”Läpikotaisin rikollinen”
Iltalehti paljastaa nyt ”Kanaali-Koskisen” viimeiseksi jääneet rikokset. Satakuntalaisen sarjamurhaajan puoliso joutui järkyttävän väkivallan uhriksi omassa kodissaan.
Pahamaineinen sarjamurhaaja ”Kanaali-Koskinen” on kuollut 72-vuotiaana.
Miehen rikoshistoria karmii selkäpiitä. Hän syyllistyi elämänsä aikana lukemattomiin väkivaltarikoksiin, muun muassa neljään henkirikokseen.
Iltalehti paljastaa nyt erittäin vaaralliseksi arvioidun miehen viimeiseksi jääneet rikokset. Hirveiden tekojen uhriksi joutui oma puoliso.
Viimeiset rikoksensa mies tiettävästi teki vajaa vuosikymmen ennen kuolemaansa.
Jarmo Uolevi Koskinen syntyi maaliskuussa 1954.
Hän oli vain 25-vuotias syyllistyessään ensimmäisiin henkirikoksiinsa: Koskinen tappoi kaksi miestä yhden yön aikana.
Ensimmäinen uhri oli raumalainen vartija. Koskinen pahoinpiteli miehen hengiltä ja sytytti tämän asunnon tuleen tekoaan peitelläkseen.
Toisen uhrin ruumis löytyi Rauman kanaalista. Koskinen oli piessyt miehen kaverinsa kanssa ja heittänyt tämän tajuttomana kanavaan. Tästä hyvästä hän sai liikanimensä.
Yhteisrangaistus kahden hengen riistämisestä oli 12 vuotta vankeutta.
Koskinen oli väkivaltainen vanki, joka osallistui lukuisiin tappeluihin. Sörnäisten vankilassa ollessaan hän hakkasi toisen vangin vasaralla henkihieveriin.
Siitä hyvästä Koskinen siirrettiin Turun Kakolaan, vankilaan, jonne joutuivat kaikista vaarallisimmat vangit.
Peliliike ei muuttanut mitään, päin vastoin. Vuonna 1980 Koskinen puukotti sellitoverinsa kuoliaaksi.
Hän vapautui pakkolaitoksesta ehdonalaiseen keväällä 1997. Lehtitietojen mukaan vankilaoikeus päätti vapauttaa Koskisen useista vastalauseista välittämättä.
Ei mennyt vuottakaan, kun Koskinen tappoi taas.
”Erittäin vaarallinen”
Neljäs ja viimeiseksi jäänyt henkirikos tapahtui Porissa alkuvuonna 1998. Koskinen oli jo vaihtanut nimensä Roi Vatajaksi.
Tuolloin nelikymppinen Koskinen ampui kaveriaan kahdesti päähän pistoolilla. Ensimmäinen laukaus osui kolmekymppistä miestä vasempaan silmäkulmaan, toinen oikeaan ohimoon.
Koskinen myönsi teon, mutta vetosi hätävarjeluun. Hän sysäsi syyn uhrin niskoille painottaen tämän pelanneen ”pirunrulettia” tuhdissa humalassa.
Tuomioistuimet eivät väitettä nielleet, vaan katsoivat Koskisen syyllistyneen tahalliseen tappoon.
Niuvanniemen sairaalassa tehdyn mielentilatutkimuksen perusteella Koskinen oli alentuneesti syyntakeinen – vaikkakin häntä luonnehdittiin ”rajatapaukseksi”.
Arvion mukaan miestä on pidettävä ”erittäin vaarallisena toisen hengelle ja terveydelle".
Koskinen tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla tehdystä taposta seitsemän vuoden vankeuteen. Turun hovioikeus katsoi tammikuussa 2000 antamassaan ratkaisussa, että Koskisen voi eristää pakkolaitokseen vaarallisena rikoksenuusijana.
”Selkeä arviointivirhe”
Koskinen vapautui Hämeenlinnan vankilasta ehdonalaiseen tammikuussa 2005. Ei mennyt kuin kuukausi, kun hän joutui jälleen poliisin hoteisiin.
Viisikymppinen Koskinen murtautui Malmilla sijaitsevaan kerrostaloon yhtenä aamuyönä. Kiinni jäätyään hän hakkasi poliisin Töölön Kisahallin putkassa.
– Jotkut vain ovat läpikotaisin rikollisia. Tässä on tapahtunut kyllä selkeä arviointivirhe, kun mies on päästetty ehdolliseen, kommentoi syyttäjä Ritva Santavuori Iltalehdelle tuolloin.
Seuraavien parin vuoden aikana Koskinen syyllistyi toistuvasti rikoksiin. Hän muun muassa murtautui asuntoihin eri puolella Suomea.
Parina kertana Koskinen piti asukkaita panttivankeina tai uhkaili heitä, muina kertoina hän saattoi vain sammua sohvalle.
Alkuvuonna 2007 Koskinen yritti väkisin Pakilan Osuuskunnantiellä sijaitsevaan asuntoon uhaten samalla tappaa asukkaat.
Kirveellä ja kahdella puukolla varustautunut Koskinen ei kuitenkaan saanut ovea rikottua. Sen sijaan hän pääsi jälleen putkaan.
Väkivaltainen parisuhde
2010-luvulla Koskinen vaihtoi jälleen nimeään ja palasi Satakuntaan.
Maaliskuussa 2016 hän pahoinpiteli naisystävänsä Porissa. Kun poliisit tulivat noutamaan, uhkasi päihtynyt Koskinen tappaa tämän.
Koskinen rimpuili niin voimakkaasti, että paikalle tarvittiin toinen poliisipartio vastarinnan taltuttamiseksi.
Naisystävään kohdistunutta pahoinpitelyä ei kuitenkaan ratkottu käräjäoikeudessa, koska Koskinen kiisti seurustelusuhteen eikä nainen vaatinut rangaistusta.
Helmikuussa 2017 Koskinen alkoi äkisti uhkailla, kuristaa ja hakata naista.
Oikeudessa Koskinen kiisti teot, samoin naisystävä. Nainen sanoi kaatuilleensa ja selitteli mustelmiaan myös ensihoitajien kovakouraisilla otteilla.
Poliisikuulusteluissa nainen oli kertonut tapahtumista toisin: että Koskinen oli yhtäkkiä ilman mitään syytä sanonut, että murhaa naisen. Uhkauksen esitettyään Koskinen alkoi kuristaa naista ja löi tätä nyrkillä kasvoihin ja kylkeen.
Käräjäoikeus tuomitsi Koskisen kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen pahoinpitelystä.
Koskisen ja naisen parisuhde ei päättynyt väkivaltaan, vaan he muuttivat yhdessä Kainuuseen.
Nainen päätyi kuitenkin hakemaan lähestymiskieltoa Koskista vastaan.
Hakemuksen mukaan Koskinen pahoinpiteli naista viikoittain potkimalla, kuristamalla ja tukistamalla. Hän myös uhkasi tämän henkeä veitsellä.
Lähestymiskielto kuitenkin kumottiin puoli vuotta myöhemmin, kun Koskinen ilmoitti käräjäoikeudelle aikovansa naisen kanssa naimisiin.
Nainen ilmoitti käräjäoikeudelle suostuvansa kiellon kumoamiseen.
Sittemmin Koskinen ei tiettävästi syyllistynyt uusiin rikoksiin. Ainakaan tuomioita hänelle ei ole langetettu.
Koskinen asui Kainuussa kuolemaansa saakka.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c718 ... bbb959f8fb