Oikeudenkäynti Turussakin toimivan Cannonballin kieltämiseksi alkaa – tällaisia ovat jengin käskysuhteet ja säännöt
Oikeudenkäynti rikollisjärjestö Cannonball MC:n kieltämiseksi alkaa tänään keskiviikkona Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. Syyttäjät vaativat myös jengin alayhdistyksen Squad 32:n lakkauttamista.
Syyttäjien mukaan kyseisten jengien päätarkoitus on rikosten tekeminen. Tuomioistuimet ovat todenneet Cannonballin useita kertoja järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi korkeinta oikeutta myöten.
Syyttäjien mukaan Cannonball alajengeineen toimii olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja. Jengin jäsenet varustautuvat jatkuvasti ampuma-aseilla ja syyllistyvät erityisesti ryöstö-, kiristys- ja huumausainerikoksiin.
Poliisi on takavarikoinut jengin jäseniltä suuren määrän aseita, myös muun muassa Liedossa ja Kaarinassa.
Cannonball kiistää syyttäjien väitteet ja kertoo olevansa vain tavallinen moottoripyöräharrastajien kerho. Jengin mukaan sen lähes 200 jäsenestä suurella osalla ei ole rikosrekisteriä.
Cannonball perustettiin vuonna 1991 Helsingissä. Jengi laajeni myöhemmin valtakunnalliseksi.
Tällä hetkellä sillä on Helsingin lisäksi osastot Turussa, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Ulvilassa, Seinäjoella, Heinolassa, Kausalassa ja Kuopiossa.
Cannonballin Turun toimitilat sijaitsevat Kupittaalla osoitteessa Lemminkäisenkatu 42. Poliisi on tehnyt tiloihin raskaasti varustautuneena kotietsintöjä.
Suomen lisäksi jengi toimii Tallinnassa Virossa ja Thaimaassa.
Kerho on hierarkkisesti järjestäytynyt niin, että jengin toimintaa johtaa presidentti ja seuraavaksi korkeimmalla ovat täysjäsenet eli member-jäsenet, joihin myös upseeristo kuuluu. Heidän alapuolellaan prospect-jäsenet ja alimpana hangaroud-jäsenet.
Jengillä on myös kunniajäseniä, joka hyödyttää jengiä ammattitaidollaan tai muulla osaamisellaan tai toimii jengin rahoittajana.
Paikallisia osastoja johtavat valtakunnallisen presidentin alapuolella toimivat täysjäsenet, joiden titteli on useimmiten asekersantti.
Syyttäjien mukaan kerholla on tyypillinen järjestäytyneiden rikollisryhmien organisaatiorakenne. Yleneminen organisaatiossa tapahtuu käskyjä noudattamalla ja osoittamalla olevansa luotettava, tavoitettavissa ja käytettävissä.
– Cannonball MC on hierarkkisesti järjestäytynyt yhdistys, jossa on käskyvalta-suhteet. Yhdistyksessä on säännöt, sisäinen kuri ja sanktiot, syyttäjät listaavat haasteessaan.
– Ottaen huomioon yhdistyksen jäsenten yhdistyksen toiminnassa ja muutoinkin tekemien rikosten määrä, on perusteltua väittää, että yhdistyksen toiminnan tarkoituskin on ryhmänä tehdä erityisesti taloudellista hyötyä tuottavia rikoksia.

- Turun Cannonball MC piti kerhotilojaan vuoden 2016 loppuun saakka yli kymmenen vuoden ajan valtion Senaattikiinteistöjen vuokraamissa tiloissa Turussa Tavarakadulla. Arkistokuva.
- Formaalintien_tilat_se_oli_hyvää_aikaa.jpg (177.72 KiB) Katsottu 5213 kertaa
Syyttäjät toteavat haastehakemuksessaan, että Cannonball MC:llä on käytössään yhtenäiset ulkoiset tunnusmerkit, joista ilmenevät kunkin jäsenen asema jengissä.
Jengin logossa on liekehtivä kuula, josta syystä alamaailmassa jengiin kuuluvia kutsutaan myös "kuuliksi".
Jengitunnuksen keltamusta väritys toimii niin ikään jengiin kuulumisen merkkinä. Alamaailmassa eri rikollisjengeihin kuuluvat painottavat jengiinsä kuulumisessaan nimenomaan "värien tunnustamista".
Cannonball ohjeistaa jäseniään olemaan hiljaa esitutkinnassa ja oikeudenkäynneissä. Syyttäjien mukaan jengi on kostanut erittäin väkivaltaisesti kerhosta erotetulle jäsenelle puheet, joilla henkilö auttoi poliisia esitutkinnassa selvittämään toisen jäsenen rikosta.
– Tapaus ilmentää sisäistä kuria ja sanktioiden käyttämistä, syyttäjät perustelevat haastehakemuksessaan.
Cannonball on toinen rikollisjengi Suomessa, jonka rikollisen toiminnan viranomaiset ovat päättäneet lopettaa vaatimalla yhdistyksen kieltämistä.
Maaliskuussa lain voiman sai pahamaineisen rikollisjengi United Brotherhoodin (UB) kieltotuomio. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus määräsi UB:n toiminnan lopetetuksi keväällä 2021. UB valitti ratkaisusta Helsingin hovioikeuteen, joka ei antanut jatkokäsittelylupaa jutulle.
...
Poliisi on löytänyt kerhon jengitiloihin eri puolilla Suomea tehdyissä kotietsinnöissä kirjallisia sääntöjä, joiden mukaan jengiin kuuluvien on toimittava.
Yleisiä sääntöjä
”Kaikilla Chaptereilla on samat periaatteet ja perussäännöt”
”Älä aseta omaa etuasi kerhon edun edelle”
”Väijy pitää aina liivejä”
Toimintaohjeita Facebookissa
”Ei kerhotunnuksia, nimiä tai vastaavaa mikä liittyy kerhoon”
”Ei kuvia liivit päällä kerholta tai vastaavaa”
”Eli ei mitään kerhoon liittyvää feissariin tai nettiin”
Juhlien järjestämisestä
”Järjestävä chapteri käy näyttämässä kuskeille reitit, mistä parhaiten pääsee tarvittaessa pois ja katsoo reitin, mistä upseerit pääsevät pois, jos tilanne vaatii”
Vierailu toisten tiloissa -sivulla ”Autot peruutetaan paikoilleen ja sijoitetaan siten, että pääsee nopeasti pois”