Sivu 28/67
Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla
Lähetetty: Pe Elo 16, 2013 2:05 pm
Kirjoittaja Valhalla
Klapista löytyneen dna:n palasen vähäinen merkitys murhan selvittämiseen oli täysin selvillä jo ensimmäisessä käräjäoikeuden käsittelyssä. Ainoa jolle tuo dna jotain merkitsi oli alun harhautunut tutkinta ja etenkin myöhemmin Auerin puolustus joka käytti kyseistä dna:ta keppihevosena.
Sitäpaitsi, suora vastaus Vespan edellisellä sivun amatöörivohkaamiseen:
KOTIMAA | Turun Sanomat 14:06
Ulvilan murhajutun dna-näytteiden käsittelyssä ei ole tapahtunut teknistä virhettä. Krp:n rikosteknisen laboratorion johtaja Erkki Sippola kertoo, että rikospaikalta otetusta näytteestä eristetty dna tunnistettiin rikostutkijan dna:ksi vasta, kun tämän dna-tunniste vietiin laboratorion eliminaatiorekisteriin.
Sippola korostaa eliminaatiorekisterin vapaaehtoisuutta. Siihen on tallennettu tähän mennessä noin 600 poliisin henkilöstön dna-tunnistetta.
– Ei ole siis tapahtunut mitään virhettä tai näytteiden sotkeutumista. Rikospaikalta saatiin dna-näyte, mutta sen tunnistaminen poliisin dna:ksi kesti aikansa juuri rekisterin vapaaehtoisuuden takia. Rekisteriosumia voidaan saada esitutkinnan aikana, sen päättymisen jälkeen tai jopa oikeuden päätöksen jälkeen, Sippola muistuttaa.
Hän korostaa, että tarvitaan uusi laki, jos eliminaatiorekisteriin halutaan tunniste jokaiselta, joka osallistuu dna-näytteiden ottamiseen ja käsittelyyn.
TS
Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla
Lähetetty: Pe Elo 16, 2013 2:26 pm
Kirjoittaja Sirpa
Kyseessä ei siis ole kontaminoituminen - mitä vaihtoehtoja nyt sitten jää? Eikä mikään tekninen virhe?!
Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla
Lähetetty: Pe Elo 16, 2013 3:06 pm
Kirjoittaja Terra
Otapa tästä selvää... on tapahtunut tekninen virhe ... ei ole tapahtunut teknistä virhettä ... on tapahtunut vain virhe ... ei ole tapahtunut vain virhettä ...
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/523107 ... valikoiden
Krp:n laboratorion johtaja: Dna-näytteitä otetaan valikoiden
Ulvilan murhajutun dna-näytteiden käsittelyssä tapahtui tekninen virhe, joka ehti vaikuttaa tutkintaan ja mahdollisesti jopa tähänastiseen lopputulokseen. Virhe onnistuttiin kuitenkin jälkikäteen löytämään ja sen vaikutukset eliminoitiin.
http://www.uutisaalto.fi/uutiset/239538 ... eet%C3%B6n
Krp: Ulvilan dna-analyysi oli virheetön
Ulvilan murhajutun dna-näytteiden käsittelyssä ei ole tapahtunut teknistä virhettä. Krp:n rikosteknisen laboratorion johtaja Erkki Sippola kertoo, että rikospaikalta otetusta näytteestä eristetty dna tunnistettiin rikostutkijan dna:ksi vasta, kun tämän dna-tunniste vietiin laboratorion eliminaatiorekisteriin.
Missä on uutinen, joka kertoisi siitä, että on tukittu tämän vieraan dna:n näytteeseen joutumisen polku. Oliko se rikospaikalla, poliisiautossa, Porin poliisilaitoksella vai missä. Tämän ei tuntuisi olevan vaikeaa, nyt kun poliisihenkilö tiedetään. Kait hän nyt muistaa, että milloin ja missä oli tekemisessä tuon halon kanssa. Näistä uutisista se ei irtoa, mutta uutinen johtaa siihen, että aina poliisin dna:n vieminen laboratorion eliminaatiorekisteriin tarkoittaa sitä, että näyte on saastunut. Niinhän tämä on tulkittava. Eli siis rikostutkintaa tekevät poliisit ovat lainsuojattuja!!!
Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla
Lähetetty: Pe Elo 16, 2013 3:17 pm
Kirjoittaja Valhalla
Edellisiin artikkeleihin. Todisteen käsittelyssä on tapahtunut virhe. Ei aivan tavaton, mutta eliminointirekisteri ei sisältänyt poissulkevana tuota dna-näytettä.
Dna näytteessä ja sen analysoinnissa virhettä ei tapahtunut. Näyte sisälsi uhrin dna:n ja osan toisesta dna:sta.
Mutta onhan se outoa, että eliminointirekisteri perustuessaan vapaaehtoisuuteen ei ole aukoton ja silti dna-näytteiden perusteella päätellään rikostutkinnan toimenpiteitä. Toisaalta kun kyseinen dna olisi ollut vajaa ja lähinnän karsiva epäiltyjen suhteen niin tutkinta mokasi tässäkin pahoin - ja samasta syystä: näköalaton vohkaaminen huppari-jahdissa. Hirveä tarve osoittaa valittu tutkintasuunta oikeaksi. Täysi kykenemättömyys uudelleenarviointiin. Hieman kuin kierre: mitä enemmän tutkivat, mitä kalliimmin - niin sen vaikeampi aloittaa alusta. Ja mitä pitemmälle homma eteni niin todisteiden tutkimattomuuden suhteen siitä tuli peruuttamatonta.
Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla
Lähetetty: Pe Elo 16, 2013 3:24 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
Nyt puhutaan rikos-tutkijasta :
Erkki Sippola kertoo, että rikospaikalta otetusta näytteestä eristetty dna tunnistettiin rikostutkijan dna:ksi
Nyt olisi hauska tietää oliko ko. hemmo krp.n hommissa 2006 vai ei ?
Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla
Lähetetty: Pe Elo 16, 2013 3:30 pm
Kirjoittaja Sirpa
Miksi haluat väittää vastaan KRP:n laboratoriojohtajan antamaa tietoa: kyseessä ei ole kontaminoituminen, eikä käsittelyssä ole tapahtunut virhettä? Tämä oli siis Valhallalle tarkoitettu kysymys.
Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla
Lähetetty: Pe Elo 16, 2013 3:34 pm
Kirjoittaja Valhalla
Sirpa kirjoitti:Miksi haluat väittää vastaan KRP:n laboratoriojohtajan antamaa tietoa: kyseessä ei ole kontaminoituminen, eikä käsittelyssä ole tapahtunut virhettä? Tämä oli siis Valhallalle tarkoitettu kysymys.
En ymmärtä kysymystä. Terveisiä siis täältä maa -nimiseltä planeetalta.
Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla
Lähetetty: Pe Elo 16, 2013 3:38 pm
Kirjoittaja Sirpa
Sielläkö ei puhuta suomen kieltä?

Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla
Lähetetty: Pe Elo 16, 2013 3:52 pm
Kirjoittaja Sirpa
Viimeisin tieto siis on tältä päivältä, jossa johtaja vahvistaa, että käsittelyssä ei ole tpahtunut virhettä, eikä kontaminoitumista ja eiköhän uudella tiedolla kuulu päivittää tuo digiboxi kunnes jälleen tulee uutta tietoa siellä valhallankin oudolla maa-nimisellä planeetalla, jonka päätehtävänä on ollut niin lukijoiden kuin kirjoittajienkin kusetus ja manipulointi jo vuosien ajan? Toivon mukaan siellä Valhallassasi on sinulle varmitettu erittäin hyvä ja riittävän lämmin paikka.
Huomioikaa, että valhalla jätti uutisesta pois sekä linkin että päivämäärän, niin että lukiessa ei voi varmistua sen tulleen juuri äsken.
Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla
Lähetetty: Pe Elo 16, 2013 3:58 pm
Kirjoittaja Niilo23
Turun Sanomat:
Krp: Ulvilan dna-analyysi oli virheetön
http://ts.fi/uutiset/kotimaa/523433/Krp ... +virheeton
Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla
Lähetetty: Pe Elo 16, 2013 4:01 pm
Kirjoittaja peikonlehti
Pakko myöntää, että sekavaltahan tuo uutisointi vaikuttaa. Tosin välissä on tietysti toimittaja, joka poimii haastateltavan puheesta tai saamastaan tiedotteesta pätkän ja pistää vielä omat tulkintansa joukkoon.
Mutta olisiko se asian ydin nyt kuitenkin se, että halon DNA ei viittaa ulkopuoliseen tappajaan olipa kyseessä tekninen tai muu virhe tai oli olematta. Eikö lopputulos ratkaise?
AA:n ja JK:n kynsien alta ei löytynyt toistensa DNA:ta. Spekuilen ministi: JK yllätettiin eikä hän kyennyt esim. raapaisemaan AA:ta ja se hiustukko on tosiaan kampaamisen jäljiltä tai siitä ei ole kynsien alle jäänyt mitään. AA puolestaan käytti hanskoja.
No hanskoja olisi voinut tietysti käyttää ulkopuolinenkin huppumies.
Mitähän kaikkea tällä tappajalla itseasiassa oli mukanaan kun hän yöllä könysi rikotun ikkunan kautta kammariin? Sorkkarauta, fileerausveitsi, ruskeita froteepyyhkeitä, kokovartalohaalari, nyppylähanskat...Eikun reppuun vaan ja siitä kostoretkelle. Melkoinen visio, mutta onhan niitä varmaan murhamiehiäkin moneen lähtöön.
Asiasta kolmanteen. Katsoin eilen Harrsion Ford elokuvan vuodelta 1993 (The Fugitive). Siinä lääkärismies lavastettiin vaimonsa murhaajaksi. Tarina yksityiskohdissaan mahdoton, mutta niin vain tempaisi leffa mukaansa.
Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla
Lähetetty: Pe Elo 16, 2013 4:13 pm
Kirjoittaja Sirpa
Uutisessa ei ole mitään sekavaa - näin selväsanaista tiedotetta ei ole tähän mennessä vielä tullut ainoatakaan. Ja toivon mukaan te jätätte nyt tuon selväsanaisen viestin ja aloittamanne manipuloinnin tähän.
Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla
Lähetetty: Pe Elo 16, 2013 4:15 pm
Kirjoittaja peikonlehti
Luepas tarkemmin. Uutisointi on ollut sekavaa - ei yksittäinen uutinen.
Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla
Lähetetty: Pe Elo 16, 2013 4:20 pm
Kirjoittaja Sirpa
Informaatiota käytetään aivoissa olevan tiedon päivittämiseen, ei sen ja/ tai kirjoittajien sotkemiseen tai manipulointiin. Ymmärrätkö?
Tein töitä pitääkseni tarinan päiväntasalla teidän vouhkatessa kontaminoitumisesta, jota ei oltu vahvistettu, ja nyt kun on vahvistettu, että ei ollut kontaminoituminen, niin olisiko liikaa pyydetty, että pysytte edes näillä viime metreillä edes jonkinlaisessa objektiivisuudessa?!
Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla
Lähetetty: Pe Elo 16, 2013 4:39 pm
Kirjoittaja peikonlehti
Hyvä - kannatetaan!
Päivitämme itse kukin siis jatkossa aivojamme omalla tavallamme esim. skannaamalla silmien kautta ja olemme vaiti. Uutisista tuskin on pulaa lähitulevaisuudessa Ulvilan surman tiimoilta, joten päivitettävää riittää.
Harmi vaan, että keskustelua ei oikein synny jos vain oikeasti oppineet murhainfoon viestejään lataa. Vaan äkkiähän ne lahkolaisetkin riidan keskenään saavat aikaan.