Hovioikeus sisällyttää julkiseen selostukseen lausumia kuten
”A:n haastatteluihin perustuvan psykologisen lausunnon mukaan A:lla on voinut olla
useita syitä olla kertomatta asioista, koska kaikella, mitä hän kertoisi, voisi olla ikäviä
seurauksia joko hänelle itselleen tai jollekin hänen läheiselleen.” (Kurs. Zem.)
”On voinut olla” – olettamuksia, jota ei ole todistettu.
Sikäli muiden lasten kertomaan ja asiantuntijoiden arpilöydöksiin perustuvassa
tuomiossa on lisäksi mukana tuntematon tekijä x, jonka arvoa ei varmuudella tiedetä
(= vanhimman tyttären todistus).
Ja jos esim. matemaattisessa yhtälössä yksi tekijä jää tuntemattomaksi,
muiden tekijöiden arvoa yhtälössä ei pystytä määrittelemään täsmällisesti...
Vanhin tytär ei siis myönnä seksuaalirikoksia tapahtuneen häntä (tai muitakaan) kohtaan.
Lisäksi ”A:sta ei ollut havaittu löydöksiä, jotka viittaisivat häneen kohdistuneisiin rikoksiin”.
Kuitenkin: ”Tapauksessa on neljä asianomistajaa eli uhria.”
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012062 ... 7_uu.shtml
Kukka ja Auer on siis tuomittu myös vanhimpaan lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista,
ja siis yksinomaan nuorempien lasten kertoman perusteella (mitä vastaan lääketieteellinen todistus ja tytön suullinen todistus siis puhuivat)? Eli siis vaikka asianomistaja ei myönnä rikosta tapahtuneen eikä tässä ole havaittu ”löydöksiä, jotka viittaisivat häneen kohdistuneisiin rikoksiin”?
Outoa, vai mitä?
Vaikka siis ”Kukan väitetään olleen toisen tytön kanssa myös tavallisemmassa sukupuoliyhdynnässä” (Hymy 2/2013) – immenkalvon todetusta eheydestä huolimatta tämä on siis tuomion mukaan raiskattu, eivätkä teot ole perustuneet suostutteluihin:
”Kysymys ei ollut pedofiilille tyypillisestä viettelystä, vaan lapset olisi alistettu vyöllä lyömällä.”
”Kaikkiin kertomuksiin hyväksikäytöstä liittyy väkivaltaa, kuten vyöllä hakkaamista.”
(Sitaatit Hymy 2/2013 – kurs. Zem.)
Lisäksi Auerin tekemiksi tuomitut pahoinpitelyt ovat ajankohdiltaan varsin epämääräisiä:
15) Törkeä pahoinpitely 5.2.2007 - 18.9.2009
17) Törkeä pahoinpitely 5.2.2007 - 18.9.2009
19) Törkeä pahoinpitely 5.2.2007 - 18.9.2009
(Turun hovioikeus Tuomio Antopäivä 27.6.2013 Nro 1337 Diaarinumero R 12/1625.)
Eli nämä ovat jatkuneet murhatutkimuksista johtuneeseen pidättämiseen saakka, vielä ”Peite-Sepon” kuvioihin tulemisen jälkeen?
Entäpä magneettikuvantaminen, mihin Valhalla (kaikkien alojen eritysasiantuntija) viittaa:
Tyksissä on monipuolinen ja moderni kuvantamislaite joka ihan optisestikin esittää ihon muutoksia muutaman millin syvyyteen. Mm magneettikuvauksella toki kuvantaa koko kehon. Arpien synty ja akuutteina olleina niiden vakavuus on siis selkeästi jäljitettävissä. Uv-valo ihon tarkastelussa tarkoittaa lähinnä alkuvaiheen silmämääräistä tarkastusta. Sen sijaan sen käyttö limakalvoilla ja intiimialueen ruhjeiden tarkastelussa on uutta ja näin voidaan tähystäen myös dokumentoida muuten aiemmin epävarmoja löydöksiä.
Magneettikuvantaminenhan nimenomaan ei puoltanut väitettyjä pahoinpitelyjä:
Lapsille tehtiin myös laaja-alainen magneettikuvaus. Niissä ei löytynyt vähäisintäkään viitettä lasten värikkäästi kuvaamasta rajusta väkivallasta. – – Kuvauksen tulokset kumosivat siten ison osan lasten kertomuksista. (Hymy, 2/2013 , kurs. Zem.)
Valhalla:
Sen verran perseellään on näitten valheita levittävien huru-ukkojen käsitys oikeudenkäytöstä.
Pitäisikö nyt luottaa ennemmin Valhallaan? Tämän ilmaisu on kun kaikkia kohtaan yhtä sävykästä & kohteliasta... kunnon "oikeudenkäytön" yhteyden kanssa aina sopusoinnussa...
siis kuka levittää valheita?
”Totuus – koko totuus, ei mitään muuta kuin totuus” – ei siis koske lapsia?
Osatotuuksia, sepitteitä, satuilua, salailua ja siinä sivussa totuuden hiven? Tämä avaa
lavean tien... Eikö Hovioikeus pitäisi panna näistä banniin – oikeudenkäyttö sallii, että
merkitään hyväksikäytetyksi? (Tämmöisestä näemmä monet tykkää - "älä inise siinä",
case closed!)