ulkosuomalainen kirjoitti:Miksi en osaa uskoa huppuun katveessa:
tytto kertoi kuulustelussa kayneensa katsomassa ja nahneensa isan lattialla ja puukon. Tassa vaiheesssa han ei nahnyt huppua, ei kuullut mitaan eika havainnut huppua. Eli hupun on tarvinnut jostain syysta pitaa maiskimistaukoa ja olla takan katveessa SATTUMALTA juuri silloin ja koko sen ajan kun tytto on ollut niin lahella, etta olisi kuullut, nahnyt tai haistanut ulkopuolisen.
Tama oli juuri hakannut kolminkertaisen ikkunan rikki, kiivennyt siita ja hakannut Jukkaa n. 70 kertaa veitsella ja mahdollisesti astaloinut. Silti sattuu olemaan hiirenhiljaa varjoissa juuri kun tytto tulee. Hengitys ei kuulu. Jalan alle ei satu lasia. Vaippapaketti ei rohise jaloissa. Housu ei hankaa koriin tai klapeihin tasolla. Mies ei tee elettakaan varjoissa.
(Mielenkiintoisena yksityiskohtana unitutkija Tauru teki olettamuksia Annelin hengitystiheydesta TAMAN OLLESSA POISSA PUHELIMESTA--ainakin minfolaisten mukaan. Jos Annelin hengitys muka kuului puhelimeen asti, toki hupun hengityksen olisi pitanyt kuulua olohuoneen puolivaliin.)
Takkahuoneessa on ne valot, jotka nakyvat ensipartion ottamissa ambukuvissa. Tytto kertoo alusta lahtien nahneensa iskan selvasti lattialla. Valot eivat siis syttyneet hupun poistuttua vaikka Anneli olisi kuinka kertonut kayneensa taskulampulla Jukkaa katsomassa. Valot laitetaan viela siita rikotun ikkunan vieressa olevasta valokatkaisijasta. Taalla on juuri todistettu, ettei lapsi voinut menna sinne asti lasin vuoksi. Eika Anneli, joka kiersi Jukkaa pesuhuoneen kautta katsomaan kun lattialla oli sita lasia. Kumpikaan ei kerro valoja yleeensakaan laittaneensa. Jollei Jukka laittanut takkahuoneeseen valoja heti alussa, sen teki sitten huppu.
Summa summarum: valot olivat paalla tyton kaydessa katsomassa. Takkahuoneen kattolampun paikka nakyy valaistusrekoissa -- nayttaisi olevan suunnilleen siina pesuhuoneen oven kohdalla. Rekohuppu kay lisaamassa valoa terassinoven vieresta.
Sopii muuten kokeilla (jos on asuinkumppaneita) kun tulee kotiin kuinka akkia sen tietaa onko muita kotona. Mun mielesta tyhjan kampan aistii sekunnissa tai parissa oven aukaistuaan.
Tyton kayttaytymisesta lahes koko nauhan ajan (kirkaisuun asti) saa mielestani sen kasityksen, ettei han tajunnut talossa olevan ulkopuolisia. Taman han itse kertoi myos jossain kuulustelussa 2009. Vaikka naiden 2009 kuulusteluiden todistusarvo on kaytannossa olematon, hupun havaitsemattomuus tassa iska-ja-puukko-lattialla kohdassa tuli esille jo 2006 ekassa kuulustelussa. Tytolla ei olisi myoskaan ollut mitaan syyta vaittaa, ettei tajunnut hupun lasnaoloa, jos nain ei olisi ollut.
Edits: tarkennuksia ja lyontivirheita. Sori etta on vaarassa ketjussa. Siirretaan jatkot muualle?
Taran oppien mukaan tämäkin kuuluisi varmaan muualle, mutta koska on täällä vastaan täällä koska tuossa pari erittäin mielenkiintoista kohtaa ja etenkin valoista. En tiedä millaisessa talossa asut, mutta kuitenkin on yleisesti tiedossa ja talon sähkökaavioista voi lukea selkeästi mistä katkaisijasta tulee mihinkin valot. Sinä varmaankin laitat vessasta valon ulkoterassille eli teillä on sähköasennukset tehty oman pään mukaan. Tuo terassinoven vieressä olevasta katkaisijasta (kuvasta ei erota onko kyseessä kaksoiskatkaisija, jonka yläpuolella on näköjään lattialämmityksen ohjaus ja ilmeisesti termostaattikin, tulee valot sinne ulkoterassille ja taas takkahuoneeseen tulee pesuhuoneen seinältä olevasta kaksoiskatkaisijasta joka näkyy reko kuvissa oikealla puolen pesuhuoneeseen menevän oven vieressä koska olohuoneen puolella on noita aukkoja. Henkäilystä sen verran että, ilmeiseti täällä on puhuttu tästä henkäilystä täälläkin ja ilmeisestikkin myös Tauru: 0:43 Häke: Jaaha, odota hetki, mä meen hetkeks pois linjalta. Älä sulje puhelinta, älä me pois.
Uhri: Aihh (yninää, valitusta).
0:47 Epäilty: En.
0:50 Uhri: Aiii (laahaava ääni).
0:52 Epäilty: Nopeesti.
0:53 Uhri: (Sanoo joko "tuu jo" tai "huijaa")
0:54 Epäilty: Kuuleksä ku mun mieheni huutaa?
0:56 Uhri: (napsahdus) Öhh (kolahdus) Ähh.
0:59 Epäilty: Meni, lähtikse mies jo?
1:01 Uhri: Aargh (erittäin voimakas karjaisu).
Epäilty: (hengittää raskaasti puhelimeen)
1:06 Uhri: (Sanoo joko "äihh" tai "häivy") (käheä rääkäisy) (laahaava ääni). Äähh, auuh (voimakkaita valitushuutoja).
1:12 Epäilty: Onks joku tulossa jo?
1:15 Uhri: Öh.
Uhri: ...auto.
Uhri: Oh. Eih.
1:25 Uhri: Hälytyys...tule(e) tänne apuun.
1:34 (Tallennuksessa tyhjä kohta kahden sekunnin ajan)
ja varmaankin tästä missä kohtaa Aueri tulee uudelleen puhelimeen ei kuulemma hengitys viitannut mihinkään ponnisteluihin eli oli normaali.
2:36 Häke: Voisko äiti puhuu?
2:38 Lapsi: Äiti tuu.
2:39 (kolahdus)
2:39 Lapsi: Nyt siel puhutaa taas.
2:41 (metallinen ääni + vaimeampi kolahdus).
2:42 Epäilty: Onksielt tulos joku?
2:44 Häke: Joo, mä oon apuu hälyttäny. Mä voidaan nyt, mä vähän kyselen lisätietoja. Mikä on tilanne nyt, apu on koko ajan tulossa.
2:50 Epäilty: Joo. Mä en tiedä mikä tyyppi se o, se.
2:52 Epäilty: Hajotti meiän ton, se takaovi, sil o mustat vaatteet.
Jatkoa ajatellen olisi erittäin hyvä että kaivaa esille kaikki jotka jostain sanovat liittyen Auerii/lapsiin tai heidän sanomisia ja liittävät sanomisensa tueksi.. Täällä palstoilla valehdellaan, panetellaan aivan tahallaan. Lehtien palstoilla (itse lukenut, linkkejä ja sanomisen tueksi niistä en voi laittaa koska en ole kyseisiä sivuja kirjamerkinnyt itselleni, koska tarpeettomia.) ja ilmeisesti muuallakin on keskusteltu muutamista erittäin paljon negatiivista mainetta niittäneistä nimimerkeistä.