Sivu 264/269

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Ke Maalis 23, 2011 4:20 pm
Kirjoittaja Saga
MEG kirjoitti:Ismo Kopra kirjoittaa uusimmassa POLIISI KERTOO kirjassa Oriveden vainajasta.
Elimistöstä tavattua lääkettä ei ollut Suomessa myynnissä. Päädyttiin itsemurhan kannalle, johon omaisilla ei kuitenkaan ollut mitään viitettä, eivät myöskään tienneet mitään aikaisempaa yhteyttä suomeen. Ainuttakaan hänet Suomessa tavannutta tai nähnyttä henkilöä ei löydetty. Ainoa konkretia oli ruumis itse ja kirjaantuminen Jämsäläiseen majoitukseen, jota sitäkään ei kukaan muistanut.
En kyllä ymmärrä miten ylläolevan voisi mitenkään käsittää suoraksi lainaukseksi kirjasta. Onko ihmisiltä kadonnut kielentaju aivan täysin?

Jos kyseessä tosiaan olisi suora lainaus, niin se olisi näin:
MEG kirjoitti:Ismo Kopra kirjoittaa uusimmassa POLIISI KERTOO kirjassa Oriveden vainajasta:
"Elimistöstä tavattua lääkettä ei ollut Suomessa myynnissä. Päädyttiin itsemurhan kannalle, johon omaisilla ei kuitenkaan ollut mitään viitettä, eivät myöskään tienneet mitään aikaisempaa yhteyttä suomeen. Ainuttakaan hänet Suomessa tavannutta tai nähnyttä henkilöä ei löydetty. Ainoa konkretia oli ruumis itse ja kirjaantuminen Jämsäläiseen majoitukseen, jota sitäkään ei kukaan muistanut."
Tuollaisena kuin se alunperin oli, se on selvästi kirjoittajan (MEGin) lyhennelmä/tulkinta kirjassa olleesta tekstistä, joka melko varmasti on huomattavasti pitempi ja yksityiskohtaisempi.

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Ke Maalis 23, 2011 5:01 pm
Kirjoittaja Skorpioni
Hmm tuossa Megin tekstissä ei kyllä ole mitään mikä viittaa sen olevan tulkinta/lyhennelmä, ja kysyin tätä vielä huomattavasti itseäni viisaammilta henkilöiltä ja kaikki tulkitsivat sen oleva suora lainaus.
Varsin helppoa olisi ollut jos MEG olisi ilmaissut kyseessä olevan tulkinta oltaisiin vältetty koko episodi. :)

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Ke Maalis 23, 2011 5:46 pm
Kirjoittaja Lana
Komppaan Sagaa, vaikka turhaksi ot:ksi meneekin.
Perusasiat välimerkkien käytöstä opetetaan jo ala-asteella. Sääli, että nämä helpot, selkeyttävät säännöt unohtuvat netissä(kin) monelta.

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Ke Maalis 23, 2011 6:33 pm
Kirjoittaja Skorpioni
Jatkan ot:tä vielä sen verran että ainakin minun äidinkielen opettajat opettivat että mikäli mennään härkkimään toisen ihmisen kirjoituksia se ilmaistaan selkeästi eikä kikkailla välimerkeillä joiden tehtävä on helpottaa lukemista ei vaikeuttaa sitä.Ja tunnustan kyllä suoraan etten vieläkään ymmärrä että millä tavalla välimerkit osoittavat että kyseessä on lainaus. :roll:

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Ke Maalis 23, 2011 7:25 pm
Kirjoittaja Ailar
Kyllä minäkin ymmärsin tuon olevan Ismo Kopran kertomaa. Miksi hänen mainittiin kertoneen Poliisi kertoo -kirjassa vainajasta ylipäätään mitään, ellei kerrota mitä hän mainitsi. Oli oletettavaa, että toteamusta seuraava teksti olisi IK:n sanoma.

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Ke Maalis 23, 2011 8:53 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Ailar kirjoitti:Kyllä minäkin ymmärsin tuon olevan Ismo Kopran kertomaa.
Mutta oletitko sen olevan suora lainaus? Minä en. Huomasin välittömästi, että ei ole.

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Ke Maalis 23, 2011 9:07 pm
Kirjoittaja Ailar
Kyllä.

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Ke Maalis 23, 2011 9:24 pm
Kirjoittaja MEG
En tiennytkään olevani noin huomattava minfoauktoriteetti, jonka tekstejä tutkitaan kuin jumalan sanaa!
Kiitos vaan luottamuksesta!
Mitä itse aiheeseen tulee, niin kuuluisienkaan henkilöiden kuolemien uutisoinnissa en muista poliisin tai muun virallisen tahon mimenomaisia ilmoituksia itsemurhasta, n.s. tavallisten ihmisten kohdalla ilmoitetaan vain "ettei ole todettu liittyvän rikosta". Toimittaja vain perustaa itsemurhatietonsa omiin lähteisiinsä, tai tieto jää huhujen varaan.

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Ke Maalis 23, 2011 9:34 pm
Kirjoittaja Ailar
Jos pikapuoliin tulee neljä vuotta kuluneeksi, kun olet MEG palstalla ollut, miksi emme uskoisi kertomaasi kuin jumalan sanaa? :mrgreen: Totta hitossa!

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Ke Maalis 23, 2011 9:45 pm
Kirjoittaja Juliet Jones
Näin juuri!

Ketjulla on pituutta kuin muhametin parralla, joten kaikki muistikuvat eivät ole niin selkeitä.. mutta itsemurhasta kirjoitti se ensimmäinen toimittaja, joka teki pitkän artikkelin mysteerivainajasta. Sen jälkeen en muista toimittajien kynistä lähteneen moista.

Se kevät.. se kevät..

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: La Huhti 23, 2011 12:08 pm
Kirjoittaja milliE
Mielenkiintoiset kuvat ja tarina tästä Poliisi kertoo-kirjassa;)

Ja suora lainaus:

" Ruumiinavauksen yhteydessä otetaan aina rutiininomaisesti lukuisia näytteitä, joista laboratoriossa etsitään jäämiä alkoholista, myrkyistä, lääkeaineista jne. Tätä näytekokonaisuutta kutsutaan oikeuskemiaksi. Oikeuskemian tulokset valmistuvat yleensä muutamia viikkoja varsinaisen ruumiinavauksen jälkeen. Niin tässäkin tapauksessa.
Kun oikeuskemian tulokset saapuivat, voitiin todeta vainajasta löytyneen huomattava määrä antihistamiinilääkettä. Lääkettä käytetään yleisesti astman hoitoon mutta myös unilääkkeenä. Vainajan veressä lääkettä oli kymmenkertainen määrä hoitopitoisuuteen nähden.
Oikeuskemiallisen lausunnon mukaan lääkkeestä myös mainittiin, että kyseistä lääkettä ei saa Suomesta, joten se oli joko haettu ulkomailta tai tilattu internetin välityksellä.
Näin ollen oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen tulosten perusteella näytti vahvasti siltä, että salaperäinen tuntematon vainaja oli itse päättänyt päättää päivänsä tuolla syrjäisellä hakkuuaukiolla."

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: La Huhti 23, 2011 12:17 pm
Kirjoittaja hellämustapääfinnilä
Mikähän lääkeaine mahtaa olla kyseessä, onko hyviä arvauksia/tietoa? Itselleni ei tule mieleen mitään, kun olen allergiaa ja astmaa hoitanut/nähnyt hoidettavan vain kotimaasta saatavilla antihistamiineilla.
Nimim. ei itsemurhaa suunnitteleva.

Jahas, vastaankin itselleni kun löysin googlettamalla yhden mahdollisen:

Diphenhydramine hydrochloride (pronounced /ˌdaɪfɛnˈhaɪdrəmiːn/, abbreviated DPH or DHM) is a first-generation antihistamine mainly used to treat allergies. Like most other first-generation antihistamines, the drug also has a powerful hypnotic effect, and for this reason is often used as a nonprescription sleep aid and a mild anxiolytic. The drug also acts as an antiemetic.[4] It is produced and marketed under the trade name Benadryl by McNeil-PPC (a division of Johnson & Johnson) in the U.S., Canada and South Africa (other trade names in other countries: Dimedrol, Daedalon). It is also found in the name-brand products Nytol, Unisom, Tylenol PM, Midol PM and Advil PM, though some Unisom products contain doxylamine instead.

Considerable overdosage can lead to cardiac arrest, serious ventricular dysrhythmias, coma, and death.
(wikipedia)

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: La Huhti 23, 2011 12:26 pm
Kirjoittaja milliE
Ja vielä lainaus jatkuu:

" Niinpä oikeuslääkärin lausunto päättyykin toteamukseen: "Olosuhteet eivät viittaa toisen henkilön osuuteen kuolemaan johtaneiden tapahtumien kulussa. Saatujen tapahtumatietojen ja ruumiinavauslöydösten perusteella kuolema on luokiteltu itsemurhaksi. Ristiriitaa saatujen tapahtumatietojen ja ruumiinavauslöydösten välillä ei ole todettu".

Lainaus päättyy.

Erikoisen hankalassa asennossa vainaja kyllä löytynyt. Onkohan kuvat jo linkitetty tänne?

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Su Huhti 24, 2011 11:59 am
Kirjoittaja vivy
milliE kirjoitti:Ja vielä lainaus jatkuu:

" Niinpä oikeuslääkärin lausunto päättyykin toteamukseen: "Olosuhteet eivät viittaa toisen henkilön osuuteen kuolemaan johtaneiden tapahtumien kulussa. Saatujen tapahtumatietojen ja ruumiinavauslöydösten perusteella kuolema on luokiteltu itsemurhaksi. Ristiriitaa saatujen tapahtumatietojen ja ruumiinavauslöydösten välillä ei ole todettu".

Lainaus päättyy.

Erikoisen hankalassa asennossa vainaja kyllä löytynyt. Onkohan kuvat jo linkitetty tänne?
Kiitos milliE lainauksista. Itselläni on jäänyt tuo kirja hankkimatta, joten en tiedä millaisista kuvista puhut. Joitain asentoa kuvaavia kuvia on täälläkin ollut.

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Ti Huhti 26, 2011 1:58 pm
Kirjoittaja nurich
Asento:

1. Mene lattialle istumaan polvillesi, ikäänkuin olisit japanilaisessa kodissa kylässä.
2. Työnnä jalkojasi sivullepäin kunnes lysähdät genitaalialueellesi istumaan. Jalkaterät osoittavat sivullepäin.
3. Jätä vasen käsi syliisi, heitä oikea käsi taaksepäin niin että kämmen osoittaa yläspäin.
4. Anna ylävartalosi lysähtää eteenpäin kunnes kasvosi lätsähtävät maata vasten, käännä päätäsi vähäsen oikealle. Vasen käsi jää vartalon alle syliin puristuksiin.

Valmis. Ei siis mikään asento, johon hakeutuisi mukavaa lepoasentoa hakiessaan.