Marokon Kauhu kirjoitti:Näin kävi sos.demareille tosiaan Hollannissa.
Ei tainnut juna edes asemalla hidastaa, kyytiin olisi toki saanut nousta enemmänkin kansallismielisiä.
Kyllä hidasti ja pysähtyikin periaatteellisella tasolla. Demarit hävisivät, vasemmisto otti paikat pois sieltä. Mm. Amsterdamissa (toim.huom. meidän suvakkien Mekassa) oli suurin puolue vasemmisto.
Eipä siinä, minulle keskusta-oikeiston, liberaalin sellaisen, voitto kelpaa mainiosti. Gallupit uhosivat PVV:lle jättipottia, mutta saikin jämät kakusta. Hah, Le Pen voikin seuraavaksi testata Ludwigin jälkeläisten arvoja. Jos siis sinne asti syytteiltään pääsee.
Alunperin väitettiin että ryssät olisi jotenkin hakkeroinut USA:n vaalijärjestelmän.
Ja väitetään vieläkin. Itse asiassa jokainen USAn tiedustelupalveluista teki saman havainnon. Vai veikkaatko vakavissasi Wikileaksin, joka ei paljasta Kremlistä enää mitään, sattumalta vuoti Clintonista paskaa ulos? Tutkinta on kuitenkin vielä kesken, siellä parasta aikaa taidetaan seurata jalanjälkiä.
CIA:lla on hakkerityökalut käytössä, millä saadaan verkkhyökkäykset ja tietomurrot näyttämään siltä että ne olisivat velivenäläisen tekosia
Ja tässä lähtee ontumaan ja pahasti. Kaikki tuo työ siis CIA:lta jotta pääsee Trumpin haukuttavaksi? Avaatko nyt vähän näitä foliohattuilujasi?
Ainakin vuoden 2012 Ranskan presidentin vaaleja vakoiltiin niin perkeleesti ja pyrittiin vaikuttamaan
Niin, Kreml aloitti ennen Ukrainan sotia jo sekaantumisen Euroopan asioihin.
Sen jälkeen väitettiin että Trumpin porukoilla olisi yhteyksiä ryssiin
No shit? Tarviiko käydä Trumpin ministerien ja läheisten Venäjä-kytkökset läpi taaaaas kerran? Eikä vähimpänä maailman suurimman energiayhtiön ex-tj. Olikohan tuolla kytköksiä Venäjälle ja pohjoiselle merialueelle?
No kaikki merkittävät poliittiset ryhmittymät keskustelevat myös merkittävien ulkomaisten toimijoiden kanssa, myös venäläisten.
Näin teki niin Obama kuin kaikki suomalaisetkin merkittävät poliittiset toimijat.
Ihme trollitusta taas.
Ja siitä valehdellaan sen jälkeen sujuvasti julkisesti? Jos kerran se on normaalia diplomatiaa tapailla FSB:n agentteja lukuisia kertoja ja lupailtu purkaa pakotteet veke, niin miksi sitä ei tehdä avoimesti? Koska tiedät sen itsekin: Trump on iljettävä sika, joka rietasteli Moskovassa vuosia sitten. Siellä kusi lenti seksileikeissä. Ei vaan Donald arvannut että FSB kuvasi huonetta ja Putin otti kiristysnauhan henk.koht. arkistoonsa kiristysruuviksi.
Kaikesta päätellen se on näin ja luulen että Trumpia kiristetään.
Sen sijaan nyt alkaa näyttää yhä selvemmältä, että Obaman porukka ja ehkä jopa Obama itse on vetänyt mutkat suoriksi ja käyttänyt valtaansa väärin vakoillessaan presidenttikisan kilpailijoita, lähinnä tietysti Trumppia
Näytätkö todisteet tälle? Taas kerran Trump tietää, ja fanittajat myös, mutta yksikään viranomainen ei Jenkkilässä. On ne niin ammattitaidottomia ja ai niin, tietysti jossain ihmeellisessä salaliitossa mukana. Sellaisessa, johon kuuluu jollain ihmeen ilveellä ex-pressa ja hänen ex-tiimi. Come on!!
No, sitten kävi ilmi että veroja oli maksettu niin perkeleesti.
Niin peräti 12 vuoden takaiset verotiedot. Todella tätä päivää siis, eikö? Jos kaikki on kondiksessa, niin verotiedot esille viime vuodelta esim. Vai ettei vaan olisi raha liikkunut paratiisiin? Eii tietenkään!
Ja vitut! Minä esim. maksan suhteessa enemmän kuin Trump veroja. Toki USA on USA, mutta siellä sama homma keskiluokalla.
Tuo CIA:n touhuilu epäilyttää erityisesti: Ne on jääneet ennenkin kiinni Amerikan johtajille ja amerikkalaisille valehtelusta (Saddamin joukkotuhoaseet mitä ei ollut ja yhteydet Al Qaidaan mitkä oli myös ihan hatusta vedetty)
Trumpin puolueen entisen pressan aikaan siis. Epäilet siis CIA:n ammattitaitoa. Samaisen CIAn jonka ylin johtaja on messiaasi Trump? Elämme ristiriitaisia aikoja.