Sivu 267/489
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Pe Huhti 23, 2010 2:07 pm
Kirjoittaja Belaja Smert
Itse asiassa Auer korosti omaa uhriasemaansa ja vammansa merkitystä niin kauan, kunnes sai tietää olevansa epäilty. Sen jälkeen hän on koittanut ohittaa kyseisen asian nopeasti. Varsinkin, kun muistijälkitestin mukaan Auer aiheutti vammansa itse.
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Pe Huhti 23, 2010 2:14 pm
Kirjoittaja Gladys
Mutta miksi ihmeessä murhaaja iskisi puukolla ensimmäiseksi Annelia, jos kerran ainoa tarkoitus oli tappaa Lahti? Eikös Anneli jossakin kuulusteluissa sanonut, että hänellä oli sellainen tunne ettei murhaaja olisi hänelle ja lapsille vaarallinen, että kohteena oli vain ja ainoastaan Jukka.
Miksi siis puukottaa ensiksi Annelia ja sen jälkeen päästää tämä minuuteiksi puhelimeen ja kirmailemaan ympäri taloa sillä aikaa, kun todellinen kohde pistetään kylmäksi?
Mariacka kirjoitti:
Joka tapauksessa veitsimiehen olisi pitänyt iskeä Aueria ensimmäisenä, sillä Auerin paidasta ei löytynyt Lahden DNA:ta (jota olisi luonnollisesti verisestä veitsestä tullut). Näin hän ilmeisesti itsekin tapahtuman kuvaili. Vamman vähätteleminen saattoi liittyä siihenkin, että hän vertaili omia vammojaan Lahden vammoihin. Eli tarina voisi olla mahdollinen.
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Pe Huhti 23, 2010 2:15 pm
Kirjoittaja Tara
Teleksi kirjoitti:Mahdollistaako shokki veristen jalanjälkien sijoittelun sopivaan kohtaan, murha-aseen/tekstiilien/jalkineiden piilottamisen/hävittämisen lavastusmielessä, tarinan sepittämisen viranomaisille ja omalle jälkikasvulle ynnämuut AA:n touhut tuona yönä?
Minä taipuisin sille kannalle, että Jukkaan on puukotettu jo aiemmin (kuten verijäljet paljastavat) Ja tässä vaiheessa Annelilla on ollut pää ihan kunnossa. Sitten hän on ehtinyt miettiä lavastuksen ainakin suurin piirtein ja sitä vähän toteuttaakin. Tilanne on karannut käsistä kun samaan aikaan
a) lapsi on tullut katselemaan ja
b) Jukka on alkanut heräilemään. Siinä vaiheessa on iskenyt sellainen
paniikki, että Anneli on kyennyt pelkästään toimimaan, ei miettimään.
Itse olen kerran ollut onnettomuuspaikalla ja siinä kävi juuri näin. En ajatellut, mutta toimin, ja vaistonvaraisesti toimin juuri täsmälleen niinkuin oli järkevintä. Anneli on saanut synkattua kaikki toimensa juuri oikein siksi,
että hän on shokissa toiminut, ei ajatellut. Hänellä on ollut päämäärä ja tämä
päämäärä on saanut hänet toimimaan taloudellisesti ja tehokkaasti päämäärään pääsemiseksi.
Tästä syystä pidän täysin mahdollisena, että siitä hetkestä kun hän pyysi tyttärensä puhelimeen hän ei oikeasti muista esim. seuraavaa kymmentä minuuttia. Saattaa olla ihan totta, että hän ei muista täysin mitä on tapahtunut ja esim. millä hän kumautti Jukkaa.
lihavoinnit minun
Tähän suuntaan minäkin olen miettinyt. "ketterä" ja "konemaisesti" käyttäytynyt tappaja Auerin tarinassa on hän itse. Tästä aioin kirjoittaa keittiöpsykologiaan: - Annelilla on peitekertomuksessaan kyllä aidon kuuloisia aineksia todellisista tapahtumista, mutta hän on liittänyt niitä kokoamansa tilkkupeite-tarinan kuviohin sopiviin kohtiin, joista tärkeimpiä on 'sarjakuvien rosvon näköinen tappaja'. Lainaa vain, lainaa vain..
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Pe Huhti 23, 2010 2:17 pm
Kirjoittaja Helmi10
Ei tutkintapapereissa ole hoitaneen lääkärin kommenttia suuntaan tai toiseen siitä voisiko AA:n veitsenreikä olla itse tehty?
(Aika kylmähermoista puukottaa itseään rintaan...!)
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Pe Huhti 23, 2010 2:22 pm
Kirjoittaja NiceAsiantuntija
Helmi10 kirjoitti:Ei tutkintapapereissa ole hoitaneen lääkärin kommenttia suuntaan tai toiseen siitä voisiko AA:n veitsenreikä olla itse tehty?
(Aika kylmähermoista puukottaa itseään rintaan...!)
Kuulemma "muistijälkitestin mukaan Auer aiheutti vammansa itse".
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Pe Huhti 23, 2010 2:31 pm
Kirjoittaja Helmi10
NiceAsiantuntija kirjoitti:Helmi10 kirjoitti:Ei tutkintapapereissa ole hoitaneen lääkärin kommenttia suuntaan tai toiseen siitä voisiko AA:n veitsenreikä olla itse tehty?
(Aika kylmähermoista puukottaa itseään rintaan...!)
Kuulemma "muistijälkitestin mukaan Auer aiheutti vammansa itse".
OK. Minusta vain hoitohenkilökunnan näkemys asiasta olisi ns. kiva. Että onko se reikä tehty kulmassa joka onnistuu omassa kädessä olevalla veitsellä... Ehkä liikaa telkkaria (

) mutta kaipa tuollaisenkin voi asiasta tietävä nähdä.
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Pe Huhti 23, 2010 2:33 pm
Kirjoittaja hellämustapääfinnilä
Samoilla linjoilla olen kuin Florence, tyttö todella tuntuu uskovan että oikeasti näki tappajan hahmon. Teleksin kanssa samaa mieltä siitä että lavastus, jos näin on tapahtunut, tehtiin ennen häkepuhelua.
Olisin taipuvainen uskomaan syyttäjän näkemystä siitä, että Lahti puukotti ensin Aueria. Ihmettelin aluksi miksi syyttäjä väittää näin, mutta Mariacka toikin tuohon selvyyden edellä. Lisäksi jos Auer olisi itse puukottanut itseään, ei luulisi älykkään ja loogisen? ihmisen ottavan niin isoa riskiä, että tuikkaisi sydämen puolelle/kohdalle. Jos ei ole jo aiemminkin harrastanut itsensä puukottamispuuhia, niin luulisi olevan vaikea arvioida tarvittavaa voiman määrää, isku voi kylkiluiden välistä mennä syvällekin tarkoittamatta.
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Pe Huhti 23, 2010 2:48 pm
Kirjoittaja Belaja Smert
hellämustapääfinnilä kirjoitti:
Olisin taipuvainen uskomaan syyttäjän näkemystä siitä, että Lahti puukotti ensin Aueria. Ihmettelin aluksi miksi syyttäjä väittää näin, mutta Mariacka toikin tuohon selvyyden edellä.
Muistanko oikein, että veitsessä ei ollut Lahden sormenjälkiä?
Voihan olla, että Jukka torjui yhden lyönnin, jolloin veitsi osuikin Aueriin.
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Pe Huhti 23, 2010 2:53 pm
Kirjoittaja Teleksi
Yleinen oletus on, että Anneli kiivastuksissaan puukotti Jukkaa (ilman sen enempää suunnitelmallisuutta). Ja sen jälkeen päätti lavastaa tilanteen. Ja että Anneli lavastusmielessä tuikkasi itseään.
Mutta puukko ja paita sotivat tätä vastaan. Jos hän olisi kiukustunut Jukalle, niin eihän hän olisi ENSIN puukottanut itseään ja sitten Jukkaa (lavastanut ensin ja tappanut sitten). Jos hänen paidassaan ei ollut jälkiä Jukan verestä, niin se kertoo siitä että Jukkaa ei ainakaan sillä puukolla oltu puukotettu vielä siinä vaiheessa.
Joten joko:
A) ulkopuolinen murhaaja on totta
B) Anneli pyyhki Jukan veren puukosta ennen kun pisti sillä itseään
C) Jukka aiheutti vamman Annelille ennen kuin Anneli puukotti Jukkaa.
Minä en ole ymmärtänyt sitä, mikä sulkee pois sen, että Jukka ei olisi mahdollisesti puukottanut Annelia?
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Pe Huhti 23, 2010 2:56 pm
Kirjoittaja pohtiijamiettii
NiceAsiantuntija kirjoitti:Toki, eli sitä suuremmalla syyllä reiän pitäisi sijoittua ylemmäs
Jos ajatellaan paita Annelin päälle, kyllä veitseniskun paidassa pitäisi olla suunnilleen samassa paikassa kuin haavankin - ja velipläntistä päätellen
suunnilleen onkin.
Tuollainen iso ja löysä paita on siinä tappelun tuoksinassa varmaan heilunut edestakaisin, joten se on voinut olla ihan eri kohdassa AA:n iholla silloin kun veitsi on mennyt siitä läpi ja sitten myöhemmin, kun verta on alkanut tihkua.
Juu, moi vaan kaikille, olen uuden uutukainen ja seurannut vasta ihan vähän aikaa tätä kirjoittelua

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Pe Huhti 23, 2010 2:57 pm
Kirjoittaja NiceAsiantuntija
hellämustapääfinnilä kirjoitti:Samoilla linjoilla olen kuin Florence, tyttö todella tuntuu uskovan että oikeasti näki tappajan hahmon. Teleksin kanssa samaa mieltä siitä että lavastus, jos näin on tapahtunut, tehtiin ennen häkepuhelua.
Minäkin olen samaa mieltä näistä kohdista.
Monelle on varmasti etenkin lapsena tullut esim. korkeassa kuumeessa nähtyä kaikennäköisiä valveunia ja niiden myötä hiippareita talon sisällä ym. Itselläni ainakin on tällaisia kokemuksia. Tämä tyttöraukka on herännyt unestaan pahimpaan mahdolliseen painajaiseen mitä kuvitella saattaa, joten ei ole mikään ihme jos siinä on yksi mustapukuinen mies näyttänyt vilahtavan. Sitäpaitsi tyttöhän tulee huoneestaan kuultuaan äitinsä kertovan häkeen, että talossa on murhaaja + toistuvat 'meniksejo', 'lähtikse mies jo'.... - kyllä lapsen pelokas mieli sellaisen vähemmästäkin luo.
Tähän ja lavastukseen liittyen uskon minäkin, että suurin lavastustyö on jo tehty ennen puhelua. Aikaisemmin kirjoitin siitä, että mielestäni koko hätäpuhelun 'sisältö' saattaisi olla nimenomaan tytölle suunnattu osa lavastusta...
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 38#p308582
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Pe Huhti 23, 2010 2:59 pm
Kirjoittaja Belaja Smert
Teleksi kirjoitti:Yleinen oletus on, että Anneli kiivastuksissaan puukotti Jukkaa (ilman sen enempää suunnitelmallisuutta).
Miksi olisi käyttänyt näppylähanskaa, jos kyseessä ei ollut sunnitelmallisuus?
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Pe Huhti 23, 2010 3:11 pm
Kirjoittaja hellämustapääfinnilä
Belaja Smert kirjoitti:hellämustapääfinnilä kirjoitti:
Olisin taipuvainen uskomaan syyttäjän näkemystä siitä, että Lahti puukotti ensin Aueria. Ihmettelin aluksi miksi syyttäjä väittää näin, mutta Mariacka toikin tuohon selvyyden edellä.
Muistanko oikein, että veitsessä ei ollut Lahden sormenjälkiä?
Voihan olla, että Jukka torjui yhden lyönnin, jolloin veitsi osuikin Aueriin.
Mielestäni oli juuri näin ettei veitsestä löytynyt minkäänlaisia sormenjälkiä. Vahinko voisi todella olla mahdollinen selitys tähän. Mahdollista tietysti on sekin, että hanskakäsi on pyyhkinyt pois veitseen jääneet Lahden sormenjäljet, veitsi oli kuitenkin ahkerassa käytössä sittemmin.
Lisään:
pohtiijamiettii kirjoitti:NiceAsiantuntija kirjoitti:Toki, eli sitä suuremmalla syyllä reiän pitäisi sijoittua ylemmäs
Jos ajatellaan paita Annelin päälle, kyllä veitseniskun paidassa pitäisi olla suunnilleen samassa paikassa kuin haavankin - ja velipläntistä päätellen
suunnilleen onkin.
Tuollainen iso ja löysä paita on siinä tappelun tuoksinassa varmaan heilunut edestakaisin, joten se on voinut olla ihan eri kohdassa AA:n iholla silloin kun veitsi on mennyt siitä läpi ja sitten myöhemmin, kun verta on alkanut tihkua.
Juu, moi vaan kaikille, olen uuden uutukainen ja seurannut vasta ihan vähän aikaa tätä kirjoittelua

Moi vaan pohtija!
Auerin punaisessa T-paidassa ei ole Lahden verta kuin ainoastaan vähän hihojen takaosissa. Jos Auer on murhaaja, ymmärtäisin ettei hän puukottanut Lahtea se päällä, sillä tämän verta olisi roiskunut paidalle.
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Pe Huhti 23, 2010 3:11 pm
Kirjoittaja Mariacka
hellämustapääfinnilä kirjoitti:Lisäksi jos Auer olisi itse puukottanut itseään, ei luulisi älykkään ja loogisen? ihmisen ottavan niin isoa riskiä, että tuikkaisi sydämen puolelle/kohdalle. Jos ei ole jo aiemminkin harrastanut itsensä puukottamispuuhia, niin luulisi olevan vaikea arvioida tarvittavaa voiman määrää, isku voi kylkiluiden välistä mennä syvällekin tarkoittamatta.
Pisto oli vasemmassa rinnassa, nännin vasemmalla puolen. Jos naisihmisen pitäisi puukottaa itseään, niin kai rinta olisi aika turvallinen vaihtoehto, sydänhän sijaitsee kuitenkin aika keskellä, tosin hieman vasemmalle kallistuneena. Itse oikeakätisenä voisin hyvinkin kuvitella pistäväni itseäni juuri tuohon kohtaan (jos näin olisi pakko tehdä).
Teleksi kirjoitti:Minä en ole ymmärtänyt sitä, mikä sulkee pois sen, että Jukka ei olisi mahdollisesti puukottanut Annelia?
Asiantuntijalausuntojen mukaan pisto on tapahtunut juuri tuon punaisen paidan ollessa Auerin päällä. Jos Auer olisi piston jälkeen alkanut tappaa Lahtea, paidassa pitäisi taas olla Lahden verta, sillä roiskeita oli tekopaikalla ympäriinsä ja ne olisivat väkisinkin osuneet myös pahoinpitelijään/surmaajaan.
Helmi10 kirjoitti:OK. Minusta vain hoitohenkilökunnan näkemys asiasta olisi ns. kiva. Että onko se reikä tehty kulmassa joka onnistuu omassa kädessä olevalla veitsellä... Ehkä liikaa telkkaria (

) mutta kaipa tuollaisenkin voi asiasta tietävä nähdä.
Vammasta on lääkärin lausunto, mutta se ei sisälly julkiseen materiaaliin. En tiedä, onko aikanaan pyydetty kannanottoa siihen, olisiko vamma voinut olla itse aiheutettu.
Lisään vielä, että eihän Lahden pistoihin ja Auerin pistoon käytetyn veitsen tarvitse olla välttämättä sama (eihän koirakaan tunnistanut fileerausveitsestä Auerin hajujälkeä, en tosin tiedä voisiko sellainen jäädä, jos veistä olisi vain pitänyt kädessään).
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Pe Huhti 23, 2010 3:24 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Onko kuitenkin mahdollista, että tuo Annelin vamma olisi tullut ikkunan laseista?
Onko Anneli kurkottanut laittamaan tuolia sopivaan ''hyppäys'' asentoon?
Onko Anneli ottanut pihalta ikkunan kautta jonkun astalon?
Minusta tuntuisi, että olisi todennäköisempää, että haava olisi tullut lavastuksen loppuvaiheessa ja siitä syntynyt paniikki on saanut Annelin soittamaan häkeen.