Sivu 271/583

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: La Syys 26, 2015 11:41 pm
Kirjoittaja etsiväetsii
vaistonvarassa kirjoitti:Olen yrittänyt lukea läpi kaikki tähän asti tulleet postaukset, mutta voi olla, että jotain on jäänyt välistä.

Onko kukaan muu miettinyt bussikuskiteoriaa eli että Nela olisi ollut lähdössä takaisin, joko samalla bussivuorolla kuin tulikin tai jollakin toisella. Mennyt päättärille odottamaan bussia ja ollut ainut henkilö pysäkillä ja bussikuski on tehnyt hänelle jotain pahaa. Laittanut ruumiin piiloon bussin tavaratilaan ja dumpannut sitten puhelimen jonnekin roskikseen tms. Kuskihan on saattanut olla sama kuin aamulla, eli jo tuolloin ottanut Nelan silmätikukseen. Voisiko tässä olla mitään ideaa?
Bussikuski ainakin nähnyt hänet koska on osannut kertoa mihin suuntaan on lähtenyt pysäkiltä. Ihmetyttää ettei pysäkin viereisessä talossa ja yrityksessä työskentelevät tai oleilleet henkilöt ole nähneet häntä, tai eihän sitä varmaksi voi tietää, tuskin havainnoista uutisoidaan.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... ea/5315776

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: La Syys 26, 2015 11:56 pm
Kirjoittaja Kirvesmies
Salomé kirjoitti:Tossa mtv:n jutussakin puhuivat siitä ettei Nela olisi kesäkuun jälkeen muka päivittänyt facea ollenkaan. Siis onko se nyt tietoa vai arvailua?
Itse veikkaisin vaan yksityisasetusten muuttamista, joka tuskin taas liittyy katoamiseen yhtään mitenkään.
Sergey alkoi hakea Nelaa omien ystäviensä, ja sen jälkeen myös Nelan vanhempien avustuksella. Jäin miettimään, oliko Nelalla myös omia ystäviä? No oli niitä Facebookissa noin 250 kpl, ennen kuin kaverilista ja FB:n taustakuva poistettiin pian katoamisen jälkeen.

Tänään kun itse kävin Nuuksiossa, niin kerroin kotona että menen Nuuksioon (johon vaimo vastasi tosissaan tai leikillään, että "minä ei ainakaan sinua lähde sieltä sitten etsimään...")

Jos minäkin olisin lähtenyt Nuuksioon salaa ja kellekään kertomatta, ja oman kuvitelmani mukaan olisin siinä tilanteessa voinut ostaa bussiliput käteisellä (en minä ennen tätä juttua ole ollut ollenkaan tietoinen siitä, että linja-autoissa onkin kamerat), niin jos minäkin olisin kadonnut lopullisesti ja ilman jälkiä jättämättä, niin olisiko sen jälkeen omat sukulaiseni, työyhteisö, muut lähiajan kontaktit yms kammattu tosi tarkasti sen selvittämiseksi, että olisiko jollain jotain osuutta asiaan?

Eli jos Nela halusi kadota tai tappaa itsensä salaa, niin halusiko hän silloin lavastaa Sergeyn syylliseksi, tai ainakin epäilyksen alaiseksi? Mutta menikö tämä juttu heti pieleen siksi, kun Myyrmannin kamerat ja bussin kamera paljasti, että Nela liikkui yksin.

Eli mistä Nelaa etsittäisiin nyt, ja miten juttu olisi uutisoitu, jos ei tiedettäisi edes sitä, että Nela lähti Nuuksioon? Ja oliko kotiin kutsuttu vieraita vain siksi, että Nelan katoaminen tulisi varmuudella huomattua? Siis kyllähän vieraatkin kyselisi, että missäs se Nela viipyy, ja kun tähän yhdistetään se, että tekstarilla oli ilmoitettu päänsärky työpaikalle, niin epäilykset saattaa kasvaa vielä lisää...

Puhelin Nelalla kuitenkin oli mukanaan, ja hän varmasti tiesi, että se voidaan jäljittää Nuuksioon.

Vai olisiko todennäköisempää kuitenkin se, että puhelinta ei edes oletettu jäljitettävän? Eli nopea yhden päivän käynti Nuuksioon, ja kukaan ei ikinä perään kyselisi...

Silloin tämä kokonaisuus kallistuisikin siihen onnettomuus vaihtoehtoon?

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: La Syys 26, 2015 11:58 pm
Kirjoittaja Philip Marlowe
kaapoa kirjoitti:Tuli vihdoin rekisteröidyttyä tänne vuosien satunnaisen lukemisen jälkeen. Tässä on aika villejäkin spekulaatioita ollut mukana, joten koostan omat ajatukseni.

Faktat pyöristettynä:
Lähtenyt kotoa aikaisin aamu ~7.30. Ilmoittanut aamulla töihin menevänsä työterkkarille ~8-9. Ostanut evästä myyrmannin sittarista ~8-9. Siirtynyt Myyrmäestä Espoon keskukseen ~9. Mennyt aamu ~10 Nuuksioon. Lähettänyt tekstiviestin äidilleen häihin liittyen ~14(?). Puhelin sammunut ~24. Puhelin ollut ~10 jälkeen vain Nuuksiossa tai lähimaastossa.

4. Itsemurha
Jotenkin maallikkona tätä vastaan puhuu käyttäytyminen: ilmoittaa duuniin poissaolosta, ostaa evästä ja pakkaa mukaan ulkoiluvaatteet. Kotoalähtiessä on kuitenkin lähtenyt kuten normaalisti duuniin lähtiessä. Pidän tätä epätodennäköisenä vaihtoehtona.
Kun tiedetään, että:

1. Nela on viimeksi nähty Nuuksiossa bussista poistumasta.
2. Häntä ei ole kaikesta etsinnästä huolimatta löydetty.

Pitää miettiä, mikä on todennäköisintä:

1. Hän on mennyt piiloon itse.
2. Joku ulkopuolinen on piilottanut hänet.
3. Hän on sattumalta saanut sairaskohtauksen tai loukkaantunut paikassa, josta häntä ei kaikesta etsinnästä ja lukuisista muista liikkujista huolimatta havaita.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Su Syys 27, 2015 12:17 am
Kirjoittaja Kirvesmies
Philip Marlowe kirjoitti: Kun tiedetään, että:

1. Nela on viimeksi nähty Nuuksiossa bussista poistumasta.
2. Häntä ei ole kaikesta etsinnästä huolimatta löydetty.

Pitää miettiä, mikä on todennäköisintä:

1. Hän on mennyt piiloon itse.
2. Joku ulkopuolinen on piilottanut hänet.
3. Hän on sattumalta saanut sairaskohtauksen tai loukkaantunut paikassa, josta häntä ei kaikesta etsinnästä ja lukuisista muista liikkujista huolimatta havaita.
Kohtaan kolme hyvä paikkaehdokas voisi olla esim. Vähä-Hauklammen luola? Se sattuisi just sopivasti Nelan reitille Kattilasta Haukilammen suuntaan - olettaen että hän kääntyi Kattilan pysäkin jälkeen polullaan vasempaan suuntaan, eli suorinta reittiä Haukilammen suuntaan.

http://retkipaikka.fi/vapaa/nuuksion-va ... ola-vihti/

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Su Syys 27, 2015 12:44 am
Kirjoittaja Esdu
Onko Kattilajärvellä melonta/sup mahdollisuuksia vai kuljettaako retkeilijät sinne omia välineitään kuvien perusteella?

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Su Syys 27, 2015 12:53 am
Kirjoittaja Bronto
Philip Marlowe kirjoitti:Kun tiedetään, että:

1. Nela on viimeksi nähty Nuuksiossa bussista poistumasta.
2. Häntä ei ole kaikesta etsinnästä huolimatta löydetty.

Pitää miettiä, mikä on todennäköisintä:

1. Hän on mennyt piiloon itse.
2. Joku ulkopuolinen on piilottanut hänet.
3. Hän on sattumalta saanut sairaskohtauksen tai loukkaantunut paikassa, josta häntä ei kaikesta etsinnästä ja lukuisista muista liikkujista huolimatta havaita.
Lisäksi tiedetään, että hän on puoli kolmen aikoihin (taisi olla klo 14.25) lähettänyt tekstiviestin äidilleen ja poliisin kertoman tekstisisällön luonteen perusteella on syytä uskoa, että hän tuolloin on ollut kondiksessa.

1:een kysymyksiä: jos hän halusi piiloon niin miksi vasta puoli kolmen jälkeen? Miksei niin pian kuin mahdollista, koska etumatka auttaa piiloutumista? Ja jos hän olisi halunnut piiloutua niin olisiko hän varustautunut eri tavalla? Varavaatteita matkaa varten, rakkaita esineitä mukaan, ja käynyt tyhjentämässä tilinsä käteistä varten, koska kortilla maksamista voidaan seurata.

Oman oletukseni mukaan hän on puoli kolmen aikaan pitänyt evästaukoa reppu vieressään auki ja siinä syödessään naputellut äidilleen tekstarin. Ja edelleen oletukseni mukaan hänellä on tuolloin ollut tarkoitus lähteä kotiin puoli neljän bussilla (bussien aikatauluja en tiedä, tuo on summittainen oletus), jolloin hän on tuolloin hakeutunut evästauoksi paikkaan, joka on sopivan matkan päässä bussipysäkistä. Matkaa voi olla 3 - 4 kilometriä, muttei juuri enempää, jos haluaa varmistaa, että matkan ehtii taittaa tunnissa.

Oletukseni siis on, että hän lähettää tuon tekstarin eväspaikalta, joka on hänen viimeinen etappinsa ennen bussipysäkkiä, koska iltapäivä on jo pitkällä ja hänellä on koko ajan varustuksen ja eväät huomioiden ollut aikomus palata kotiin.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Su Syys 27, 2015 1:04 am
Kirjoittaja Tarkkaaja
Olen seurannut alusta saakka Nelan katoamista ja ihmettelen miksi kukaan ei kysele missä Nelan työläppäri on? Oliko läppäri Nelan mukana kadotessaan? Jos ei ollut, läppäristä voisi saada lisää tietoa katoamisen syystä?

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Su Syys 27, 2015 1:28 am
Kirjoittaja DemlaMinfo
Jäi sitten tämä tapaus mysteeriksi. Kaikkea hyvää Nelalle! 8)

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Su Syys 27, 2015 5:27 am
Kirjoittaja hannas
Kertakaikkiaan Nelan omaisille ja läheisille sydänjuuria myöten raskas ja järkyttävä tilanne, jossa varmasti juuri raastava huoli ja epätietoisuus on sietämätöntä ja inhimillisen jaksamisen rajoilla.

Toivon hartaasti, että Nela löytyy elossa ja että katoamiselle saadaan jonkinlainen selitys hänen rakkaidensa kokeman valtavan tuskan vuoksi. Olen saanut vaikutelman, että puoliso, ystävät ja pariskunnan vanhemmat ovat jo ihan uutiskuvienkin perusteella nääntymisen partaalla.

Kiinnittäisin huomiota tänne kirjoittavan nimimerkin Kirvesmies kommentteihin. Henkilöä kannattaisi mielestäni varmasti myös viranomaisten jututtaa. Minusta niissä on jotain.., en osaa sanoa tarkalleen mitä, mutta jotain sellaista, että hänen kanssaan kannattaisi varmasti puhua.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Su Syys 27, 2015 8:06 am
Kirjoittaja Tabula Rasa
Tämän päivän iltiksessä on juttu eräästä katoamistapauksesta.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 49414.html

”Murhattu” Petra oli kadoksissa 31 vuotta – löytyikin elossa Düsseldorfista"

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Su Syys 27, 2015 8:11 am
Kirjoittaja Myrskylintu
Tabula Rasa kirjoitti:Tämän päivän iltiksessä on juttu eräästä katoamistapauksesta.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 49414.html

”Murhattu” Petra oli kadoksissa 31 vuotta – löytyikin elossa Düsseldorfista"
Ehdit ensin :wink:
Tuossa on monia mielenkiintoisia seikkoja.
Ei henkilöpapereita mukaan, ei mitään syytä kadota. Halusi saada kaiken näyttämään siltä että hänelle olisi sattunut jotakin.
Lähti vaan yksi kaunis päivä.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Su Syys 27, 2015 8:37 am
Kirjoittaja Narsissi
Edelleen mietin sitä että viesti voi olla lähetetty katvealueelta aiemmin ja mennyt perille vasta 14.25.

Mutta joku tässä nyt ei täsmää ja se joku on massiiviset etsinnät satamia yms myöden ekana iltana. On pakko olla ollut jotain tietoa että näin saattaisi käydä.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Su Syys 27, 2015 8:38 am
Kirjoittaja Mäkrö
Suomalaisessa mytologiassa on tunnettu "metsänpeitto". Metsä on ollut yleinen katoamisen kohde.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Su Syys 27, 2015 8:42 am
Kirjoittaja uutisointi
Lähiaikoina eri aikoihin bussilla 85 Nuuksiossa käyneenä täytyy todeta, että bussi on tupaten täynnä väkeä. Myös ennen Nelan casea. Bussikuskilla täysi kiire hoitaa varsinainen työnsä. Nuuksio on kamalan ryteikköinen.

Em. Petran tapauksessa ei selvinnyt miksi Petra halusi paeta yli 30 v. Suomessa ei onnistuisi.

Olen miettinyt vaikuttiko Nelan 3 viikkoa sitten tehty Venäjän matka tunnelmiinsa.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Su Syys 27, 2015 8:46 am
Kirjoittaja Sir Lokki
On sinne Nuuksioon ennenkin kuoltu:

2.5.2015

http://yle.fi/uutiset/kuollut_mies_loyt ... ta/7967917

"Poliisi ei tässä vaiheessa pysty sulkemaan pois rikoksen mahdollisuutta."

Hämärää.