Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014

[Atlanta]

Eikös uutisissa sanottu, että naisen avustaja oli paikalla vangitsemisoikeudenkäynnissä?
Ei kai ihmiselle, joka on tillintallin voida mitään asioita esittää, kun ei ymmärrä. Avustaja edustaa naista.

Kuten kirjoitin tuolla jo aikaisemmin, että oli ehkä suunnitellut tekoa, niin sen käsityksen sain lehdestäkin. Että teossa oli tahallisuutta.

Lapset on voitu tappaa muutenkin kuin rajua väkivaltaa käyttämällä. Jos olisi ollut oikein pahaa jälkeä asunnossa, niin tuskin mihinkään elvytyksiin olisi edes alettu. Luulen, että unilääke, tai jokin muu aine on kyseessä, koska tutkinta kestää kauan. Ei kai unilääkettä tuollaisille nassikoille tarvitse edes paljon antaa, kun uni on lopullinen. Äidillähän on niitä voinut olla, jos on valittanut unettomuutta tai ihan oikeasti siitä kärsinyt.

Äiti onkin voinut tulla katumapäälle sitten kuitenkin ja soittanut häkeen. Mutta liian myöhään.

Ja eihän isä välttämättä missään dokaamassa ollut. Kirjoitin aikaisemmin myös muista vaihtoehdoista, missä oli ollut. Äitihän on voinut ihan kehoittaa lähtemään, että pääsi tappamaan lapset.

Liian vanha äidiksi noin pienille lapsille muutenkin. Nuoremmallakin on tekeminen kahden noin pienen kanssa. Mutta joo, en puolusta tekoa.

[suruinen]

Minusta äidin iällä ei ole tekemistä tuon kanssa. Kyllä nuorissa on vastuuttomia yhtä lailla ja ei 39-40v. ole ikäloppu vielä, toisilla on virtaa enemmän toisilla ei oli ikä mikä hyvänsä. Sitä ihmettelen, että miksi teki toisen lapsen, jos on ollut mielenterveysongelmia?

Se minne mies lähti, ei ole merkitystä myöskään, ihminen on vapaa kulkemaan. Lapset ovat melko vaaleita, mutta ilmeisesti mies ollut ulkomaalainen, tosin eihän kaikki mutiaisetkaan ole ruskeasilmäisiä. Äiti on äiti vaikka voissa paistais ja usein kuitenkin se lapselle tärkein.

Isomman lapsen olisi saanut kunnalliseen päiväkotiin vaikka alle 5 h päivässä tai ylikin, jos ei jaksa. Olisi ainakin tilannetta helpottanut. Miksi yrittää esittää yli-ihmistä kun ei ole? Kukaan meistä. Apua on murusina, kun osaa ottaa. Tai tässä tapauksessa kunta tarjota? Hulppeet puitteet asuinalueen lähistöllä, naapureihin kuitenkin yhteys jne. Ei siis aivan yksin, kun on niitä jotka ON YKSIN! ja sitä varten sitä ollaan kotona äitiysvapaalla kotihoidon tuella ehkä myöhemmin, että se on valinta olla lapsen kanssa, Suomessa oikeus nauttia kotona olosta ja vauvasta. Raskasta se on työssä käydä ja valvoa yöt, kun pienet eivät öitänsä hyvin nuku, mutta toiselle käy toinen kuin toiselle.

[Juanita]

Se minne mies lähti, ei ole merkitystä myöskään, ihminen on vapaa kulkemaan. Lapset ovat melko vaaleita, mutta ilmeisesti mies ollut ulkomaalainen, tosin eihän kaikki mutiaisetkaan ole ruskeasilmäisiä. Äiti on äiti vaikka voissa paistais ja usein kuitenkin se lapselle tärkein.

Mistäs tuon oot saanu selville että mies olisi ulkomaalainen? Mä en ainakaan ole moista tietoa mistään bongannut...

[jmit]

"Kuten kirjoitin tuolla jo aikaisemmin, että oli ehkä suunnitellut tekoa, niin sen käsityksen sain lehdestäkin. Että teossa oli tahallisuutta."

Hyvä, että myönnät, että ei ihan puhdas vahinko ollut.

”Lapset on voitu tappaa muutenkin kuin rajua väkivaltaa käyttämällä. Jos olisi ollut oikein pahaa jälkeä asunnossa, niin tuskin mihinkään elvytyksiin olisi edes alettu.”

Veriteosta mainittiin ensimmäisissä uutisissa. Ambulanssin henkilökunnalla ei ole edes oikeutta todeta ketään kuolleeksi. Elvytys aloitetaan ellei ihminen nyt ihan kilon kappaleiksi ole leikattu.

Avustajan läsnäolo oikeudessa ei tarkoita sitä, että henkilö olisi sekaisin. Avustaja on käytännössä aina mukana näissä jutuissa.

[Atlanta]

Eikä silläkään ole merkitystä, jos isä oli ulkomaalainen.

Enkä tarkoita, etteikö tuonikäisiä äitejä ole, mutta aina siinä on riskinsä, niin raskausajassa kuin synnytyksessäkin.
Eikä sairas tiedosta sairauttaan, ei varsinkaan henkilö, jolla on mielenterveysongelmia. Hän on samassa tilassa kuin alkoholisti, ettei tajua olevansa sairas. Apu ei kelpaa, halutaan näyttää, että pärjää.

Eikä oppiarvo, koulutus tai varallisuus tai köyhyys ole tae mielenterveydestä.


Jospa jmit olist lukenut kaikki viestini, etkä vain tuonut omaa jäkätystäsi kokoajan ketjuun, niin olist jo ajat sitten lukenut, mitä olen kirjoittanut.

[suruinen]

Ei olekaan merkitystä olisi vaikka mikä. Olen mennyt huhujen lankaan, koska joissain palstoilla oli mainintaa, että olisi ulkomaalainen ja tuttavani kertoi silloin käyneensä naisen luona ja saaneensa sellaisen vaikutelman. Kuitenkin jossain kerrottu, että miehen sukunimi on melko perinteinen suomalainen nimi. Sorry! Sitä vain ihmettelin, kun lapset vaaleita, mutta jos on ulkomaalainen, ei kaikki ole suomalaisesta mustempia.

[Chartteri2]

Eikä silläkään ole merkitystä, jos isä oli ulkomaalainen.

Enkä tarkoita, etteikö tuonikäisiä äitejä ole, mutta aina siinä on riskinsä, niin raskausajassa kuin synnytyksessäkin.
Eikä sairas tiedosta sairauttaan, ei varsinkaan henkilö, jolla on mielenterveysongelmia. Hän on samassa tilassa kuin alkoholisti, ettei tajua olevansa sairas. Apu ei kelpaa, halutaan näyttää, että pärjää.

Eikä oppiarvo, koulutus tai varallisuus tai köyhyys ole tae mielenterveydestä.

Ihan suomalainen nimi ainakin isällä.

[waxl]

Kumma kun isää liitetään kokoajan tähän.
On tainnut tarot kortit äidillä sekoittua todellisuuden kanssa.
Ihan turha syyttää systeemiä, yhteiskuntaa tai miestä. Jos potilas ei itse ilmaise että kohta menee yli ei kukaan voi auttaa. Seon nähty sama itsemurhan tekijöiden kanssa.
Kun päätös on tehty se on siinä.
Nainen tappoi lapsensa, selkeästi suunnitelmallisesti.
Ehkä ei kotona olo olekkaan sujunut niin mallikkaasti kuin "uraohjuksena".
Todellinen elämänhallinan kouluttaja,

[Chartteri2]

Kumma kun isää liitetään kokoajan tähän.
On tainnut tarot kortit äidillä sekoittua todellisuuden kanssa.
Ihan turha syyttää systeemiä, yhteiskuntaa tai miestä. Jos potilas ei itse ilmaise että kohta menee yli ei kukaan voi auttaa. Seon nähty sama itsemurhan tekijöiden kanssa.
Kun päätös on tehty se on siinä.
Nainen tappoi lapsensa, selkeästi suunnitelmallisesti.
Ehkä ei kotona olo olekkaan sujunut niin mallikkaasti kuin "uraohjuksena".
Todellinen elämänhallinan kouluttaja,

Ei ole isän syy millään tavalla.
Äiti on vain ja ainoastaan tässä tapauksessa syyllinen.

Valitettavasti henkilö ei itse tiedä kun menee menttaalitasolla överiksi
Läheiset sen huomaa, kuten tuon pitkän blogikirjoituksen kirjoittajakin, mutta mitäs teet?
Hoitoon et ketään saa, mikäli kohteella itsellään ei ole halu sinne lähteä.

Oikaisin vain mahdollisia harhakäsityksiä esim. mamusta.

[Atlanta]

Minäkin tarkoitin, että vaikka olisikin ulkomaalainen, niin ei mitään merkitystä.
Mutta kun täällä jo ketjun alussa huudeltiin mamua ja mokkakikkeliä, niin ei kai se ole ihme, että sellainen perätön tieto jää kummittelemaan kirjoittajien mieliin. No, nyt se on korjattu.
Oliko niin vaikeaa jollakin taas tajuta, että suomalaistekin tekee rikoksia. Yritettiin taas syyllistää maahanmuuttajaa. No, tähän asiaan ei kukaan mamu ole syyllinen.

[anita]

Toivottavasti ehditte lukea ystävän laatiman kirjoituksen ennen kuin se poistettiin. Täällä jokin aika sitten joku ilmeisesti miespuolinen peräänkuulutti "äitimyyttiä" eli itse asiassa äitiyden ylivertaisuuden ihannointia (mikä ei todellakaan ole sama asia kuin myytti, ihannointi siis) ja ystävättären kirjoituksesta kävi ilmi se, mitä itsekin jo uumoilin: tämä nainen jos kuka edusti äitimyyttiä. Siis yritti edustaa. Hän yritti olla ihanteellinen äiti – juuri sellainen, jota ilman lapset eivät tule hetkeäkään toimeen – tällaiset "äitimaatyypit" eivät anna isän hoitaa lapsiaan koska "isyys" on verrattomasti "äitiyttä" arvottomampaa.

Ystävättären kirjoituksesta kävi ilmi, että tämä ylikuumentunut äitimyytin henkilöitymä (anteeksi vaan, mutta tämän äitityypin tunnistaa useimmiten jo tuosta etnohenkisestä liinasta päässä joka EH:lla joogakuvissakin on) oli viime puhelussa ollut ahdistunut siitä, ettei pysty tarjoamaan lapsilleen sitä rakastavaa syliä ja hellyyttä ja huolenpitoa ja turvaa jota nämä välttämättä häneltä tarvitsisivat – ja jälleen on todettava, että kunnollisinkaan ja rakastavinkaan isä ei tietenkään voi tällaisen pyhän Äidin mielestä korvata häntä. Tällainen ajattelu on syvästi narsistista, oma itse on kaikkivoipa ja kaikki pyörii oman navan ympärillä eikä maailma kertakaikkiaan tule toimeen ilman häntä (ei myöskään työmaailma, kuten puheet "uraohjuksesta todistavat).

Joten naisen tekemä ratkaisu on hänen omassa ajattelumaailmassaan ihan looginen: kun lapset eivät mitenkään voi elää hyvää elämää ilman täydellistä äitiä, heidän on kuoltava.

[llewellyn]

No, jos todetaan, että hän toimi vaikean sairauden aiheuttamissa harhoissa niin silloin tämä henkilö ei ollut rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan. Eikä itse asiassa henkilökohtaisessakaan vaikka varmasti itse näin ajattelee, jos koskaan tilastaan toipuu. (Jos siis on vakava mielisairaus, mistä ei mitään varsinaista vahvistusta ole tullut.) Varmasti tuottaa jonkinlaista henkistä turvaa ulkoistaa tälläiset tapaukset jonkun selittämättömän "pahuuden" alle. Ennen vanhaan peräti noituuden. Onneksi nykyään mielisairauksista ymmärretään aika paljonkin.

Ylipäänsä aina turhauttavia nämä ketjut kun niin monien pitää tulla hokemaan jotain keskiaikaisia kivitystuomioita syyllisille, kai se nyt on jokaiselle selvää, ettei rikollisia ja julmia tekoja kukaan täällä hyväksy. Olisi hyvä edes jossain suhteessa pysyä rationaalisella faktapohjalla tässä keskustelussa ja jättää hysteeriset primitiivireaktiot vähän vähemmälle.

[jmit]

”Eikä oppiarvo, koulutus tai varallisuus tai köyhyys ole tae mielenterveydestä.
Eikä silläkään ole merkitystä, jos isä oli ulkomaalainen.”

Loppujen lopuksi mikään ei takaa mitään. On kuitenkin olemassa lapsen kasvun ja mielenterveyden menetyksen riskitekijöitä ja niitä kannattaa välttää.

[suruinen]

http://ask.fm/jasminkitinaahlgren

noin 3 tuntia sitten[*] En lainaa tekstiä tähän...

tuolla viitataan, että ois ollut skitso.
Apua, toiminut jopa lapsenvahtina.

[Chartteri2]

Nosto

Äidin ystävä bloggaa tuntemuksistaan.

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia

Kuopion perhesurman tekijä on minun hyvä ystävä. Kyllä, on minun hyvä ystävä. Ystävystyimme vuonna 1993 ja ystävyytemme on nähnyt kaikenmoista. Omalta osaltani ystäväni on tukenut minua, kun tyttäreni isä kuoli minun vielä ollessa raskaana, kun erehdyin suhteeseen narsistin kanssa, kun sain useamman keskenmenon. Hän oli myös iloitsemassa lapsieni syntymistä, valmistumistani yliopistosta, milloin mistäkin aivan kuten ystävyyteen kuuluu - ilojen ja surujen jakaminen. Hän oli pitkään osana elämäämme. Hän on myös vanhimmaisen lapseni kummi. Soitimme toisillemme monta kertaa viikossa siihen saakka, kunnes hän sairastui. Tämä tapahtui reilu neljä vuotta sitten. Ystäväni ennen sairastumistaan oli kuin kuka tahansa meistä, ehkä keskivertoa fiksumpi, valovoimaisempi, persoonallisempi ihminen. Hän kirjoitti muistaakseni neljä laudaturia yo-kirjoituksissa, valmistui erinomaisin arvosanoin Turun yliopistosta, lähti rakentamaan lupaavaa uraa EU:ssa. Ennen sairastumistaan hän oli yhden kansainvälisen organisaation pääsihteerinä eli käytännössä katsoen johtajana. Hän matkusti työnsä vuoksi ympäri maailmaa ja kävi pitämässä luentoja sekä esitelmiä. Joskus olin jopa hieman kateellinen ystäväni menestykselle. Hän pääsi matkustamaan, hänellä oli hieno ura, hän asui upeassa asunnossa aivan Helsingin keskustassa... Hän oli hyvin vetovoimainen, lämmin ja älykäs... ei koskaan millään tavoin väkivaltainen... Hän oli (kenties vielä jossain määrin edelleen) minulle hyvin, hyvin rakas. Viimeksi kun olimme puheissa, kerroin rakastavani häntä ja uskovani, että hän vielä nousee pohjalta. Nyt mietin, että olisiko minun pitänyt olla enemmän yhteydessä häneen. Olisiko se auttanut häntä huomaamaan, että hänen ympärillään on paljon ihmisiä, jotka rakastavat ja välittävät hänestä ja hänen perheestään?

Hänen sairastuttua yhteydenottomme vähenivät, koska ajauduimme yhä useammin riitoihin, koska näin asiat hieman toisin ja yritin avata myös hänelle toisenlaisia näkökulmia. Ystäväni yhä vähemmässä määrin otti neuvoja vastaan ja synkimpinä aikoina oli tavoittamattomissa. Hänen persoonallisuutensa muuttui pikku hiljaa. Vakaimpina kausina hän oli kuin varjo entisestään itsestään. Hänen ajatuksensa muuttaa pois ruuhka-Suomesta takaisin kotipaikkakunnalleen tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Heillä olisi kuitenkin parempi tukiverkosto Kuopiossa kuin Helsingissä. Hän lähti kehittämään itseään toisella elämänalalla, ja oli siinäkin tapansa mukaisesti todella hyvä. Vauhtijakson jälkeen seurasi kuitenkin aina yhä entistä syvempi masennuskausi, jolloin ystävästäni alkoi tuntua, että hän on elämänsä menettänyt, eikä enää ole mitään saatavissa. Miten tästä energisestä, valoisasta, toimeliaasta, empaattisesta ihmisestä tulikin lastensa murhaaja? Sitä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Olen menettänyt ystävän sairaudelle muutama vuosi sitten ja nyt en tiedä, voinko enää kohdata häntä hänen mielipuolisten tekojensa vuoksi. Ymmärrän, että ystäväni on vakavasti sairas mutta hänen tekonsa eivät kuitenkaan tavoita ymmärrystäni. Mietin myös, että voisinko minäkin sairastua samalla tavalla. Mistä voin olla varma, ettei minulle käy samalla tavalla? Ystäväni ei päättänyt sairastua. Voi olla, että tietyt asiat (hyvin vaativat työtehtävät, kova paine työelämässä, suorittajaluonne ja loppuunpalaminen) hänen elämässään edesauttoivat sairauden puhkeamista mutta mistä voi koskaan tietää, kuka sairastuu, kuka ei.

Ihminen tällaisen kriisin edessä on kyllä kummallinen. Päähän tulee kaikenlaisia ajatuksia. Olen kokenut syyllisyyttä surustani (mikä minä ole suremaan, kun perheen isän ja isovanhempien sekä muiden läheisten suru on taatusti suruani suurempi?). Olen syyttänyt itseäni siitä, etten mennytkään viime tiistaina käymään ystäväni luona ja että käynti jäi väliin myös tekopäivänä. Nuorimmainen lapseni, joka on samanikäinen heidän vanhemman lapsen kanssa, oli mukanani Kuopion reissulla ja hänelle nousi kuume, joten päätin lähteä ajelemaan kotiin. Miksi en voinut edes soittaa ystävälleni? Olin kyllä siinä uskossa, että hän ei vielä ollut kotona mutta olisin silti voinut soittaa hänelle. Järki sanoo, ettei ystäväni ollut minun vastuulla mutta tunne kertoo minun pettäneeni ystäväni. Jätin hänet, mitä minun ei olisi pitänyt tehdä, vaikka suhteemme ei enää ollut vastavuoroinen viimeiset pari vuotta. Olen ollut hyvin itsekäs. Minulle on sanottu, että minulla on vastuu myös omasta perheestäni ja omasta hyvinvoinnista. Sekin on totta. Se on se järjen ääni. Tunnepuolella ajatukset ovat järjen vastaisia, kuten ystäväni teot.

Viimeisimmän puhelumme aikana ystäväni oli todella huolissaan lapsistaan ja heidän tulevaisuudesta. Hän ajatteli, etteivät he voineet tarjota lapsilleen hyvää lapsuutta, kun äitikin on sairas. Hän oli syvästi ahdistunut siitä, kuinka heidän lapsensa eivät saa tarvittavaa rakkautta, syliä ja hellyyttä. Puhelumme jälkeen soitin ystäväni miehelle ja sain kuulla, että sairauden kuvaan kuului kaikista ylihuolehtiminen ja kaiken maailman asioista syvästi huolestuminen. Kohteena ovat olleet milloin kukakin ja mikäkin asia. Aviomiehen mukaan kuitenkaan todellista syytä syvälle ahdistukselle ei ollut. He eivät olleet vararikossa ja he olivat saaneet tukea monessa eri muodossa. Heillä oli asiat ihan hyvin, vakuutteli minulle ystäväni aviomies, jonka tunsin myös vuosien takaa.

Minulle on myös kerrottu, että kun ihminen tekee päätöksen, tulee hänestä rauhallinen ja tyyni. En tiedä mitä on tapahtunut viimeisten viikkojen aikana heidän arjessa, enkä varmaan koskaan saa vastauksia näihin kysymyksiin mutta minusta on käsittämätöntä, etteivät ystävääni hoitaneet lääkärit nähneet tätä tulevaksi, vaikka klassiset oireet olivat ilmassa. Vai puhuiko ystäväni peloistaan vain minulle? Huomaan puhuvani hänestä usein menneessä muodossa ja varmaan osittain näin on, että se ystävä, jonka tunsin, niin sitä ei enää ole. Hänen tilallaan on hyvin ahdistunut, psyykkisista oireista kärsivä ihminen, joka on tehnyt jotain käsittämättömän julmaa ja mielipuolista. Lööpeissä kysytään, että mikä sai hänet muuttamaan mielensä vuodessa. Ei mikään. Ystäväni nautti elämästään ja perheestään maniajaksoillaan mutta masennuksen kourissa hän oli viimeisimmät kuukaudet ilmeisen psykoottinen. Ihmisen mieli on hauras ja monisyinen. Olisinko voinut auttaa heitä jollain tavoin? Olisiko minun pitänyt tuoda esiin huoleni ystävääni hoitaneille lääkäreille? Olisiko lauantain teot jääneet tapahtumatta, jos olisin mennyt käymään tai edes soittanut? Jossittelu ei tuo takaisin kahta pientä ihmisalkua, sitä kirkasotsaista, kiharapäistä 2,5-vuotiasta ja hänen pikkuveljeään, jota en edes ehtinyt tapaamaan. Suru on syvä. Olen surullinen pienten lasten puolesta, heillä olisi ollut vielä hieno elämä edessä, olen surullinen pahaa aavistamattoman ja varmastikin hirveistä tunnontuskista ja itsesyyttelyistä kärsivän aviomiehen puolesta, olen surullinen ystäväni vanhempien puolesta, he menettivät samalla ainoat lapsenlapsensa, kuinka he voivat kohdata ainoan lapsensa tämän jälkeen, olen myös surullinen muiden läheisten puolesta. Se tuska, jota he kokevat, on varmastikin sanoinkuvaamaton. Olen itsekin joskus menettänyt itselleni tärkeitä ihmisiä mutta en koskaan lastani. Lapsen kuoleman sanotaan olevan kuin osa sinusta itsestäsi kuolisi samalla. Sen aiheuttamaan aukkoa sydämessä ei pysty mikään koskaan täyttämään.