Viisi kuoli poikkeuksellisella matkalla Pohjois-Atlantilla – Syynä luultavasti ”käsittämättömän nopea tapahtuma”
Paloja kadonneesta sukellusveneestä löytyi merenpohjasta. Kaikkien matkustajien uskotaan kuolleen.
Kadonneen sukellusveneen paloja löytyi torstaina merenpohjasta Titanicin hylyn läheltä.
Sukellusveneen uskotaan luhistuneen sisäänpäin paineen alla.
Yhdysvaltojen merivoimat tiesivät sukellusveneen kohtalosta jo sunnuntaina.
Pohjois-Atlantilla päiviä kestänyt valtava etsintäoperaatio päättyi torstaina, kun merenpohjasta löydettiin sunnuntaina kadonneen sukellusveneen paloja.
OceanGate-yrityksen Titan-sukellusvene oli kaupallisella matkalla Titanicin hylylle. Sukellusveneeseen menetettiin yhteys sunnuntaina vain muutama tunti sukelluksen alun jälkeen.
Yhdysvaltojen merivoimien salainen kuuntelujärjestelmä havaitsi pian yhteyden menettämisen jälkeen pamahduksen, jonka uskotaan syntyneen Titanin äkillisestä luhistumisesta paineen alla. Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Wall Street Journal pian torstain löydösten jälkeen.
Merivoimat jakoi tiedon heti sunnuntaina Yhdysvaltojen rannikkovartiostolle, joka johti etsintöjä. Suuren mediahuomion kerännyt etsintäoperaatio jatkui kuitenkin sillä oletuksella, että matkustajat saattaisivat olla elossa, koska ääntä ei voitu pitää ratkaisevana todisteena. Etsintäaluetta rajattiin merivoimien havainnon perusteella.
Etsintäoperaatio taisteli aikaa vastaan turhaan
Kadonnutta sukellusvenettä ohjasi OceanGaten perustaja ja toimitusjohtaja, Stockton Rush. Muut matkustajat olivat ranskalainen Titanic-asiantuntija, Paul-Henri Nargeolet, brittiläinen miljardööri, Hamish Harding, ja varakas pakistanilainen liikemies Shahzada Dawood sekä hänen 19-vuotias poikansa, Suleman Dawood. Lippu matkalle maksoi 250 000 dollaria, joka on noin 229 000 euroa.
Sukellusveneen etsijät taistelivat aikaa vastaan, sillä Titanin happivaraintojen uskottiin kestävän enintään torstaihin asti. Keskiviikkona toiveita herätti kanadalaisen valvontakoneen havaittua vedenalaisia ääniä, joiden toivottiin olevan lähtöisin sukellusveneestä.
Kehittyneimmät merenpohjan tutkimiseen kykenevät laitteet saatiin etsintäalueelle vasta torstaina, ja myöhemmin päivällä sukellusveneen osia löytyi hylyn läheltä.
Illalla rannikkovartioston tiedotustilaisuudessa kontra-amiraali John Mauder kertoi, että aluksen jäänteet viittaavat imploosioon, eli sukellusveneen äkilliseen luhistumiseen sisäänpäin vedenpaineen alla, uutisoi AFP. CNN:n haastatteleman Floridan yliopiston professorin Aileen Maria Martyn mukaan imploosio on käsittämättömän nopea tapahtuma, ja alus on luhistunut kokoon millisekunnin murto-osassa.
– Lukuisista tavoista, joilla voimme menehtyä, imploosio on kivuton, Marty arvioi.
Viranomaisten mukaan merenpohjasta löytyi sukellusveneen peräkartio sekä painerungon etu- ja takapäät. Menehtyneiden jäännöksiä tuskin pystytään keräämään CNN:n mukaan.
Monikansallinen etsintäoperaatio lopettaa työnsä hiljalleen, mutta muutama kauko-ohjattava kulkuneuvo jää todennäköisesti keräämään todistusaineistoa merenpohjasta.
Lukuisat tahot menehtyneiden perheistä Yhdysvaltojen presidenttiin ovat esittäneet surunvalittelut tapahtuneesta.
Mikä tapahtumassa kiinnosti?
Kadonneesta sukellusveneestä syntyi viikon aikana mediaspektaakkeli, jossa kaivettiin jokainen mahdollinen yksityiskohta tapahtuneen ympäriltä. Tutkinnan kohteeksi jää varmasti, tapahtuiko imploosio OceanGaten laiminlyötyä turvallisuuskysymyksiä sukellusveneen kehittämisprosessissa, kuten on uutisoitu.
Titanic-symboliikan rinnalla etenkin kadonneiden henkilöllisyydet kasvattivat tapahtuman uutisarvoa. Toisaalta päiviä kestänyt valtaisa mediahuomio on herättänyt myös kritiikkiä.
Viisi miestä, jotka maksoivat neljännesmiljoonan päästäkseen vaaralliselle matkalle Atlantin pohjaan, saivat mittavan pelastusoperaation ja medianäkyvyyden, kun taas viime viikolla satoja henkiä vaatinut veneturma Välimerellä jäi useassa mediassa täysin huomioimatta.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/484 ... 9d27643cdb
Millisekunnin murto-osassa, on todellakin kivuton lähtö. Huhhuh. Silmänräpsäyskin taitaa viedä pidempään.