Päiväkirjatappaja kuristi ex-tyttöystävänsä vain lyhyen tapailun jälkeen – uhrin ystävä uutuuskirjassa: "Hän vaikutti hiljaiselta ja ujolta"
Vuonna 2011 otsikoihin nousi Ikaalisten surullinen tapaus, kun 19-vuotias nainen löydettiin omasta kodistaan kuristettuna. Uutuuskirjassa Ikaalisten päiväkirjatappajan tapauksesta kertoo uhrin ystävä.
Linda Rantasen kirjassa, Jos minä en sinua saa – Henkirikoksen motiivina mustasukkaisuus (Deadline 2023) käsitellään tapausta, jossa Ikaalisissa sijaitsevasta asunnosta löytyi nuoren naisen ruumis vuonna 2011. Teosta otettiin kiinni 21-vuotias mies, jonka kanssa uhrilla oli ollut tapailusuhde.
Esitutkinnassa selvisi, että teon taustalla oli pakkomielteinen ja kontrolloiva mustasukkaisuus. Mies tuomittiin käräjäoikeudessa vankeuteen 10 vuodeksi taposta ja hautarauhan rikkomisesta.
Kirjassa uhrin ja tuomitun nimet on muutettu.
Pakkomielle muodostui nopeasti
18-vuotias uhri alkoi tapailla 21-vuotiasta tuomittua kesällä 2009. Uhrin pitkään tuntenut ystävä kertoo, kuinka mies vaikutti aluksi hiljaiselta ja ujolta, eikä hän ensitapaamisella ajatellut, että miehessä olisi mitään omituista.
Kun näin Konstan ensimmäisen kerran, en muista ajatelleeni hänestä mitään hälyttävää. Hän vaikutti enemmänkin hiljaiselta ja ujolta ihmiseltä, sivustaseuraajalta, mutta halusi kuitenkin innokkaasti olla seurueessa mukana.
Myöhemmin ystävä kertoo huomanneensa erikoisia piirteitä.
Mies oli hyvin omistushaluinen, ja myös meidän kavereiden kanssakäyminen ja keskustelut menivät hänen kanssaan hyvin hankaliksi.
Jo kesän lopulla uhri päätti lopettaa tapailun, sillä miehen käytös oli ollut ahdistavaa ja pakkomielteistä. Uhri oli kuitenkin toivonut, että he voisivat miehen kanssa pysyä ystävinä.
Käytös muuttui hyökkääväksi
Mies halusi jatkaa suhdetta. Ensin hän yritti saada uhrin takaisin ystävällisillä yrityksillä, mutta pian sävy muuttui.
Ystävä kertoo, kuinka mies piti usein uhrista kiinni niin, ettei hän päässyt pois. Myös kaverit joutuivat puuttumaan tilanteisiin. Mies oli hyökkäävä myös heitä kohtaan.
Erään kerran tuomittu pakotti uhrin sisälle autoonsa. Hän myös sulki naisen asuntoonsa.
Kerran uhri soitti ja kysyi ystäviltään apua, kun hän oli jäänyt loukkuun asuntoon. Ystävän mukaan nainen oli tapauksien jälkeen usein itkuinen ja peloissaan. Tapauksia oli useita, ja osasta uhri ilmoitti poliisille.
Mies myös seurasi, kenen seurassa uhri oli ja mitä hän teki.
Mies sai sakkotuomion kahdesta uhriin kohdistuneesta vapaudenriistosta. Ystävät toivoivat, että poliisi olisi saanut tilanteen kuriin, mutta lähestymiskieltokaan ei pitänyt miestä kurissa. Ystävät kokivat, että heidän huoltansa vähäteltiin.
Uusi miesystävä aiheutti vihaa
Kun uhri alkoi seurustella uuden miehen kanssa, tilanne paheni. Kerran tuomittu tärveli uuden miesystävän auton, kun uhri oli ollut käymässä miehen luona.
Tekijä oli myös lähettänyt uudelle poikaystävälle viestejä, joissa hän oli haukkunut uhria ja kertonut hänestä valheellisia sekä loukkaavia tietoja. Nainen teki ilmoituksen poliisille kunnianloukkauksesta.
Tuomittu oli myös soitellut poikaystävän äidille. Hän oli kertonut, että uhri on vaikea ihminen.
Pahin pelko kävi toteen
Tammikuun lopussa tekijä tunkeutui uhrin kotiin ja etsi käsiinsä naisen päiväkirjan. Uhri oli kirjoittanut kirjaan, että hän ei halunnut olla tekemisissä tuomitun kanssa ja haluaisi päästä miehestä kokonaan eroon.
Seuraavana päivänä mies palasi uhrin perheen talolle päiväkirja mukanaan. Uhri oli yksin kotona.
Kuolinsyyntutkinnassa välittömäksi kuolinsyyksi todettiin kuristaminen. Lisäksi hänen ihoaan oli viilletty vielä kuoleman jälkeen. Hänen kehossaan oli runsaasti mustelmia, viiltoja, ruhjeita ja jälkiä kuristamisesta.
Oikeuslääkärin lausunnon mukaan teossa oli käytetty voimakasta väkivaltaa. Kuristaminen oli kestänyt vähintään kymmeniä sekunteja, mutta jopa kaksi minuuttia.
Mies tuomittiin käräjäoikeudessa vankeuteen 10 vuodeksi taposta ja hautarauhan rikkomisesta.
Mies ei kuitenkaan ole pysynyt poissa oikeussaleista. Käräjäoikeus tuomitsi miehen vankilomalla tehdystä seksuaalirikoksesta, mutta kesäkuussa 2016 hovioikeus kumosi tuomion.
Vuonna 2017 miestä syytettiin nuoren naisen ahdistelusta. Miehellä ja naisella oli ollut lyhyt suhde. Käräjäoikeuden mukaan vainoamisen tunnusmerkistö ei kuitenkaan täyttynyt.
Joulukuussa 2019 mies määrättiin lähestymiskieltoon. Seuraavan vuoden joulukuussa hänet tuomittiin naisen pahoinpitelystä ja toisen naisen raiskauksesta.
Uhrin ystävä on seurannut median välityksellä, kuinka mies on jatkanut naisten ahdistelua ja väkivallantekoja.
En usko, että hän lopettaa. On vain ajan kysymys, milloin joku menettää jälleen henkensä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pai ... #gs.2ohyv2