kuolema kirjoitti:
Jaa. Itse kuvittelin, että AA on syytteessä miehensä murhasta ja syksyllä alkaa oikeudenkäynnit siitä asiasta.
Niin, sen syytteen minäkin olisin halunnut nähdä. Jos sanotaan tapauksen tutkinnan tulleen finaaliin toukokuussa 2012, niin sitten tietysti papereiden kuuluisi mennä syyttäjälle syyteharkintaan, joka sitten nostaisi syytteen, ja alkaisi tapauksen käsittely tämän syytteen perusteella. Näin ei ole tietämäni mukaan tapahtunut Anneli Auerin kohdalla - jonkun toisen kyllä, ja etukäteen annetun tiedon mukaan KKO:ssa toimii syyttäjänä itse valtakunnansyyttäjä.
Minun on vaikea muistaa enää vuosia, kun olen kirjoittanut niin pitkään, mutta olisiko se ollut elokuussa 2012, kun seurasin prosessia siitä, että miten KKO:n valitus lähti matkaan kahta eri reittiä kulkien valtakunnansyyttäjäviraston kautta korkeimpaan oikeuteen, ja sitten kirjaamon kautta - mutta asia ilmaistiin tuossa vaiheessa. Olen sen kyllä kyseisenä ajankohtana kirjannut ylös myös tälle palstalle. Siellä se jossakin on takanapäin, mutta ei kiinnostanut ketään.
Kuolema kirjoitti:
Niin, siis perustelin jo itseni.
Niin, entäs sitten? Tulitko onnelliseksi? Sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, vaikka kuinka seilittäisit mitä, mutta selitä nyt, jos se tuntuu mukavalta. Itse katson vain tuota reaalina tapahtunutta prosessia.
Kuolema kirjoitti:
... vastaan sinulle lautamiehiin tämän ja toivotaan, ettei tuo ylläpito käy sinuakaan sieltä sitten jäähylle laittamassa...
Se on hyvä - nimittäin Herran pelko on viisauden alku.
Kuolema kirjoitti:
No älä sinä toitota sitä kolmea sekuntia, mikä on täysin sinun omaa tarinaasi.
Ei muuten ole. Se oli jo käräjäpäätöksessä, tai käräjäoikeudessa 2010, liittyi ex-tutkinnanjohtajaan, mutta taisi olla siellä 5 sekuntia, täällä laskettu 3 sekuntia, mutta 2 sekunnin ero ei juttua muuta miksikään.
Älä ennustele, et tunne minua.
Kokeilepa oppia tiivistämään tuota itsesi perustelua - olisi merkitystä koko sinun elämäsi kannalta. Mitä nuorempi olet, sitä enemmän.
Totuus kun tässä maailmassa on se minkä Mark Twain aikoinaan sanoi, että nuorena hän luuli, että kaikki ajattelevat häntä, vähän vanhempana hän pelkäsi, että mitä ne hänestä ajattelevat, ja kun hän tuli vanhaksi hän huomasi, etteivät ne olleet häntä koskaan edes ajatelleet.
Totuus on se - ketä kiinnostaa, ja varsinkin naisilla on aivan omituisen vimmatunmoinen tarve perustella koko ajan itseään - se on miehistä todella rasittavaa, ja he väsyvät siihen miten nainen pyörii tuon itsensä ja oman napansa ympärillä aina vain itseään perustellen. Miettikää naiset kaksi kertaa, ja välillä itsenne sijasta niitä miehiännekin.
Vahinko, etten tästä nyt löytänyt kyseistä ajatelmaa - on hieman pidempi kuin edelle laitoin, mutta en muista sanasta sanaan. Ajatus oli kuitenkin tuo.
http://fi.wikiquote.org/wiki/Mark_Twain
Poimin tämän tähän lempparikseni:
Jos kerrot totuuden, sinun ei tarvitse muistaa mitään.