Sivu 30/68

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Lähetetty: Ke Tammi 05, 2022 11:03 am
Kirjoittaja NoKamala
Taalasmaa kirjoitti: Ke Tammi 05, 2022 10:48 am
Porukan petturi kirjoitti: Ke Tammi 05, 2022 10:05 am Voi todeta että äpärällä on tulevaisuudessa parempi ilman päätä olevaa nisti isää !
Oliko nisti? Oma käsitykseni on, että ei.
Ei ollut nisti.

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Lähetetty: Ke Tammi 05, 2022 12:03 pm
Kirjoittaja volkanunsal
vasikointi käynnissä :twisted:

Epäillyt ovat puhuneet kuulusteluissa

Tapaukseen liittyen on siis vangittu neljä miestä, joita kaikkia epäillään murhasta.

Etenkin jengijuttujen yhteydessä epäillyt saattavat joskus turvautua niin sanottuun seinäkiistoon eli vaieta poliisikuulusteluissa täysin.

Aarnisalon kertoman perusteella tällä kertaa näin ei ole.

Kuulustelut ovat tutkinnanjohtajan mukaan lähteneet käyntiin "ihan hyvin".

– Osa epäillyistä on omalta osaltaan ihan hyvin selvittänyt sitä tapahtumien kulkua. Nyt sitten vain selvitellään, ovatko kertomukset luotettavia.

Aarnisalo ei tarkemmin avaa kuulustelujen sisältöä. Hän ei myöskään ota kantaa epäillyn henkirikoksen tekotapaan.

– En lähde kommentoimaan. Kuten sanoin, on vasta vähän aikaa sitten päästy kuulemaan viimeisimpänä vangittua henkilöä. Vaikka epäillyt kuinka olisivat vankilassa, tiedot kuitenkin leviävät, Aarnisalo perustelee vaikenemistaan.

Aarnisalo silti toteaa, että tekotapa täyttää poliisin käsityksen mukaan murhan tunnusmerkit. Tapauksessa on nostettava syyte 13. toukokuuta mennessä.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pal ... #gs.lddqix

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Lähetetty: Ke Tammi 05, 2022 12:06 pm
Kirjoittaja Salainen_Tietolähde
Normi meininki, että kaikki laitetaan toisten syyksi. Pari hängää messiin niin niistä saadaan leivottua tekijät

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Lähetetty: Ke Tammi 05, 2022 12:07 pm
Kirjoittaja Salainen_Tietolähde
Onko Lahdessa nykyjään HAMC:lla osasto?

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Lähetetty: Ke Tammi 05, 2022 12:16 pm
Kirjoittaja Kukakake
Salainen_Tietolähde kirjoitti: Ke Tammi 05, 2022 12:07 pm Onko Lahdessa nykyjään HAMC:lla osasto?
Ei ole. Ainakaan vielä

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Lähetetty: Ke Tammi 05, 2022 12:20 pm
Kirjoittaja Salainen_Tietolähde
Jari Linna kirjoitti: Su Tammi 02, 2022 5:12 pm Kun Red Roots vaihtuu virallisesti "Hells Angels MC Lahti", niin kenellä Lahdessa olisi Eikkaa enemmän meriittejä alkaa sitä johtamaan? Ääneen pohdin.
Kiitos varmistuksesta. Eli edellilsellä sivulla kerrottu satu ei pidä paikkaansa.

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Lähetetty: Ke Tammi 05, 2022 12:55 pm
Kirjoittaja Ruslan Hasbulatov
Pientä ongelmaa tulee siinä että entiset UB.n ukot ei omista prätkiä tai ei ees osaa ajaa niitä.

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Lähetetty: Ke Tammi 05, 2022 3:28 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Poliisi valottaa Lahden jengisurman motiivia: taustalla henkilökohtainen riita uhrin kanssa
Poliisin mukaan asiassa ei ole tullut ilmi, että kahden ryhmän välillä olisi laajempaa erimielisyyttä.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Aarnisalo Keskusrikospoliisista kertoo, että poliisin käsityksen mukaan teon taustalla on henkilökohtaisia asioita.
– Siltä vaikuttaa tällä hetkellä. Teko on kohdistunut nimenomaan toisen ryhmän yhteen jäseneen, joka kuoli yhteenotossa. Hän on ollut ryhmässä se, kenen kanssa asioitiin.
– Siellä on ollut selvittämättömiä asioita, mitä on menty sinne selvittelemään.
Päätyikö toinen, henkiin jäänyt uhri sivullisena tilanteeseen?
– Vähän niinkin voisi asian muotoilla, Aarnisalo sanoo.
Poliisin mukaan tapahtumapaikalla olleen toisen ryhmän jäseniä ei epäillä rikoksista.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9ce3 ... 4cd557bb33

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Lähetetty: Ke Tammi 05, 2022 4:09 pm
Kirjoittaja Rock’nRolla77
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ke Tammi 05, 2022 3:28 pm Poliisi valottaa Lahden jengisurman motiivia: taustalla henkilökohtainen riita uhrin kanssa
Poliisin mukaan asiassa ei ole tullut ilmi, että kahden ryhmän välillä olisi laajempaa erimielisyyttä.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Aarnisalo Keskusrikospoliisista kertoo, että poliisin käsityksen mukaan teon taustalla on henkilökohtaisia asioita.
– Siltä vaikuttaa tällä hetkellä. Teko on kohdistunut nimenomaan toisen ryhmän yhteen jäseneen, joka kuoli yhteenotossa. Hän on ollut ryhmässä se, kenen kanssa asioitiin.
– Siellä on ollut selvittämättömiä asioita, mitä on menty sinne selvittelemään.
Päätyikö toinen, henkiin jäänyt uhri sivullisena tilanteeseen?
– Vähän niinkin voisi asian muotoilla, Aarnisalo sanoo.
Poliisin mukaan tapahtumapaikalla olleen toisen ryhmän jäseniä ei epäillä rikoksista.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9ce3 ... 4cd557bb33
Tämä oli tiedossa heti alussa. Ei mitään reviiri sotaa tms. vaan nimenomaan henkilökohtainen riita..

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Lähetetty: Ke Tammi 05, 2022 4:37 pm
Kirjoittaja Taalasmaa
Että kuinka oli? Tänään julkaistu molemmat, sieltä vaan valitsemaan itselle mieleistä totuutta..

”Kaikkien epäiltyjen osalta ei kuitenkaan ole vielä selvää, millaiset heidän kytköksensä tarkalleen ottaen ovat.
– Kaikkien osalta sitä ei ole vielä selvitetty, kuuluvatko he jengiin, mutta sanotaan, että suurin osa kuuluu jollain tasolla samaan ryhmittymään. En voi kuitenkaan vahvistaa, että kaikki kuuluisivat, Aarnisalo sanoo.”
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pal ... #gs.le9syl

”Poliisin mukaan kaikki epäillyt ovat saman ryhmän jäseniä”
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9ce3 ... 4cd557bb33

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Lähetetty: Ke Tammi 05, 2022 4:51 pm
Kirjoittaja anaboliantti
volkanunsal kirjoitti: Ke Tammi 05, 2022 12:03 pm vasikointi käynnissä :twisted:
Aarnisalo
Aarnisalo silti toteaa, että tekotapa täyttää poliisin käsityksen mukaan murhan tunnusmerkit. Tapauksessa on nostettava syyte 13. toukokuuta mennessä.
Edelleen murhan tunnusmerkit vaikka kyse on ollut henkilökohtaisista riidoista. On outoa. Jos kyseessä olisi ollut suunniteltu tappaminen niin miksi ihmeessä se tehtiin tuollaisessa jengitapaamisessa?

Kaikki merkit viitaisi impulsiiviseen tekoon, kuten se, että tekijät ovat heti myöntäneet rikoksen. Mistä siis murha?

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Lähetetty: Ke Tammi 05, 2022 6:51 pm
Kirjoittaja Puhelinkortti
NoKamala kirjoitti: Ke Tammi 05, 2022 11:03 am
Taalasmaa kirjoitti: Ke Tammi 05, 2022 10:48 am
Porukan petturi kirjoitti: Ke Tammi 05, 2022 10:05 am Voi todeta että äpärällä on tulevaisuudessa parempi ilman päätä olevaa nisti isää !
Oliko nisti? Oma käsitykseni on, että ei.
Ei ollut nisti.
Ei nisti missään nimessä.

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Lähetetty: Ke Tammi 05, 2022 7:35 pm
Kirjoittaja Jaguaari
volkanunsal kirjoitti: Ke Tammi 05, 2022 12:03 pm vasikointi käynnissä :twisted:

Epäillyt ovat puhuneet kuulusteluissa

Tapaukseen liittyen on siis vangittu neljä miestä, joita kaikkia epäillään murhasta.

Etenkin jengijuttujen yhteydessä epäillyt saattavat joskus turvautua niin sanottuun seinäkiistoon eli vaieta poliisikuulusteluissa täysin.

Aarnisalon kertoman perusteella tällä kertaa näin ei ole.

Kuulustelut ovat tutkinnanjohtajan mukaan lähteneet käyntiin "ihan hyvin".

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pal ... #gs.lddqix
Vasikointi? Liikaa taas jenkkileffoja. Kyseessä on rehellisyys.

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Lähetetty: Ke Tammi 05, 2022 7:36 pm
Kirjoittaja Jaguaari
"Ei nisti missään nimessä". Viihdekäyttäjä? :lol:

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Lähetetty: Ke Tammi 05, 2022 8:56 pm
Kirjoittaja Sairashoitaja
Jaguaari kirjoitti: Ke Tammi 05, 2022 7:36 pm
Puhelinkortti kirjoitti: Ke Tammi 05, 2022 6:51 pm
NoKamala kirjoitti: Ke Tammi 05, 2022 11:03 am Ei ollut nisti.
"Ei nisti missään nimessä". Viihdekäyttäjä? :lol:
Siis aivan saletisti oli nisti, hampaaton subunisti, siitä nyt ei saatana mihinkään pääse. Akkoja hakkaava subupalan eteen mitä tahansa tekevä nisti. Tai no, ei tee enää. Kai se johonki korvaushoitoon pääsi ni ei tarvinnu enää subun perässä juosta viimeisiä vuosia.