Sivu 277/462

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Ma Marras 20, 2023 1:42 pm
Kirjoittaja C. Semmmone
TUOREESSA KIRJASSAAN Uskomaton matka uskovien maailmaan Kari Enqvist muistuttaa tylystä tosiasiasta: islamilaisen maailman varsinainen vihollinen on se itse eikä suinkaan länsi. Hän siteeraa pakistanilaisen ydinfyysikon Pervez Hoodbhoyn laskelmia. Muslimimaat tuottavat vain 1,2 prosenttia maailman luonnontieteellisestä kirjallisuudesta, tuskin kaksi kertaa enemmän kuin piskuinen Suomi.

Rappio alkoi jo kauan sitten. ”Koko arabimaailma on kääntänyt tuhannen vuoden aikana yhtä monta vieraskielistä kirjaa kuin Espanjassa käännetään vuodessa”, toteaa Enqvist. Omassa kohta ilmestyvässä kirjassani kerron, kuinka ottomaanien mahtavassa valtakunnassa painettiin ensimmäinen arabiankielinen kirja vasta vuonna 1729. Kolmetoista vuotta myöhemmin, kolmesataa vuotta Johannes Gutenbergin jälkeen, oli painettu kokonaista seitsemäntoista kirjaa, mutta sekin oli liikaa uskonoppineille ja kirjapaino suljettiin.

Kairon Al-Azhar-yliopistossa opetettiin vielä viisikymmentä vuotta sitten, että Aurinko kiertää maata. Elokuvantekijän surmaamista vaatinut uskonoppinut sattui muuten olemaan Al-Azharin professori.

MUSLIMIMAAILMAN JÄLKEENJÄÄNEISYYS ei ole kenenkään etu. Mutta ehkä parempaa on luvassa. Tuorlan kansainvälisessä maisteriohjelmassa on nyt opiskelijoita Pakistanista, Iranista ja Irakista. ”Yhtäkään merkittävää löytöä tai keksintöä ei islamilaisesta maailmasta ole tullut yli seitsemään vuosisataan”, sanoo Hoodbhoy. Jospa muutos olisi lopultakin alkamassa?

Esko Valtaoja, Islamin todelliset viholliset
https://www.ts.fi/puheenvuorot/391389
C. Semmmone kirjoitti: La Marras 18, 2023 1:13 pm Valitettavasti rajoittamaton ja valikoimaton maahanmuutto Suomeen ei toisi onnea suomalaisille ja tulijoille, vaan kurjuutta kaikille. Katseet voidaan kääntää vaikka Ruotsiin ja Saksaan, jossa tulevaisuus näyttää selvältä. Kummastakin maasta on tulossa muslimimaa. Jokainen voi itse tarkastella muslimimaiden olosuhteita ja saavutuksia ja miettiä, mitä se voi tarkoittaa.

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Ma Marras 20, 2023 1:52 pm
Kirjoittaja Virdon
Ylläripylläri! Suomi saa jälleen kaikki syytökset hyvien suhteiden pilaamisesta laittaessaan rajojaan kiinni ihan ilman mitään syytäkään. :lol:

Samalla valittavat russofobisesta asenteesta. No, ilmeisesti heidän mielestään se russofobinen asenne ei ole kuitenkaan lainkaan riittävän suuri, koska halusivat nyt jälleen itse ryhtyä luomaan tälviisiin sitä russofobista asennetta.

Kreml syyttää Suomea

– Tämä ei aiheuta kuin suurta surua, koska meillä on ollut pitkät, erittäin hyvät suhteet Suomeen, käytännönläheiset, perustuen keskinäiseen kunnioitukseen, Peskov kommentoi rajasulkua.

– Ja tietenkin olemme pahoillamme, että nämä suhteet on korvattu yksinomaan russofobisella asenteella, jonka tämän maan johtajat ovat omaksuneet.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/829 ... 507cb8affa

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Ma Marras 20, 2023 2:52 pm
Kirjoittaja Virdon
No nyt siellä epäillään ettei muka uskottaisi jotta rajavartijansa noudattavat vain ohjeita. No tottakai ne noudattavat niitä johdoltaan saamiaan ohjeita ryhtyä tunkemaan mahdollisimman paljon paperittomia ihmisiä meidän ongelmaksemme.

Peskov myös valehtelee ettei Venäjä kykenisi tilanteeseen vaikuttamaan. No tottakai se voi vaikuttaa koska Venäjä voi ihan milloin vain lopettaakin tämän itse aloittamansa rajaongelman.

Peskov: Venäjä ei hyväksy syytöksiä venäläisiä rajavartijoita vastaan – ”He noudattavat täysin ohjeita”

Hänen mukaansa Venäjä tuskin voi vaikuttaa tilanteeseen, koska maiden välillä ”ei ole vuoropuhelua”.

https://yle.fi/a/74-20061148

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Ma Marras 20, 2023 3:24 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Hybridiä pukkaa nyt myös pohjoisessa. Olisikohan Kreml kuskannut porukoita Alakurttiin ja sieltä vielä rajaa lähemmäs. En usko että kaverit olisi tässä säässä ajaneet 50 - 100 km rajalle noinkin monenkirjavilla pyörillä


https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/de6e ... 1a45ce332a


Sallan rajanylityspaikalta tuli Suomeen maanantaina 35 henkilöä, Lapin rajavartiosto kertoo viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter).

– Sallaan saapui tänään 35 henkilöä Venäjän puolelta rajanylityspaikan aukioloaikana. Tilanteen selvittely on käynnissä, rajavartioston julkaisussa kirjoitetaan.


Salla_201123.jpg
Salla_201123.jpg (105.61 KiB) Katsottu 514 kertaa

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Ma Marras 20, 2023 3:49 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Rajavartiosto ja muut viranomaiset on aivan ulalla, homma lähtenyt täysin käsistä.
Sieltähän tulee ihan ketä vaan ja mistä vaan, jopa ns. suljetuilta paikoilta.
Sulkekaa nyt saatanan ääliöt se raja äkkiä ja kunnolla.
:idea: ryssälä on ns. turvallinen maa joten sieltä ei ole mitään perustetta ottaa yhtään paperitonta eikä paperillistakaan karva-apinaa tai muutakaan eliötä tänne loisimaan.
Jääköön ne apinat vaikka paleltumaan sinne aitojen taakse, kyllä sudet syö (YÄK!) ja korpit nokkii loput.

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Ma Marras 20, 2023 4:07 pm
Kirjoittaja viivahattu
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ma Marras 20, 2023 3:24 pm Hybridiä pukkaa nyt myös pohjoisessa. Olisikohan Kreml kuskannut porukoita Alakurttiin ja sieltä vielä rajaa lähemmäs. En usko että kaverit olisi tässä säässä ajaneet 50 - 100 km rajalle noinkin monenkirjavilla pyörillä
Eipäs tuolla niin väliä. Lillukka Anderssonhan meille tänään ilmoitti, että vastuu näistä ihmisistä on Suomen, jos Venäjä heidät omista rajapuomeistaan läpi päästää. Sitä hän ei sanonut, että milloin sen vastuun rajat tulevat vastaan, eli oletettavasti Venäjä saa syöttää Vartiuksen ja Sallan kautta vaikka miljoona ihmistä, vastuu on meidän.

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Ma Marras 20, 2023 4:42 pm
Kirjoittaja Kummisetä
ryssä protestoi :mrgreen:


https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/216 ... 74daaa817f
Venäjä protestoi Suomen rajapäätöstä virallisessa tiedotteessa
Venäjän ulkoministeriön julkaiseman tiedotteen mukaan Venäjä on esittänyt Suomelle virallisen protestin rajanylityspisteiden sulkemisen takia. Asiasta kertoo Reuters.

Venäjän ulkoministeriö esitti maanantaina jättämässään lausunnossa, että Suomen päätös rajojen sulkemisesta oli "kiirehditty". Ministeriö myös väittää päätöksen loukkaavan kymmenien tuhansien ihmisten oikeuksia molemmin puolin rajaa.

Suomi sulki lauantaina neljä itärajan rajanylityspaikkansa osana pyrkimystään pysäyttää Venäjän rajalle ohjaamien turvapaikanhakijoiden laittoman saapumisen Suomeen.

Venäjä on kiistänyt väitteet turvapaikanhakijoiden ohjaamisesta Suomen itärajalle.
unohtuiko paskaperseryssältä se oleellinen totuus että tilanne johtuu jälleen kerran vain ja ainastaan niistä itsestään?

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Ma Marras 20, 2023 4:47 pm
Kirjoittaja URSA
Onneksi on talvi. Ilman venäläisviranomaisten apua osa kansainvaelluksesta jäisi jumiin hankeen paleltumaan.

Eli ensin ryssät pakotti sulkemaan rajan paimentamalla kehitysmaalaisia Suomeen ja nyt itketään rajan sulkemisen rikkovan kuitenkin ryssien oikeuksia.

Ne "kymmenet tuhannet" on tietenkin Suomessa majailevia ryssiä.

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Ma Marras 20, 2023 5:15 pm
Kirjoittaja Medborgare
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ma Marras 20, 2023 3:24 pm Hybridiä pukkaa nyt myös pohjoisessa. Olisikohan Kreml kuskannut porukoita Alakurttiin ja sieltä vielä rajaa lähemmäs. En usko että kaverit olisi tässä säässä ajaneet 50 - 100 km rajalle noinkin monenkirjavilla pyörillä

Ryssä trollaa Telegrammissa:



Samaan aikaan suora lähetys rajalta:
Rajapäällikkö ja Petteri Orpo toistaa jargonia valmistautumisesta.

Nyt ei enää valmistella, vaan pitää toimia.

Orpo suoltaa potaskaa hätääntyneen näköisenä.

Kuten Kauhu sanoi:
Poliittisen hinnan tiedätte, jos tämän kusette.

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Ma Marras 20, 2023 5:28 pm
Kirjoittaja viivahattu
Kyllähän se vähän niin on, että jos ryssän rajalle muiluttamia hiekkaihmisiä suurin määrin rajasta yli päästetään, niin joku vitun Sinimusta liike on seuraava, jonka puoleen ihmiset kääntyvät. Vaikka kuinka tekisi kipeää ja joutuisi nielemään pari rasistisyytöstä, niin nyt on kerta kaikkiaan pakko laittaa maan etu hyvesignaloinnin edelle, niin ulkoisen kuin sisäisenkin tilanteen vuoksi. Itäraja kiinni.

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Ma Marras 20, 2023 5:29 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Kuten arvata saattoi niin PikkuPetterillä ei ole riittävästi palleja rajan totaalisulkuun. Ja ne täällä olevat ryssät voi painua sinne paratiisiinsa, sitä ei kukaan estä vaan päinvastoin suorastaan toivoo.
Ja vinkki, Suomesta poistuessa kaikki tänne paluuseen oikeuttavat matkustusasiakirjat voi jättää siihen roskapönttöön joka on juuri ennen poistumispuolen viimeistä puomia.

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Ma Marras 20, 2023 6:27 pm
Kirjoittaja URSA
Kuvitteleeko Venäjä-tuntija Venäjän toimivan aina joka naapurimaassa täsmälleen samalla tavalla kuin Ukrainassa?
Venäjä-tuntija ei usko Halla-ahon kauhukuvaan: "Pakolaiskeskuksen haarukka ei käy käsiaseesta"

JULKAISTU 20.11.2023 15:31

Suomi ei ole Krim, sanoo Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro.

Eduskunnan puhemies, perussuomalaisten presidenttiehdokas Jussi Halla-aho (ps.) pohti perjantaina, miten voidaan olla varmoja, etteivät Venäjän Suomeen järjestämät turvapaikanhakijat ole venäläisiä erikoisjoukkoja tai Venäjän Wagner-palkkasotilasryhmän taistelijoita.

Halla-aho muistutti vuodesta 2014 ja Ukrainan Krimin niemimaan valtauksesta. Venäjä miehitti Krimin niemimaan niin sanotuilla pienillä vihreillä miehillä eli käytännössä tunnuksettomilla erikoisjoukkojen sotilailla.

– Haluan sanoa tämän asian nyt ääneen, koska sitten, kun meillä alkavat korkeajännitejohdot, voimalaitokset ja tietoliikennekaapelit poksahdella, tulee riittämään niitä, jotka sanovat: "Ei kukaan olisi voinut arvata tätä ennalta!", Halla-aho kirjoitti viestipalvelu X:ssä.

Suomi "ei ole mikään Krim"

Suomi "ei ole mikään Krim", muistuttaa Halla-ahon sanoja MTV Uutisille puhelimitse kommentoiva Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro.

Kangaspuro sanoo luottavansa Suomen viranomaisiin, joiden toimintavalmiuksia ja lukumäärää on vahvistettu.

Halla-ahon näkemys erikoisjoukkojen ujuttamisesta Suomeen tällä tavalla kuulostaa Kangaspurosta "hieman kaukaa haetulta".

– Jos Venäjä haluaisi lähettää Suomeen niin sanottuja pieniä vihreitä miehiä tai Wagner-taistelijoita, olisi siihen ollut monta muutakin mahdollisuutta, Kangaspuro arvioi.

– Krimin niemimaa oli valmiiksi venäläismielinen. Kymmenet kenraalit ja merkittävä osa laivastosta vaihtoi puolta ja kasarmit antautuivat. Suomessa ei ole tällaista tilannetta ja maaperää, hän jatkaa.

Sotilaatkin tarvitsisivat aseita

Suomen ja Venäjän raja on ollut auki vuosikymmeniä, eikä tilanne olennaisesti muuttunut vuosiin myöskään sen jälkeen, kun Venäjä miehitti Krimin.

Jos Venäjä haluaisi tehdä esimerkiksi sabotaasia Suomen rajojen sisäpuolella, eivät pelkät sotilaat riittäisi, Kangaspuro muistuttaa. Taistelijat tarvitsisivat aseistusta ja varusteita ollakseen akuutti uhka Suomelle.

– Meillä on viranomaisjärjestelmä, joka ottaa turvapaikanhakijat haltuun. Jos ei he eivät täytä edellytyksiä, lähetetään heidät kotimaahansa, Kangaspuro muistuttaa.

Perjantaina uutisoitiin, että maahanmuuttovirasto on aloittanut nopeutetusti turvapaikkaselvitykset itärajan ylittäneiden osalta.

"Potkulauta ei käy panssarivaunusta"

Vaikka venäläisviranomaisten on kerrottu varustaneen turvapaikanhakijoita Suomen-matkaan, ei ainakaan julkisesti ole sanottu, että heiltä olisi löydetty esimerkiksi räjähteitä tai tuliaseita.

Turvapaikanhakijat ovat kuvien perusteella liikkuneet kevyin kantamuksin. Rajalle he ovat loppumatkan kulkeneet esimerkiksi polkupyörillä ja potkulaudoilla.

– Ei potkulauta ja polkupyörä oikein panssarivaunusta käy. Eikä pakolaiskeskuksen haarukka tai veitsi tehokkaasta käsiaseesta, Kangaspuro muotoilee.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ven ... #gs.0n9gkk

Asiantuntija kuvittelee, että rajanylittäjien pitäisi tuoda aseet mukanaan. Joku aika sitten uutisoitiin venäläisten harrastavan Suomessa hyvin paljon ammuntaa. Venäläisiltä löytyy kyllä Suomessa aseita. Ei niitä tarvitse tuoda mukana. Ja kysehän olisi sabotaasiryhmästä eikä miehittäjistä.

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Ma Marras 20, 2023 6:37 pm
Kirjoittaja Carelin
Kummisetä kirjoitti: Su Marras 19, 2023 5:02 pm
Carelin kirjoitti: Su Marras 19, 2023 2:53 pm Sikakoira on kyllä oikeassa, että miksei Suomi nyt ota ilomielin näitä mutiaisia vastaan kuten aiemminkin toiselta puolen Suomen rajaa. Laittoivat vielä puolustusvoimien pojat kantamaan kassitkin.
Eikö näitä somaleita ja muuta paskasakkia tänne nimenomaan olla haluttu.
Ei tietääkseni Sippilän hallituksen ja matupatja-siiderivalaiden lisäksi ole kovinkaan moni halunnut. En ainakaan minä.

Mutta kai tässä kohta pitää lopettaa työnteko (tai ainakin verollisten töiden teko),eihän näitä apina- ja ryssälaumoja tohdi omalla työllään elättää.
Juu anteeksi yleistys, sillä iso osa kansasta ei halunnut, mutta muutama päättäjä ja se riitti.
Samaa miettinyt, että ei paljoa verojen maksu enää kiinnosta.

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Ma Marras 20, 2023 6:45 pm
Kirjoittaja Nice shirt
Missäs nyt on Soldiers of Odinit ja muut äärioikeistolaiset? Miksei ne ole rajoja puolustamassa. Maataan vaan tietokone vieressä ja hörpitään energiajuomia ja sanotaan, että ei veronmaksu kiinnosta. Sinne vaan rajalle nyt öyhöt!

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Ma Marras 20, 2023 6:47 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Oletettavasti edessä on tilanne, jossa Kreml väittää venäläistaustaisia sorrettavan ja Suomen hallituksen estävän mm. kaksoiskansalaisten pääsyn Venäjälle kokonaan.