Sivu 28/29

Re: Kioskimies ja DNA

Lähetetty: Ke Syys 04, 2024 7:28 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
JasseHames kirjoitti: Ke Syys 04, 2024 7:05 pm
LexVeritas kirjoitti: Ke Syys 04, 2024 5:43 pm Lehtijutun mukaan Gyllströmin tammikuussa 1969 tapahtunut puukotusjuttu odotti oikeuskäsittelyä tuomioistuimessa hänen hukkuessaan. Ammuskelusta ja puukon sekä pampun esittelystä on olemassa ainakin Dan Holmströmin selostus poliisikuulustelussa.
Taitaa olla niin, että rikosasiat arkistoidaan ikuisiksi ajoiksi kansallisarkistoon, jolloin lynkkausporukan on turha ryhtyä raivopäisesti kiistämään. Toki tuttavat voivat puhua omia kuvitelmiaan Gyllströmistä, mutta näillä on aina tapana paljastua, kun kaikkia kuulustellaan erikseen. Kertomukset poikkeavat merkittävästi toisistaan ja/tai kyseenalaiset tapahtumat osoittautuvat muka jonkun toisen, jonka henkilöllisyys tietenkään ei koskaan selviä, kokemiksi.
Lynkkausporukka on sitä mieltä, että Gyllströmin väkivaltaisuutta ei ole osoitettu millään tavoin.

Re: Kioskimies ja DNA

Lähetetty: To Syys 05, 2024 12:15 am
Kirjoittaja JasseHames
JasseHames kirjoitti: Ke Syys 04, 2024 1:19 pm Gyllströmin vaimo on kertonut sulkeneensa yhdeksän jälkeen kioskin ja menneensä katsomaan televisiota. Todistaja on epäillyt, oliko telkkarissa ohjelmia yhdeksän jälkeen. Onkohan KRP tarkistanut asian? Jos kertomus telkkarin katsomisesta ei pidä paikkaansa, niin suhtautuuko lynkkausporukka siihen samoilla standardeilla kuin Gustafssonin muistamisiin, uiko hän, ja jos ui, niin uiko naisten uimapuvussa (kysymys on retorinen).
Tässä 04.06.1960 televisio-ohjelmat:

SUOMEN TELEVISIO

14.40 Viritysmusiikkia. Jean Sibelius: Satu. 14.55 Suomen Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas paljastetaan Helsingissä. Selostus: Martti Timonen (suom.) ja Pontus Nordling (ruots.). Ohjaus: Jukka Virtanen.

(Ohjelman loppumisajankohtaa ei kerrota lehtitiedoissa.)

TALLINNAN TELEVISIO

15.00 Neuvostoliiton TT-mestaruuskilpailut Kose-Pirita-Kloostrimetsan radalla. 17.00 Valko-Venäjän - Liettuan - Latvian - Eestin yleisurheilumaaottelu Komsomol-stadionilla. 17.30 Uutiskatsaus. 17.40 Elokuva. 19.20 Uutiskatsaus. 19.30 Jatkoa Komsomol-stadionilla. 20.00 Viikon kamera. 20.15 Kerhotaiteilijain konsertti. 21.00 Uutisia.

Gyllströmin vaimolta olisi pitänyt kysyä tarkemmin, mitä ohjelmia hän televisiosta katseli ja mitä niissä tapahtui.

Re: Kioskimies ja DNA

Lähetetty: To Syys 05, 2024 1:31 pm
Kirjoittaja Korpisoturi
JasseHames kirjoitti: To Syys 05, 2024 12:15 am

Lähde?

Re: Kioskimies ja DNA

Lähetetty: La Syys 07, 2024 11:11 pm
Kirjoittaja JasseHames
Korpisoturi kirjoitti: To Syys 05, 2024 1:31 pm

Epäileekö joku muukin, että olen väärentänyt/sepittänyt päästäni kyseisen päivän TV-ohjelmat? Katsokaapa sitä ennen, mitä kerrotaan ratsastajapatsaan paljastamispäivästä esimerkiksi Wikipediassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Marsalkka ... tajapatsas

Minulla ei ole tapana puhua paskaa toisin kuin eräillä...

Re: Kioskimies ja DNA

Lähetetty: La Syys 07, 2024 11:52 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
JasseHames kirjoitti: La Syys 07, 2024 11:11 pm

Mä ainakin epäilen, että se on hyvin mahdollista. Olet niin paljon kirjoittanut valheellista skeidaa.

Lisäksi sinähän olet väittänyt, että minä, Korpis ja Kosti olemme estolistallasi. Silti jatkuvasti luet viestejämme.

Re: Kioskimies ja DNA

Lähetetty: Su Syys 08, 2024 3:50 am
Kirjoittaja JasseHames
Tämän unohdin laittaa paremmin aikaisempiin viesteihini:

Kuva

Lähde: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006516538.html

Re: Kioskimies ja DNA

Lähetetty: Su Syys 08, 2024 2:37 pm
Kirjoittaja Korpisoturi
JasseHames kirjoitti: Su Syys 08, 2024 3:50 am Tämän unohdin laittaa paremmin aikaisempiin viesteihini:

Kuva

Lähde: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006516538.html
"Yleisradion vuosirja 1960 kertoo: ”Ohjelmaosasta oli koko toimintavuoden ajan sijoitettuna Ilmalan vesitornirakennuksen toisesta ja kolmannesta kerroksesta vuokrattuihin toimistotiloihin, jotka etenkin syyskaudella osoittautuivat riittämättömiksi. Jokailtaiset lähetykset käsittivät klo 18.00 tai 18.30 alkavia lasten- ja nuortenohjelmia lukuunottamatta yleensä ajan klo 19.30—21.15/21.30 ja Mainos-TV:lle varatut lähetysajat mukaanluettuina ajan klo 18.30/19.00 — 21.45/22.00. Mainos-TV lähetti päiväohjelmia klo 12.00— 12.30 neljästi viikossa kevätkaudella ja kolmasti viikossa syyskaudella."

https://raimomakela.fi/kun-televisio-tuli-suomeen/

Mistä olet kopioinut 4.6.1960-tekevisio-ohjelmat, vai oletko keksinyt tiedot päästäsi?

Re: Kioskimies ja DNA

Lähetetty: Su Syys 08, 2024 9:41 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Olisiko mahdollisesti niin, että ohjelmatarjonta oli pyhitetty Marskin patsaan paljastamiselle hänen syntymäpäivänään.

Re: Kioskimies ja DNA

Lähetetty: Su Syys 08, 2024 10:20 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
LexVeritas kirjoitti: Su Syys 08, 2024 9:41 pm Olisiko mahdollisesti niin, että ohjelmatarjonta oli pyhitetty Marskin patsaan paljastamiselle hänen syntymäpäivänään.
Mikä on ollut Mainos-TV:n ohjelmatarjonta 4.6.1960?

Re: Kioskimies ja DNA

Lähetetty: Su Syys 08, 2024 10:34 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Ross Sullivan kirjoitti: Su Syys 08, 2024 10:20 pm
LexVeritas kirjoitti: Su Syys 08, 2024 9:41 pm Olisiko mahdollisesti niin, että ohjelmatarjonta oli pyhitetty Marskin patsaan paljastamiselle hänen syntymäpäivänään.
Mikä on ollut Mainos-TV:n ohjelmatarjonta 4.6.1960?
Ei aavistustakaan. Miksi kysyt? Onko Helmi Gyllströmin mahdollinen telkkarin katselu tai katselemattomuus mielestäsi raskas aihetodiste joko Gyllströmin tai Gustafssonin syyllisyydestä? Oliko Helmi Gyllström mielestäsi murhaaja?

Re: Kioskimies ja DNA

Lähetetty: Su Syys 08, 2024 11:02 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
LexVeritas kirjoitti: Su Syys 08, 2024 10:34 pm
Ross Sullivan kirjoitti: Su Syys 08, 2024 10:20 pm
LexVeritas kirjoitti: Su Syys 08, 2024 9:41 pm Olisiko mahdollisesti niin, että ohjelmatarjonta oli pyhitetty Marskin patsaan paljastamiselle hänen syntymäpäivänään.
Mikä on ollut Mainos-TV:n ohjelmatarjonta 4.6.1960?
Ei aavistustakaan. Miksi kysyt? Onko Helmi Gyllströmin mahdollinen telkkarin katselu tai katselemattomuus mielestäsi raskas aihetodiste joko Gyllströmin tai Gustafssonin syyllisyydestä? Oliko Helmi Gyllström mielestäsi murhaaja?
Ei, mutta Hassu-Jaanan mielestä käsittääkseni on. Helmi ei olekaan tsiigannut telkkua, joten G on murhaaja tai sitten Helmi tmsp.

Löysin muuten Mainos-TV:n ohjelmatarjonnan 4.6.1960. En laita lähdettä, koska Hassu-Jaanakaan ei laittanut

Klo 6 Aamuhartaus Kytäjän kirkolta, Klo 9 Aamu-uutiset, klo 11 Lastenkasvatusmietteitä, klo 14 Jalkapallokimara: kooste ottelusta Konalan erä - Pohjois-Espoon Pallopojat, klo 18 Uutiset, klo 19 Kamarimusiikkia, klo 21 Neekeripoikia tapaamassa Tansaniassa (Ralf Bögmanin ohjaama ja tuottama), klo 22 James Bond - Kuolema kutsuu kahdesti

Re: Kioskimies ja DNA

Lähetetty: Su Syys 08, 2024 11:18 pm
Kirjoittaja LexVeritas
MTV ja Tesvisio Oy olivat vielä 1960-luvun alussa Yleisradion tossun alla joutuen vuokraamaan siltä ohjelma-aikansa enimmäkseen parhaan katseluajan ulkopuolelta.

Re: Kioskimies ja DNA

Lähetetty: Ma Syys 09, 2024 12:39 am
Kirjoittaja JasseHames
LexVeritas kirjoitti: Su Syys 08, 2024 9:41 pm Olisiko mahdollisesti niin, että ohjelmatarjonta oli pyhitetty Marskin patsaan paljastamiselle hänen syntymäpäivänään.
Näin minäkin oletan, koska sanomalehtien ohjelmatiedoissa ei ollut minkäänlaista viitettä, että MTV olisi vuokrannut 04.06.1960 iltapäivällä tai sen jälkeen ohjelma-aikaa Yleisradiolta. Sitä paitsi noihin aikoihin MTV:n toiminta oli hyvin pientä ja lähetysaikaa vuokrattiin vain joitakin tunteja viikossa. Oman kanavansa MTV on saanut vasta 1986.

Re: Kioskimies ja DNA

Lähetetty: Ma Syys 09, 2024 1:08 am
Kirjoittaja Ross Sullivan
Alkaa vaikuttaa siltä, että Helmi-G on tekijä!

Re: Kioskimies ja DNA

Lähetetty: Ma Syys 09, 2024 8:43 am
Kirjoittaja Tovi
LexVeritas kirjoitti: Pe Elo 30, 2024 12:23 am "Mitään asiaa rantaan kva:lla ei ko. aikaan ollut ollut, koska kuha on rauhoitettu kesäkuun ajan ja sen vuoksi verkko- ja uistinkalastus oli kielletty siihen aikaan."

vaikuttaa epäloogiselta, sillä eikös kalastuksenvalvojan ensisijainen tehtävä ole valvoa, että kalastuskieltoja noudatetaan.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006516538.html
Gylströmin on sanottu olleen innokas uimari ja hyvä sukeltaja. Tuossa jutussa tytär sanoo että isänsä käytti koko elämänsä ko niemeä uimapaikkanaan. Lisäksi hänen on kerrottu vahtineen rantaa kuin omia maitaan.

Onhan tämäkin ristiriitaista tietoa, noin jyrkkä kiistäminen että rantaan olisi ollut mitään asiaa tuohon aikaan.