Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: To Huhti 29, 2010 2:40 pm
Sori mutta tuo on minusta ihan höpönpöpöä, että ihminen pystyisi niin tehokkaasti vaistoamaan hyökkääjän aikeet, että hän ei puolustautuisi.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Eihän ihminen pystykään vaistoamaan. Mutta se on tilanteen ollessa päällä ainoa minkä varassa toimia sen lisäksi mitä omilla aisteillaan näkee. Auerilla ei ole ollut käytettävissään kaikkea sitä tietoa mitä meillä on. Hänen on pitänyt toimia sen puutteellisen tiedon varassa jota hänellä on ollut, tehdä nopeasti omia päätelmiään ja toimia parhaaksi katsomallaan tavalla. Hän tuskin on siinä alkanut rationalisoimaan mihin seikkaan mikäkin hänen toimistaan perustuu, vaan toiminut sitä mukaa kun tilanteet ovat tulleet eteen. Sitä tarkoitan intuitiolla ja vaistoamisella tässä. Enkä väitäkään että hän on ollut välttämättä oikeassa, mutta hänellä ei ole ollut aikaa rationalisoida ja miettiä kaikkien neljän lapsen sijaintia, sitä kuka heistä on hereillä, kuinka pitkällä naapuri on, kauanko avun tuleminen kestää jos sitä pyytää mistäkin suunnasta milläkin keinolla. Hän on vain reagoinut tapahtumiin sitä mukaa kun ne ovat edenneet.Teleksi kirjoitti:Sori mutta tuo on minusta ihan höpönpöpöä, että ihminen pystyisi niin tehokkaasti vaistoamaan hyökkääjän aikeet, että hän ei puolustautuisi.
Spekulaation ovat kuitenkin esittäneet koulutuksen saaneet, kokemusta omaavat ja minua huomattavan paljon enemmän aiheeseen perehtyneet tutkijat.kalmusto kirjoitti:Kuolinhetki puhelun aikana on spekulaatiota. Lahti on hiljaa puhelun alussa ja lopussa -> hiljaisuus ei merkitse kuolleena olemista. Puhelun aikana ei kuulu mitään uber kallon räsähdystä, jonka jälkeen kaikki hiljenee, viimeisenkin oletetun iskuäänen jälkeen tulee selvä suomenkielen lause ("se jäi").hellämustapääfinnilä kirjoitti:
Häkepuhelun ensimmäiset 23 sekuntia on aivan hiljaista takkahuoneen äänien suhteen. Oletan, että murhaaja on saanut aiheutettua Lahdelle tajuttomuustilan, mutta jos näin ei ole vaan Lahti on tajuissaan, ei hän jostain syystä valita. Tämän jälkeen puhuu ja valittaa tuskissaan suhteellisen säännöllisesti, kunnes kuolinhetki tulee.
Tämä on aivan totta. Minusta on kuitenkin merkillistä, että kumpikin näistä vanhemmista reagoi jähmettymällä. Kyllä avun hälyttäminen paikalle on kuitenkin mielestäni niin itsestään selvä asia, ettei sitä hirveästi luulisi tarvitsevan miettiä näin kauhistuttavassa tilanteessa, kun joku alkaa särkeä ikkunalasia keskellä yötä. Varmasti sekunteja meneekin siihen, että sikeästä unesta heräävä tajuaa mitä tapahtuu.pohtiijamiettii kirjoitti:Mitä olisi järkevä tehdä tuossa tilanteessa, kun joku on tunkeutunut kotiin sisälle ja heiluu veitsen kanssa? Meidän on helppo miettiä rauhassa omien tietokoneidemme ääressä miten olisi järkevää toimia, onko järkevää hälyttää lapset sen kaiken keskelle mennäkseen karkuun, onko järkevää huutaa apua, onko järkevää olla kiinnittämättä tunkeutujan huomiota lapsiin, onko järkevää soittaa hätäkeskukseen vai huutaa apua jne jne jne. Helppo miettiä rauhassa kotisohvalla pulssin ollessa 55 ja adrenaliinitason normaali, ilman paniikkia.
Eikös murhaaja poistunut puhelun aikana, ainakin lapsen kertoman mukaan. Kukakohan sitten jatkoi verityötä, jollei Jukka kuollutkaan vieläkalmusto kirjoitti: Kuolinhetki puhelun aikana on spekulaatiota. Lahti on hiljaa puhelun alussa ja lopussa -> hiljaisuus ei merkitse kuolleena olemista. Puhelun aikana ei kuulu mitään uber kallon räsähdystä, jonka jälkeen kaikki hiljenee, viimeisenkin oletetun iskuäänen jälkeen tulee selvä suomenkielen lause ("se jäi").
Kävi hakemassa sorkkaraudan terassilta. Kova poika hyppimään ikkunasta edestakaisin.Dexter Morgan kirjoitti: Eikös murhaaja poistunut puhelun aikana, ainakin lapsen kertoman mukaan. Kukakohan sitten jatkoi verityötä, jollei Jukka kuollutkaan vielä
Onkohan Anneli varma, että kyseessä oli valkoihoinen, koska mustat donkkaa tykimmin.kalmusto kirjoitti:Kävi hakemassa sorkkaraudan terassilta. Kova poika hyppimään ikkunasta edestakaisin.Dexter Morgan kirjoitti: Eikös murhaaja poistunut puhelun aikana, ainakin lapsen kertoman mukaan. Kukakohan sitten jatkoi verityötä, jollei Jukka kuollutkaan vielä
Ja kun vielä on sanonut kuulustelussa, että näki hyökkääjän kasvinpiirteet n. 2-3metrin päästä kun lähti karkuun ja mies tuli perässä, Anneli käännähti ja katseet kohtasivat, jopa niin tarkasti näki, että pystyi esitutkinnassa kertomaan miehen isoista ihohuokosista.surfergirl kirjoitti:Musta kuulostaa vähän kaukaa haetulta että justiinsa puukosta saanut ihminen, joka todistaa puolisonsa murhaa intuitiivisesti tulkitsisi ventovieraan hyökkääjän ilmeet ja eleet ei-uhkaaviksi.
Mikäli tämä vanha postaus on totta (missä vaiheessa tällainen muuten tullut ilmi, ETP:läiset?):kalmusto kirjoitti: Kuolinhetki puhelun aikana on spekulaatiota. Lahti on hiljaa puhelun alussa ja lopussa -> hiljaisuus ei merkitse kuolleena olemista. Puhelun aikana ei kuulu mitään uber kallon räsähdystä, jonka jälkeen kaikki hiljenee, viimeisenkin oletetun iskuäänen jälkeen tulee selvä suomenkielen lause ("se jäi").
Okei, mistäköhän moinen äiti-tytär-keskustelunpätkähuhu sitten mahtaa olla temmattu,...Mark77 kirjoitti:Isän kuolemasta kertoi sosiaalitädit vasta kotoa lähdettyä.
Tekijän on kuitenkin pitänyt tietää, missä Lahti nukkuu ja osata hyökätä hänen kimppuunsa ilmeisen pilkkopimeässä. Ellei ole sitten jo aiemmin seurannut perhettä sivusta. Vieraitahan perheen kodissa harvoin kävi.Peräkylän Maigret kirjoitti:Tekijä lienee ollut joku mielipuoli ja motiivi saattaa kummuta hyvin kaukaa - jopa vuosikymmenien takaa kuten skitsofreenikoilla joskus. Tuona täysikuun yönä hän vaan päätti toteuttaa pakkomielteensä.