Sivu 289/328
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Maalis 31, 2018 12:52 pm
Kirjoittaja Kissankello
Rikos
Perjantai oli odotettu ja pelätty päivä Tesomalla surmatun Petri Salosen läheisille – Lasten äiti: "Kaikki teon yksityiskohdat tulevat esille, pelkään tunteita, joita se herättää"
Tesomalla joulukuussa 2014 surmatun Petri Salosen entinen puoliso Salla Salonen joutui palaamaan perjantaina kolmen vuoden takaisiin tunteisiinsa, kun nuori tamperelaismies tunnusti surman.
Uutiset
31.03. 08.00
Kuva
Tesoman murhan uhrin tytär Wilma (vas.), ex-vaimo Salla (kesk.) sekä sisar Päivi katselevat Petrin arkistoituja cd-levyjä.
Essi Lehto
Aamulehti
Salla Salonen vastaa puhelimeen Pohjanmaalta. Hän on kylässä miesystävällään. Salonen sanoo, että sai tiedon Tesoman henkirikoksen tutkinnan uusimmasta käänteestä jo aikaisin aamulla, ennen kuin poliisi tiedotti siitä julkisesti.
–Kinnusen Jari soitti aamulla ja kertoi, että tekijä on itse ilmoittautunut.
Lehdenjakaja löysi Salosen entisen aviomiehen Petri Salosen joulukuussa 2014 surmattuna kävelytieltä Tampereen Tesomalta. Poliisi on kuluneiden 3,5 vuoden aikana suorittanut mittavaa tutkintaa löytääkseen tekijän. Se on muun muassa kerännyt dna-näytteet yli tuhannelta surmapaikan lähellä tekohetkellä asuneelta mieheltä. Tekijän sukupuoli saatiin selville surma-aseesta otetun dna-näytteen avulla.
Vuonna 1994 syntynyt mies otti torstaina poliisiin yhteyttä ja tunnusti teon.
Tapaus palasi mieleen
Soiton jälkeinen päivä on Pohjanmaalla kulunut sekavissa tunnelmissa.
–Tässä on nyt vähän niin kuin hypätty sinne kolmen vuoden taakse uudestaan, Salonen kuvailee.
Hän sanoo, että kuluneiden vuosien aikana Petri Salosen lähipiiri oli jollain tavalla oppinut elämään tapahtuneen kanssa. Luonnollisesti Salosellakin on ollut viimeisten kolmen vuoden aikana hetkiä, jolloin hän on miettinyt, kuka tekijä on ja selviääkö hänen henkilöllisyytensä koskaan poliisille.
–Toki sitä toivoi koko ajan, että tekijä löytyisi, mutta samalla sitä myös pelkäsi.
Pelko tekijän löytymisestä liittyy siihen, että tapauksen ratkeamista seuraa oikeuskäsittely.
–Kaikki teon yksityiskohdat tulevat esille. Pelkään tunteita, joita se herättää.
Salonen sanoo, että tietää tapauksesta oikeastaan vain sen, mitä lehdissä on kirjoitettu. Edes surmatun lähipiiri ei siis tiedä tarkalleen, miten henkirikos lopulta eteni.
Odotettu päivä
Salosella on mennyt oikeastaan koko perjantaipäivä tapauksen käsittelyyn. Pohjanmaalla Salosella on ollut tukenaan miesystävä, joka on osannut suhtautua parhaalla mahdollisella tavalla kumppaninsa mukanaan kantamaan kipeään muistoon.
–Hänestä en voi pahaa sanaa sanoa. Hän on paras mahdollinen tuki ja turva. Omaan tahtiini saan näitä asioita käsitellä, että mikä tuntuu hyvältä.
Sen jälkeen, kun Salonen sai aamulla tiedon tunnustuksesta, hän soitti lapsilleen. Salosella on surmatun kanssa kaksi yhteistä lasta, tyttö ja poika.
–Tekijä on syntynyt vuonna 1994. Meitä on mietityttänyt se, oliko hän joku lasten tuttu tai joku, jonka he tietävät. Lapset olivat kumpikin silloin alaikäisiä.
Aluksi läheiset ajattelivat, että tapaus selviää. Kun aikaa kului, mieleen alkoi hiipiä epäusko. Voisiko surma enää selvitä?
Nyt odotettu päivä on koittanut, mutta tunteet ovat ristiriitaiset. Kaikesta huolimatta Salonen toteaa hetkeäkään epäröimättä, että kyseessä on hyvä uutinen.
–Tässä otetaan nyt vastaan, mitä tulee. Eiköhän me tästä selvitä itsekin elämässä eteenpäin.
Kuva
Petri Salonen valokuvassa, jonka omaiset ovat kehystäneet rakkaastaan muistoksi.
https://www.aamulehti.fi/uutiset/perjan ... -200848895
PS. intergalactic, ottaisitko nämä tämänkin jutun kuvat talteen?
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Maalis 31, 2018 1:33 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Miksi epäilyllä - siis epäilty vielä tässä vaiheessa - ylipäätään oli teräase, ja vieläpä järeä sellainen muassaan? Ketkä kantaa teräasetta mukanaan ja miksi?
Mannet koska perinteet ja koska alhainen kynnys väkivaltaan ja rasistinen luonne. Mutta tekijä ei ole pahvihousu.
Hupparilla sonnustautunut pirihörhö? Joo, miksei. Omaksi turvakseen ja/tai muiden uhkailuun; ryöstö, velkojen perintää, suojaa velkojilta.
- Mutta kaltaisillaan on yleensä taustaa ja tällä ei ole.
Entä - sanotaan tämä nyt Tackleberryn kommentoinnin uhallakin ja siitä välittämättä - voisiko tekijä olla ns. maahanmuuttaja. Ei taustaa - Suomessa. Teräase näillä on usein mukana koska Suomessa on paljon rasisteja, jotka uhkaavat ja jopa kiusaavat koska erilaisuuden pelko. Ollut teon tehdessään alle 21-vuotias ja jos aa saa jutun käännettyä tapoksi, niin istuu 1/3 = max 4 vuotta.
- Karkotus uhkaa ja nyt olisi ns tuhannen taalan paikka saada jatkettua veronmaksajain varoilla suoritettavaa täysihoitoa. Sen jälkeen voi jäädä Suomeen koska muuntui homoksi ja/tai kristityksi.
Todennäköinen skenareisson on kuitenkin se, että tekijä on Suomessa syntynyt ja suomalainen.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Maalis 31, 2018 1:47 pm
Kirjoittaja Lamminsuo
Aamulehdestä poimittua vielä että,
Mies on vuonna 1994 syntynyt tamperelainen. Hän asui aivan murhan tapahtumapaikan läheisyydessä vanhempiensa luona. Hän muutti Tampereen keskustaan tapahtumien jälkeen.
Omisti useita veitsiä.
Luulisi vanhempien olleen tietoisia jos tykkää keräillä terä-aseita. Ja jotain ajatuksia tulla kun naapurissa puukotetaan hengiltä

Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Maalis 31, 2018 1:51 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Tesoman epäilty murhaaja vangittiin - kertoi poliisille polttaneensa tupakkaa uhrinsa kanssa ennen surmatyötä
Epäilty otettiin kiinni viime torstaina, kun hän itse Tampereen keskustassa koputti poliisiauton ikkunaa ja halusi tunnustaa tekonsa.

- Kuvakaappaus IL:n videolta.
- Tesoma.jpg (20.79 KiB) Katsottu 5621 kertaa
Miten varmaa on, että Tesoman surmaaja nyt löytyi? Tutkinnanjohtaja: ”DNA-näytteet vastaavat tavalla, jonka todennäköisyys on yhden suhde miljardiin”
Vuonna 1994 syntynyt tamperelainen mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä 40-vuotiaan miehen surmasta joulukuun lopulla 2014 Tesomalla. Hän oli tilaisuuteen saapuessaan rauhallinen ja pukeutunut mustaan huppariin.
Ruumiin löysi lehdenjakaja kävelytieltä varhain aamulla 29. joulukuuta.
Epäilty otettiin kiinni viime torstaina, kun hän itse Tampereen keskustassa koputti poliisiauton ikkunaan ja halusi tunnustaa tekonsa.
Poliisin mukaan tekijä tietää asioita, joita tietää vain surmapaikalla ollut ja miehestä otettu dna-näyte vastaa surmapuukosta ja tupesta otettuja dna-näytteitä.
Poliisi on kertonut, että miehet tapasivat kävelytien alussa Tesoman kauppakeskuksen jälkeen sattumalta, polttivat tupakkaa yhdessä ja jatkoivat matkaa yhdessä. Sitten epäilty tarttui puukkoon ja surmasi kesken matkan uhrin. Epäilty on kertonut kantaneensa puukkoa usein mukanaan. Motiivista poliisi on ollut vielä vaitonainen. Rikosrekisteriä epäillyllä ei ole.
Henkirikosta tutkitaan murhana.[/i]
Iltalehti
31.3.2018 klo 12.06 (päivitetty klo 12.16)
Mutta mutta...
Rikospsykologi: Useimmiten tunnustaja on juuri syyllisyyden musertama ensikertalainen - Tesoman mies silti harvinainen tapaus
Iltalehti
On näitä muutama ollut; Porvoossa, Savonlinnassa, Pohjois-Karjalassa... Sitä poliisin puhumaa "kuolinvuoteella tunnustamista" ei taida olla... Tai voi olla, että on ja tapaus on siksi jäänyt julki tuomatta koska tekijä lähti hiiliä lapioimaan.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Maalis 31, 2018 2:03 pm
Kirjoittaja Sniffaaja
Facebookissa tällä on kuva isosta kasasta puukkoja ja on töissä Rankaisijat Ry:ssä

Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Maalis 31, 2018 2:15 pm
Kirjoittaja lech
intergalactic kirjoitti:
Mies näyttää viihtyneen salilla mutta kämmenet ovat pienet, ei ole mikään rautakoura. Tai sitten vaan lösö ja huppari on numeroa liian pieni. Jonkinasteinen rambo, jos puukkoja on ollut useampia.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Maalis 31, 2018 2:24 pm
Kirjoittaja sine qua non
Aika tuhdin näköinen poika on kuvissa, kantispossulta kyllä näyttää. Varmaan tutut tunnistavat.
Alla otteita AL:n jutusta, jossa kerrotaan mm. Tesoman murhan DNA-näytteiden keräämisestä sekä Kinnusen hlökohtaisia mielipiteitä tappajasta ihmisenä.
Tutkinnassa on kestänyt pitkään, sillä puukon DNA:sta selvisi, että kyseessä on mies, mutta esimerkiksi ikähaarukkaa ei pystytty tarkentamaan. Siksi nuorimmat DNA-testatut ovat olleet 14-vuotiaita. DNA-näytteitä on kerätty vuosien ajan tesomalaisilta miehiltä ja näytteiden otto on jatkunut tähänkin asti täsmäotantana. Yli 1 000 ihmistä on tikutettu kolmen ja puolen vuoden aikana.
Täälläkin on ehdoteltu, että poliisi olisi puukosta ynnä tupesta saatujen DNA-jälkien perusteella jotenkin rajannut kohderyhmää esimerkiksi iän perusteella. No, ei ole, eikä se johdu siitä, etteikö sitä mahdollistavaa teknologiaa ole, sitä ei vain ole Suomessa käytössä. Pelkkä sukupuoli selvitetään täällä rikostutkinnassa DNA-näytteestä tekijän ns. yleisistä tuntomerkeistä. DNA-näytteen tutkintaa ja taltiointia koskeva lainsäädäntö on Suomessa aikaansa jäljessä, mutta toisaalta epäilen, että poliittisesti korrektissa nykyilmapiirissä siihen ei muutosta ole tulossakaan.
"Ei oikein kuuluisi vankilaan"
Kinnunen kertoo miehen olleen hyvin kohtelias ja toimineen hyvässä yhteistyössä poliisin kanssa. Asia on vaivannut miestä vuosia, ja nyt jokin sai miehen tunnustamaan.
–Hän oli miettinyt ja prosessoinut asiaa pitkään. Hänellä on halu sovittaa teko, ja hän haluaa sen sovittaa menemällä vankilaan. Hän on pahoillaan ja katuu tekoaan.
–Täytyy sanoa, että tällainen ihminen ei oikein kuuluisi vankilaan. Keskustellessa hän oli äärimmäisen kohtelias ja ystävällinen, Kinnunen sanoo.
https://www.aamulehti.fi/uutiset/tesoma ... -200848585
Poliisi voi tietysti kertoa julkisuuteen näkemyksensä epäillyn henkilökohtaisista ominaisuuksista. Lihavoimani kohta on kuitenkin mielestäni jo aika harkitsematon lausahdus Kinnuselta ja varsin epäsensitiivinen uhrin omaisia kohtaan: He ovat vasta saaneet tietää, että tappaja on löytynyt, mutta poliisi katsoo jo asiakseen sanoa, että hän on niin kohtelias ja ystävällinen, ettei oikeastaan kuuluisi vankilaan.
Kyllähän sen ymmärtää, että työssään kaikenmaailman vastenmielisiä ja vittumaisia taparikollisia runsaasti kohtaava poliisi mieluummin olisi suonut, että tämmöinen kissojen ja koirien kanssa haettu henkilö olisi paremmin solahtanut "normaaliin" rikollisen profiiiliin. Silti toivoisi vähän parempaa harkintaa ennen kuin käy lausumaan yllä lainatun kaltaista tekstiä toimittajalle. En nimittäin usko, että kyseessä on toimittajan tulkinta, koska se on jutussa laitettu suoraksi sitaatiksi Kinnusen puheesta.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Maalis 31, 2018 2:42 pm
Kirjoittaja Sherlock Solmu
Noinkohan Kinnunen on ihastunut tekijään? Jokatapauksessa törkeää sanoa ettei kuuluisi vankilaan. Minnes muualle ne murhaajat kuuluisi? Ei ole kovin "kohteliasta ja ystävällistä" tappaa toinen.
Ja voisiko tämän siirtää selvitettyihin, kun menen sinne alueelle koko ajan vahingossa. Vain tv-sarjoissa tulisi sellainen twisti, ettei tämä hemmo olekaan tekijä.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Maalis 31, 2018 2:43 pm
Kirjoittaja Korpisoturi
sine qua non kirjoitti:Aika tuhdin näköinen poika on kuvissa, kantispossulta kyllä näyttää. Varmaan tutut tunnistavat.
Alla otteita AL:n jutusta, jossa kerrotaan mm. Tesoman murhan DNA-näytteiden keräämisestä sekä Kinnusen hlökohtaisia mielipiteitä tappajasta ihmisenä.
Tutkinnassa on kestänyt pitkään, sillä puukon DNA:sta selvisi, että kyseessä on mies, mutta esimerkiksi ikähaarukkaa ei pystytty tarkentamaan. Siksi nuorimmat DNA-testatut ovat olleet 14-vuotiaita. DNA-näytteitä on kerätty vuosien ajan tesomalaisilta miehiltä ja näytteiden otto on jatkunut tähänkin asti täsmäotantana. Yli 1 000 ihmistä on tikutettu kolmen ja puolen vuoden aikana.
Täälläkin on ehdoteltu, että poliisi olisi puukosta ynnä tupesta saatujen DNA-jälkien perusteella jotenkin rajannut kohderyhmää esimerkiksi iän perusteella. No, ei ole, eikä se johdu siitä, etteikö sitä mahdollistavaa teknologiaa ole, sitä ei vain ole Suomessa käytössä. Pelkkä sukupuoli selvitetään täällä rikostutkinnassa DNA-näytteestä tekijän ns. yleisistä tuntomerkeistä. DNA-näytteen tutkintaa ja taltiointia koskeva lainsäädäntö on Suomessa aikaansa jäljessä, mutta toisaalta epäilen, että poliittisesti korrektissa nykyilmapiirissä siihen ei muutosta ole tulossakaan.
"Ei oikein kuuluisi vankilaan"
Kinnunen kertoo miehen olleen hyvin kohtelias ja toimineen hyvässä yhteistyössä poliisin kanssa. Asia on vaivannut miestä vuosia, ja nyt jokin sai miehen tunnustamaan.
–Hän oli miettinyt ja prosessoinut asiaa pitkään. Hänellä on halu sovittaa teko, ja hän haluaa sen sovittaa menemällä vankilaan. Hän on pahoillaan ja katuu tekoaan.
–Täytyy sanoa, että tällainen ihminen ei oikein kuuluisi vankilaan. Keskustellessa hän oli äärimmäisen kohtelias ja ystävällinen, Kinnunen sanoo.
https://www.aamulehti.fi/uutiset/tesoma ... -200848585
Poliisi voi tietysti kertoa julkisuuteen näkemyksensä epäillyn henkilökohtaisista ominaisuuksista. Lihavoimani kohta on kuitenkin mielestäni jo aika harkitsematon lausahdus Kinnuselta ja varsin epäsensitiivinen uhrin omaisia kohtaan: He ovat vasta saaneet tietää, että tappaja on löytynyt, mutta poliisi katsoo jo asiakseen sanoa, että hän on niin kohtelias ja ystävällinen, ettei oikeastaan kuuluisi vankilaan.
Kyllähän sen ymmärtää, että työssään kaikenmaailman vastenmielisiä ja vittumaisia taparikollisia runsaasti kohtaava poliisi mieluummin olisi suonut, että tämmöinen kissojen ja koirien kanssa haettu henkilö olisi paremmin solahtanut "normaaliin" rikollisen profiiiliin. Silti toivoisi vähän parempaa harkintaa ennen kuin käy lausumaan yllä lainatun kaltaista tekstiä toimittajalle. En nimittäin usko, että kyseessä on toimittajan tulkinta, koska se on jutussa laitettu suoraksi sitaatiksi Kinnusen puheesta.
Taitaa olla kiertoilmaus vihjauksille vahvasta olettamasta tekijän mt-ongelmista.
Huppari päällä tessun liikekeskuksella (keskimmäinen kuten arvelin), huppari päällä pakeni, huppari päällä kuulusteluissa.
Onkohan miehellä sopimus hupparivalmistajan kanssa.
Juurikin lähiögangsterin näköinen. Oli rekordia tai ei. Normit ei kanna ramboveistä mukanaan.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Maalis 31, 2018 2:49 pm
Kirjoittaja Korpisoturi
lech kirjoitti:Joku täällä taas mollaa muita ja pitää itseään ylivertaisena. Kannattaisi kuitenkin lukea viimeisimmät uutiset tapauksesta ja pyrkiä ymmärtämään lukemansa. Tekijä ei ole pikkurikollinen Tesomasta, pojalla on Kinnusen mukaan puhdas rikosrekisteri ja yllättävää on se, että syyllistyy näin raskaaseen tekoon ilman aiempaa historiaa.
Kinnunen ja kumppanit eivät olisi edenneet minnekään ilman tunnustusta. Harhat jostain kolmikosta voi myös unohtaa.
Jotain uutta, pliis.
Jos sinulle semantiikka on olennaisinta, niin sanotaan sitten, että rikollinen Tesomasta. Todennäköisesti tehnyt pikkurikoksia jäämättä kiinni.
Jälkeenpäin ajatellen massatestaus varmasti loi painetta mt-miehelle. Julkisuus myös.
Nyt siis ilmennyt, että kolmikko saattoi olla matkalla mt-miehen kotiin.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Maalis 31, 2018 2:59 pm
Kirjoittaja sörsse
En oikein ymmärrä miten se sopii tähän tilanteeseen, kun poliisi sanoi heti ruumiin löydyttyä, että heillä on tiedossa, että tekopaikalla on ollut uhrin lisäksi muitakin henkilöitä sillä hetkellä, kun teko on tehty? Tämän jälkeen ilmoittautuikin yksi henkilö, joka kertoi nähneensä 3 tai 4 nuorta miestä penkin luona ja tunnelma siellä vaikutti siltä, ettei kaikki ole kunnossa ja erään silminnäkijän mukaan hän näki kolmen nuoren porukan liikkumassa nopeasti kello 23.33–23.39 Käräjätörmä 4:n päädyn kohdalla, ajankohtahan sopii täydellisesti yhteen murhan tapahtuma-ajan kanssa. Lisäksi valvontakamerassa näkyy 3 arviolta 14-20-v poikaa kävelemässä rivakasti siihen suuntaan, missä henkirikos tapahtui vain minuutteja ennen teon tapahtumista. Lisäksi se Salosen tahmea liikuskelu mennen tullen tuolla kohtalokkaalla matkalla 22 asteen pakkasessa, vaikka kiire oli leffan seuraamiseen, se ei oikein natsaa tähän kuvioon. Pakkasesta siis ilmaantui täysin nuhteeton ja kohtelias yksinäinen nuorimies Petrin kanssa savuille juttelemaan ja palaksi matkaa seuraksikin ennen kuin tappoi hänet raa´asti ja jätti siihen jäätymään, kunnes kolmen vuoden kuluttua koputteli kadun laidalle pysäköityyn poliisiauton ikkunaan ja kertoi olevansa se kissojen ja koirien kanssa haettu murhaaja joten pääsiskö Kinnusen kaa palaveriin?
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Maalis 31, 2018 3:03 pm
Kirjoittaja Routalempi
Routalempi kirjoitti:Löysin Tiede-lehden vanhan artikkelin, jossa iän määritys DNA-näytteestä todettiin hyvinkin mahdolliseksi, mutta tarkkuus on plus-miinus 4-5 vuotta. Mielenkiintoinen tieto sekin, koska silloin puhutaan todennäköisemmin vain maksimi-iästä 19 vuotta. Tottahan poliisin pitää virhemarginaalikin ottaa huomioon, jolloin testataan vielä tuo plus viisi vuotta, mutta ei yhtään sen yli.
Mutta totta, iso ristiriita siinä on, jos aluksi testattavat ovat olleet huomattavasti laajempaa skaalaa, ja nyt pysytään tiukasti tuollaisten raamien sisällä. Olisiko sitten puutteellisin tiedoin lähdetty liikkeelle, jos tuo ikätiedon saaminen vaikka kestää muita yksityiskohtia kauemmin. En tiedä.
Voidaan vain toivoa lisää virallista tietoa poliisilta. Mutta tuo kuulemani vinkki oli hyvin selkeäsanainen. Testi jäi tekemättä, koska ikä paukkui neljällä vuodella yli. Sen jälkeen koetettiin sitten vielä udella vieraista sen oven takana, ja havaintoja naapurustosta. Se on tietysti hyvä asia, että käännetään kaikki kivet. Koska tekijää ei näytä tämä mediashow haittaavan, eivätkä kaverit käräytä, niin pakkohan hänet on silloin löytää ihan poliisin omin keinoin.
Edelleen viime toukokuulta. Joo, en ollut itse testattavien joukossa, mutta tämä testattava oli ihan täysipäinen ja selkeäsanainen tuttava. Ja toisaalta, poliisi oli hyvin johdonmukainen ikähaarukan kanssa. Turha sitä nyt on enää kieltää. Ehkä ikää ei määritetty heti alussa, mutta kun se oli määritetty, olisi parilla Enterin painalluksella saanut kuuman listan luotua, jossa tämä testaamatta ollut tekijä taatusti olisi ollut.
Siitä plussa tutkinnanjohtajalle, että myönsi nyt rehellisesti profiloineensa tekijän väärin, kun oletti tämän muuttaneen itsenäistymissyistä kaupungin keskustaan. Saas nähdä, napsahtaako vanhemmille pieni kakku tekijän suojelemisesta.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Maalis 31, 2018 3:20 pm
Kirjoittaja URSA
Ainakaan murhaaja ei ole järjen jättiläinen. Soittaa murhan jälkeen hätänumeroon - yli 3 vuotta myöhemmin. Ehkä hän sitten piti hätätilanteena sitä, että pääsiäispyhät olivat tulossa, ja hän olisi jälleen joutunut yksin miettimään, koska Karhu-ryhmä rynnii sisälle ovista ja ikkunoista. Luulisi tuon ikäisen osaavan soittaa poliisin numeroon tai osaavan mennä suoraan poliisiasemalle.
Onko murhaaja vähemmän murhaaja, jos tunnustaa itse tekonsa ennen kiinnijäämistä? Suhtaudun tuohon tunnustamisen syihin muutenkin kyynisesti. Aktiivimalli otettiin käyttöön ja nyt on uutisoitu ensimmäisistä työttömiin sen takia kohdistuvista leikkauksista. Kenties murhaaja on työtön ja kyllästyi Kelan tuella kituuttamiseen ja tajusi vankilassa olevan helpompaa. Tai kenties murhaaja huomasi, että olisi jo vapautumassa näihin aikoihin vankilasta, jos olisi jäänyt murhasta heti kiinni ja onnistunut saamaan pelkän tappotuomion. Ja tajunnut samalla, kuinka paljon vähemmällä pääsee istumalla vankilassa muutaman vuoden, verrattuna siihen että odottaisi kämpillä DNA-testaajien soittavan ovikelloa.
Eikö kiinalaisnaisen epäillyn surmaajan kerrottu aikoinaan olevan ruumiinrakenteeltaan roteva? Murhaajalla on mielestäni sellainen ruumiinrakenne, joka on hyvin voinut hämätä hänen ikänsä arvioimista silloin 2011, jolloin murhaaja oli jo noin 17-vuotias. Tuokin surmaaja pakeni teon jälkeen paikalta metsän kautta. Löytyykö murhaajalle sympatiaa, jos murha ei ollutkaan hänen ensimmäinen surmansa? Ja miksi murhaaja kantoi mukanaan rambopuukkoa, vaikka oli itse se, jota olisi pitänyt arvata varoa?
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Maalis 31, 2018 3:23 pm
Kirjoittaja Korpisoturi
Sniffaaja kirjoitti:Facebookissa tällä on kuva isosta kasasta puukkoja ja on töissä Rankaisijat Ry:ssä

Mikähän mahtaa olla nimi?
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Maalis 31, 2018 3:24 pm
Kirjoittaja damfin
En tiedä miten tarkkoja kuvia tuosta kolmikosta on olemassa, itse löytämistäni ei voinut sanoa juurikaan muuta kuin että kolme ihmistä siinä käveli...
Mutta tuosta tekijän kertomuksesta, kun hän kertoi kävelleensä Salosen kanssa yhdessä jonkin matkaa, ja poltelleensa tupakat yhdessä ennen puukotusta, niin entä jospa Salonen olikin yksi tuosta kolmikosta?
Eli, kolme miestä kävelee kohti uhrin löytöpaikkaa, kaksi jää penkille tupakoimaan ja kolmas poistuu, sitten näille kahdelle tulee jostain syystä riitaa jolloin tekijä puukottaa uhria ja jättää hänet kuolemaan siihen penkille paeten itse paikalta.
Tällöin voisi olla mahdollista että tuo ennen puukotusta poistunut ei tiedä itse koko tapauksesta mitään eikä välttämättä tiedä edes liittyneensä tapaukseen millään lailla, ehkä hän oli vain jokin puolituttu tekijän kanssa joka vain sattumalta osui kävelemään samaa matkaa silloin kun kolmikko tallentui valvontakameraan.