Sivu 28/136

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Lähetetty: Su Joulu 27, 2015 3:04 pm
Kirjoittaja bettyab
Nytkö sitten sopii mennä tuon kotouttamisen epäonnistumisen taakse? Pääasia on saada syylliseksi jokin muu taho kuin se väki jonka tulisi kotoutua. Koko kotoutua -verbi on mielestäni niin saatanan pullantuoksuinen ja jonkin ompeluseuramummin suusta tullut hellanlettassentään sanonta. Ei! Eihän esimerkiksi minun aikanani varusmiespalveluksessa kotouduttu, siellä sopeuduttiin.

Sodan jälkeen karjalaiset sopeutuivat (tähänhän kovin kerkeästi aina verrataan tätä täysin eri kulttuurista soluttautuvaa rosvojoukkoa), Ruotsiin työhön menneet suomalaissirtolaiset sopeutuivat, varmasti ovat sopeutuneet myös ison veden taakse lähteneet siirtolaiset. On tietenkin niitä jotka eivät sopeutuneet, heidät vei alkoholi, mutta eipä heitä juuri kotoutettu. Sinänsä ihme ettei USA:ssa, busineksen luvatussa maassa kukaan keksinyt tehdä hyysäämisestä samanlaista liiketoimintaa kuin kotimaassamme? Olisko laki ollut tällaista vastaan? Mielestäni tämän tänne kekkuloimaan tulleen roskaväen pitää yksinkertaisesti sopeutua.

Nyt me saamme tuta ainoastaan sitä kun he eivät halua sopeutua ja vain siksi että heidän tehtävänsä on aivan toinen kuin rakentaa yhteiskuntaamme.

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Lähetetty: Su Joulu 27, 2015 4:14 pm
Kirjoittaja Ulrike
bettyab kirjoitti:Nytkö sitten sopii mennä tuon kotouttamisen epäonnistumisen taakse? Pääasia on saada syylliseksi jokin muu taho kuin se väki jonka tulisi kotoutua.
Fakta on se, että maahanmuuttajat, pakolaiset ym. ovat tulleet jäädäkseen. Ei tämänhetkinen tilanne ole mikään välivaihe. Tämän huomioiden vaihtoehtoja on karkeasti ottaen kaksi:

1) Suomalaiset sopeutuvat ja maahantulijat sopeutuvat. Mamuista tulee vähitellen luonnollinen osa suomalaista yhteiskuntaa. Tämä vaatii molemmilta osapuolilta aktiivista tekemistä oikeanlaista asennetta. Tämä ei tule toteutumaan niin kauan kun ilmapiiri on yltiörasistinen ja vastaanottokeskuksia poltetaan ym. Mikäli tämä ei toteudu, toinen vaihtoehto on se, että

2) kumpikaan osapuoli ei sopeudu. Ulkomailta tulijat koteloituvat ja sulkeutuvat omiin piireihinsä, eivätkä tunne itseään osaksi Suomea eikä Suomea omaksi maakseen. Samaan aikaan suomalaiset rasistit pitävät huolen, että vastakkainasettelu on maksimaalista. Tästä on seurauksena väkivaltaisia konflikteja, slummiutumista ja suuria taloudellisia ja henkisiä kustannuksia meille kaikille.

Kumman valitset?

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Lähetetty: Su Joulu 27, 2015 5:02 pm
Kirjoittaja Pika Juoksija
bettyab kirjoitti: Ruotsiin työhön menneet suomalaissirtolaiset sopeutuivat,
Jos totta puhutaan, niin osa suomalaisista EI sopeutunut koskaan. Yhä tänä päivänäkin Ruotsissa asuu suomalaisia, jotka eivät ole oppineet ruotsinkieltä, vaikka ovat asuneet maassa 50 vuotta.
Ruotsin teollisuuden kulta-aikana suurimpien kaupunkien viinakauppojen edustalla oli aina suomalaispuleja, jotka eivät sopeutuneet koskaan uuteen kotimaahansa. Suomalaiset perustivat jopa rikollisjengejä Ruotsissa.
Näin, vaikka puhutaan paljon, paljon suuremmista mahdollisuuksista, jotka suomalaiset saivat. Voi voi miten suomalaisille olisi käynyt, jos olisi pitänyt soutaa veneellä yli ja anoa ensiksi lupaa saada yleensäkin oleskella maassa. Olisivatko suomalaiset selvinneet siirtolaisina, jos eivät olisi saaneet asuntoa ja työpaikkaa jo heti ensimmäisenä päivänä? Suurimmat yritykset antoivat kottia jo ensimmäisenä päivänä jos solmi työsuhteen.

Aivan. On typerää verrata työvoiman siirtolaisuutta ja pakolaisuutta toisiinsa. Ne ovat todellakin kaksi eri eri asiaa.

Suomi EI ota vastaan pakolaisia työvoimana, vaan tarjotakseen heille turvapaikan. Ei ole edes tarkoitus, että heidän pitäisi tehdä töitä. Mutta, on tietenkin bonus, jos he ottavat Suomen uudeksi kotimaakseen ja osallistuvat maan hyvinvoinnin rakentamiseen. Mutta päästäksemme tähän, meidän on tietenkin ymmärrettävä heidän lähtökohtansa ja lähdettävä liikkeelle siitä, että autamme heitä tässä kaikella tavalla.
Ulrike koskettaa juuri tätä yllä olevassa viestissään. Voimme siis jatkaa valittamista, tai pyrkiä kääntämään tilanne eduksemme. Minä valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon, mielelläni, sillä tuo edellinen vaihtoehto ei palvele ketään.

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Lähetetty: Su Joulu 27, 2015 5:34 pm
Kirjoittaja J.Maybrick
Mutta, on tietenkin bonus, jos he ottavat Suomen uudeksi kotimaakseen ja osallistuvat maan hyvinvoinnin rakentamiseen.
Hyvin monella pakolaisella on eri käsitys hyvinvoinnista ja hyvästä elämästä kuin meillä, ja meidän ja heidän käsitykset eivät useimmiten koskaan kohtaa. Muun muassa sukupuolten välinen (ontuvakin) tasa-arvo, jota me yritämme pitää yllä, ei kuulu useimpien pakolaisten tavoitteisiin.

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Lähetetty: Su Joulu 27, 2015 5:47 pm
Kirjoittaja Gladys
Ulrike kirjoitti:
Fakta on se, että maahanmuuttajat, pakolaiset ym. ovat tulleet jäädäkseen. Ei tämänhetkinen tilanne ole mikään välivaihe. Tämän huomioiden vaihtoehtoja on karkeasti ottaen kaksi:

1) Suomalaiset sopeutuvat ja maahantulijat sopeutuvat.
2) kumpikaan osapuoli ei sopeudu.

Kumman valitset?
On myös kolmas vaihtoehto, ja se on se, että enemmistö suomalaisista sopeutuu, mutta siitä huolimatta vähemmistö maahantulijoista sopeutuu. Vrt. esim. Ruotsi, jossa on syli avoinna vastaanotettu ja sopeuduttu ja hyväksytty ja rakastettu, ja silti aletaan olla syvissä ongelmissa (ja ainakin osittain myönnetään että sitä ollaan oltu liian naiiveja ja sinisilmäisiä).

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Lähetetty: Su Joulu 27, 2015 5:56 pm
Kirjoittaja Pika Juoksija
Gladys kirjoitti: Vrt. esim. Ruotsi, jossa on syli avoinna vastaanotettu ja sopeuduttu ja hyväksytty ja rakastettu, ja silti aletaan olla syvissä ongelmissa (ja ainakin osittain myönnetään että sitä ollaan oltu liian naiiveja ja sinisilmäisiä).
Missä syvissä ongelmissa? Vastahan saimme lukea, että Ruotsin ekonomia jyrää kuin kiskoilla. Työttömyys on laskussa, maan eläkeläiset ovat saaneet korotuksia, työttömyyskorvauksia on nostettu merkittävästi, avoin väkivalta laskee jatkuvasti. Ruotsi ei ole koskaan ollut niin turvallinen paikka elää, kuin nyt. Jos joku sanoo, että ovat olleet naiiveja, niin ei se tarkoita sitä että maa olisi syvissä ongelmissa, vaan myös siinä on kysymys mielipiteestä. Mutta on tietenkin selvää, että jos maahan saapuu 10 000 turvapaikanhakijaa viikossa, niin jossain vaiheessa täytyy alkaa miettimään mihin kaikki mahtuvat.

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Lähetetty: Su Joulu 27, 2015 5:58 pm
Kirjoittaja Pika Juoksija
J.Maybrick kirjoitti:
Mutta, on tietenkin bonus, jos he ottavat Suomen uudeksi kotimaakseen ja osallistuvat maan hyvinvoinnin rakentamiseen.
Hyvin monella pakolaisella on eri käsitys hyvinvoinnista ja hyvästä elämästä kuin meillä, ja meidän ja heidän käsitykset eivät useimmiten koskaan kohtaa. Muun muassa sukupuolten välinen (ontuvakin) tasa-arvo, jota me yritämme pitää yllä, ei kuulu useimpien pakolaisten tavoitteisiin.
Ihmiset ovat erilaisia. Maahan saapuneet pakolaiset saapuvat monesta eri maasta ja kulttuurista. Olisihan se tosin hienoa, jos kaikki kyselisivät makkaran ja saunan perään. Silloin elämässämme ei olisi enää mitään ongelmia.

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Lähetetty: Su Joulu 27, 2015 6:10 pm
Kirjoittaja bettyab
Ulrike kirjoitti:
bettyab kirjoitti:Nytkö sitten sopii mennä tuon kotouttamisen epäonnistumisen taakse? Pääasia on saada syylliseksi jokin muu taho kuin se väki jonka tulisi kotoutua.
Fakta on se, että maahanmuuttajat, pakolaiset ym. ovat tulleet jäädäkseen. Ei tämänhetkinen tilanne ole mikään välivaihe. Tämän huomioiden vaihtoehtoja on karkeasti ottaen kaksi:

1) Suomalaiset sopeutuvat ja maahantulijat sopeutuvat. Mamuista tulee vähitellen luonnollinen osa suomalaista yhteiskuntaa. Tämä vaatii molemmilta osapuolilta aktiivista tekemistä oikeanlaista asennetta. Tämä ei tule toteutumaan niin kauan kun ilmapiiri on yltiörasistinen ja vastaanottokeskuksia poltetaan ym. Mikäli tämä ei toteudu, toinen vaihtoehto on se, että

2) kumpikaan osapuoli ei sopeudu. Ulkomailta tulijat koteloituvat ja sulkeutuvat omiin piireihinsä, eivätkä tunne itseään osaksi Suomea eikä Suomea omaksi maakseen. Samaan aikaan suomalaiset rasistit pitävät huolen, että vastakkainasettelu on maksimaalista. Tästä on seurauksena väkivaltaisia konflikteja, slummiutumista ja suuria taloudellisia ja henkisiä kustannuksia meille kaikille.

Kumman valitset?
Yltiörasismia on vastaanottokeskuksien polttaminen mutta ei alaikäisten raiskaaminen tai hautausmaitten pilkkaaminen ym. Ilmeisesti vain nämä kaksi antamaasi vaihtoehtoa ovat mahdollisuuteni? Valitsen siis kakkosen.

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Lähetetty: Su Joulu 27, 2015 6:14 pm
Kirjoittaja bettyab
Pika Juoksija kirjoitti:
J.Maybrick kirjoitti:
Mutta, on tietenkin bonus, jos he ottavat Suomen uudeksi kotimaakseen ja osallistuvat maan hyvinvoinnin rakentamiseen.
Hyvin monella pakolaisella on eri käsitys hyvinvoinnista ja hyvästä elämästä kuin meillä, ja meidän ja heidän käsitykset eivät useimmiten koskaan kohtaa. Muun muassa sukupuolten välinen (ontuvakin) tasa-arvo, jota me yritämme pitää yllä, ei kuulu useimpien pakolaisten tavoitteisiin.
Ihmiset ovat erilaisia. Maahan saapuneet pakolaiset saapuvat monesta eri maasta ja kulttuurista. Olisihan se tosin hienoa, jos kaikki kyselisivät makkaran ja saunan perään. Silloin elämässämme ei olisi enää mitään ongelmia.
Olen tosikko ja mielestäni ongelmat eivät ole nyt makkarassa ja saunassa. On kyse maamme miehittämisestä ja myöhemmin vääräuskoisten tappamisesta. Sitä kulttuuria on kyllä tulossa vaikka kuinka.

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Lähetetty: Su Joulu 27, 2015 6:19 pm
Kirjoittaja bettyab
Pika Juoksija kirjoitti:
bettyab kirjoitti: Ruotsiin työhön menneet suomalaissirtolaiset sopeutuivat,
Jos totta puhutaan, niin osa suomalaisista EI sopeutunut koskaan. Yhä tänä päivänäkin Ruotsissa asuu suomalaisia, jotka eivät ole oppineet ruotsinkieltä, vaikka ovat asuneet maassa 50 vuotta.
Ruotsin teollisuuden kulta-aikana suurimpien kaupunkien viinakauppojen edustalla oli aina suomalaispuleja, jotka eivät sopeutuneet koskaan uuteen kotimaahansa. Suomalaiset perustivat jopa rikollisjengejä Ruotsissa.
Näin, vaikka puhutaan paljon, paljon suuremmista mahdollisuuksista, jotka suomalaiset saivat. Voi voi miten suomalaisille olisi käynyt, jos olisi pitänyt soutaa veneellä yli ja anoa ensiksi lupaa saada yleensäkin oleskella maassa. Olisivatko suomalaiset selvinneet siirtolaisina, jos eivät olisi saaneet asuntoa ja työpaikkaa jo heti ensimmäisenä päivänä? Suurimmat yritykset antoivat kottia jo ensimmäisenä päivänä jos solmi työsuhteen.

Aivan. On typerää verrata työvoiman siirtolaisuutta ja pakolaisuutta toisiinsa. Ne ovat todellakin kaksi eri eri asiaa.

Suomi EI ota vastaan pakolaisia työvoimana, vaan tarjotakseen heille turvapaikan. Ei ole edes tarkoitus, että heidän pitäisi tehdä töitä. Mutta, on tietenkin bonus, jos he ottavat Suomen uudeksi kotimaakseen ja osallistuvat maan hyvinvoinnin rakentamiseen. Mutta päästäksemme tähän, meidän on tietenkin ymmärrettävä heidän lähtökohtansa ja lähdettävä liikkeelle siitä, että autamme heitä tässä kaikella tavalla.
Ulrike koskettaa juuri tätä yllä olevassa viestissään. Voimme siis jatkaa valittamista, tai pyrkiä kääntämään tilanne eduksemme. Minä valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon, mielelläni, sillä tuo edellinen vaihtoehto ei palvele ketään.
Ai ettei ota vastaan työvoimana? Mitä perkelettä ovat ne höpinät insinööreistä ja tohtoreista jotka tulevat pelastamaan maamme. Tätä lässynlässyä ja kestävyysvaletta on tullut myös sangen korkealta taholta.

Nyt pitäisi järjestellä turvapaikkaa huonosti hoidetuille vanhuksille ja kaikille niille jotka ovat tätä maata rakentaneet. Perhana - ei olekaan rahaa, toden totta.

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Lähetetty: Su Joulu 27, 2015 6:50 pm
Kirjoittaja Gladys
Pika Juoksija kirjoitti: Missä syvissä ongelmissa? .
Tiesin saavani vastaukseksi juurikin tämän kysymyksen :D Ongelmia on helppo olla näkemättä silloin, kun niitä ei halua nähdä.

En puhunut Ruotsin taloudellisesta tilanteesta, vaan siitä miten maahanmuuttajat ovat sopeutuneet elämään maassa, jossa heidät on otettu avosylin vastaan. Ghettoutumista,
jengi- yms. väkivaltaa, kantaväestön naisiin ja tyttöihin kohdistuvia raiskauksia jne. Ihan nappiin ei ole mennyt huolimatta siitä, kuinka paljon on annettu ja yritetty. (Ja hei, en yleistä tätä ongelmaa koskemaan kaikkia maahanmuuttajia joten siitä on turha alkaa vänkäämään.)

Pitäisikö siis yrittää vielä lisää? Missä on kotoutujien oma vastuu?

Nyt selvisi miksi kaikki "pakolaiset" ovat miehiä

Lähetetty: Ti Joulu 29, 2015 7:22 am
Kirjoittaja chadspill
http://www.liveleak.com/view?i=35c_1450880309

Syyrialaisnaiset jäivät puolustamaan kotimaatansa sillä aikaa kun kaulapartaiset pelkuripojat tulevat tänne Suomeen ja Eurooppaan asumaan muiden rahoilla.

Re: Nyt selvisi miksi kaikki "pakolaiset" ovat miehiä

Lähetetty: Ti Joulu 29, 2015 7:49 am
Kirjoittaja EjM
Taitaa partalapset joutua nyrkin ja hellan väliin jos palaavat kotimaahansa :lol:
Sen takia ne karkuun on lähtenytkin.

Re: Nyt selvisi miksi kaikki "pakolaiset" ovat miehiä

Lähetetty: Ti Joulu 29, 2015 8:31 pm
Kirjoittaja Smirre
Jospa tuan näyttää nuille ukkoloille kännykällään,ja sanoo;so girls,what next-Ei kaitkuiteskaan sanottas että welcome girls..?

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Lähetetty: Ti Tammi 05, 2016 10:25 am
Kirjoittaja Mman
"Meilläkin on unelma.."

Jopa tuhannen ulkomaalaisen joukko ahdisteli naisia Kölnissä uutenavuotena – poliisilla tänään kriisikokous

Saksan poliisi selvittää uudenvuodenaaton tapahtumia Kölnissä, jossa jopa tuhannen miehen humaltuneen joukon epäillään syyllistyneen kymmeniin rikoksiin.

Saksan poliisi selvittää uudenvuodenaaton tapahtumia Kölnissä, jossa jopa tuhannen miehen humaltuneen joukon epäillään syyllistyneen kymmeniin rikoksiin.

Miehet olivat Saksan yleisradiokanavan Deutsche Wellen mukaan kokoontuneet rautatieaseman ja Kölnin tuomiokirkon väliselle aukiolle. Kaupungin poliisipäällikön Wolfgang Albersin mukaan he olivat 15–35-vuotiaita miehiä Lähi-idästä tai Pohjois-Afrikasta.

Poliisille oli maanantaihin mennessä tehty ilmoitus yhdestä epäillystä raiskauksesta ja noin 60 muusta rikoksesta. Kölniläislehti Kölner Stadt-Anzeigerin mukaan 15 naisen epäillään joutuneen seksuaalirikoksen uhriksi.

Poliisin mukaan miehiä oli alkuillasta koolla 400–500, ja joukkoon liittyi illan mittaan vielä toiset 500 miestä.

Albers kuvaili tapahtumia ”rikosten uudeksi ulottuvuudeksi”.

”On täysin sietämätöntä, että tällaista tapahtuu keskellä kaupunkia”, Albers sanoi Kölner Stadt-Anzeigerille.

Lehti kuvaili tilannetta rautatieasemalla yöllä ”totaaliseksi kaaokseksi”.
Nordrhein-Westfalenin osavaltion sisäministerin Ralf Jägerin mukaan tilanteeseen puututaan nopeasti.
Kölnin pormestari Henriette Reker on kutsunut tiistaiksi koolle kriisikokouksen, johon osallistuu paikallisen poliisin lisäksi liittovaltion poliiseja.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1451962290216