Sivu 283/564
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Helmi 25, 2023 12:22 pm
Kirjoittaja Nice shirt
Asianainen kirjoitti: Pe Helmi 24, 2023 9:30 pm
Pieni liekki kirjoitti: Pe Helmi 24, 2023 9:05 pm
Asianainen kirjoitti: Pe Helmi 24, 2023 8:48 pm
Jep. Mutta ei ole silti nähnyt. Täytyypä ottaa istunto yöllä.
Mitä, jos uskoisit minua, kun totean, että Anneli ei ole millään tavoin syyllinen Ulvilan murhaan. Jos on saanut näkijän lahjan, niin siitä on syytä olla kiitollinen ja käyttää sitä hyvien tekojen tekemiseen. Ollaan onnellisia siitä, että Anneli on saanut palautettua katkenneita välejään lapsiinsa. Pidetään huolta, että kaikki Ulvilan murhan takia kärsimään joutuneet henkilöt saavat pidettyä nenänsä pinnalla ja jaksavat uskoa valoisaan tulevaisuuteen.
Anneli ei tehnyt itse. Mutta jotain näen. Ainakin toiveen.
Toiveen päästä pois. Mitä se sitten tarkemmin on, en tiedä.
Jos pääsisin koskettamaan hänen kättä, näkisin heti.
Näinkö helposti murha selviäisi? Käden kosketuksella. Minä katsoin oikeaa kuvaa terassilta. Paljon on lasia terassin puolella. Lisäksi olen nähnyt huolimattomasti tehdyn rekonstruktion, jossa edes aviopari ei ollut oikealla puolella sängyssä. Miksi sitäkään ei voinut tehdä huolellisemmin. Ja ikkunan hakkaus rekonstruktio. Ei murhaajalla ole ollut aikaa suorittaa ikkunan hakkausta niin tarkasti kaikki terävät sirpaleet pois hakaten.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Helmi 25, 2023 2:17 pm
Kirjoittaja finkbrau
Vaimo murhasi, avioliitossa pahoja ryppyjä, intohimolla tehty rikos kuten perhesurmat monesti ovat. Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin (
https://yle.fi/a/3-5487134) ja sitä ei moni muista. Aivan ensin olisi pitänyt epäillä vaimoa ja sulkea pois hänen mahdollinen syyllisyytensä, tämä jo ihan rikosmatemaattisen todennäköisyyksien takia. Mutta jostain syystä alun poliisijohto sai leivottua vaimosta jonkinlaisen uhrin.
Suurin konna murhaajan lisäksi on tietysti alun tutkinnasta vastannut poliisi, joka pilasi suorituksellaan murhan selvittämisen. Tietysti palstalla on oman elämänsä salapoliiseja pilvin pimein, mutta kaikenlaiset meediot ja kristallipuolueen jäsenet eivät voi poistaa sitä tosiasiaa, että murhan selvitys estyi alun pahojen mokien takia. Ymmärrettävästi kolmannen asteen yhteydellä voidaan jälkikäteen sanoittaa selvimmän murhaajan syyllisyys syyttömäksi ja se johtuu siitä, että alussa mokattiin kaikki. Sama se oli Bodomissakin, kun ei tutkittu kunnolla alussa niin murhaaja pääsi pois koukusta, mutta sen nyt ymmärtää paremmin siksi, että tapahtui vuosikymmeniä sitten.
Absurdia tietysti kaikki se mitä alun tutkinnan mokailujen jälkeen on tapahtunut ja minkälainen rikoshistoriallinen kakku tästä on leivottu. Ei ole kunniaksi kenellekään.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Helmi 25, 2023 2:35 pm
Kirjoittaja peltirumpu
finkbrau kirjoitti: La Helmi 25, 2023 2:17 pm
murhan selvitys estyi alun pahojen mokien takia. Ymmärrettävästi kolmannen asteen yhteydellä voidaan jälkikäteen sanoittaa selvimmän murhaajan syyllisyys syyttömäksi ja se johtuu siitä, että alussa mokattiin kaikki...
Absurdia tietysti kaikki se mitä alun tutkinnan mokailujen jälkeen on tapahtunut ja minkälainen rikoshistoriallinen kakku tästä on leivottu. Ei ole kunniaksi kenellekään.
Kerrotko tarkemmin missä mokattiin? Mikä erityisesti oli sellainen moka, millä Annelin syyllisyys olisi näytetty toteen?
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Helmi 25, 2023 2:44 pm
Kirjoittaja finkbrau
peltirumpu kirjoitti: La Helmi 25, 2023 2:35 pm
Kerrotko tarkemmin missä mokattiin? Mikä erityisesti oli sellainen moka, millä Annelin syyllisyys olisi näytetty toteen?
Sehän siinä, kun tutkinta mokattiin alussa niin pahasti että syyllisyyttä ei ollut enää mahdollisuutta näyttää toteen. Edes perusluonteista ilmeisimmän tutkintahaaran (miehet useammin vakavan koviäkivallan uhreja, intohimomurha) päättäväistä ja selkeää poissulkemista heti alkuun ei suorittettu vaan sotkettiin käytännössä kaikki.
Mutta joo, vaimo on virallisesti syytön, mutta tämä himokas aika selkeän rikoksen uudelleenkirjoittaminen ulkopuolisten toimesta tekee mielestäni Jukka Lahden muistolle vain pahaa.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Helmi 25, 2023 2:59 pm
Kirjoittaja peltirumpu
finkbrau kirjoitti: La Helmi 25, 2023 2:44 pm

Puhut omiasi. Tai oikeastaan toistelet santaojan höpinöitä. Tyyppi toitotti ensin julkisuuteen, että Annelin syyllisyys voidaan 100% varmuudella osoittaa. Kahden hävityn oikeuskierroksen jälkeen alkoi höpöttämään alkututkinnan ryssimisestä, vaikka alkuperäinen tutkinnanjohtaja ampui kaikki väitteet alas.
Noilla höpinöillä ei ole totuusarvoa eikä muuta tarkoitusta, kuin peittää santaojan tyhmyys ja osaamattomuus.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Helmi 25, 2023 3:09 pm
Kirjoittaja Hermione
peltirumpu kirjoitti: La Helmi 25, 2023 2:59 pm
finkbrau kirjoitti: La Helmi 25, 2023 2:44 pm
Sehän siinä, kun tutkinta mokattiin alussa niin pahasti että syyllisyyttä ei ollut enää mahdollisuutta näyttää toteen. Edes perusluonteista ilmeisimmän tutkintahaaran (miehet useammin vakavan koviäkivallan uhreja, intohimomurha) päättäväistä ja selkeää poissulkemista heti alkuun ei suorittettu vaan sotkettiin käytännössä kaikki.
Mutta joo, vaimo on virallisesti syytön, mutta tämä himokas aika selkeän rikoksen uudelleenkirjoittaminen ulkopuolisten toimesta tekee mielestäni Jukka Lahden muistolle vain pahaa.
Puhut omiasi. Tai oikeastaan toistelet santaojan höpinöitä. Tyyppi toitotti ensin julkisuuteen, että Annelin syyllisyys voidaan 100% varmuudella osoittaa. Kahden hävityn oikeuskierroksen jälkeen alkoi höpöttämään alkututkinnan ryssimisestä, vaikka alkuperäinen tutkinnanjohtaja ampui kaikki väitteet alas.
Noilla höpinöillä ei ole totuusarvoa eikä muuta tarkoitusta, kuin peittää santaojan tyhmyys ja osaamattomuus.
Santaoja oli todennäköisesti jäävi murhan päätutkijaksi, koska oli yhden potentiaalisen epäillyn naapuri ja eikös tämän sukulainenkin ole ollut epäiltynä.
Ulvilan murhatapauksessa oikeastaan kulminoituu se, miten pienemmillä paikkakunnilla, kuten Porin seudulla, viranomaisten riippumattomuus voi kyseenalaistua erittäin herkästi jo pelkillä sukulaisuus- ja naapuruussuhteilla. Harmillista, ettei Joutsenlahti aikoinaan perustellut siirtopyyntöä KRP:lle tällä perusteella, kun perustelu resurssien riittämättömyydellä ei kelvannut Paaterolle.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Helmi 25, 2023 3:53 pm
Kirjoittaja Calabash
Kyllä rikosprosessi on epäonnistunut alusta saakka.
Olen huomannut, että miltei kaikissa mediasta löytyvissä jutuissa, mikäli siis enää viitataan murhaan sinänsä, toimittajat kirjoittavat, että Lahden surma "jää selvittämättömäksi". Kun toimittaja muitta mutkitta kirjoittaa noin, hän paljastaa, ettei usko ulkopuoliseen.
Jukka S. Lahti ansaitsisi oikeutta. Amanda Auer on ollut murhan tapahtuessa vielä niin pieni Annelin seuraneiti, että hänelle soisi sielunrauhan.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Helmi 25, 2023 4:13 pm
Kirjoittaja peltirumpu
Calabash kirjoitti: La Helmi 25, 2023 3:53 pm
toimittajat kirjoittavat, että Lahden surma "jää selvittämättömäksi". Kun toimittaja muitta mutkitta kirjoittaa noin, hän paljastaa, ettei usko ulkopuoliseen.
Outo tulkinta. Minusta se taas tarkoittaa sitä, ettei toimittaja usko Annelin syyllisyyteen ja epäilee oikean murhaajan enää koskaan löytyvän. Ja miksi uskoisikaan Annelin syyllisyyteen? Kenenkään muun osallisuutta ei ole tutkittu niin millin tarkasti kuin Annelin ja mitä on jäänyt käteen? Ei mitään muuta kuin epäpätevän ja surkeasti epäonnistuneen tutkinnanjohtajan väite alkututkinnan huonoudesta. Santaoja on tyypillinen työkaverin selkäänpuukottaja. Syyttää omasta surkeudestaan muita.
Kun teistä lynkaajista edes joku osaisi kertoa, että mikä siinä alkututkinnassa meni pieleen...
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Helmi 25, 2023 6:57 pm
Kirjoittaja Calabash
peltirumpu kirjoitti: La Helmi 25, 2023 4:13 pm

Pelkkää logiikkaa. Jos sanotaan, että murha jää selvittämättömäksi ja premisseihin kuuluu, että Anneli Auer on ainoana Suomen kansalaisena oikeusasteissa todettu syyttömäksi, ainoa mahdollisuus on se, että toimittaja ei usko sisimmässään ulkopuoliseen. Freudilainen lipsahdus.
En viestissäni ottanut kantaa tutkintaan eikä siinä ole lynkkaushenkeä, joten viestisi loppuosa on hutkimista niin sanotusti äänen suuntaan. Sitä on toki liikkeellä.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Helmi 25, 2023 7:04 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Calabash kirjoitti: La Helmi 25, 2023 6:57 pm

Osaatko kertoa, onko eläköitynyt väkivalta- ja henkirikostutkija Juha Rautaheimo mahdollisesti kiinnostunut perehtymään tarkemmin tähän Ulvilan murhatapaukseen nyt eläkkeellä ollessaan, jos poliisissa ei olla siitä kiinnostuneita?
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Helmi 25, 2023 8:28 pm
Kirjoittaja Zorro7
Pahoittelen jos tämä on jo ollut täällä, en ole lukenut ketjua kokonaan läpi.
Mielenkiintoinen kommentti löytyi Ylilaudalta.
Onko tästä aiheesta jo spekuloitu tässä ketjussa?
https://ylilauta.org/rikokset/129493808
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Helmi 25, 2023 9:09 pm
Kirjoittaja Nice shirt
Porvoo-case on tiedossa. Poliisi on kuitenkin itse estänyt sen selvittämisen. Kukaan heistä ei "muistanut" soitoista mitään.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Helmi 25, 2023 9:50 pm
Kirjoittaja Zorro7
Erikoinen case tämä on kyllä..
FBI:n analyysi hätäpuhelustakin on sitten ollut väärä.
Jos siellä kerran on joku murhaaja ollut ja A.A olisi syytön.
https://yle.fi/a/3-5892053
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Helmi 25, 2023 10:11 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Zorro7 kirjoitti: La Helmi 25, 2023 9:50 pm
Erikoinen case tämä on kyllä..
FBI:n analyysi hätäpuhelustakin on sitten ollut väärä.
Jos siellä kerran on joku murhaaja ollut ja A.A olisi syytön.
https://yle.fi/a/3-5892053
Osaisitko arvata, mitkä ovat ne syyt, joiden takia tutkinnanjohtaja P. K.:n ja hänen Ulvilan murhaa tutkineen päätutkija T. S.:n toimista tehtiin aikoinaan tutkintapyynnöt poliisille?
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Helmi 25, 2023 10:19 pm
Kirjoittaja Zorro7
Pieni liekki kirjoitti: La Helmi 25, 2023 10:11 pm
Zorro7 kirjoitti: La Helmi 25, 2023 9:50 pm
Erikoinen case tämä on kyllä..
FBI:n analyysi hätäpuhelustakin on sitten ollut väärä.
Jos siellä kerran on joku murhaaja ollut ja A.A olisi syytön.
https://yle.fi/a/3-5892053
Osaisitko arvata, mitkä ovat ne syyt, joiden takia tutkinnanjohtaja P. K.:n ja hänen Ulvilan murhaa tutkineen päätutkija T. S.:n toimista tehtiin aikoinaan tutkintapyynnöt poliisille?
Tarkkaan en osaa nyt arvata kun en ole tästä tapauksesta lukenut vielä tarpeeksi. Nuo nimikirjaimetkaan ei sano yhtään mitään.
Liittyykö sitten noihin FBI selvityksiin jotenkin? Tai siihen että Anneli painostettiin tunnustamaan? Valitettavasti en osaa kunnollista arvausta vielä tässä vaiheessa antaa. Palaan asiaan jos saan luettua tästä tapauksesta riittävästi..