ilta-aterian jälkeen olivat miehet lähteneet ongelle lähellä olevan kääntösillan luo ja viipyneet siellä noin kello 20 saakka.
Koposen Maurin mukaan he olivat 19-20 välillä palanneet kotiin, jonne hetkistä myöhemmin myös onkimatkalta olivat tulleet kertojan vaimon äitin nykyinen aviomies ja Askolassa Vakkolan kylässä asuva ja silloin heillä vieraisilla ollut karjakko Vilho Duus. Kaloja perattaessa oli Pöllänenkin ollut hetkisen sitä katsomassa. Pölläsen Mauri Koponen oli kello 21 jälkeen saattanut talon vintille, ja näyttänyt hänelle tehdyn makuusijan, joka oli sijainnut parin metrin etäisyydellä Pöllästen omasta makuusijasta. Vaimo Sirkka vahvisti, että ilta-aterian jälkeen oli Pöllänen ollut varmasti nukkumassa ullakolla, jossa hekin miehensä kanssa, sekä 13-vuotias tyttärensä olivat nukkuneet. Sirkka ei muistanut, oliko Pöllänen ollut jo unessa heidän käydessään nukkumaan. Hän oli täysin varma siitä, ettei Pölläsellä ollut mitään mahdollisuutta poistua heiltä kyseisenä yönä. Pölläsen vaimon äiti miehineen asuu heillä alakerran kamarissa ja vanhoina ihmisinä he ovat herkkäunisia ja hekään eivät olleet kuulleet kenenkään kyseisinä öinä poistuneen yläkerrasta.
Koposen vaimo korosti, että talon ovet pidetään öisin lukittuina. Pölläsellä oli ollut heillä mukanaan vain arkivaatteet, suorat housut ja ruskea pikkutakki, joiden päällä hän työssä oli käyttänyt kolmiosaista vaaleata suojapukua.
Mauri Koponen oli herännyt 28.7.1959 aamukuuden jälkeen, jolloin Pöllänen oli ollut vuoteellaan. Pölläsen ylösnousua hän ei muistanut.
Molempien Koposten mukaan Pöllänen oli ollut työssä kertojalla torstaihin 30. päivään heinäkuuta saakka, käymättä missään pidemmällä. Kuitenkin Lyytikäisen Nanni oli nimismiehen muistion mukaan nähnyt Pölläsen murhien jälkeisenä aamuna, 28.7.1959 etsimässä polkupyöräänsä. Maalari Risto Markkanen kuulusteluissa kertoi tavanneensa Pölläsen samana iltana, 28.7.1959 Kuittuan tanssilavalla, jossa Pöllänen oli pyytänyt Markkasta kanssaan ryypylle. Pöllänen oli maininnut hänellä olevan tyttöjä. Nimiä tai paikkaa tyttöjen tapaamiseen ei kerrottu.
Nimismiehen muistion mukaan kylällä liikkui huhuja, joiden mukaan Koponen olisi perunut puheitaan siinä mielessä, ettei muistanutkaan milloin Pöllänen heille oli tullut muuraamaan ja sanonut jotakin poliiseille päästäkseen niistä eroon.
Keskiviikkona 29.7.1959 tai torstaina 30.7.1959 Kettusen Veikko tapasi Pölläsen polkupyöräilemässä kirkonkylältä päin, Multalan mailla. Kettusen kysyttyä Pölläseltä missä oli viime päivänsä viettänyt, oli Pöllänen vastannut olleensa järvellä ja siellä oli ollut hauskaa. Ehkä Pöllänen oli palaamassa Koposen muurauskeikalta (30. päivänä, kuten Koposet kertoivat) ja järvellä hauskanpito oli vain huuli… Kuka tietää?