Välillä tulevaisuuden ennustaminen on helppoa.Ainoa mitä sinun pitää tehdä on kuunnella mitä sosiaaliset suunnittelijat kertovat tekevänsä.
Esimerkiksi, kun uuskonservatistit kertovat sinulle että tarvitsemme uuden Pearl Harbourin oikeuttamaan Amerikan armeijan muutoksen, voit olla varma että uusi Pearl Harbour tapahtuu kun he pääsevät vallan kahvaan.
Ja nyt, kun Bill Gates on vuosia varoitellut meitä tulevasta pandemiasta joka iskee ja muuttaa maailman sellaisena kuin sen tunnemme. (Hän meni jopa niin pitkälle että simuloi tismalleen saman skenaarion kuin missä olemme juuri nyt.)
Joten ymmärrätte pointin. Joskus nähdäkseen mitä on tulossa tarvitsee vain kuunnella mitä suunnittelijat sanovat. Tämä mielessä, katsotaanpa neljää ennustusta kuinka asiat tulevat etenemään Coronakriisin kanssa todennäköisesti tulevaisuudessa.
1. "Seuraava aalto" laitetaan protestoijien piikkiin.
Seuraava aalto Coronavirusta on saapumassa lähikuukausien aikana. Tätä ei tarvitse spekuloida. Ei ainoastaan sen takia että olemme kuulleet tästä kaikilta poliitikoilta ja terveysviranomaisilta viime kuukausien ajan, se oli sisällytetty osana "MIT Technology Review" -lehden surullisen kuuluisaa "Emme palaa normaaliin" artikkelia joka paljasti kuinka sulkutoimenpiteet ja poistamiset tulevat määrittelemään elämämme tulevaisuudessa matkalla Corona maailmanjärjestykseen ja jottei jäisi epäselväksi että tämä on tärkeä osa pandemia narratiivia, Bill Gates juuri varmisti tämän viimeisimmässä "GatesNotes" julkaisussaan ensimmäisestä modernista pandemiasta.
Itseasiassa , pandemia suunnittelijat ovat varoittaneet kansalaisia toisesta (ja kolmannesta ja neljännestä ja viidennestä...)aallosta niin useasti jo nyt että voimme olla varmoja että tällainen "toinen aalto" tulevaisuudessa saapuu. Nyt, tällainen toinen aalto sairautta voisi tosiaan ilmestyä jo vain siksi kuten tohtori Dan Erickson juuri totesi viimeisimmässä tiedotteessaan. Kun ihmiset päästetään vapaalle rajoituksistaan heidän immuunitasonsa on heikentynyt ja täten he ovat otollisia uhreja kaikenlaisille patogeeneille. Mutta tällaisen pelätyn "toisen aallon" ei tarvitse itseasiassa edes toteutua; petkuttajien tilastollisiin juonitteluihin voi aina luottaa muodostettaessa mielikuvaa uudesta kierroksesta tartuntoja kansalaisille. Hitto , jos Japanin hallitus voi taianomaisesti luoda tyhjästä SARS-CoV-2 infektioiden nousun samana päivänä kun he ilmoittavat Olympialaisten lykkäämisestä (aivan kuten ennustettiin), On parempi uskoa että hallitukset ympäri maailman saavat "toisen aallon" toteutumaan riippumatta siitä kuinka moni ihminen on sairas taikka terve.
Tässä ongelma: Mitä ikinä tapahtuukaan , pandemia suunnittelijat tulevat syyttämään noita pahoja, viheliäisiä mielenosoittajia jotka protestoivat karanteeni toimenpiteitä. Tiedättehän, nuo kauheat, sydämettömät mummon tappajat jotka kehtaavat vastustaa määräyksiä sulkea bisnekset joihin ovat panostaneet elinikänsä ja nuo vihattavat, iljettävät viruksenlevittäjät jotka kieltäytyvät nöyrästi hyväksymästä tätä yhtäkkiä pakotettua työttömyyttä.
Voit jo nyt nähdä ääriviivat tästä narratiivista tällaisten sulku protestoijista tiedottamisessa. Se on tuon kaltaiset tyhmät, kouluttamattomat öykkärit jotka protestoivat "avoimia pikaruokaketjuja" jotka asettavat sankarilliset terveydenhoidon ammattilaiset vaaraan kehdatessaan käyttää oikeuksiaan mielenosoitukseen ja vaatia asioiden korjaamista.
Joten kun asiat avataan taas joskus (edes jotenkin) voit olla varma että "toinen aalto" iskee täydellä voimallaan... ainakin mediassa ja jokaikinen kuolema päivittäisissä kuolintilastossa laitetaan ihmisten jotka protestoivat kotiarestiaan tai työttömyyttään, syyksi.
2. Vaihtoehtomedialle ojennetaan köysi johon hirttää itsensä.
Seuraava perustuu muutamiin havaintoihin:
Noin vuosi sitten YouTube perusti uuden systeemin tilauksia varten joka aiheutti monelle vaihtoehtomedian edustajalle tilausten romahtamisen (myös itselleni). Suunnilleen samoihin aikoihin he alottivat muutokset suositusalgorytmiin varmistamaan "haitallisen sisällön" (lue vaihtoehtomedian), jäämisen suositusten ulkopuolelle. Suunnilleen samoihin aikoihin kun Coronakriisi alkoi n. kuusi viikkoa sitten, nämä rajoitukset nähtävästi poistettiin joka aiheutti piikin tilaajamäärissä omalla kanavallani ja sen että kanavaani rutiininomaisesti alettiin suositella YouTube algoritmilla. Nyt, minulla ei ole sisäpiirin tietoa näistä muutoksista. Perustan näkemykseni omiin havaintoihini (ja joidenkin muiden alt-media sivujen joiden kanssa olen ollut tekemisissä) että näin todellakin on asian laita. Mutta ei ole epäilystäkään mielessäni että jotkut filtterit jotka aikaisemmin tukahduttivat sivustoani ja alt-media sisältöä yleisestikkin poistettiin. Jee, piste alt-media totuudelle, eix je.
Jospa todellakin, ei , uskon että näkemämme on oikeasti YouTube- ja muiden teknologiayritysten pyrkimys varmistaa tiettyjen näkemysten, jotka kyseenalaistavat virallisen Covid-19 -tarinan, laaja levittäminen jotta heillä olisi tekosyy siirtyä eteenpäin online-puhdistuksessa, luultavasti kriisin toisen (tai kolmannen, neljännen tai viidennen ...) aallon aikana.
Teoriani on että meitä ollaan valmistelemassa "tappavalle seuraavalle aallolle", ei vain viruspandemialle vaan myös "tappavalle infopandemialle" ja tämä äkillinen salaliittoteorioiden kukoistaminen on tekosyy kaiken sellaisen tiedon puhdistamiseen joka ei tue virallista hallinnon linjaa pandemiasta.
Ajattale sitä informaatiosodan false flagina: Puske kaikenmaailman "salaliitto" materiaalia, hyvin perustellusta täysin naurettavaan, jotta se on hyvin ihmisten mielissä. Sitten, kun kipu syventyy ja hommat menevät prinkkalaan, salaliittoteorioitsijat ovat syntipukkeja (kuten protestoijatkin) "vääräntiedon" levittämisestä.
Olemme jo nähneet tämän narratiivin toteutuvan. Sosiaalisen median jättiläiset ovat jo sitoutuneet "torjumaan petoksia ja väärää tietoa", koskien Covid-19:a ja YouTuben toimitusjohtaja Susan Wojcicki on juuri linjannut tismalleen mitä he tarkoittavat "petoksilla ja väärällä tiedolla", nimittäin kaikkea mikä sotii WHO:n lausuntoja vastaan.
Henkilökohtaisesti aion ottaa kaiken hyödyn irti tästä lyhyestä aikajanasta tavoittaa niin monta kuuntelijaa kuin mahdollista, mutta en elättele harhaluuloja että totuuteen perustuvan tiedon levittäminen sosiaalisen median alustoilla jatkuu kauaa. Kuten ennustin "New World Next Year 2020" ohjelmassa niin tästä tulee vuosi jolloin internet sellaisena kun sen nyt tunnemme tulee loppumaan.
3. Kiina tullaan syyllistämään.
Eikö ole hassua että vain muutama viikko sitten oli kielletty ajatusrikos edes ehdottaa että tämä Coronavirus voisi jotenkin olla yhteydessä Wuhanin 4-tason viruslaboratorioon ja nyt tämä tuntuu olevan median pää narratiivi. Mistä luulet että tämä johtuu?
Minäpä kerron: Sen takia että tämä on kolmas maailmansota.
Mikäli tämä kulostaa tutulta, se johtuu siitä että se on tismalleen mitä kirjoitin viimekuussa. Tiedän että olette kuulleet minun sanovan sen ennenkin mutta se on syytä toistaa: Tulevaisuuden historioitsijat saattavat viitata suureen "Coronakriisiin 2020" ensimmäisenä yhteislaukauksena kolmanteen maailmansotaan.
Kuten myöskin olen sanonut, nuo historioitsijat olisivat väärässä. Ainakin olettaen että he kirjoittavat pintatason 2D shakkiversion kolmannesta maailmansodasta. Sen jossa on mukana "Kiina" vs "USA" Kuten kirjoitin tänne viimekuussa, WW3 on jo matkalla ja se on sotaa ihmisyyttä vastaan oligarkkien, jotka haluavat hallita meitä johdolla. Mutta voimme olla varmoja että jos ja kun nuo oligarkit päättävät todella syöstä maailman kaaokseen ja päästää sodan koirat irti, harhaanjohtajat käyttävät tuota "Coronavirus oli bioase" narratiivia oikeuttamaan tuon sodan.
Sanasota on jo alkanut. Kiinan ulkoministeriön edustaja Zhao Lijian on jo ottanut esille mahdollisuuden, että Yhdysvaltain armeija toi viruksen Wuhaniin viime lokakuun sotilaskisojen aikana. Vastineeksi senaattori Tom Cotton ehdottaa, että virus on vuotanut kiinalainen bioase, väite, jota toistetaan nyt kovasti Amerikan valtamediassa.
Nyt, useita oikeusjuttuja on käynnissä joissa teoria on se että tämä oli Kiinalainen bio-ase ja Kiinan hallinto tulisi saattaa vastuuseen kaikista vahingoista joita Corona on aiheuttanut mukaanlukien maailmantalouden romahtaminen (yhden syytteen viileä arvio n 20 biljoonaa dollaria) Luonnollisesti, kukaan ei odota että Peking maksaisi (tai edes pystyisi maksamaan) oikeuden määräyksestä tuollaista summaa, mutta jos tällainen tuomio joskus julistetaan, voi olla varma että Trumpin suossa asuvat Kiinahaukat saisivat tuulta purjeisiinsa.
Miljoonannen kerran, jokainen tällainen Kiina vs USA sota on rajattu ja manipuloitu konflikti, aivan kuten Neuvostoliitto vs USA konflikti 1900 luvulla. Mutta menetetyt elämät olisivat enemmän kuin totta.
Voit olla varma siitä että viimeistä sanaa Pekingin ja Washingtonin välillä siitä kuka on vastuussa ei ole vielä sanottu.
4. Oikeat bio-aseet odottavat siivillä.
Bio-aseista puhuttaessa ei pidä sulkea pois mahdollisuutta että olemme tekemisissä sellaisen kanssa. Itseasiassa on painavia syitä uskoa näin olevan ja teorian huoleton hylkääminen on helposti debunkattavissa epätieteellisenä hölynpölynä.
Jälleen uusi mielenkiintoinen johtolanka muiden joukossa on tullut esiin Li Lanjuan työssä Zhejiangin yliopistossa, joka nyt raportoi 30:stä eri variaatiosta SARS-CoV-2 virusta. Jotkut näistä viruksista, mukaan lukien Euroopassa ja New Yorkissa kiertävät, kykenevät tuottamaan 270 kertaisen viruskuorman verrattuna heikompiin kantoihin. Tutkimus myös paljasti yhden tutkittavan epätavallisen tautikehityksen:
Tutkijat löysivät myös kolme peräkkäistä muutosta, joita kutsutaan tri-nukleotidimutaatioiksi 60-vuotiaalla potilaalla, mikä oli harvinainen tapahtuma. Yleensä geenit mutatoituvat yhdessä paikassa kerrallaan. Tämä potilas vietti yli 50 päivää sairaalassa, paljon pidempään kuin muut Covid-19-potilaat, ja jopa hänen ulosteensa olivat täynnä tarttuvia viruksia. Ota tämä tutkimus ja kaikki muukin mitä kuulet tästä viruksesta hyppysellisellä suolaa, mutta jos totta, se todellakin lisää mahdollisuutta että olemme tekemisissä muun kuin luonnollisesti syntyneen viruksen kanssa.
Oli miten oli, tiedämme että jokainen varteenotettava sotilasmahti on panostanut valtavat määrät rahaa kehittääkseen kaiken näköisiä kemiallisia aseita. Virallisesti nämä tutkimukset ovat aina suoritettu puolustuksellisiin tarkoituksiin. Loppujen lopuksi, jos emme kehitä tällaisia aseita niin kuinka pystymme puolustautumaan niitä vastaan...ymmärräthän, jos vihollinen myös kehittää niitä? (älä mieti tätä liikaa)
Tottakai,Corbett Reportin kuuntelijat tietävät paremmin. Totuus on että biologisen sodankäynnin ohjelmia käydään myös hyökkäystarkoituksiin. Fakta että Amerikkaa loppusyksystä 2001 terrorisoinut Anthrax oli peräisin Fort Detrickistä on vain yksi osoitus että näitä ohjelmia on käynnissä. Hitto, "the Project For A New American Century" pisti etniset bioaseet toivomuslistalleen "Rebuilding America's Defenses" dokumentissa (sivu 60)
Surullinen totuus on, että mahdollisuus bioaseen vapauttamiseen ja väistämättä, käyttämiseen bioterrori false flagissa vihollista vastaan, on aina ollut olemassa. Mutta nyt, kun olemme siirtymässä "terrorin ajasta" "bioterrorin aikakauteen", tästä mahdollisuudesta on tullut todennäköistä suurempi.
Joten, näillä puheilla, jätän teille tämän luut jäädyttävän havainnon: Muistatteko sen viimeisimmän "GatesNotes" jutun jonka mainitsin ensimmäisessä ennustuksessa? Tiedättehän, "ensimmäinen moderni pandemia" ? No, tässä on kuinka Bill "pandemia" Gates luonnehtii kyseistä pandemiaa päätelmissään:
"Melinda ja minä kasvoimme oppimaan että WW2 oli määräävä hetki vanhempiemme ikäpolville. Samalla lailla, COVID-19 pandemia- ensimmäinen moderni pandemia - määrittää tulevaisuuden. Kukaan joka elää läpi pandemian ei tule unohtamaan sitä ja on mahdotonta liioitella sitä kipua jota ihmiset nyt tuntevat ja tulevat tuntemaan vielä vuosikausia."
Kyllä, hän ei vain vertaa tätä "taistelua" "näkymättömän vihollisen" kanssa toiseen maailmansotaan,(kuten jokainen poliitikko ja asiantuntija näyttää tekevän nykyään) mutta hän jopa menee niin pitkälle, että kutsuu tätä pandemiaa nro I:ksi. Kyllä, " Pandemia I. " kuten ensimmäisessä osassa. Tässä on ilmeinen vihjaus siihen, että aivan kuten ensimmäistä maailmansotaa seurasi toinen maailmansota, niin myös I-pandemiaa seuraa Pandemia II.
Tällainen saa sinut ihmettelemään, mitä muuta hänellä on hihassaan, eikö vain ?
Vapaasti käännetty
Linkit lähteisiin linkin takana
https://steemit.com/news/@corbettreport ... ona-crisis
Predictions: What Will Happen Next in the Corona Crisis?