Ehtivä kirjoitti:Vähän on kyllä epämääräiseksi jääneet kellonajatkin.
Yritin rakentaa jonkinlaista uskottavaa aikajanaa.
Torstai 18.08.2005
22:15 Jari Pesonen ja avovaimo saapuvat Ravintola Montun edustalle
Ravintolan piti mennä kiinni kello 23 eli valomerkkiin (22:30) on aikaa vain 15min. Jarin oli tarkoitus mennä vain yhdelle, joten avovaimo jää autoon odottamaan ravintolan edustalle.
22:30 Jari soittaa avovaimolleen ja kertoo saavansa kyydin
Avovaimo lähtee kotiin. Ravintolan piti mennä kiinni kello 23, joten avovaimo odottaa Jaria kotiin viimeistään puolilta öin. Poliisin mukaan seurue on kuitenkin poistunut ravintolasta vasta hieman ennen puoltayötä. Mun mielestäni tähän on kaksi vaihtoehtoista, mutta ihan loogista selitystä. Kyseessä saattaa olla ihan inhimmillinen erehdys eli torstai-iltana ravintola olisikin ollut auki kello 24 saakka. Toinen vaihtoehto on se, että itse omistaja oli tiskin takana ja kassakone lauloi tasaiseen tahtiin. Mikään laki ei pakota omistajaa laittamaan luukkuja kiinni arki-iltasin kello 23, jos luvat ovat muuten vaikkapa kello 24 asti. Hän voi siis pidentää aukioloa tarpeen vaatiessa eli tässä tapauksessa tunnilla. Pienemmissä kapakoissa ja varsinkin pikkupaikkakunnilla hyvinkin yleinen käytäntö.
23:30 Ravintola Montussa tulee valomerkki
Tähän mennessä Jarillakin on ollut reilu tunti aikaa tinata jo aiemmin päivällä/illalla nautittujen päälle. Aikaa on hyvin kiskaista vaikkapa neljä-viisi tuoppia ja pari shottia joka tuopin kanssa. Kyllä Jarillakin on ollut aikaa vetää pelti ainakin osittain kiinni.
23:50 seurue poistuu Ravintola Montusta ja lähtee kohti Joensuuta
Poliisin mukaan seurue siis poistui Ravintola Montusta hieman ennen puoltayötä. Jarin avovaimo alkoi soitella Jarin puhelimeen puolenyön paikkeilla/jälkeen, kun Jaria ei kuulunut kotiin. Avovaimo ei saanut Jaria kiinni. Tässä vaiheessa Jari ja muu seurue olivat jo autossa matkalla kohti Joensuuta. Todennäköisesti kuitenkin vielä Ilomantsin keskustassa tai aivan lähiseuduilla.
Perjantai 19.08.2005
00:15-00:30 ensimmäinen pysähdys ja kusitauko tulee Jerusalemin risteyksessä
Tässä vaiheessa matkaa on taitettu vasta vajaat parikymmentä kilometriä. Avovaimo kertoo soittaneensa Jarin puhelimeen, Pitsan puhelimeen ja viimein Kaisun puhelimeen, josta sai Jarin kiinni. Kadonneet-ohjelmassa Kaisu ojentaa puhelimensa Jarille autossa juuri jonkun (eli käytännössä tämän ensimmäisen) pysähdyksen jälkeen. Puhelu päättyy Jarin sanoihin: "
Anteeksi rakas, että tein tämän!".
Matka jatkuu. Seuraava pysähdys/kusitauko on Keskijärven levikkeellä. Sinne on matkaa Jerusalemin risteyksestä noin 25 kilometriä eli noin vartin ajomatka. Kaisun mukaan autossa oli tässä vaiheessa hiljaista, joten hän oletti matkustajien nukahtaneen.
00:46 Jari soittaa Keskijärven levikkeeltä siskolleen Joensuuhun
Jari olisi seurueineen halunnut mennä käymään siskonsa luona. Mistään yösijasta ei ollut kyse. Soitto tapahtui kusitauon aikana todennäköisesti Pitsan painostamana. Hän olisi halunnut mennä "
juttelemaan" Jarin siskon avomiehen kanssa. Avomiehenhän väitetään osallistuneen kuukautta aiemmin parin muun miehen kanssa Pitsan veljen pahoinpitelyyn. Sisko ei suostu rytmiryhmän kyläilyyn (mikä taisi olla erittäin viisas ratkaisu) keskellä yötä, joten matka jatkuu alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kohti Joensuuta.
Olettaen, että pysähdys kesti Keskijärven levikkeelläkin sen 10-15min, joten matka jatkui noin kello yhden korvilla kohti Joensuuta. Kaisu kertoo jonkin matkaa tämän pysähdyksen jälkeen tunteneensa kuinka takapenkiltä potkittiin etupenkkiä. Pienen matkan päästä hän sanoi nähneensä taustapeilistä, kuinka Pitsa kuristaa Jaria.
01:04 Jari soittaa enolleen Hämeenlinnaan saamatta vastausta
Tähän puheluun on kaksi mahdollisuutta. Todennäköisin on perinteinen "
taskupuhelu", kun samanaikaisesti Pitsa kuristaa Jaria Opel Kadettin takapenkillä. Toinen vaihtoehto on, että Jari on jo tässä vaiheessa kuristettu, ja Pitsa sohaisee jotain pikavalintaa yrittäessään sammuttaa Jarin puhelinta. Joka tapauksessa Jarin puhelin sammuu tähän paikkaan. Jarin puhelin ei koskaan paikannu Joensuuhun.
01:10 Kaisu pysähtyy Särkivaaran risteyksen jälkeen olevalle Tervalammin levikkeelle
Edellisestä pysähdyspaikasta Keskijärven levikkeeltä on matkaa noin parikymmentä kilometriä Tervalammin levikkeelle. Kaisu kertoi nähneensä kuristamisen Särkivaaran risteyksessä. Särkivaaran risteyksestä on noin kilometri matkaa Tervalammin levikkeelle, jonne seurue pysähtyi. Kaisu oli sanonut, että pitää mennä poliisilaitokselle, mutta Pitsa oli vaatinut vain matkan jatkumista Joensuuhun. Tästä on matkaa Joensuuhun vielä 13 kilometriä. KRP on tutkimuksissaan todennut Jarin saaneen surmansa noin 10 kilometriä ennen Joensuuta.
01:25 puhallusratsia Karjalankadun ja Sortavalankadun risteyksessä
01:40 Kimmo tiputetaan pois kyydistä ravintola Bepopin edustalla
Muu seurue - Pitsa, Kaisu ja Jarin ruumis - jatkavat matkaa takaisin Ilomantsiin.
02:00 jälkeen Pitsa soittaa miehelle, joka myöhemmin otetaan kyytiin Ilomantsin keskustasta.
Soitto on tapahtunut melko pian Joensuusta lähdön jälkeen. Kenties jopa samoilla kulmilla, jossa Jari sai surmansa? Poliisi on saanut puhelun selville teletunnistetietojen avulla. Todennäköisesti tässä vaiheessa Pitsa on siis soittanut veljelleen, joka on tullut yöllä avustamaan Jarin ruumiin siirtämisessä sekä piilottamisessa.
02:45-03:00 kolmas henkilö (Pitsan veli?) on napattu Kadettin kyytiin Ilomantsin keskustasta
Matka jatkuu kohti Möhköä, jonne poliisi on onnistunut vielä paikallistamaan Pitsan puhelimen kello kolmen jälkeen. Täällä Jarin ruumis on ensin siirretty pois autosta ja riisuttu, mutta päätetty kuitenkin siirtää Hattuvaaran alueelle. Oltaisiinko tässä vaiheessa myös sammutettu puhelimet? Pitsan puhelinhan ei missään vaiheessa paikantunut Hattuvaaraan.
Jarin ruumis jätetään Hattuvaarassa sijaitsevan autiotilan maakellariin. Ensin ollaan tarkastettu pihakaivo, mutta päädytty piilottamaan ruumis maakellariin. Paluumatkalla Hattuvaarasta Ilomantsiin seurue pysähtyy, ja kyydissä ollut kolmas mies on piilottanut Jarin päällysvaatteet metsään. Kolmas mies jätetään kyydistä Ilomantsin keskustassa. Pitsa ja Kaisu menevät kotiinsa. Kaisu kertoi, että kotiin päästyään Pitsa oli ensimmäisenä puhdistanut päällysvaatteensa.
06:00 Jarin avovaimo saa vihdoin Pitsan kiinni
Pitsa vastaa "
krapuloissaan" (tuskin oli vielä mennytkään nukkumaan) ja kertoo Jarin jääneen Joensuuhun.