Sivu 271/271
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Su Helmi 02, 2025 8:47 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Tuli luettua Jari Veijalaisen ja Päivi Hannulan tästä tapauksesta kirjoittama kirja "Someron murha - Kadonneen Milla Arosen tapaus". Vuosien varrella on tullut jonkin verran tätä tapausta seurattua ja muutama viestikin tähän viestiketjuun aiemmin kirjoitettua. Minusta kirja oli hyvin kirjoitettu ja se toi mielenkiintoista lisätietoa esimerkiksi siitä, kuinka tämän surullisen tapauksen näyttöä on aikoinaan koottu ja miten kovasti Millan ruumista on yritetty löytää maastosta.
Itseäni jäi kirjasta oikeastaan mietityttämään ainoastaan yksi asia. Siinä poliisi on päätynyt omien televalvontatietoihin yms. liittyvien tutkimustensa perusteella pitämään surmapaikkana eri paikkaa kuin minkä tekijä oli maastokatselmuksessa osoittanut. Ihan puhtaasta mielenkiinnosta olisi kiva tietää, paljonko televalvontatietojen kautta voi tulla heittoa kartalla, jos koordinaattimuunnoksessa tehdään virhe, eli että lähtökordinaattijärjestelmä ja tuloskoordinaattijärjestelmä eivät jostain syystä vastaisikaan toisiaan. Täältä asiasta lisätietoa:
https://www.maanmittauslaitos.fi/asioi- ... ttimuunnos.
Kiitän kirjan tekijöitä sekä Millan omaisia siitä, että tällainen kirjaprojekti on saatu aikaiseksi. Itselleni se antaa mahdollisuuden sulkea kirjan kannet tapauksen seuraamisen osalta, sillä mielestäni mitään mysteeriä ei jäänyt jäljelle. Tekijä saatiin kiinni ja suorittamaan rikosvastuutaan. Sen verran on tullut vuosien saatossa pyöriteltyä työkuvioissa jätehuoltoon ja roskaantumistapauksiin liittyviä asioita, joten pidän tekijän kertomaa ruumiin hävitystapaa mahdollisena ja hänen kannaltaan katsottuna jopa loogisena. Millan omaisille toivon voimia ja valoa tulevaisuuteen.
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ma Maalis 10, 2025 1:39 pm
Kirjoittaja Kylmälehto
Luin tuon kirjan äskettäin ja oli kyllä varsin hyvä. Päällimmäisenä jää tietysti mieleen, miten joku voi olla noin limanuljaska-paska mitä Jyri oli/on. Vastaavia tietysti pyörii satoja nytkin Suomessa vapaalla jalalla.
Mutta mutta, tässä on omia pohdintoja tapaukseen liittyen. Lainaukset on otettu suoraan kirjasta.
"Kuristaminen ja takakonttiin laittaminen oli tapahtunut Oinasjärventiellä" Jyri: Olimme pysähtyneenä keskellä tietä, kun siellä ei ollut liikennettä. Milla oli tupakalla ulkona. Otin hänet kiinni silloin. Ja kun sain hänet takaluukkuun, siirryin jonkin matkaa ja ajoin tien viereen".
Aika erikoista tappaa ihminen keskellä tietä pysähdyksissä? Kyse on kuitenkin asvalttitiestä, joka on läpiajettava. Joku voi tulla koska tahansa, etenkin kesäyönä.
"Muistan sen paikan, jossa olin pysähdyksissä, muistan ne kaksi autoa, jotka ajoivat ohi, kun lähdin liikkeelle".
Ei ole ollut liikennettä, mutta nyt yhtä äkkiä onkin ollut kaksi autoa jotka ovat ajaneet ohi? Tästähän tapahtumapaikastahan on viranomaisten televalvonnan kautta ympyröimä paikka jossa teko on tapahtunut. Uskon siihen. Mutta jos minulta kysytään, Jyri puhuu paskaa että teko on tapahtunut keskellä tietä. Siinä poliisin ympyröimän alueen etelä- ja pohjoispuolella on kaksi metsäautotietä jotka päättyvät. Erinomainen paikka henkirikokselle, lisäksi on se tieto on että Jyri on liikkunut tuolla alueella paljon nuorena, joten alue tuttua. Mökkiteille ihan turha lähteä ellei halua jäädä kiinni.
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/k ... OjEwMH1d-z
Myös lounaan suunnassa on päättyvä tie jossa lähteet, hyvä kätköpaikka?
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/k ... OjEwMH1d-z
Uskon myös että ruumiin kotiroskikseen tyhjäys on ihan täyttä höpöä. Sehän alkaa siellä haista + riski kiinnijäämiselle on liian suuri. Etenkin tämä kohta kirjassa kummastuttaa:
"Puhutimme isää Jyrin pihalle jättämistä autonosista. Yllättäen hän muisti ne. Isän mukaan Jyri oli jättänyt ne pihamaalle lojumaan su-aamuna 9. kesäkuuta, jolloin hän oli tehnyt varhaisen visiitin kotitilalle. Osat olivat jääneet osittain traktorin kulkuväylälle, josta isä oli joutunut siirtämään niitä sivuun"
Eli oma veikkaus on, että ruumis on hävitetty metsään ja kotiin on tultu siivoamaan auto. Yksi poliisikoira kykeni merkkaamaan nuo auton kontin tavarat vielä pitkän ajan jälkeen.
Ei nyt aivan vintin suorin matto ole kaveri ollut, kun ensimmäisenä laitetaan auto myyntiin, jossa haisee spray-maali ja osa tavaratilan osista puuttuu. Ja vielä enempi ihmetyttää kuka tuollaisen auton ostaa?
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Su Huhti 06, 2025 2:41 pm
Kirjoittaja piipertäjä
Kevät tulee ja sulat tulee ja joka vuosi tulee ajatuksiin Milla..mahtaako asia ikinä saada viimeistä naulaa arkkuun. Omaisillahan tuska on äärimmäinen kun Jyri vedätti tuota kirjantekijäpoppoot ym.
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ti Huhti 08, 2025 9:47 pm
Kirjoittaja vanhavakanssi
^^^
Kirjan sivula 106 on varsi hyvä kuvaus teleoperaattoreilta saaduista tukiasematiedoista ja kuinka maaseudulla telemastoja on harvassa ja niiden peittoaluiden ulottuvat säteet jopa kymmenien neliökilometrien laajuiselle alueelle. Toisin sanoen vaihtoehtoisia suuntia sekä mahdollisuuksia on yksi kertaisesti liikaa.
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Su Kesä 08, 2025 8:23 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Jospa mentäisiin ihan lähteisiin eli Milla Arosen murhan ETPK.
Olkaapa hyvät!
https://gofile.io/d/0Hi5oQ
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Pe Kesä 27, 2025 11:30 pm
Kirjoittaja piipertäjä
Kiitokset ETPK:stä. Tullut jonkun verran selailtuun läpi mutta Jyrin kuulustelu kohdat on kyllä sellaisia että vitutus käyrä nousee aika huolella.
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Pe Kesä 27, 2025 11:54 pm
Kirjoittaja Mielensäsanoittaja
piipertäjä kirjoitti: Pe Kesä 27, 2025 11:30 pm
Kiitokset ETPK:stä. Tullut jonkun verran selailtuun läpi mutta Jyrin kuulustelu kohdat on kyllä sellaisia että vitutus käyrä nousee aika huolella.
Itse luin sen myös viime viikonloppuna kokonaan. Täytyy kyllä myös ihmetellä hänen avopuolison(vai olikos se aviopuoliso nykyää?) toimintaa. Ymmärrän kyllä, että rakkaistaan halutaan uskoa hyvää ja tiedä miten Jyri sitten on saanu puhuttua hänelle kaikki luuhailut eksänsä luona. Vaikuttaa sen verran manipuloivalta ihmiseltä että varmaan osannu puhua mustan valkoiseksi

Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: To Heinä 31, 2025 2:50 pm
Kirjoittaja Lady Luna
^kyllä kait ne eros tuossa prosessissa? Vai onko palattu sittemmin siis yhteen uudelleen?
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ti Helmi 17, 2026 9:11 pm
Kirjoittaja piipertäjä
Vuosi 2026 ei taida tuoda mitään muutosta Millan jäänteiden löytymisen osalta vaikka sitä kyllä toivoisi että omaiset saisi sen pitkään toivomansa rauhan.
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Pe Helmi 20, 2026 10:18 pm
Kirjoittaja AtteKumiorava
Paikalliset( tämä kuultu yhdeltä paikalliselta jo vuosia sitten) on sitä mieltä, että polttolaitoksen (kaukolämpö)uuniin ruumis on viety ja että jylpyllä siihen ollut mahdollisuus. Onko sitten tarvinnut jotain apua siihen on toinen kysymys.
Nuo pikkukuntien kaukolämpölaitokset on kuitenkin suht pieniä, eikä mitenkään erikoisemmin vartioituja.
Tuo nyt ainakin selittäisi sen, miksi ruumista ei ole löytynyt.
Selittäisi myös sen miksi J ei ole kertonut totuutta, eli joku on avustanut eikä tätä ole halunnut suolata...
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ke Huhti 15, 2026 10:06 pm
Kirjoittaja Sionnach
Eveo kanavalla parin tunnin dekkari. Juuri nyt. Seuraavat.

- Screenshot_20260415_220818_Elisa Viihde.jpg (49.56 KiB) Katsottu 775 kertaa
Edit. Tää onkin joku ihan höpöhomma kummitusjahti
