Sivu 288/362

Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)

Lähetetty: Pe Helmi 11, 2011 10:34 pm
Kirjoittaja Nanni
Marsalkka kirjoitti:
debbie kirjoitti:Minä taas uskon, että Madeleine on pudonnut alas ne portaat, jotka jyrkästi vievät alas huoneistosta. Niistähän löydettiin verijälkiä.
Onko tästä faktaa?
Olen haravoinut noita virallisia poliisin tutkintatietoja, ja ainuttakaan kommenttia niissä ei ole mistään verijäljistä portaissa.
On puhuttu että toinen noista koirista (joko se kalmakoira, tai se verikoira) olisi merkannut jonkun kujanreunusasetelman siinä asunnon lähellä. Portaissa sitä ei ollut.

Mä olen henk. kohtaisesti (ivf lapsen äitinä) sitä mieltä että edes lääkärivanhemmat eivät missään nimessä tahtoisi lapselleen tällaista loppua, siis meinaan että jos lapsi olisi kuollut, olisi heillä ennemminkin ollut aikaa kehitellä tarinaa kuolemasta aamuun saakka, jos joku vahinko olisi sattunut ja Madeleine siksi kuollut.
Ja uskon että Gerryn jälkeen käynyt (oliko se Matthew Oldfield) ei nähnyt Madeleinea, siis ei katsonut edes koska oli huonossa kulmassa ovelta katsottuna. Ja näin ollen kaappaaja olisi saanut aikaa pakoon niinkin paljon kuin 21.05 lähtien kun Gerry oli tarkistanut lapset.
Hänhän sanoi huoneen olleen jotenkin valoisa. Olisiko nuo verhot sitten silloin jo olleet auki.
Myöskin on ollut puhetta vaaleasta naisesta joka on nähty noiden verhojen ulkopuolella pälyilemässä.
Tämän löydön tein vasta hetki sitten tuolta paperista, mutta hukkasin sen samantien.

Poliisithan saapuivat paikalle vasta lähellä keskiyötä, jolloin esim. espanjan rajalle olisi ollut aikaa matkustaa jo melkein 3 tuntia.

Eli en usko vanhempien syyllisyyteen, jos se nyt ketään kiinnostaa enää tässä vaiheessa.

Muuten häiritsee ihan kauheesti, välillä puhutaa McCanneista, kuitenkin Kate on ainakin tutkimusten alussa ollut Healy, onko siis nyt toisin? Vai onko hän edelleen Healy?

Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)

Lähetetty: La Helmi 12, 2011 7:31 am
Kirjoittaja Marsalkka
Niinpä. Lapsia kuolee tapaturmaisesti. Eivät vanhemmat olisi tässä tapauksessa menettäneet töitään tai saaneet älyttömiä sanktioita, jos lapsi olisi kaatunut rapuissa ja kuollut.

Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)

Lähetetty: La Helmi 12, 2011 7:39 pm
Kirjoittaja lukutoukka
Jos olisi vietykin Espanjan puolelle, niin vanhemmat kyllä tietävät, ketkä veivät ja miksi veivät. Vanhemmat ovat valitettavasti vastuussa tässä tapauksessa. Vaikka kyllä ne koirien vainut toimivat ja kuollutta Madeleinea on pidetty huoneistossa ainakin jonkin aikaa ennen lopullista sijoituspaikkaa.

Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)

Lähetetty: La Helmi 12, 2011 8:13 pm
Kirjoittaja Marsalkka
lukutoukka kirjoitti:Jos olisi vietykin Espanjan puolelle, niin vanhemmat kyllä tietävät, ketkä veivät ja miksi veivät.
Onko tästä faktaa?
Vanhemmat ovat valitettavasti vastuussa tässä tapauksessa.
Millä tavalla vastuussa? Mitä he ovat tehneet?

Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)

Lähetetty: La Helmi 12, 2011 8:29 pm
Kirjoittaja debbie
Marsalkka kirjoitti:
debbie kirjoitti:Minä taas uskon, että Madeleine on pudonnut alas ne portaat, jotka jyrkästi vievät alas huoneistosta. Niistähän löydettiin verijälkiä.
Onko tästä faktaa?
Voi olla, että se oli vain spekulointia. Kuitenkin täälläkin oli linkki kuvaan portaista, jotka johtivat huoneesta pihalle, siis niistä jyrkistä kiviportaista. Niissä näkyi verijälkiä. Ilmeisesti eivät sitten olleet Maddien, tai sitä ei pystytty todistamaan. Jäi vain vahvasti tuollainen mielikuva.
Tuo on kuitenkin se teoria, johon tällä hetkellä uskon.

Ja vanhemmat ovat syyllisiä oli tapahtunut sitten mitä tahansa. Noin pieniä lapsia ei jätetä yksin yöllä eikä päivällä, ilman valvontaa, vieraalla alueella, vielä ovi auki lukosta.

Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)

Lähetetty: La Helmi 12, 2011 8:55 pm
Kirjoittaja Nanni
Siihen heitteillejättöön (vaikkakaan englannin laki ei sitä siksikään laske) he ovat syyllisiä, ja varmasti miettivät sitä lopun ikänsä, mutta missään ei ole todisteita, että he tietäisivät siitä kuka on vienyt Madelenine ja minne, siitä olen varma.
Oletteko te spekuloijat oikeasti muka lukeneet viralliset paperit? Vai miten olette päätyneet näihin syytöksiin vanhempien osallisuudesta?
Meinaatteko oikeasti, että nuo vanhemmat lietsoisivat lisää vettä julkisuusmyllyyn jos olisivat tämän takana? Ja oletteko sitä mieltä että kukaan joka ei ikinä ennen ole käynyt tuolla, pystyisi "loppusijoittamaan" oman lapsensa jonnekkin niin ettei edes koirat sitä löydä?

Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)

Lähetetty: La Helmi 12, 2011 9:13 pm
Kirjoittaja debbie
Minä siis en usko, että vanhemmat tahallaan mitään olisivat lapselleen tehneet, ei heistä sellaista kuvaa saa. Mutta kun olen itse hyvin sitoutunut äitiyteen ja kasvatusalan työntekijä, niin en lakkaa ihmettelemästä tuota heidän vanhemmuuttaan siellä lomakohteessa.

Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)

Lähetetty: La Helmi 12, 2011 9:33 pm
Kirjoittaja Nanni
debbie kirjoitti:Minä siis en usko, että vanhemmat tahallaan mitään olisivat lapselleen tehneet, ei heistä sellaista kuvaa saa. Mutta kun olen itse hyvin sitoutunut äitiyteen ja kasvatusalan työntekijä, niin en lakkaa ihmettelemästä tuota heidän vanhemmuuttaan siellä lomakohteessa.

Juu, no näin on, kyllä mäkin äitinä ihmettelen tuota heidän lastenkaitsemistaan. Mutta on kuulemma brittiläisillä tyylinä tuo tarkistellaan puolen tunnin välein lapsia. Tämä puolen tunnin raja kuuluu olevan heitteillejätön raja heidän laeissaan.
Mutta itse en jättäisi lastani edes siksi hetkeksi että kävisin naapurista (asun kerrostalossa) hakemassa vaikka sokeria. En ymmärrä lainkaan minäkään noin hulttiomaista lapsista huolehtimista, mutta kyllä he varmaan siitä ovat rangaistuksensa saaneet. Eivätkä varmasti toiste tule moista tekemään.

Mutta vanhemmista ei minustakaan saa kuvaa että he olisivat tehneet lapselle jotain, tai että piilottelisivat totuutta. He vaikuttavat kyllä vilpittömiltä. Toki ensimmäisinä päivinä ovat sekavia, mutta kukapa ei olisi?

Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)

Lähetetty: La Helmi 12, 2011 11:24 pm
Kirjoittaja Crishelle
En minäkään voi lakata ihmettelemästä tuota että jätetään lapset yksin nukkumaan ja lähdetään johonkin ravintolaan :shock: Mä kun en ole itse suostunut lastani jättämään edes pihalle yksinään ja neiti on jo sen verran iso että aloittaa eskarin syksyllä!! Pistää vaan miettimään...

Voi sekin muuten olla mahdollista että Maddy on napattu ihmisten luo jotka pitää hänestä huolta ja ovat omaksi lapsekseen halunneet. Mutta miksi juuri Maddy jos tämä teoria pitää kutinsa??

Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)

Lähetetty: Su Helmi 13, 2011 10:09 am
Kirjoittaja Marsalkka
debbie kirjoitti: Kuitenkin täälläkin oli linkki kuvaan portaista, jotka johtivat huoneesta pihalle, siis niistä jyrkistä kiviportaista. Niissä näkyi verijälkiä.
Väität, että löytyy kuva niistä portaista ja portailla näkyy verta? Jännä. On mennyt ohi, vaikka olen seurannut tarkasti asiaa...
Tuoksahtaa hieman...

Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)

Lähetetty: Su Helmi 13, 2011 11:45 am
Kirjoittaja debbie
Marsalkka kirjoitti:
debbie kirjoitti: Kuitenkin täälläkin oli linkki kuvaan portaista, jotka johtivat huoneesta pihalle, siis niistä jyrkistä kiviportaista. Niissä näkyi verijälkiä.
Väität, että löytyy kuva niistä portaista ja portailla näkyy verta? Jännä. On mennyt ohi, vaikka olen seurannut tarkasti asiaa...
Tuoksahtaa hieman...
Niin, saattaa olla, että minulla on asiasta väärä muistikuva, sillä en löytänyt ko. kuvia ainakaan vielä. Löysin vain kuvat verijäljistä huoneistosta.
Joskus ihmisen mieli toimii niin, että kun kuvio ei ole ihan O eikä noin auki kuin C niin se vetää nuo päät kiinni toisiinsa. Eli mieli muokkaa keskeneräistä valmiiksi.
Myönnän siis, että saatan muistaa väärin, kunnes toisin todistan. :mrgreen:

Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)

Lähetetty: Su Helmi 13, 2011 1:27 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Tai oikeastaan verijälkiä niissä rapuissa ei ole kunnes toisin todistat.

Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)

Lähetetty: Ma Helmi 14, 2011 2:47 pm
Kirjoittaja lukutoukka
Marsalkka kirjoitti:
lukutoukka kirjoitti:Jos olisi vietykin Espanjan puolelle, niin vanhemmat kyllä tietävät, ketkä veivät ja miksi veivät.
Onko tästä faktaa?
Vanhemmat ovat valitettavasti vastuussa tässä tapauksessa.
Millä tavalla vastuussa? Mitä he ovat tehneet?
Mitä eivät olisi tehneet tai jopa jättäneet tekemättä? Huoletonta vanhemmuutta; hankitaan lapsi leluksi tai näyttelyesineeksi. Ei ole lapsen vika, jos vanhemmat sattuvat rahoittamaan elämäntapaansa hieman lain kirjaimen sivuitse tai sanoisinko täysin lain kieltämillä tavoilla. Onhan vanhempienkin saatava harrastaa tennistä ja golfia. Vapaa-ajan on myös riitettävä kaikkiin harrastuksiin, joten työntekoa täytyy rajoittaa, :( ja onhan se kotiapukin välttämätöntä, jos on sattunut hankkimaan vielä vähän hulppeamman talonrötiskön, jossa neliöitä riittää.

Laaja kaiken kattava ystäväpiiri voi auttaa löytämään rahanansaitsemistapoja, joita tavallinen pulliainen ei heti olisi tullut ajatelleeksi. Kun toiminta on tarpeeksi korkeatasoista ja sisältää monenlaista sisäpiiritietoa ja -tuttavaa, niin eihän siinä voi jäädä kiinni. Ei muuta kuin peilin eteen harjoittelemaan sopivia repliikkejä ja ilmeitä mediaa varten. Poliisit toisinaan yrittävät häiritä toimintaa, mutta yleensä ne saadaan kuriin ministeritason liitännöillä. Kirjojen kirjoittajat kuitenkin on haastettava toisinaan jopa oikeuden eteen, että rahavirrat pysyvät vuolaina. :(

Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)

Lähetetty: Ma Helmi 14, 2011 9:27 pm
Kirjoittaja Nanni
lukutoukka, olet kyllä melkoisen varma näistä argumenteistasi.
Pidät niitä ehkä omassa päässäsi hyvinäkin ratkaisuina, mutta aina ei vain ole noin mustavalkoista kuin ajattelet.
Vanhemmat on kyllä ihan normaaleja, kuka tahansa menee sekaisin kun lapsi viedään. Olisin minäkin sekaisin tuollaisen jälkeen. Ja hehän nimenomaan tahtovat pitää jutun tutkinnan auki, eikä missään nimessä tahdo että poliisi lopettaa tutkimista. Miten sä sen selität?

Sulla taitaa olla vähän vilkas mielikuvitus. Oletko oikeasti perehtynyt aiheeseen, vai menetkö mutu-tuntumalla?

Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)

Lähetetty: Ma Helmi 14, 2011 9:34 pm
Kirjoittaja MollyMalone
Suomi on tosiaan vielä sellainen lintukoto että hellurei.

Täällä on joka viikko uutisia vanhemmista jotka ovat tavalla tai toisella pahoinpidelleet tai hyväksikäyttäneet lapsiaan, jättäneet heidät valvomatta jne. Ihan kunnon ammateissa toimivia henkilöitä. Uutisointi kattaa täällä eurooppaa hieman eri tavalla kuin Suomessa jossa uutisoidaan vain jokunen yksittäinen tapaus.

Ei minulla ainakaan ole mitään helliä tunteita McCanneja kohtaan. Lapset on jätetty yksin, sellaisilta vanhemmilta voi odottaa mitä vain.