strangelove kirjoitti:Voin nyt hieman kertoa, mitä eräs iäkäs espoolaismies kertoi minulle Hans Assmanniin liittyen. Sain joitakin viikkoja sitten puhelun tältä mieheltä. Hän halusi kertoa jotain. Olin ollut häneen yhteydessä reilut puoli vuotta aikaisemmin, mutta silloin hän ei halunnut puhua Assmannista mitään. Mies oli ollut 50-luvun lopulla Assmannin työkaverina ja tunsi siis Hansin jokseenkin hyvin. Kirjoitin paperille hänen kertomansa ja kysyin, saanko välittää tämän eteenpäin. Hän antoi hetken pohdittuaan myöntävän vastauksen, mutta kielsi paljastamasta hänen henkilöllisyyttään, tarkkaa entistä tai nykyistä asuinpaikkaa tai työpaikkaa, jossa hän Hansiin tutustui. Siis mitään mistä hänet voisi tunnistaa. Tässä suurpiirteisesti hänen kertomansa siitä, millainen mies oli Hans Assmannista. Olen muokannut kieliasua selkeämmäksi. Tässä siis vain pieni osa tuosta tarinasta.
Se taisi olla jotain -58 kun tutustuin siihen Hansiin. Tein töitä pienessä helsinkiläisessä yrityksessä, lähinnä maalaus- ja verstashommia. Meitä oli siellä muutama mies tekemässä, ei siis mikään iso paja. Sitä en oikein muista mistä Hans sinne ilmestyi, sillä välillä työntekijät vaihtuivat kovin usein. Yleensä syynä oli se, että porukka tykkäsi ryypätä paljon vapaa-aikanaan ja usein töissäkin, josta raitis työnantaja ei pitänyt yhtään. Hans ei ollut käsittääkseni ottomiehiä, mutta tupakkaa hän poltti ja itseään piikitti. Ei se ollut mikään salaisuus meidän työporukan kesken se, että Hans käytti niitä myrkkyjä (huumeita), mutta päällikkö siitä ei tainnut tietää. Jos olisi tiennyt niin se olisi ollut potkut persuksiin - niin Hansille kuin meilekin jotka salailivat asiaa. Usein hän lähti monta kertaa kesken töiden "vessaan". Välillä päällikkö kummasteli, että kuinka se usein kusella käy.
Hans ei ollut kovinkaan aikaansaava työmies. Välillä ihmettelin, mitä hän edes pajalle teki. Hän käyttäytyi kuin olisi ollut johtaja, ja oli paljon omilla vapailla. Meille päällikkö vain sanoi Hansin olevan "taas kipeänä". Harvoin hän edes oli työpukeissakaan. Hän käytti "parempien ihmisten vaatteita" likaisella pajallakin. Ja kun kysyit, oliko hänellä koskaan yllään valkoista pikkutakkia, niin kyllä hän sellaistakin välillä käytti. Sain käsityksen, että hänellä oli toinenkin työpaikka. En tiedä missä. Paljon hän kuitenkin reissasi ympäri maata ja välillä kävi ulkomaillakin. Saksassa lähinnä, kun se kerran taisi olla hänen synnyinmaansa. Ei hän silti koskaan taustastaan tai lapsuudestaan mitään puhunut. Väisteli vain ja tuli kiukuiseksi kun joskus häneltä utelimme. Kerran hän oikein punastui raivosta, kun kysyimme, mitä hänen perheelleen Saksaan kuuluu. Hän huusi kurkku suorana, että "keskittykää omaan elämäänne, älkääkä minun. Minä hoidan kyllä omat ongelmani!". Sakemanniksi sen tunnisti puheesta, kun se sano jotkut bukstaavit korostaen. Muuten puhui kyllä hyvää suomea.
Hän liikkui aika epämääräisissä piireissä ja selvästi salaili menojaan ja sitä kenenkä kanssa liikkui. Kerran se sano lähtevänsä Varkauden, Nurmeksen ja Heinäveden suunnalle kartoittamaan "urakoita". En voinut olla yhdistämättä niihin Tulilahden tapauksiin - olihan hän silloin liikkunut siellä päin. Maalaushommia hän urakoilla tuskin tarkoitti, sillä yleensä nämä reissut kestivät vain jonkun kolme-neljä päivää. Oli se aika outo kaveri. Kukaan meistä ei tainnut edes tietää, missä hän asui. Ei hän nyrkit pystyssä ikinä ollut, mutta silti suuttui välillä mitättömistäkin asioista, ja oli hieman ylimielinen ja vähäpuheinen. Hyvinkin voisi kuvitella, että hän on tuollaisia karmeuksia tehnyt. Hänen lähipiirissäänhän oli kaiken maailman murhaajia ja muita mielipuolia. Sellaiselta Hanskin välillä vaikutti.
Ja kun kysyit myös oliko hänellä mökki Korsbackassa, niin kyllä oli. Ei sen pitäisi mikään salaisuus olla. Aika paljon kesällä hän tietääkseni vietti siellä aikaa. Itse asuin aikoinaan siitä jonkun kilometrin päässä. Kävin kerran tuossa mökissä, tungin sinnen vähän puoliväkisin. Ei hän mikään vieraanvarainen ollut. En tiedä tunsiko Hans sitä kiska-Kallea (Gyllström) paremminkin, mutta ainakin kerran näin hänet asiakkaana ja silloin puhelivat kyllä ihan tuttavallisesti. Kyllä he olisivat sopineet hyvinkin olemaan vaikka kaveruksia - hulluja kun molemmat olivat.
Valaiseva ja uskottava kertomus tämä!
Vahvistaa vain entisestään sitä epäilystä, että Assmann tai Gylströn tai Assmann&Gylström ovat veritöiden takana. Eihän oikeastaan muita todellisia epäilyjä edes ole olemassa.
Kummatkin miehet ovat todistetusti tunnustaneet tehneensä kyseisen rikoksen, korkealta taholta on faktana todettu, että Assmanniin ei vain jostain syystä pystytty koskemaan, kummallakin olisi hyvin ollut motiivi ja tilaisuus tekoon, kummankin alibit olivat suoranaisesti säälittäviä, etc... Listaa voisi jatkaa vieläkin.
Ihmetyttää kyllä hieman, että minkäänlaista todellista halua ei nykypoliisilla ollut edes tutkia Gyllströmin tai Assmannin osuutta (vaikka olivatkin kuolleet, kuitenkin tunnustaen murhat), mutta sitä vastoin uhria suoranaisesti yritettiin oikeusmurhata. No ehkä siinä tosiaan oli se Suomen poliisivoimien maineen puhdistusoperaatio yhden miehen kustannuksella...
.
Saduista ei tule koskaan tosia, koska ne ovat satuja 