sisotalo kirjoitti:
Kuoleman vastaus antaa paljastavan esimerkin juuri siitä kun jätetään se mikä pitäsi todistaa niin että järkevää epäilyä Annelin suorittamsta murhasta ei jää ja aletaan arvostella syyttömyyttä osoittavia havaintoja. Väitteet ainakin Kuolema esittää yleisellä tasolla:
Sen sijaan esim. huppumiehen käyttäytyminen kokonaisuutena on täysin järjenvastaista.
Ja sitten taas hypätään väitteisiin:
Kyllä kokonaisuus huomioon ottaen, niin kuulostaa paljon yksinkertaisemmalta, että tässä oli kyseessä se niin perisuomalainen asia kuin perheriita, jonka päätteeksi toinen osapuoli lahtaa toisen.
Siis eihän tuossa minun mielestäni oikein muutakaan voi tehdä, kuin nimenomana lähteä pureutumaan asiaan sieltä yleiseltä puolelta.
Esimerkiksi nyt HÄKE-nauhassa on selittämättömiä kohtia, joita kukaan - siis ei edes Anneli tai mahdollinen huppumies kykenisi selittämään. Jos me lähdemme näihin lillukanvarsiin ja yritämme sieltä tarttua johonkin tietoon, niin emme pääse yhtään lähemmäksi ratkaisua, vaan vänkäämme eri kuulohavainnoista ja tulkitsemme niitä eri tavalla. Konsensusta ei tulla koskaan löytämään - koska sitä on yksinkertaisesti mahdoton löytää!
Meillä on kaksi outoa päähaaraa selittämään tätä mysteeriä:
Teoria 1:
- Keskellä yötä tuntematon huppumies hyökkää lapsiperheen asuntoon, rikottuan ensin terävän aukon asunnon takaoven lämpö-lasiin ja kömpien siitä sisään.
- Talonväki hyytyy totaalisesti paikoilleen, eikä pakoreaktiota tule. Tytär tulee katsomaan lasinrikkomista ja samalla huppumies keskeyttää rikkomisen, ilmeisesti koska huomasi tyttären tulevan paikalle? Isä komentaa tyttären takaisin sänkyyn ja jää odottamaan sängyn päätyyn, kun lasin särkeminen alkaa uudelleen.
- Huppumiehellä on henkilökohtainen, "intohimoinen" motiivi tappaa jukka: tätä osoittaa ensiksi runsaat pistojäljet, joiden tekemiseen on mennyt paljon aikaa, sekä toisaalta se, että huppumiehellä ei ole kiirettä pois talosta, vaan jää sinne kaikessa rauhassa seuraamaan Jukan kuolinkamppailua välittämättä käynnissä olevasta hätäpuhelusta.
- Perheen äiti havaitsi jo heti, että sehän on vaan Jukan perässä, eikä halua vahingoittaa muita ja kertoo sen myös hätäpuhelulla.
- Huppumies onnistuu pääsemään karkuun, vaikka viihtyikin asunnossa pitkään.
- Huppumiehestä ei jää mitään konkreettisia, suoria todisteita - edes häke-nauhalle. Lapsi näki huppumiehen poistuvan ja Anneli kertoo juosseensa parikin kertaa karkuun.
Teoria 2:
- Jukan tullessa kotiin, vanhemmille tulee riitaa ja se päättyy Jukka Lahden kuolemaan.
- Ikkunalasi hajoaa riidan aikana joko osittain tai sitten sitä hajotetaan myöhemmin lisää.
- Jukka on joko henkitoreissaan tai jopa kuollut, kun Anneli päättää vihdoin soittaa hätäpuhelun huomattavan pitkän ajan kuluttua siitä, kun puukotus on tapahtunut.
- Häke-puhelulla ei kuulu taustalla kuin Jukan huutoja, pois lukien se aika kun Anneli on pois puhelimesta.
- Anneli on lavastanut rikospaikkaa enemmän tai vähemmän.
- Vaikka ulkopuolisesta ei ole mitään konkreettisia todisteita, eikä hänestä jäänyt hätäpuhelullekaan ääniä ja vaikka Anneli olikin poissa puhelimesta hätäpuhelun aikana ja ainoa aikuinen surmaaikalla, ei silti ole myöskään "savuavaa asetta" siitä, että Anneli on automaattisesti syyllinen.
Nämä ovat käsittääkseni ne kiistattomat teoriat? Nyt sitten näiden kautta pitäisi lähteä pureutumaan tapaukseen. Molemmin puolin löytyy merkillisyyksiä, mutta jos tämä palapeli on edes lähteäkseen avautumaan, niin silloin meidän pitää ensin nähdä, että minkänäköinen se valmis kuva voisi suurinpiirtein olla, eikä keskittyä siihen, että "hei, en tiedä yhtään mille tää palapeli näyttää, mut nää kaks osaa näyttäis just menevän toisiinsa kii, ainakin jos kovaa painaa".
Toivottavasti pointtini tuli ymmärretyksi.