Telebaarin "kirvesmiehelle" 4v tapon yrityksestä
Lähde:
https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahe ... eb14b8a5a5
Julkaistu 10.2.2021 16:30
Kouvolalaiselle miehelle neljä vuotta vankeutta tapon yrityksestä – Kirveellä ja puukolla aseistautunut mies kävi toisen kimppuun Eskolanmäen Telebaarilla
Tekijän on maksettava yli 16 000 euroa korvauksia. Tuomio ei muuttunut hovioikeudessa.
Kouvolalainen, vuonna 1986 syntynyt Joni Albert Tyviö on tuomittu neljäksi vuodeksi vankeuteen tapon yrityksestä. Teko tapahtui heinäkuussa 2020 Telebaariksi kutsutussa julkijuopottelupaikassa, joka sijaitsee metsikössä Eskolanmäessä.

- Telebaari.jpg (82.1 KiB) Katsottu 6468 kertaa
Viranomaiset ovat purkaneet Eskolanmäen Telebaarin useaan kertaan, mutta sinne on aina tuotu uusia kalusteita. Joskus ulkopuoliset ovat tehneet siellä vahinkoa. Arkistokuva vuodelta 2018. Kuva Sonja Ovaskainen.
Kymenlaakson käräjäoikeus antoi teosta tuomion viime vuoden syyskuussa. Itä-Suomen hovioikeus vahvisti sen keskiviikkona.
Aseet mukaan välienselvittelyyn
Tyviö ja hänen uhrikseen joutunut mies olivat ennestään tuttuja. Tapahtumissa oli osallisena myös nainen, jonka kanssa molemmat miehet olivat aiemmin seurustelleet.
Tyviön asuntoon oli aiemmin tyhjennetty jauhesammutin, mistä hän oli epäillyt ensin naista ja sitten miestä. Kolmikon välisistä tekstiviesteistä on selvinnyt, että Tyviö oli tapon yritystä edeltävänä yönä pyytänyt toista miestä tulemaan aamulla Telebaarille selvittämään asioita. Mies oli suostunut ja uhannut viestissä Tyviötä selkäsaunalla.
Tyviö oli oikeudessa kertonut nähneensä läheisen asuntonsa ikkunasta Telebaarilla miehen ja naisen lisäksi kaksi muutakin miestä ja arvioineensa näiden tulleen avuksi pahoinpitelemään häntä. Hän oli ottanut mukaansa pelotteeksi puukon ja retkikirveen.
Isku olisi voinut tappaa
Tyviön ja uhrin kertomukset tapahtumista Telebaarilla olivat ristiriitaisia. Tyviö oli kertonut miesten liikkuneen hyökkäävästi häntä kohti, jolloin hän oli hyökkäystä torjuessaan tullut haavoittaneeksi tuntemaansa miestä. Uhrin mukaan Tyviö oli heti paikalle tultuaan käynyt hänen kimppuunsa ilman varoitusta.
Käsikähmän aikana Tyviö oli lyönyt miestä teräaseella useita kertoja. Hän oli heilauttanut kirvestä kohti uhrin päätä, mutta tämä oli onnistunut torjumaan iskun kädellään ja saanut olkavarteensa melkein 20-senttisen haavan. Lisäksi hän sai haavoja kaulaansa, selkäänsä ja käsivarteensa ja häneltä murtui sormi.
Uhri oli tapahtumien jälkeen kärsinyt ahdistuneisuudesta ja unettomuudesta, joihin hänelle määrättiin lääkitys. Hän oli työkyvyttömänä vähän yli kuukauden.
Tyviö oli myös lyönyt paikalla ollutta naista avokämmenellä, jolloin tämä oli kaatunut ja saanut huuleensa verta vuotavan haavan.
Tilanne oli katkennut tuntemattomaksi jääneen sivullisen väliintuloon, jolloin uhri oli juossut pois paikalta ja soittanut hätäkeskukseen. Hänen seurassaan olleet kaksi miestä ovat jääneet tunnistamatta.
Mittavat korvaukset
Tyviö kiisti käräjäoikeudessa aikoneensa tappaa miestä, mutta oikeuden mielestä hänen oli pitänyt ymmärtää, että teräaseiden iskut olisivat voineet johtaa uhrin kuolemaan.
Tyviö tuomittiin tapon yrityksestä ja pahoinpitelystä neljäksi vuodeksi vankeuteen. Hänen on maksettava uhrille yhteensä noin 14 600 euroa korvauksia muun muassa kivusta, särystä, loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, sairaanhoitokustannuksista ja ansionmenetyksestä.
Tyviö velvoitettiin korvaamaan valtiolle noin 4 600 euroa uhrin asianajajan palkkioita arvonlisäveroineen. Hänen oman asianajajansa kulut, noin 6 400 euroa, maksetaan valtion varoista.
Hovioikeus säilytti tuomion
Molemmat osapuolet valittivat tuomiosta hovioikeuteen. Tyviö kiisti edelleen tappamisaikeet ja katsoi syyllistyneensä törkeään pahoinpitelyyn tai hätävarjelun liioitteluna tehtyyn törkeään pahoinpitelyyn. Uhri puolestaan halusi korvaussummaa korotettavan noin 3 000 eurolla.
Hovioikeus säilytti tuomion ennallaan. Se piti uskottavana Tyviön kertomusta paikalla olleiden miesten osallistumisesta tilanteeseen, mutta ei katsonut hänen olleen sellaisessa vaarassa, ettei teräaseiden käytöltä olisi voinut välttyä.
Hovioikeuden käsittelyyn osallistuneiden asianajajien palkkiot ja kulut, yhteensä noin 7 700 euroa, maksetaan valtion varoista.
Lisätty linkki, uutisen julkaisupvm ja uutisen yhteydessä oleva kuva kyseisestä anniskelupaikasta. Uutista lyhennetty.
-NILS-