PÖRSSISÄHKÖN hinta nousee maanantaina niin huimalle tasolle, ettei vastaavaa ole nähty sitten viime vuoden lopun kriisikuukausien.
Sähköenergian arvonlisäverollinen hinta nousi aamuyhdeksältä 68,2 senttiin kilowattitunnilta pohjoismaisella sähkömarkkinalla.
Alkuiltapäivällä hinta on noin 31 senttiä, kello 18 aikaan 37 senttiä. Kello 19 hinta singahtaa 68,2 senttiin kilowattitunnilta. Iltakymmeneltä hinta on laskenut pariin kymmeneen senttiin.
Sähkön seitsemän päivän keskihinta on 11,4 senttiä kilowattitunnilta. Heinäkuussa pörssisähkön keskimääräinen spot-hinta oli 4,1 senttiä kilowattitunnilta.
Alla olevista esimerkkilaskelmista käy ilmi, että saunomista kannattanee tänään välttää, jos käytössä on pörssisähkö. Tunnin löyly maksaa reilut kahdeksan euroa, kun heinäkuussa se maksoi 50 senttiä.
Myös sähköauton lataaminen on tänään todella kallista verrattuna heinäkuuhun, jolloin hinta oli 40 senttiä. Tänään lataus maksaa 6,80 euroa. Lataus jakautuu useammalle tunnille, mutta korkean hinnan tunneille osuessa hinta on tätä luokkaa.
Kymmenen kilowatin lataus vastaa noin 50 kilometrin ajoa, joka tyypillinen päiväkulutus.
Uuniruuallekin hintaa kertyy tänään tunnin kulutuksella 1,40 euroa, kun heinäkuussa uunin käyttö oli miltei ilmaista.
Television sähkön kulutus on sen sijaan niin pientä, että parin tunnin katselu ei maksa käytännössä mitään edes päivän hinnoilla.
Laitekulutukset ovat suuntaa antavia keskiarvoja, ja sopivat esimerkeiksi sekä pientaloon että kerrostaloon.
Alla olevassa grafiikassa näkyy sähköenergian hinnan kehitys. Mukana on arvonlisävero, mutta ei sähköyhtiöiden veloittamaa marginaalia.
Kantaverkkoyhtiö Fingridin johtaja Tuomas Rauhala kertoi aiemmin syyksi sen, että tuulivoiman tuotanto on aamusta ja päivällä alhaista eli 100–200 megawatin tasolla.
Lisäksi hintaan vaikuttavat voimalaseisokit ja Suomen ja Ruotsin välisen Fenno-Skan 1 -yhteyden korjaustyö.
Kun siirrytään viikonlopusta arkipäivään, sähkön kulutus automaattisesti muutoinkin lisääntyy, mikä nostaa hintaa.
Hintapiikki voi tuntua viime aikojen tasoihin nähden hurjalta, mutta ei niiden kuluttajien silmiin, jotka ovat kiinni vanhoissa määräaikaisissa sopimuksissa. Yli 30 senttiä kilowattitunnilta maksavia sähkösopimusasiakkaita on edelleen kymmeniä tuhansia.