Sivu 273/291

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Lähetetty: Ke Marras 16, 2016 10:45 am
Kirjoittaja Tovi
Kohta vapaalla;

Seinäjoen teinimurhasta tuomittu tyttö voi vapautua vuonna 2018, kun hän on kärsinyt kolmasosan tuomiostaan. Koevapaus voi koittaa jo aiemmin.

– Laskennallisesti tuomiota on nyt jäljellä puolitoista vuotta. Tällä hetkellä hän (murhasta tuomittu tyttö) on hoidossa ja saa apua, tytön asianajajana toiminut Kaarle Gummerus sanoo MTV Uutisille.

15-vuotias seinäjokelaistyttö surmasi samanikäisen luokkatoverinsa raa'alla ja julmalla tavalla Seinäjoella huhtikuussa 2015. Tyttö houkutteli uhrin kotiinsa, missä hän surmasi tytön 16 puukoniskulla. Teon motiivina oli ihastuminen samaan poikaan.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi tytön yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen nuorena henkilönä ja alentuneesti syyntakeisena tehdystä murhasta. Maksimirangaistus olisi ollut 12 vuotta.

Käräjäoikeuden mukaan rangaistusta alentavia seikkoja olivat se, että tekijä on ollut 15-vuotias ja alentuneesti syyntakeinen. Vaasan hovioikeus piti yhdeksän vuoden tuomion voimassa.
Puolustus hakee valituslupaa KKO:sta

Tuomittu tyttö hakee valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Muutoksenhaku on jätetty elokuussa. Tyttö vaatii KKO:ta alentamaan hänelle tuomittua rangaistusta.

Valituslupahakemusta perustellaan sillä, että tyttö oli vain noin kuukausi ennen henkirikosta tullut rikosoikeudelliseen vastuuseen eli täyttänyt 15 vuotta.

Aiemmat oikeusasteet eivät ottaneet kantaa tytön ikään. Gummeruksen mukaan käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätöksistä on jäänyt epäselväksi, onko tuomitun erityisen nuorella iällä ollut merkitystä syyllisyyden arvioinnissa ja rangaistuksen mittaamisessa.

– Korkeimman oikeuden tulisi ennakkopäätöksessä ottaa kantaa siihen, voidaanko juuri 15 vuotta täyttäneen henkilön syyllisyyttä pitää lähtökohtaisesti yhtä moitittavana kuin henkilön, joka on juuri täyttämässä 18 vuotta, Gummerus sanoo.

Häneen mukaansa kysymys on siis siitä, tuleeko ikä huomioida tahallisuuden arvioinnissa.

– Teko oli vakava ja emme halua väittää, että tuomio olisi ehdottoman väärä. Valituslupaa on haettu ainoastaan ja vain siksi, kuinka juuri ja juuri 15 vuotta täyttäneen rangaistus tulee mitata, Gummerus tähdentää.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... en/6169834

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Lähetetty: Ke Marras 16, 2016 11:13 am
Kirjoittaja Luupää
^
Kohta Niuvassa? Tai muussa mukavassa paikassa?

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Lähetetty: Ke Marras 16, 2016 7:36 pm
Kirjoittaja Dr Bergmeister
Luupää kirjoitti:^
Kohta Niuvassa? Tai muussa mukavassa paikassa?
Tyttö on asianajajansa mukaan tällä hetkellä jossakin hoidettavana. Ymmärsin kyllä niin, että hän olisi sairaalassa, koska eihän tuo nyt ihan normaalia toimintaa häneltä ole ollut.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016111 ... 7_uu.shtml

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Lähetetty: Ke Joulu 07, 2016 10:43 pm
Kirjoittaja meksi
Tyttösellä taitaa todellakin olla pääsy nettiin, taikka hän on antanut jollekkin instagram-tilin haltuunsa. Muunmuassa käyttäjäkuva vaihtunut ja muuta toimintaa ollut. Aiiikas eriskummallista :/

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Lähetetty: To Joulu 08, 2016 12:25 am
Kirjoittaja jukkasahti
Tämä sairas tyttö pitäisi olla lukkojen takana loppuelämänsä.

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Lähetetty: To Joulu 08, 2016 12:27 am
Kirjoittaja jukkasahti
Onko tekijän nimi ollut jo esillä?

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Lähetetty: To Joulu 08, 2016 5:50 am
Kirjoittaja aumari
jukkasahti kirjoitti:Onko tekijän nimi ollut jo esillä?
On se mainittu, jos haluat tietää niin lue ketjua alusta lähtien.

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Lähetetty: To Joulu 08, 2016 11:47 am
Kirjoittaja TooToo
meksi kirjoitti:Tyttösellä taitaa todellakin olla pääsy nettiin, taikka hän on antanut jollekkin instagram-tilin haltuunsa. Muunmuassa käyttäjäkuva vaihtunut ja muuta toimintaa ollut. Aiiikas eriskummallista :/
Niuvassa on aikaa ja mahdollisuus sitten ilmeisesti olemassa sellaiseenkin toimintaan.

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Lähetetty: To Joulu 08, 2016 6:13 pm
Kirjoittaja Hurja
Eipä taida olla sama Hanna.

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Lähetetty: Pe Joulu 09, 2016 12:30 am
Kirjoittaja meksi
Hurja kirjoitti:Eipä taida olla sama Hanna.
Se on hänen alkuperäinen tilinsä, ja yhtälailla aktiivinen snapchat. Melkosta paapomista.

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Lähetetty: Ke Helmi 22, 2017 11:05 pm
Kirjoittaja samuli1
Tästä tapauksestakin alkaa olla kohta pari vuotta aikaa. Mitenköhän uhrin kuin tekijänkin omaiset on jakselleet nyt kun väliin on mahtunut jo reilummin miettimisaikaa?

Eihän tällaista kukaan omainen voi elämänsä aikana kokonaan poissulkea mielestään, mutta muuttivatko esimerkiksi tekijän vanhemmat toiselle paikkakunnalle vai onko elämää yritetty jatkaa vanhoilla samoilla mestoilla?

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Lähetetty: Pe Helmi 24, 2017 9:35 am
Kirjoittaja helmi
Seinäjoen teinisurman tuomio jää voimaan – 15-vuotias tyttö murhasi koulutoverinsa

teinisurma Sinäjoki mopoauto.jpg
teinisurma Sinäjoki mopoauto.jpg (54.33 KiB) Katsottu 3049 kertaa
Murha tapahtui huhtikuussa 2015 Seinäjoella. Kuva: Timo Aalto

Julkaistu: 24.2. 9:26
Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa jutussa, jossa tyttö murhasi koulutoverinsa Seinäjoella.
Tuomiosta tulee näin lainvoimainen.

Tekohetkellä 15-vuotias tyttö löi luokkatoveriaan useita kertoja veitsellä koulupäivän jälkeen huhtikuussa 2015.

Käräjäoikeus tuomitsi tytön nuorena henkilönä ja alentuneesti syyntakeisena yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen. Lisäksi oikeus velvoitti hänet maksamaan vahingonkorvauksia uhrin omaisille.

Vaasan hovioikeus piti rangaistuksen ennallaan.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005101185.html

Linkki vaihdettu, kuva lisätty
-NILS-

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Lähetetty: Pe Helmi 24, 2017 10:49 am
Kirjoittaja hedelmälaatikko
Lisätään vielä pätkä iltalehden vastaavasta uutisesta:
Tyttö voi vapautua jo puolentoista vuoden päästä vuonna 2018, kun kolmasosa tuomiosta on kärsitty.

-Se lasketaan ihan matemaattisesti, kun oli 9 vuoden tuomio ja tuonikäisenä se kärsittävä rangaistus on yksi kolmasosa, tytön asianajaja Kaarle Gummerus kertoi aiemmin Iltalehdelle.
http://m.iltalehti.fi/uutiset/201702242 ... 9_uu.shtml

On se helppoa Suomessa tappaa kaveri. "Vankilan" sijasta voisi varmaan käyttää sanaa "aresti"?. Tyttö tappoi kaverinsa, joutuu kolmeksi vuodeksi arestiin. Siellä hän opiskelkoon ja käyttäköön nettiä..."

Ihan varmasti on tätäkin ketjua lukenut.

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Lähetetty: Pe Helmi 24, 2017 12:46 pm
Kirjoittaja Nippu
Hyvä, ettei valituslupaa myönnetty siitäkään huolimatta, että se tuskin olisi suurta lovea tuomioon tehnyt. Tämä ihan siksi, että onpahan edes vähän enemmän aikaa paranemiseen, jos se nyt yleensäkään on tämän henkilön kohdalla mahdollista.

Nykyiselläänkin tyttö päässee valvottuun koevapauteen ennen täysi-ikäisyyttä, että ehtii sitten sopivasti saada ajokortin ja tuliterän auton 18-vuotissyntymäpäiväksi :?

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Lähetetty: La Helmi 25, 2017 1:35 am
Kirjoittaja Permit_Denied
Nonniin, hyvä että tässä tuli periaatteessa stoppi tuolle asianajajan pölhölle teorialle, että rikosoikeudellisen vastuun pitäisi alkaa jotenkin porrastetusti.