Sivu 28/36

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Pe Touko 29, 2009 4:08 pm
Kirjoittaja Damien
edit. teksti pyyhitty ja laitetaanpas nämä tänne:
Törkeä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittäminen

Jos sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisessä
1) lapsi on erityisen nuori,
2) kuvassa esitetään myös vakavaa väkivaltaa tai lapsen kohtelua erityisen nöyryyttävästi,
3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai
4) rikos on tehty osana 1 a §:n 4 momentissa tarkoitetun järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisestä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito

Joka oikeudettomasti pitää hallussaan valokuvaa, videonauhaa, elokuvaa tai muuta todellisuudenmukaista kuvatallennetta, jossa esitetään 18 §:n 4 momentissa tarkoitettua lasta sukupuoliyhteydessä tai siihen rinnastettavassa seksuaalisessa kanssakäymisessä taikka muulla sukupuolisiveellisyyttä ilmeisen loukkaavalla tavalla, on tuomittava sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Kyseessä voi siis olla valokuva, digikuva, video yms.Syytenimi on kuitenkin tuo sama.

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Pe Touko 29, 2009 4:09 pm
Kirjoittaja joey
rosamarine kirjoitti: Juu, pointti ei ollutkaan se. Jos/kun ihminen myöntää raskaan rikoksen, miksi häntä ei vangita siltä istumalta?
...

Koska hän ei myöntänyt rikosta. Hän myönsi, että materiaali oli hänen koneellaan, mutta kielsi sen että olisi sen itse sinne tarkoituksella hakenut.

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Pe Touko 29, 2009 4:13 pm
Kirjoittaja rosamarine
17 luku
Rikoksista yleistä järjestystä vastaan

18 § Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen

Joka pitää kaupan tai vuokrattavana tai levittää taikka siinä tarkoituksessa valmistaa tai tuo maahan kuvia tai kuvatallenteita, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti esitetään lasta tai väkivaltaa taikka eläimeen sekaantumista, on tuomittava sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Mitä 17 §:n 2 momentissa säädetään, koskee myös tässä pykälässä tarkoitettua kuvaa tai kuvatallennetta.

19 § Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito

Joka oikeudettomasti pitää hallussaan valokuvaa, videonauhaa, elokuvaa tai muuta todellisuudenmukaista kuvatallennetta, jossa esitetään lasta sukupuoliyhteydessä tai siihen rinnastettavassa seksuaalisessa kanssakäymisessä taikka muulla sukupuolisiveellisyyttä ilmeisen loukkaavalla tavalla, on tuomittava sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Pe Touko 29, 2009 4:17 pm
Kirjoittaja joey
Luuletko rosamarine siis, että jos sinun koneellesi tulee sinun tietämättäsi jotakin vastaavaa materiaalia, sinut pidätetään?

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Pe Touko 29, 2009 4:19 pm
Kirjoittaja rosamarine
Damien näkeekö mun silmät nyt oikein, suht koht samat asiat on tullu yhtäaikaa forwattua, mutta meidän teksteissä on eroavaisuuksia tuomioiden suhteen?

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Pe Touko 29, 2009 4:23 pm
Kirjoittaja Damien
rosamarine kirjoitti:Damien näkeekö mun silmät nyt oikein, suht koht samat asiat on tullu yhtäaikaa forwattua, mutta meidän teksteissä on eroavaisuuksia tuomioiden suhteen?
Sori, tyhmä ei nyt jummarra.Minkä tuomioiden? :oops:

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Pe Touko 29, 2009 4:30 pm
Kirjoittaja rosamarine
joey kirjoitti:Luuletko rosamarine siis, että jos sinun koneellesi tulee sinun tietämättäsi jotakin vastaavaa materiaalia, sinut pidätetään?
Näin mä ainakin tätä lakia tulkitsen, että pidätettäis, tai ainakin samantein laitokselle kuulusteluihin. Miten sitä ikinä voi todistaa syyttömyytensä tässä jutussa? Kun koneella on kaikki materiaali, mikä puhuu vastaan. Pitäis kaivaa jostain tohon lakiin liittyen, mitä poikkeuksia siihen kuuluu...Näyttö ei ole ainakaan ollut ihan selvä, kun toimenpiteisiin ei ole alettu.

Hieno homma on sekin, jos resurssit on niin onnettomat, että hommat roikkuu sen takia...Nyt kun katselin tuota lakia, niin jo on onnettomat tuomiot Suomessa pedofiileille!

Damien siis, tarkoitin, että kun laitettiin yhtäaikaa nää lakipykälät tänne, niin rangaistukset vaihtelee...*ehän mää osaa selittää*

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Pe Touko 29, 2009 4:41 pm
Kirjoittaja Damien
rosamarine kirjoitti: Näin mä ainakin tätä lakia tulkitsen, että pidätettäis, tai ainakin samantein laitokselle kuulusteluihin.
Kyllä sinne kuulusteluihin yleensä katsotaan aika ja sitten kutsutaan mutta ei pidätetä
jos syytä ei ole, tässä tapauksessa ei kai ollut.
Vakavammista rikoksista voidaan hakea heti kotoa kuultavaksi.
rosamarine kirjoitti:Näyttö ei ole ainakaan ollut ihan selvä, kun toimenpiteisiin ei ole alettu.
Ihan normaali toimenpiteethän tuossa on suoritettu jos Inkistä on kuulusteltu, kirjoitettu
esitutkintapöytäkirjat valmiiksi, allekirjoitettu ja siirretty syyteharkintaan.
Sittenhän Matti katosikin.
rosamarine kirjoitti:Damien siis, tarkoitin, että kun laitettiin yhtäaikaa nää lakipykälät tänne, niin rangaistukset vaihtelee...*ehän mää osaa selittää*
Taas juoksi ajatus silmiä nopeammin, en huomannut noita.
Noi miun lainaukset on Valtion elokuvatarkastamon sivuilta,
unohdin mainita lähteen enkä saanut sitä enää muokattua. :evil:

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Pe Touko 29, 2009 4:50 pm
Kirjoittaja rosamarine
Löysin mielenkiintoisen sivun googlettamalla.

http://lapsiporno.info/spam.html

Matti Nikki:
Johtuen tällä sivulla kuvatusta tapauksesta, lapsipornon hallussapito on laitonta myös silloin kun et tiedä hallussapitäväsi sitä. Raskauttavaa on jos tiedät internetistä löytyvän lapsipornoa ja että sitä voi tietämättäsi koneellesi päätyä.

Jos jatkat internetin käyttöä vaarasta piittaamatta, mahdollinen hallussapitosi on tällöin rikosoikeudellisesti tahallista.

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Pe Touko 29, 2009 5:02 pm
Kirjoittaja rosamarine
Vertaisverkot ja vahingossa haettu lapsiporno

Vertaisverkoissa on tunnetusti paljon lapsipornoa, usein väärin nimettynä. Jos vertaisverkosta hakee tiedostoja tarkistamatta niiden sisältöä ja ymmärtää että lapsipornoa saattaa olla seassa, tuomitaanko tällöin hallussapidosta siltä osin kuin materiaali on ollut lapsipornoa?
Mitä käyttäjä voi tehdä?

Koska lapsipornon hallussapito on laitonta, kukaan ei voi kehittää suodattimia joilla voisi tehokkaasti suodattaa vain lapsipornon. Tämänlaisen suodattimen kehitys vaatisi lapsipornon hallussapitoa itse suodattimen testaamiseen ja kehitykseen. Käyttäjällä ei siis ole mitään tapaa tunnistaa lapsipornoa omalta kiintolevyltään paitsi kaiken materiaalin täydellinen läpikäyminen.
Steganografia ja piilotettu lapsiporno

Steganografia on kryptografiaa eli tiedon salausta lähellä oleva tieteenlaji joka keskittyy tiedon piilottamiseen. Koskisiko hallussapito steganografisesti piilotettuja kuvia myös mikäli käyttäjä ei tiedä hallussapitävänsä näitä mutta tietää hallussapidon olevan mahdollista?

Lapsipornoa voi piilottaa minkä tahansa muun kuvatiedoston, äänitiedoston, videotiedoston, tietokoneohjelman, tekstidokumentin tai muun sisään ilman että sitä päällepäin näkee. Materiaalin saa tiedostosta ulos erityisellä ohjelmalla, ja poliisi saattaa löytää materiaalin vaikka käyttäjä itse ei sen olemassaolosta olisi tietoinen. Miten hallussapidon käsite suhtautuu tähän?
Roskapostisuodattajan vastuu?

Mikä on tilanne jos käyttäjä pyrkii suodattamaan roskapostin ja mainonnan? Tuleeko tällöin syytös myös hallussapidossa mikäli voidaan osoittaa että lapsiporno oli osa mainosta joita käyttäjä on pyrkinyt aktiivisesti suodattamaan? Vai tuleeko tässäkin tilanne, että käyttäjän on täytynyt tietää että suodattimet eivät ole täydellisiä ja täten hyväksynyt roskapostin vastaanottamisen ja täten lapsipornon hallussapidon mahdollisuuden?
Hallussapidolla kiristys

Mikäli hallussapidosta voidaan syyttää siitä huolimatta että ei tieten tahtoen hakenut materiaalia vaan riittää ymmärrys että näin saattaa tapahtua, mitä seuraa kun joku uhkaa lähettää toiselle lapsipornoa? Voiko kiristyksen uhri joutua vaikeuksiin mikäli vastaanottaa sähköpostissa tai muulla tavoin lapsipornoa tahtomattaan? Asialla on yritetty jo ulkomailla kiristää ihmisiä, mutta mikäli tahaton hallussapito on rangaistavaa tulee kiristyksestä erityisen tehokasta.
Loppupohdintaa

Hallussapidon käsite on vaikea internetin kanssa toimiessa, koska internetin käyttäjä joutuu jatkuvasti kosketuksiin suuren tietomäärän kanssa jota ei ole mahdollista käsin hallita.

Tapaus herättää minussa paljon kysymyksiä siitä, mitä hallussapito täsmälleenottaen tarkoittaa. Ymmärtääkseni esimerkiksi välimuistissa olevat tiedot (www-selaimen cache) eivät ole lain tarkoittamaa hallussapitoa, joten materiaalin pelkkä näkeminen ei johda hallussapitoon vaikka materiaali tallentuisikin automaattisesti koneelle väliaikaisesti. Mutta entä kun välimuistia vastaava mekanismi toteutetaan käsin ilman automatisointia, niin että käyttäjä itse hakee tiedostot ja poistaa ne säännöllisesti? Entäs jos tiedon tallennusta toteuttava järjestelmä toteutetaan automatisoidusti, välimuistia muistuttavalla tavalla? Valmiita vastauksia ei tunnu olevan.

Lisäys 2007-01-07: En ole enää varma onko selaimen cache vastuuvapaata aluetta. Oikeuden tuomiossa keskityttiin siihen että tiedostot löytyivät koneelta, ja sanottiin "eikä merkityksellistä ole näin ollen se, oliko [vastaaja] itse myötävaikuttanut kuvien koneelle tallentumiseen vaiko ei". Näkisin että tällä periaatteella myös selaimen cache voi johtaa syytteeseen, koska kyse on tällöinkin hallussapidosta johon ei ole erikseen lain ymmärtämää oikeutusta.

Nyt vireillä oleva tapaus voi hyvinkin tehdä koko internet-toimintaa koskettavan ennakkotapauksen, mikäli se vielä päätyy korkeimman oikeuden käsittelyyn. Siinä tapauksessa että tapaus ei tästä etene korkeimman oikeuden syyniin, on meillä hovioikeuden tasolla tehty ennakkopäätös joka saattaa johtaa sähköpostiakin koskevan roskapostin hallussapidon laittomuuteen mikäli siellä esiintyy lapsipornoa vaikka käyttäjä ei asiasta tietäisi.

Päivitetty 2007-01-07T17:45, Matti Nikki <[email protected]>

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Pe Touko 29, 2009 5:23 pm
Kirjoittaja Damien
rosamarine kirjoitti:Johtuen tällä sivulla kuvatusta tapauksesta, lapsipornon hallussapito on laitonta myös silloin kun et tiedä hallussapitäväsi sitä. Raskauttavaa on jos tiedät internetistä löytyvän lapsipornoa ja että sitä voi tietämättäsi koneellesi päätyä.

Jos jatkat internetin käyttöä vaarasta piittaamatta, mahdollinen hallussapitosi on tällöin rikosoikeudellisesti tahallista.
Kiitos!Tätä olenkin muutamaan kertaan koittanut selvittää mutta silti palataan aina siihen lähtöpisteeseen,tiesikö Inkinen lataavansa lapsipornoa vai ei.
Myöskin monelta tuntuu unohtuvan se tosiasia että suurin osa vertaisverkko ohjelmien
käyttäjistä lataa niistä kopio/teosto yms lakien alaisia tiedostoja.
Jos näin ollen lataat vaikka Lady Gaga:n uuden levyn jonka kanssa tupsahtaakin
koneelle vaikka lapsipornofilmi, olet syyllistynyt rikokseen. :wink:
Siinä vaan taitaa se laiton latailua unohtua muulta kunnalta kun mainitaan taikasana: lapsiporno. 8)
Myöskin pitää edelleen muistaa se, että jokainen netistä mitään lataava täysi-ikäinen
on itse vastuussa siitä, mitä koneelleen lataa.

Onhan huumeidenkin hallussapito rikos, vaikket niitä itse käyttäisikään.
Eli: jos seiskan uutinen pitää paikkansa, Matti Inkinen syyllistyi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon ja myönsi tämän.Tietämättään tai ei, syyllistyi rikokseen.Piste.

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Pe Touko 29, 2009 5:33 pm
Kirjoittaja rosamarine
Damien, juuri näin.

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Pe Touko 29, 2009 5:49 pm
Kirjoittaja Damien
Olen laiska kun en jaksa tätä ketjua nyt kahlata läpi mutta mieleen
jäi että Inkinen toimi hoitoalalla?Onko kenelläkään tarkempaa tietoa mitä teki työkseen?

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Pe Touko 29, 2009 5:57 pm
Kirjoittaja Solmu
Damien kirjoitti:Olen laiska kun en jaksa tätä ketjua nyt kahlata läpi mutta mieleen
jäi että Inkinen toimi hoitoalalla?Onko kenelläkään tarkempaa tietoa mitä teki työkseen?
Wikipediasta lainattua:
Muusikonuransa lisäksi Inkinen toimi muun muassa psykiatrisessa kuntoutus- ja hoitotyössä, lastensuojelutyössä, margariinitehtaan trukinkuljettajana, radio- ja tv-toimittajana, peruskoulun luokanopettajan sijaisena sekä videoelokuvien maahantuontifirman sekatyömiehenä. Hän opiskeli Turun yliopiston kasvatustieteellisellä osastolla ja hänellä oli mielisairaanhoitajan koulutus.
Siitä, mitähän viimeiseksi tai päätyökseen noista on tehnyt ei minulla ole tietoa.

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Lähetetty: Pe Touko 29, 2009 6:01 pm
Kirjoittaja rosamarine
Wikipedia:
Muusikonuransa lisäksi Inkinen toimi muun muassa psykiatrisessa kuntoutus- ja hoitotyössä, lastensuojelutyössä, margariinitehtaan trukinkuljettajana, radio- ja tv-toimittajana, peruskoulun luokanopettajan sijaisena sekä videoelokuvien maahantuontifirman sekatyömiehenä. Hän opiskeli Turun yliopiston kasvatustieteellisellä osastolla ja hänellä oli mielisairaanhoitajan koulutus. Inkinen oli SDP:n edustajana kaksi kautta Raision kaupunginvaltuustossa ja jäsenenä kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnassa sekä -jaostossa.
Matti Inkinen oli vieläpä tekemässä lastensuojelutyötä ym. Mitenhän tää syyte olisi vaikuttanut hänen leipätyöhönsä? Kenkää olisi tullut, että heilahtaa...
Katjushka forwasi hyvän linkin taannoin, missä oli esimerkkitapauksia ulkomailta, näissäkin tapauksissa epäillyt kiistivät syytteet. Työpaikat menivät alta ja taisi jollakin lähteä myös vaimo. Myös näissä tapauksissa jos en väärin muista, joku päätyi itsemurhaan.