Sivu 29/106
Re: 60-vuotias nainen löydettiin omakotitalosta kuolleena La
Lähetetty: Su Heinä 29, 2018 1:20 pm
Kirjoittaja MissMallard
Juoppoja on monenlaisia. Toki niitä reppanoitakin. Entisen asuntomme rapussa asui äkkiseltään ulospäin hieman reppanan oloinen alkoholisti. Tosin kumppani sanoo häntä edelleen säälittäväksi. Mutta oli vaarallinen sekakäyttäjä joka uhkaili ihmisiä. Oli laiha mutta jäntevä ja liikkui kävellen pitkiäkin matkoja. Ulospäin tyhmä kännikala mutta herra lähes 'pakotti' meidät kerran kylään luokseen. Sekaisin kuin seinäkello, pieni pussukallinen eri nappeja ja pöydällä tieliikenne-lakikirja jota äijä kertoi lueskelleensa ja mesosi meille kun joku oli meinannut päälle ajaa. Itse uhkaillut naapureita vesurilla, joten narsistista tai psykopaatista oli kyse hänen kohdallaan.Eli itse sai mekastaa pellossa mutta kun joku oli meinannut muka ajaa herran yli pitkän aikaa sitten niin herran ego ei sitä kestänyt millään. Joten vaikka vaikutti sekopäiseltä ääliöltä niin jotkut älynnystyrät siellä viinan ja lääkkeiden alla kuitenkin tekivät töitä kun pystyi lakikirjaa lukemaan tai oli sen tajunnut edes hankkia. Eli nämä alkoholistit ovat hyvinkin sekalainen porukka ja mihin kukakin kykenee vaikka olisi ulospäin kuinka säälittävä/reppana tahansa. Kyllähän nämä juopot useinkin tappaa esim.toisiaan kun päässä sumenee. Kiero mieli usein holisteilla ja tottuneet valehtelemaan esim.salatakseen riippuvuutensa muilta. Samoin joku lapsenomaisuus että saadaan oma tahto lävitse tai ettei ihmiset suhtautuisi niin 'ankarasti' kuten saarnaava äiti tms. Tällä en viittaa että tässä tapauksessa tämä alkoholisti olisi syyllinen.
Re: 60-vuotias nainen löydettiin omakotitalosta kuolleena La
Lähetetty: Su Heinä 29, 2018 3:51 pm
Kirjoittaja Calamity Jane
Se riippuu paljolti myös päihdeongelmaisen fyysisestä kunnosta , pystyykö väkivaltaan jne. Ei ole kahta samanlaista. Jokaisella on tietysti oikeutensa, niin myös päihdeongelmaisella.
Mutta jos ongelma on jo niin pitkällä että tekee tarpeensa jo housuihin ei siitä ihmisestä ole väkivaltaan. Siinä on jo pohja saavutettu.
Re: 60-vuotias nainen löydettiin omakotitalosta kuolleena La
Lähetetty: Su Heinä 29, 2018 3:55 pm
Kirjoittaja Tackleberry
montreal kirjoitti:Kuunsirppi kirjoitti: Joskus naiset kuvittelevat, että ovat niin vastustamattoman ihania, että mies muka tosissaan rakastuisi heihin. Pohjimmainen tarkoitus on vain oman egon pönkittäminen. Harhainen kuvitelma, että on jotenkin houkuttelevampi kuin vihitty vaimo. Se on hetken huumaa eikä seksillä pitkälle pötkitä.
Nämä vanhainkoti-iässä mulkun/pillun takia tappavat jaksavat aina hämmästyttää. Mitä helvetin ihanaa on jossain kurttuisessa mummossa tai vaarissa, ettei ilman sen elintä voi elää, eikä antaa toisen elää?
En nyt mitenkään halua puolustella tappajia, mutta ihmisten korkealle arvostamat parisuhteet (varsinkin tuossa iässä) taitavat sisältää muutakin kuin mulkkua/pillua.

Re: 60-vuotias nainen löydettiin omakotitalosta kuolleena La
Lähetetty: Su Heinä 29, 2018 4:03 pm
Kirjoittaja AnonymousObserver
Tackleberry kirjoitti:montreal kirjoitti:Nämä vanhainkoti-iässä mulkun/pillun takia tappavat jaksavat aina hämmästyttää. Mitä helvetin ihanaa on jossain kurttuisessa mummossa tai vaarissa, ettei ilman sen elintä voi elää, eikä antaa toisen elää?
En nyt mitenkään halua puolustella tappajia, mutta ihmisten korkealle arvostamat parisuhteet (varsinkin tuossa iässä) taitavat sisältää muutakin kuin mulkkua/pillua.

Mihinkähän ikään muuten viitataan: 46, 57, vai 63 vuotta? Mikä noista on vanhainkoti-ikäinen? Vielä se 63-vuotiaskin voi olla ihan työikäinen.
Re: 60-vuotias nainen löydettiin omakotitalosta kuolleena La
Lähetetty: Su Heinä 29, 2018 4:12 pm
Kirjoittaja Tiina
^En tiedä mikä tässä lie motiivi, mutta omistushalu/mustasukkaisuus on kai iästä riippumaton ominaisuus. Luokittelisin sen ennen kaikkea mielenterveyshäiriöksi.
Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen ei mene toisten ihmisten pettämisistä ja jättämisistä täysin tolaltaan. Saattaahan se hetken ottaa päähän, mutta yleensä se suunta on kyllä eteenpäin.
Re: 60-vuotias nainen löydettiin omakotitalosta kuolleena La
Lähetetty: Su Heinä 29, 2018 4:25 pm
Kirjoittaja AnonymousObserver
Tiina kirjoitti:^En tiedä mikä tässä lie motiivi, mutta omistushalu/mustasukkaisuus on kai iästä riippumaton ominaisuus. Luokittelisin sen ennen kaikkea mielenterveyshäiriöksi.
Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen ei mene toisten ihmisten pettämisistä ja jättämisistä täysin tolaltaan. Saattaahan se hetken ottaa päähän, mutta yleensä se suunta on kyllä eteenpäin.
Mutta tässäpä onkin epäiltynä pettäjä ja jättäjä, ei petetty/jätetty.
Re: 60-vuotias nainen löydettiin omakotitalosta kuolleena La
Lähetetty: Su Heinä 29, 2018 4:28 pm
Kirjoittaja Tiina
^Eikö täällä ollut juttua, että pariskunta olisi ollut palaamassa yhteen. Silloinhan kolmas pyörä on liikaa ja saattaa tuntea olonsa uhatuksi.

Re: 60-vuotias nainen löydettiin omakotitalosta kuolleena La
Lähetetty: Su Heinä 29, 2018 5:01 pm
Kirjoittaja AnonymousObserver
Tiina kirjoitti:^Eikö täällä ollut juttua, että pariskunta olisi ollut palaamassa yhteen. Silloinhan kolmas pyörä on liikaa ja saattaa tuntea olonsa uhatuksi.

Se tuntuu epätodennäköiseltä vaihtoehdolta nyt, kun heti kuoleman jälkeen taksari majaileekin kolmannen pyörän luona, oikopäätä kummankin vapauduttua (kuten täällä on myös annettu ymmärtää).
Re: 60-vuotias nainen löydettiin omakotitalosta kuolleena La
Lähetetty: Su Heinä 29, 2018 5:04 pm
Kirjoittaja peteme
Sattumien summa on käynyt. Juoppo hajoittaa ikkunoita ja 60v saa sydämmen rytmihäiriön mutta saa soitettua miehelleen joka tulee paikalle , samalla myös nainen hunningolla on päättänyt viinan rohkaisemana lähteä karaokesta kovistelee 60v.sta ja on saapunut juopon jälkeen mutta ennen taksikuskia paikalle.
60v näkee sisälle tulevan miehen ryöstäjän ja kiihtyy entisestään ja menehtyy sydänkohtaukseen.
Taksikuski soittaa poliisit ja kaikki viedään putkaan paitsi kuollut 60v.
Re: 60-vuotias nainen löydettiin omakotitalosta kuolleena La
Lähetetty: Su Heinä 29, 2018 5:15 pm
Kirjoittaja AnonymousObserver
mailis kirjoitti:ainakin 9-12 ekaa sivua pelkkää jauhamista uhrin nimikirjaimista ja epäilyjen nimikirjaimista nyt uhrin nimi edes kehiin en jaksa selata 29 sivua pelkkää jankutusta kirjaimista ja epäilyjen taustoista ainakaan ex aviopuisoa ei enään epäillä kait uutisten mukaan mut nimet ois kivemmat kuin pelkät nimikirjaimet
"Kaikki likaiset yksityiskohdat mulle heti tänne nyt, tapahtumiin johtaneista taustoista ja syistä viis."
Re: 60-vuotias nainen löydettiin omakotitalosta kuolleena La
Lähetetty: Su Heinä 29, 2018 5:17 pm
Kirjoittaja AnonymousObserver
peteme kirjoitti:Sattumien summa on käynyt. Juoppo hajoittaa ikkunoita ja 60v saa sydämmen rytmihäiriön mutta saa soitettua miehelleen joka tulee paikalle , samalla myös nainen hunningolla on päättänyt viinan rohkaisemana lähteä karaokesta kovistelee 60v.sta ja on saapunut juopon jälkeen mutta ennen taksikuskia paikalle.
60v näkee sisälle tulevan miehen ryöstäjän ja kiihtyy entisestään ja menehtyy sydänkohtaukseen.
Taksikuski soittaa poliisit ja kaikki viedään putkaan paitsi kuollut 60v.
Naisepäilty ei ollut talossa poliisin saapuessa. Poliisi otti hänet myöhemmin kiinni muualta: jostain syystä oli olemassa "syytä epäillä" -peruste kiinniotolle.
Re: 60-vuotias nainen löydettiin omakotitalosta kuolleena La
Lähetetty: Su Heinä 29, 2018 5:19 pm
Kirjoittaja AnonymousObserver
mailis kirjoitti:ainakin 9-12 ekaa sivua pelkkää jauhamista uhrin nimikirjaimista ja epäilyjen nimikirjaimista nyt uhrin nimi edes kehiin en jaksa selata 29 sivua pelkkää jankutusta kirjaimista ja epäilyjen taustoista ainakaan ex aviopuisoa ei enään epäillä kait uutisten mukaan mut nimet ois kivemmat kuin pelkät nimikirjaimet
Kaikki epäillyt on vapautettu, mutta ei kai missään ole uutisoitu, ettei jotakuta heistä epäiltäisi enää?
Re: 60-vuotias nainen löydettiin omakotitalosta kuolleena La
Lähetetty: Su Heinä 29, 2018 5:48 pm
Kirjoittaja Anomamo
Mitä väliä uhrin nimellä on? M-L.S
Re: 60-vuotias nainen löydettiin omakotitalosta kuolleena La
Lähetetty: Su Heinä 29, 2018 5:52 pm
Kirjoittaja AnonymousObserver
Anomamo kirjoitti:Mitä väliä uhrin nimellä on? M-L.S
Ja epäillyt VN, HS ja MS.
Re: 60-vuotias nainen löydettiin omakotitalosta kuolleena La
Lähetetty: Su Heinä 29, 2018 5:54 pm
Kirjoittaja Tiina
On se vaikeeta. Maria-Leena Sten.