Asian ydin on, että lapsista on löytynyt väkivallasta ja pedofiliasta kertovia fyysisiä löydöksiä, jotka korreloivat sen kanssa mitä lapset ovat aiemmin kertoneet heille tehdyn.
Anneli Auer, Jens Kukka eikä vanhin tytärkään tarjonneet mitään vaihtoehtoista selitystä fyysisille löydöksille.
Mitä tulee tutkimusmenetelmiin, niin meillähän on vain hovioikeuden julkinen seloste, mihin on otetty yksi esimerkki, kun etp on noin 3000 sivua. Joku esim. Susku eli Kukan veli voi väittää mitä vaan, ainakin siihen asti kunnes etp/koko tuomiolauselma vuotaa. Ei laitteet ole niin tarkkoja että ne pystyisivät kertomaan näyttöruudulla päivämäärän ja kellonajan. Mutta kyllä ne pystyvät kertomaan ja radiologit päättelemään paljonkin löytöjen vanhuudesta. (esim. erittäin tuore, tuore, melko tuore, mediaani, hieman vanha, jokseenkin vanha, vanha, erittäin vanha (jokainen minfolainen voi laittaa näihin haluamansa päivämäärät ja vuosijaksot)). On melko selvää että on pystytty määrittelemään laitteilla esimerkiksi puolen vuoden-vuoden tarkkuuksia.
Se mitä lapset ovat kertoneet, ja kuinka hyvin he ovat voineet kertoa tietyistä ajanjaksoista, yhdistämään tiettyihin ajanjaksoihin, esim. 'hieman Turkuun muuton jälkeen', 'halloween juhlien aikaan' tai vaikka JL:n 'tuhkan sirottelua ennen' etc, luulisi olevan lapsille helppoa.
Täytyy tosin ymmärtää, että esim. eräs lapsi joka toisteli "anni, mulhaaja" - tästä lapsesta löytyi jopa 105 viiltelyjälkeä/viiltelyjälkien
aiheuttamaa tekoa, niin voi uskoa ettei lapsi ehkä ole kyennyt päivän ja kellonajan tarkkuudella määrittelemään niitä kaikkia 105 tekojälkeä.
Vielä kun ottaa huomioon että siinä on vain pelkästään ne 105 viiltelyjälkiä
aiheuttanutta tekoa. Lapsillehan tehtiin paljon kaikkea muutakin. Ei ole kovin mahdollista että lapsi pystyisi erittelemään päivämäärän ja kellonajan tarkkuudella kaikki esim. noin 400-500 eri löydöstä. Tai kymmenittäin-satoja eri tekokertoja.
Mutta se on selvää, että
hovioikeus on varmistunut ja varmistanut, että
lasten kertomukset korreloivat heille myöhemmin tehtyjen laajojen lääketieteellisten tutkimusten löytöihin.
Edelleen, etp on noin 3000 sivua, ja syytteitä oli kaksi nippua, väkivaltaisuuksista ja pedofiliasta.
Ja Anneli taikka vanhin tytär kertonut mitään vaihtoehtoista fyysisten löydöksien syntytapaa.
On kummallista muuten, että Zem täällä vielä itkee alibi/hymy -artikkeleiden perään, kun hovioikeuden julkisen selosteen perusteella tiedetään
faktaksi alibin/hymyn kirjoittaneen pelkkää valhetta. Ehkä se on yksi syy miksi hovioikeus teki perusteellisen julkisen selosteen, ja se on kai velvollisuuskin silloin kun asia on herättänyt suurta julkista kiinnostusta.
Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat sanansa sanoneet. Asiassa ei ole mitään epäselvyyttä tai riidallisuuksia. Tämä keissi ei ole ennakkotapaus. Vähemmälläkin kuin kellonajan tarkkuuksilla on ihmisiä tuomittu tässä oikeusvaltion periaatteita käyttävässä yhteiskunnassa. Korkeimmasta oikeudesta ei tule valituslupaa tippumaan.
Peikonlehti kirjoitti:
Asianajaja Miikka Hakasen järkytys on suorastaan liikuttavaa. Voi rukkaa - ei mennyt puolustus ihan putkeen ja sitä pitää julkisuudessa itkeä.
Niin. Eikä syyttä suotta. Jens Kukan asianajaja tienasi 39 000 euroa. Että kyllä sillä rahalla muutaman maksetun lauseen kertoo. Sillä 39 000 eurolla jonka hovioikeus hänelle tilitti - veronmaksajien rahoista.
(Miettikääs muuten paljonko on vaikka Tyksin henkilökunnan vuosipalkkoja.. Toisin kuin Hakasella tai Mannerilla, Tyksin henkilökunnalla ei ole mitään agendaa tai motiivia. Vain pelkästään julkinen tehtävä tehdä lääketieteellistä työtä ja raportoida siitä.)