Sivu 265/799
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Lähetetty: Pe Heinä 26, 2013 7:33 pm
Kirjoittaja zem
Ehkä on syytä kaivaa tallenne naftaliinista, jos kuitenkin osallistuu ketjuun nimeltä Häkenauha 2

ja on todettu, että kyseinen todiste on jutussa keskeisessä asemassa...
Alpo kysymyksistä oheiseen kuvaan liityen:
Spekri siis viittaa siihen, että kohdassa 1.58,6 – 1:59,0 kuuluisi ihmisääntä. Kuuntelemalla en sellaista kysymysmerkeillä osoitetuista kohdista löydä. Alpon tytön ääneksi "II" merkkaama kuulostaa korviini kauhistuneelta sisäänhengitykseltä (tai keuhovaurioisen hengitysääneltä?)
Mutta, kuten oheisesta aaltomuotokaappauksesta näkyy, Alpon kysymysmerkeillä osoittamaa kohtaa edeltää "jotakin" - samoin tytön "II" -ääneksi merkittyä kohtaa.
Alpo ei noteeraa näitä, kylläkin huomattavasti heikommin sekä graafisesti että kuulemalla erottuvat äänet ("??? " ja "II"). Mutta selvästi kohdissa jotakin on - voidaan sitten spekuloida mitä (eli kuvakaappauksen teksteihin voisi lisää kysymysmerkit...).
Samoin luulisi esim. "taustanauhateoreetikoita" kiinnostavan naisäänen leikillinen "Kuka se siellä on?" ajassa 2:24,7 – 2:26,4.
Olen vihjannut aikaisemmin, että tämä tulee hyvin kuultavaksi, kun merkkaa kohdan kursorilla ja nostaa volyymia säröytymisestä piittaamatta n. 10 db. Mutta kun sen on kuullut, se kuuluu (osittain) muutenkin.
Jos on todettu, että Auer ei ole voinut surmaa tehdä, tilassa on tuolloin
täytynyt olla ulkopuolinen. Tällöin on vastuutonta jättää tutkimatta Häke-tallenteen vihjeet, ja sivuuttaa viittaus niihin esimerkiksi Kuoleman kommentilla "menee niin oudoksi".
Erityisesti vastuu lankeaa niille, joilla on hyvät ohjelmat ja Senheisserit korvilla.
Mutta olen todennut, että Aueria syyllisenä pitävät vaikuttavat immuuneilta sekä järkeilytodisteille että havainnoille, jotka viittaavat ulkopuolisen läsnäoloon.
Jäljelle jää tahtotila ja voimankäyttö kuulusteluissa, kuulemisissa, todistajalausunnoissa. Sekä keskustelupalstoilla viestien lukumäärä, joilla pyritään "tahdon riemuvoittoon" järkeiltävissä ja aistittavissa olevista asiantiloista.
Kuitenkin länsimaisen oikeusjärjestelmän koko viime kätinen tarkoitus on estää mielivalta
– se pyrkii takaamaan heikommalle osapuolelle yhtäläiset mahdollisuudet kuin vahvalle ja erilaisilla resursseilla varustetulle osapuolelle totuuden selvittämisessä ja oikeuden jaossa.
En odota vastakaikua -- kunhan rauhoittelen omaatuntoani (en vain pyöritellyt peukaloitani).
(Menipä juhlalliseksi -- no, on joskus muutkin olleet... )
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Lähetetty: Pe Heinä 26, 2013 9:29 pm
Kirjoittaja kuolema
zem kirjoitti:Ehkä on syytä kaivaa tallenne naftaliinista, jos kuitenkin osallistuu ketjuun nimeltä Häkenauha 2

ja on todettu, että kyseinen todiste on jutussa keskeisessä asemassa...
Mutta olen todennut, että Aueria syyllisenä pitävät vaikuttavat immuuneilta sekä järkeilytodisteille että havainnoille, jotka viittaavat ulkopuolisen läsnäoloon.
En odota vastakaikua -- kunhan rauhoittelen omaatuntoani (en vain pyöritellyt peukaloitani).
(Menipä juhlalliseksi -- no, on joskus muutkin olleet... )
Eläs nyt vaivu epätoivoon "meidän" suhteen. Olen tuolla muissa ketjuissa käynyt hieman keskustelemassa, mutta sieltä tuli niin suoraa huutoa takaisin, että ehkä palaan tänne Häke-nauha -ketjuun takaisin.

Tosiaan tarvitsee nyt alkaa sitä sitten kuuntelemaan taas aika alusta, koska en sitä ole hetkeen kuunnellut. Palaan tähän viikonlopun aikana, mikäli en joudu jäähylle kun epähuomiossa vastasin sirpan kiroiluihin ja nimittelyihin julkisella puolella, vaikka luulin kielenkäytöstä automaattisesti, että ollaan kackelsbergissä. Pahinta, etten voinut enää poistaa viestiä kun huomasin..
Mutta palatkaamme! Tuo ihmeessä asioita esiin, äläkä pidä minkäänlaisena nokitteluna sanomisiani - siten eivät ole tarkoitettu. Ilman kahta näkökantaa ei olisi kunnon keskusteluakaan!!
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Lähetetty: Pe Heinä 26, 2013 11:45 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Minusta Jukan huuteluista ei kauheasti kannata yrittää tehdä tulkitoja, koska tuossa vaiheessa ukkoa on jo pistetty puukolla jokunen kerta ja päähänkin on isketty. Ihminen ei tuollaisessa tilassa enää kauheasti mieti, vaan huudot/ sanat/ pyynnöt on hyvin 'alitajuntaisia'.
Minusta ei esimerkiksi olisi ollenkaan ihme, vaikka Jukka huutaisi pelkästään Annelia apuun: kuka uskoisi oman aviovaimon oikeasti aikovan tappaa? Ja vaikka uskoisi, ainakin sosiaalipsykologin logiikalla paras tapa selvitä tilanteesta, olisi edelleen puhuminen. Varsinkin, kun jo saatujen vammojen takia ei oikein muuhunkaan pysty.
Täysin järjenvastainen on myös Annelin avaus HÄKEen: täällä on tappaja.
Mistä hitosta Anneli pystyi olettamaan muutaman sekunnin kohtaamisen jälkeen, että tulijalla on aikomus tappaa?
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Lähetetty: La Heinä 27, 2013 12:42 am
Kirjoittaja Harpo
Tuo on kyllä aina ollut minusta omituisimpia väitteitä Annelia vastaan, että mistä hän tiesi, että huppari aikoo tappaa. Mitä hänen olisi pitänyt huutaa puhelimeen? "Tääl on joku tyyppi, joka tuli ikkunasta sisään ja hakkaa puukolla mun miestäni, mutta ei se varmaan sitä tappaa aio?"
Luulen, että ihminen alitajuisesti tuossa tilanteessa ilmaisee pahimman mahdollisen skenaarion, koska tarkoitus on saada apua mahdollisimman nopeasti. "Tänne tuli joku sisään ja sillä on puukko" ei esimerkiksi kuulosta ollenkaan niin vakavalta. Eikä myöskään "Tanne tuli joku sisään ja se on lyönyt puukolla mun miestä", vaikka tämä vaihtoehto ilmeisesti asiasta naputtavien mielestä olisi ollut oikein eikä olisi tehnyt Annelista epäilyttävää. Vai mitä teidän mielestä puhelimeen olisi pitänyt sanoa?
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Lähetetty: La Heinä 27, 2013 3:14 am
Kirjoittaja ulkosuomalainen
^ Ma kuulun niihin, joille Annelin sanavalinta sarahti heti (ulkosuomalaisenkin) korvaan, kun taman repliikkeja surman tapahduttua oli loopeissa. Repliikeista jai heti ensikuulemalta sellainen kuva, etta kyseessa oli joku jengien valinen/rikoskoplien keskinainen valienselvittely menossa: miten kukaan tavallinen ihminen rupeasi heti puhumaan "tappajasta" eika esim. roistosta, hullusta, huumetyypista, mielipuolesta, puukkomiehesta, murtovarkaasta tai vaikka vain vieraasta miehesta tai tyypista?
Edelleenkin mun mielesta Annelin sananvalinta oli selva Freudian slip -- samoin kuin nakokulma, (point of view), jota han kayttaa kuvaillessaan mita on tapahtunut/tapahtumassa: Anneli kuvaa asioita tunkeutujan nakokulmasta ( = on taman paan sisalla) kun tietaa heti mita huppis "aikoo."
Se "aikoo" tappaa Annelin miehen.
Samalla lailla hanella on heti joku normaaliaistien ulkopuolinen yhteys tunkeutujaan, kun tietaa sanoittakin, ettei mies aio pahaa muuta kuin Jukalle -- ei hanelle eika lapsille.
Eli en osta tuota selitysta tilanteen vakavuuden korostamisesta.
Mita puhelimeen olisi pitanyt sanoa: vaikka sama asia mutta eri sanoin --
omasta uhrin nakokulmasta eika tunkeutujan silmin:
se (viela/varmaan) tappaa mun miehen/meidat kaikki! Mita ma teen?
Esimerkiksi.
Se "key" tuossa Annelin lauseessa on se tahdonilmaus "aikoo."
P.S. Peraankuulutit jossain aiemmin medialukutaitoa -- tassa tarvitaan varmaan vahan kielikorvaa.
P.S. 2
Turhaan vaitetaan, etta nama keskustelut taalla junnaavat paikoillaan. Sinnehan on Zem ymmartaakseni saanut nauhaa tarkasti hidastettuna kuunneltuaan kokonaisen huppistrion paikalle: yhden naisen ja ainakin kaksi miesta, joista toisella on morea aani.
Lisäksi tuon "ähkäisyn" päällä kuuluu kehoitus "Aja". Se lisäksi kuullaan naisäänen "Kuka se siellä on" (ennen "Aja" kehoitusta, askelten alla). Nämä äänet viittaavat kolmen eri tekijään tilanteessa.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... 00#p564984
Erikoinen kuiskaus
“Tulee ovest” (miesääni) ajassa 1:58,05 – 1:58,65
ja sen jatko:
“Yksinkö” (möreä miesääni) ajassa 1:59,00 – 1:59,80.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... 45#p565937
Ihan pienesti itseani hammentaa miten nuo kaikki tupsahtivat takkahuoneeseen ja milloin? Rikotusta ikkunasta kiipesivat perakanaa? Ja missa piileskelivat kun lapsi tai Anneli kavivat katsomassa? Ja koska poistuivat niin ettei Anneli/lapsi nahnyt?
Siita yhdestakin huppiksesta jai harvinaisen vahan fyysisia jalkia -- naista kahdesta uudesta paikallaolijasta ei sitten senkaan vertaa. Jos kaikki olivat Jukan kimpussa, nama ilmeisesti vaihtoivat niita Youtwo kenkia sitten huppikselta toiselle? No mikas siina ettei -- johan se Naakka aikoinaan esitti, etta huppis vaihtoi kenkia ja vaatteita siina kuistilla...
Vaihtoehtoisesti olen -- taas kerran-- pudonnut Zemin rattailta.
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Lähetetty: La Heinä 27, 2013 9:07 am
Kirjoittaja Harpo
Ulkosuomalainen, "aikoo" sanaa Anneli käyttää vasta puhelun siinä vaiheessa, kun on omien sanojensa mukaan käynyt parikin kertaa katsomassa tilannetta takkahuoneessa. Viimeistään siinä vaiheessa on varmaan ollut selvää, että tappaminen on aikomus. Viesti siinä lauseessa " Se aikoo tappaa mun mieheni, se oli äsken vielä hengissä" voi siis olla vahvistus puhelun aloitukseen ja sama hoputus: oikeesti se on tappaja ja tulkaa nyt äkkiä, jos tuutte heti, voi olla vielä mahdollista auttaa Jukkaa.
Mä olen Minfo-urani aikana valunut Annelin syyllisyyteen uskovasta syvästi neutraaliksi ja melkein toiseen leiriin osin sen takia, että anti-Annelistien puolella on mielestäni selvästi enemmän melkein pakonomaista tarvetta kääntää kaikki mahdollinen "todisteeksi" Annelin syyllisyydestä. Sellainen saa karvat pystyyn. Lisäksi olen aidosti sitä mieltä, että jos mua vaaditaan uskomasn etukäteisnauhoitukseen, uskon ennemmin huppariin. Kahdesta epätodennäköisestä vaihtoehdosta valitsen hiljaisen, ikkunasta poistuvan hupparin enemmin kuin perheenäidin, joka suunnittelee etukäteen pikaistuksissaan ja raivopäisenä tehdyn murhan ja nauhoittelee sopuvia huutoja.
Täytyy myös sanoa, että häke-nauhan kuuntelu oli yksi asia, joka alkoi pikkuhiljaa jäytää alkuperäistä uskoani. Mielestäni hätä nauhalla on aitoa (varsinkin tytöllä ei ole todellakaan ole mitään näyteltyä) ja puheet ja teot puhelun aikana loogisia, kun ajattelee itsensä tilanteeseen. Äänimaisema taustalla on outo, mutta en voi tietää, onko nauha siltä osin käsittelemätön.
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Lähetetty: La Heinä 27, 2013 9:08 am

Lähetetty: La Heinä 27, 2013 9:27 am

Mä olen Minfo-urani aikana valunut Annelin syyllisyyteen uskovasta syvästi neutraaliksi ja melkein toiseen leiriin osin sen takia, että anti-Annelistien puolella on mielestäni selvästi enemmän melkein pakonomaista tarvetta kääntää kaikki mahdollinen "todisteeksi" Annelin syyllisyydestä. Sellainen saa karvat pystyyn. Lisäksi olen aidosti sitä mieltä, että jos mua vaaditaan uskomasn etukäteisnauhoitukseen, uskon ennemmin huppariin. Kahdesta epätodennäköisestä vaihtoehdosta valitsen hiljaisen, ikkunasta poistuvan hupparin enemmin kuin perheenäidin, joka suunnittelee etukäteen pikaistuksissaan tehdyn murhan (eikö nuo jo kumoa toisensa) ja nauhoittelee sopuvia huutoja.
Täytyy myös sanoa, että häke-nauhan kuuntelu oli yksi asia, joka alkoi pikkuhiljaa jäytää alkuperäistä uskoani. Mielestäni hätä nauhalla on aitoa (varsinkin tytöllä ei ole todellakaan ole mitään näyteltyä) ja puheet ja teot puhelun aikana loogisia, kun ajattelee itsensä tilanteeseen. Äänimaisema taustalla on outo, mutta en voi tietää, onko nauha siltä osin käsittelemätön.
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 11:56 am
Kirjoittaja Valhalla
Ymmärrän näin keskustelu ja harrastelumielessä, että haetaan pikkunyansseille kuviteltuja selityksiä. Oikeuden ei kuitenkaan tarvitse käyttää mielikuvitusta tai dramaturgian taitoja - se miettii faktoja. Anneli on todennäköisin syin katsottu epäillyksi teosta mutta hän on samalla silminnäkijä ja tämä vaikka unohtaisimme jo asiaa käsitelleet kolme oikeusastetta.
Näin ollen syytetyllä pitäisi olla valmiudet antaa yksi ja muuttumaton tapahtumakuvaus joka on yhtäpitävä todisteiden ja toisten silminnäkijälausuntojen kanssa. Tämän oikeus punnitsee huomioiden myös syyttömyysolettama perustellun epäilyn kohdalla ja normaali muistamattomuuden toleranssi.
Annelin kertomus ei kuitenkaan mahdu lähellekkään niitä raameja joka mahtuisi em liikkumavaraan. Annelin lausunnot ovat ristiriidassa keskenään, ovat ristiriidassa todisteiden ja toisten silminnäkijälausuntojenkin kanssa. Ristiriidassa myös häke-nauhan kanssa. Itseasiassa tunnustus on lähempänä muuta näyttöä kuin mikään muu Annelin lausuma.
Koska oikeuden on pakko todeta, että Annelin kertomus tai kertomukset eivät voi pitää paikkaansa se katsoo niiden uskottavuutta ja punnitsee mitä syitä hänellä on valehdella tapahtumista. Ja koska kaikki muu todistelu tukee niin Annelin syyllisyysolettamaa samalla kun mikään ei todista ulkopuolisesta niin loppupäätelmiä ei voi kovin montaa olla. Ja itse tapahtumakulun äärimmäisiä yksityiskohtia ei tarvitse edes miettiä ellei syytetty niitä itse kerro - uskottavasti. Oikeus etsii ensisijaisesti syyllistä ja punnitsee syyllisyyskysymystä. Tapahtumaketjun ymmärtäminen tai dramaturginen kuvitus ei ole prioriteeteissä vaikka niistä apua toki olisikin. Mutta vain todistettuina tapahtumina.
Tästä tulikin mieleeni, nyt kun asia palaa käräjille. Niin oikeudella lienee mahdollisuus punnita syytetyn tunnustuksen painoarvo uudelleen. Jopa uusi mielentilatutkimus lienee mahdollinen. Samaten kaikki lsh-tuomion käsittelyssä esiintullut voidaan ottaa esille sikäli kun niiden yhteys surmaan on esillä. Ja toisaalta surmalla lienee yhteys koko perheen niin sitä edeltäneeseen kuin etenkin sen jälkeiseen elämään.
Uudesta käräjäoikeuden käsittelystä ei siis tule lähellekään vanhan toisinto vaikka lopputulos lieneekin sama. Myös ainoa silminnäkijälausunto huppumiehestä näyttäisi vähintääkin kyseenalaistetun ja todistetun ainakin nyt hovin päätökseen asti syytetyn väkivaltainen käyttäytyminen, motiivikin ja moni muu puuttunut yksityiskohta.
Mitä ketjun otsikkoon tulee, niin on pakko yhtyä jo kahden oikeusasteen mielipiteeseen siitä: se on enemmän raskauttava syytetyn suhteen kuin mitään muuta. Perusteluja on monta mutta etenkin aikajana on kiistatta mahdoton. Enemmän ja vähemmän mielipide on sitten nauhalta kuuluvat tunnelmat. Siinä on paljon päälleliimattua ja ontuvaa repliikkiä mutta tottakai siinä on myös hätää. Onhan aviomies ja isä juuri kuollut / kuolemassa. Syyllinen jäämässä kiinni / pääsemässä pälkähästä. Hädän syy puolestaan on jo taas mielipide joka voidaan arvioida vain suhteessa muuhun aineistoon. Ja suhteessa syytetyn kertomuksiin joihin nauha ei sovi.
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 4:45 pm
Kirjoittaja kuolema
Harpo kirjoitti:
Täytyy myös sanoa, että häke-nauhan kuuntelu oli yksi asia, joka alkoi pikkuhiljaa jäytää alkuperäistä uskoani. Mielestäni hätä nauhalla on aitoa (varsinkin tytöllä ei ole todellakaan ole mitään näyteltyä) ja puheet ja teot puhelun aikana loogisia, kun ajattelee itsensä tilanteeseen. Äänimaisema taustalla on outo, mutta en voi tietää, onko nauha siltä osin käsittelemätön.
Tuosta nauhalta kuulostavasta hädästä itse puolestaan tulkitsen aivan toisin. Minusta lapsi kyllä vaikuttaa koko puhelun ajan aidolle ja tuon ikäinen on yleensä hieman huono vielä esittämäänkin hätää.
Minusta Anneli, etenkin nauhan alkupuolella, on todella teennäisen kuuloinen ja alkaa kuulostamaan aidolta vasta nauhan loppupuolella. Olenkin joskus puhunut, että jos nauhan katkaisisi keskeltä kahtia, niin pelkkää loppupuolta kuuntelemalla myös minä voisin tulla siihen päätelmään, että aito hätä kyseessä. Sen sijaan pelkän alkupuolen kuulemalla toteaisin oikopäätä, että kysessä on ihan puhdas esitys.
Mutta kuten todettu, niin nauhalla on paljon outouksia niin puoleen ja toiseen. Jos pelkän Annelin äänen perusteella pitäisi veikata, niin menisi ehkä 65% näytteleminen - 35% aito. Tämän saa aikaan juuri tuo puhelun alku, sekä satunnaiset ja minusta hieman teennäisen oloiset itkupyrähdykset. Lapsen hädästä sanoisin, että olen melkoisen vakuuttunut sen olevan aitoa kautta linjan.
TOSIN tämä on täysin sitten omaa tulkintaa - minulla ei ole mitään koulutusta tai muuta kättä pidempää verrata toisen ihmisen ääntä. Periaatteessa siis sama "vaisto" kuin jokaisella ihmisellä jokaisessa arkipäivän tilanteessa.

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 4:52 pm
Kirjoittaja Valhalla
Kuten edellä viestittelin ( oli varmaan liian pitkä ) niin hädän syystä voi olla montaa mieltä. Hätä siitä mitä lapset näkevät ja kuulevat, hätä Jukan puheista ja virkoamisesta, hätä puhelun jatkumisesta, hätä poliisien tuloaikataulusta ja ajan riittävyydestä, hätä tietoisuudesta mitä on tullut tehtyä. Puhelun alussa homma oli jotenkin vielä kasassa vaan puhelua eipä saanutkaan katkaista. Mietityt repliikitkin loppuivat.
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 5:01 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Juuri tuosta ''Hei mun täytyy nyt---'' -kommentista alkaa minusta luonnollisempi hätä Annelin äänessä. Siksi uskon vahvasti, että Jukka on saanut tuon jälkeen ne viimeiset kuolettavat iskut.
Pasmat menee sekaisin, kun Jukka alkaakin yllättäen elää.
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 9:20 pm
Kirjoittaja zem
ulkosuomalainen kirjoitti:
Turhaan vaitetaan, etta nama keskustelut taalla junnaavat paikoillaan. Sinnehan on Zem ymmartaakseni saanut nauhaa tarkasti hidastettuna kuunneltuaan kokonaisen huppistrion paikalle: yhden naisen ja ainakin kaksi miesta, joista toisella on morea aani.
Lisäksi tuon "ähkäisyn" päällä kuuluu kehoitus "Aja". Se lisäksi kuullaan naisäänen "Kuka se siellä on" (ennen "Aja" kehoitusta, askelten alla). Nämä äänet viittaavat kolmen eri tekijään tilanteessa.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... 00#p564984
Erikoinen kuiskaus
“Tulee ovest” (miesääni) ajassa 1:58,05 – 1:58,65
ja sen jatko:
“Yksinkö” (möreä miesääni) ajassa 1:59,00 – 1:59,80.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... 45#p565937
Ihan pienesti itseani hammentaa miten nuo kaikki tupsahtivat takkahuoneeseen ja milloin? Rikotusta ikkunasta kiipesivat perakanaa? Ja missa piileskelivat kun lapsi tai Anneli kavivat katsomassa? Ja koska poistuivat niin ettei Anneli/lapsi nahnyt?
Siita yhdestakin huppiksesta jai harvinaisen vahan fyysisia jalkia -- naista kahdesta uudesta paikallaolijasta ei sitten senkaan vertaa. Jos kaikki olivat Jukan kimpussa, nama ilmeisesti vaihtoivat niita Youtwo kenkia sitten huppikselta toiselle? No mikas siina ettei -- johan se Naakka aikoinaan esitti, etta huppis vaihtoi kenkia ja vaatteita siina kuistilla...
Vaihtoehtoisesti olen -- taas kerran-- pudonnut Zemin rattailta.
Ulkosuomaisen mielestä ihan mahdotonta, että Huppis ei ollut yksin liikkeellä?
Kun myös Tuija Niemen litteoinnin mukaan tallenteella on sellaisia ääniä,
joilla puhutellaan muita ("aja" ) ja kommunikoidaan muiden kanssa ("se jäi"),
on selvää että tilanteessa ollut useampi ulkopuolinen tekijä.
Kukaan ei ole esittänyt näiden tunkeneen takkahuoneeseen rikotusta ikkunasta.
Häke-tallenteen äänistä päätellen, että yksi tekijöistä on ollut takkahuoneessa, toinen
mahdollisesti terassilla tai näköyhteydessä siihen, kolmas (naisääni) tontin lähellä autossa. Ilmeisesti kommunikoineet joillakin välineillä.
Vai huuteliko/kehoitteliko/puhui vatsasta ja tsemppasi itseään?
Vai Auer näitä mies-/naisäänien kirjoja jostain syystä tallennellut, luodakseen
vaikutelman ulkopuolise(i)sta?
Kipi kipi - viela karryille kerkiaa...
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 11:35 pm
Kirjoittaja kuolema
zem kirjoitti:
Häke-tallenteen äänistä päätellen, että yksi tekijöistä on ollut takkahuoneessa, toinen
mahdollisesti terassilla tai näköyhteydessä siihen, kolmas (naisääni) tontin lähellä autossa. Ilmeisesti kommunikoineet joillakin välineillä.
Vai huuteliko/kehoitteliko/puhui vatsasta ja tsemppasi itseään?
Vai Auer näitä mies-/naisäänien kirjoja jostain syystä tallennellut, luodakseen
vaikutelman ulkopuolise(i)sta?
Kipi kipi - viela karryille kerkiaa...
Tai jos etsitään yksinkertaisinta ja loogisinta selitystä näille, niin niitä on kaksi:
1) Mielikuvitus - siis ei pahalla sanottuna, vaan ihminen kykenee puhtaasta kohinastakin kuulemaan ihmisääniä ja näkemään ihmiskasvoja. Neuroa ja psykkaa tämä.
2) Hätäkeskuksesta kuuluu häkepäivystäjän luureista läpi viereisen sermin takana puhuvan ääntä.
Kolmanneksi, joku voisi väittää linjojen vuotavan, mutta tämä ei pitäisi olla mitenkään mahdollista täysdigitaalisessa keskuksessa, jossa puhelu muuttuu analogiseksi vasta häkepäivystäjän kuulokkeisiin.
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 11:42 pm
Kirjoittaja alpo holisti
Kuolema todistaa hyvin. On aina oltava hyvin kriittinen siihen, mitä kuule ja miten.
HÄKE-nauhassa on runsaasti kohinaa. esim. hidastaminen saattaa tuotta "kummituksia".
Voipa niitä vaikka tuottakin kotitarpeiksi.
Olen saanut aika paljon uv:tä.
vastaa niihin, kun tulee paremmin aikaa-