Sivu 29/152
Lähetetty: Pe Syys 07, 2007 8:34 pm
Kirjoittaja Pharaoh
Sariola kirjoitti:Jaahas, Merivuokko on palannut palstoille. Tervetuloa! Hän saattaisi tietää, missä lintupojat olivat edellisenä iltana, eli lauantaina iltapäivällä ja illalla. Tulee mieleen, että kävivätkö lintupojat jo edellisenä iltana siellä mainituissa niemissä, ja näkivätkö, että sinne on ilmaantunut telttailijoita. Vai tarkkailivatko he aluetta kiikareilla aina sieltä Högnäsisitä asti. Vanhoissa keskusteluissa on kerrottu ainakin Haapalaisen olleen kiinnostunut telttailijoista jo edellisenä iltana. Muistaakseni joku lehti on kertonut HS:n näin kertoneen.
Merivuokko ei ole vastannut näihin, eikä myöskään kysymykseeni, oliko lintupojilla puukot ja olivatko ne mukana silloin Bodomilla?
Lähetetty: Pe Syys 07, 2007 9:01 pm
Kirjoittaja Sariola
Tässä voi arvella, että MV:oa on kielletty kertoilemasta näistä asioista, hän on ikäänkuin vähän jäävi. Ei ole ihmekään, mutta ei tuosta sen kummempia johtopäätöksiä voi tehdä. Asia on vain liian läheinen.
Tuohon aikaan ja myöhemminkin metsässä liikkujan perusvarustukseen kuului aina puukko ja tulitikut. Siinä ei mitään ihmettä ollut, vaikka olisi ollutkin. Tässä voisi myös kysyä, puhuivatko lintupojat totta?. Samoin voi kysyä tietysti myös OK:n kohdalla. Ja kuinka luotettavia ja tarkkoja nuo kuvaukset olivat?
Lähetetty: Su Syys 16, 2007 7:36 pm
Kirjoittaja Merivuokko
Muistaakseni heillä ei ollut puukkoja mukana, koska pohtivat juuri sitä, millä olisivat puolustautuneet,
jos olisivat joutuneet hyökkäyksen kohteeksi, kun ei ollut mitään käsillä.
Silloin ajateltiin, että jos oli jo kolme tappanut, olisi tappanut lintupojatkin,
jos olisi pystynyt.
Lähetetty: Su Syys 16, 2007 11:21 pm
Kirjoittaja supernova
Oli puukkoja tai ei, se on tuskin olennaista.
Itse olen kantanut taskussa vuodesta 1977 viktorinoxin linkkuveistä jonka sain vaariltani. en ole koskaan mieltänyt sitä aseeksi vaan työkaluksi. Sittemmin museoin tuon veitsen ja ostin uuden samanmerkkisen.
Eli 30 vuotta on veistä kannettu ja jopa ala-asteella opettajat sen hyväksyivät.
Kun on tullut pitkälle, noin 17 vuotiaaksi vanhempien kanssa liikuttua vesillä niin aina oli linkkuveitsen lisäksi puukko vyöllä. Siis linkkuveitsen lisäksi. Tai ei aina. Pois sen karsin aina kun oltiin jossain kaupungissa. Oli kaupunki sitten hamina ta tukholma tai mikä tahansa siltä väliltä.
Epätietoisille vielä: Merivuokko on oikea itsensä, ei feikkaa olevansa kukaan muu. Muuralan aikoina allekirjoitin yksityisviestit omalla nimellä josta MV onki minun yhhteystietoni esiin ja soitti mulle pariinkin kertaan. Eli ei ole MV mikään feikki.
nova
Rakkaani raatoyrtti
Lähetetty: Ma Syys 17, 2007 11:43 pm
Kirjoittaja Wagner
Pitää paikkansa.
Sarja Malone oli aikanaan suosikkietsiväsarjojani telkkarissa, mutta Merivuokko infolähteenä on kahvinporojen tasoa.
Tai ne voi sentään heittää pois.

Re: Rakkaani raatoyrtti
Lähetetty: Ti Syys 18, 2007 12:04 am
Kirjoittaja awa
Wagner kirjoitti:Merivuokko infolähteenä on kahvinporojen tasoa.
Tai ne voi sentään heittää pois.

Waari - murha-aamuna valokuvassa murhaniemessä.
Konsta tietää, että tapaus täytyy tutkia - kenties uusi teoria ?
- mitä teki ?
- kenen waari ?
- oliko kalat y-haaraisessa oksassa ?
- jutteliko Gustafssonin kanssa ?
- jne...
Re: Rakkaani raatoyrtti
Lähetetty: Ti Syys 18, 2007 1:15 am
Kirjoittaja Wagner
awa kirjoitti:Wagner kirjoitti:Merivuokko infolähteenä on kahvinporojen tasoa.
Tai ne voi sentään heittää pois.

Waari - murha-aamuna valokuvassa murhaniemessä.
Konsta tietää, että tapaus täytyy tutkia - kenties uusi teoria ?
- mitä teki ?
- kenen waari ?
- oliko kalat y-haaraisessa oksassa ?
- jutteliko Gustafssonin kanssa ?
- jne...
Kalat Y-haaraisessa oksassa luultavimmin juttelivat Gustafssonin kanssa rattoisasti awartaen auwoisasti Kustun käsityksiä kala-awa-obi-wanin awauksesta.
-----------------------------------------------------------------------------------
Awan totuus ei ole faktojen tunnustamista.
Lähetetty: Ti Syys 18, 2007 7:49 am
Kirjoittaja awa
Wagner -
Oliko waarillasi puukko mukana ?
- hyvin todennäköisesti -

Lähetetty: Ke Syys 19, 2007 4:41 pm
Kirjoittaja Wagner
awa kirjoitti:Wagner -
Oliko waarillasi puukko mukana ?
- hyvin todennäköisesti -

Luultavasti oli, olihan hän kalastamassa.
Tuo vaarini puukko oli visakoivuinen ja siinä oli lyhyt terä.

Lähetetty: Ma Loka 15, 2007 3:47 pm
Kirjoittaja Patricia C. Itämaa
Tästä on varmaankin jo kirjoitettu tässä ketjussa,mutta laitan vielä lainauksen tuolta kun pisti silmääni tämä
http://www.nyrkkirauta.kalsarit.net/wal ... llaoll.htm
"Uudelleen kuultuna (14.8. 2003) Salonen kertoo, että hän oli ollut noin 20 metrin päässä teltasta, Haapalainen muutaman metrin edempänä. He olivat riidelleet, mennäkö tutkimaan moottoripyöriä. Salosen mukaan vaaleaan paitaan tai takkiin pukeutunut aikuisen ihmisen hahmo oli poistunut teltan ja niemen kärjen vähistä rantaan poispäin todistajasta. Salosen arvion mukaan hahmo oli varmasti kuullut heidän äänensä. Ilma oli tuolloin kuulas ja tyyni."
(Alkuperäisessä kuulustelussa ei mainittu vaaleaa takkia,myöhemmin se oli tullut kuvaan mukaan.)
On paljon spekuloitu sitä miksi NG on jäänyt ainoana henkiin,jospa tämä nähty mies ei yksinkertaisesti ennättänyt tappaa NG:tä koska tuli häirityksi. Tavaroiden piilottaminen ei sitten sovi taas tähän kuvaan lainkaan. Vai olisiko se ennättänyt jo tapahtua
"Olavi Kivilahti hypnotisoitiin 31.1.1966,jolloin hän on kuvannut rannalla kävelleellä 20-30 - vuotiaalla miehellä olleen vaalea takki, mustat housut, vaaleanruskeat hiukset, kasvoissa ei ollut erityistä. Jalassa hänellä eli mustat puolikengät. Mies tuli tapahtumapaikalta päin ja vaikutti kiireiseltä."
Jos kyseessä oli pikkutakki vaikuttaisi kovin jostain tansseista tai ravintolasta palaavalta henkilöltä.Aika erikoinen vaatetus tilanteeseen nähden.

Lähetetty: Ma Loka 15, 2007 9:13 pm
Kirjoittaja Loka
Patricia C. Itämaa kirjoitti:
On paljon spekuloitu sitä miksi NG on jäänyt ainoana henkiin,jospa tämä nähty mies ei yksinkertaisesti ennättänyt tappaa NG:tä koska tuli häirityksi. Tavaroiden piilottaminen ei sitten sovi taas tähän kuvaan lainkaan. Vai olisiko se ennättänyt jo tapahtua

Muuten ihan ookoo, mutta murhari kerkesi kuitenkin ylitappaa Irmelin, joka Hessun valloittavan oman kokeen mukaan ei ole mikään hetken homma eikä piis of keik. Toisekseen hän etsi (?) ryövättävääkin jossain välissä, miksei siis ehtinyt varmistaa Nisseä? Siihen olisi mennyt n.30 sekuntia.
Patricia C. Itämaa kirjoitti:
Jos kyseessä oli pikkutakki vaikuttaisi kovin jostain tansseista tai ravintolasta palaavalta henkilöltä.Aika erikoinen vaatetus tilanteeseen nähden.

Samaa olen miettinyt. Ehkä oli tulossa panoreissulta ja vaimo odotti kotona. Kumpi pelottaa enemmän, vihainen vaimo joka saa tietää yöreissusta vai Espoon poliisi jonka silmissä olet mahdollinen tekijä? Vastaan itse, vaimo se on. Siksi ei olla ilmottauduttu tutkijoille.
Lähetetty: Ma Loka 15, 2007 9:30 pm
Kirjoittaja Wagner
Musta tuntuu [huokaisi entinen Ambomaan nunna], että niin ns.lintupoikien kuin Kivilahden väittämät havainnot ovat tekaistuja.
Musta vain tuntuu siltä, indisioita ja relevantteja oikeustosiseikkoja tätä tuntemusta puoltamaan on enemmältikin.

Lähetetty: Ti Loka 16, 2007 8:27 am
Kirjoittaja Patricia C. Itämaa
Loka kirjoitti:
Patricia C. Itämaa kirjoitti:
Jos kyseessä oli pikkutakki vaikuttaisi kovin jostain tansseista tai ravintolasta palaavalta henkilöltä.Aika erikoinen vaatetus tilanteeseen nähden.

Samaa olen miettinyt. Ehkä oli tulossa panoreissulta ja vaimo odotti kotona. Kumpi pelottaa enemmän, vihainen vaimo joka saa tietää yöreissusta vai Espoon poliisi jonka silmissä olet mahdollinen tekijä? Vastaan itse, vaimo se on. Siksi ei olla ilmottauduttu tutkijoille.
Voisikohan harmaa villapaita näyttää aamuauringossa valkeammalta,tuskin sentään pikkutakilta.Ajattelen vain että jos näkijällä(Kivilahti) olisi ollu huono näkö ja ajatteli sen mielessään pikkutakiksi,toisaalta rengastajienkin tarinaan vaalea takki tuli käsittääkseni vasta myöhemmissä kuulusteluissa,joten sen olisi voinut napata vaikka jostain vaikkapa luetusta?
Tällainen ajatus heräsi,vaikka voi olla kovin kaukaa haetttua.
Lähetetty: Ti Loka 16, 2007 4:22 pm

Kyseessä on ollut kai "huomattavan vaalea" pikkutakki. Itse kallistun kahteen suuntaan, joko kyseessä on OK:n huijaus eikä tuota miestä ole olemassakaan tai kyseessä on nisse, esim, valkea pyyhe harteillaan tms. jonka Salonen ja Haapalainen näkivät poistumassa teltalta. Pesullahan on toki pitänyt käydä, ehkä verenvuoto ei loppunutkaan niin nopeaan ja haavat aukeilivat kuten konsta ajatteli. Hiuksia auringonkajo vaalentaa, se voisi käydä yhteen vaaleanruskeiden kutrien kanssa. (jotka taakse päin kammattu koska olivat märät -kuivuvat nopeasti auringossa)
...tämä ei ole minun ykkösteoriaani kaikki, vastasin vain Patriisialle.
Lähetetty: To Loka 18, 2007 1:56 pm
Kirjoittaja Merivuokko
Loka kirjoitti:Patricia C. Itämaa kirjoitti:

Kyllä vaaleat pyyhkeet olisi huomattu.
Siisti mies, vaalea takki ja suorat housut, samanlaiset kuin poliisillakin.
Joku makasi teltan päällä, mieshenkilö, kengät jalassa, nähtiin vyötäröön
asti, mutta valitettavasti ei aikanaan Haapalaiselta kysytty tarpeeksi
tarkkaan, mitä näki.