Sivu 30/41
Lähetetty: To Marras 29, 2007 2:24 pm
Kirjoittaja Hessu52
Konsta, noista sinun mielipiteistasi koko Bodomin arvoitukseen, on minun mielestäni täysin samantekevää, koska olet puolueellinen.
Ei niitä kalastajia, enempää kuin kalojakaan ole siellä niemellä ollut.
Mikä siinä on konsta, ettei edes awa saisi sanoa mielipiteitään asioista, kuten olin tuolla aiemmin lukevinani.
Urho oli hyvä kirjoittaja, mutta liioitteli joskus tosiasioita samalla lailla kuin itse teet, joten se siitä.
Lähetetty: To Marras 29, 2007 2:37 pm
Kirjoittaja Loka
groot kirjoitti:supernova kirjoitti:
Se nyt vaan on niin että jos vaikka nissellä on muistiaukko jota on yritttänyt selitellä, ei hän olisi millään pystynyt siihen kaikkeen kun hänen olisi surmaajana pistänyt pystyä ja ehtiä.
Pitkälle perustui Urhon näkemys siihen mitä oli tapahtunut eikä niinkään nissen kertomuksiin.
Gustafsson ei olisi ehtinyt siihen kaikkeen mita surmaaja ehti, mutta surmaaja kuitenkin ehti kaikkeen siihen mita piti - paitsi tietenkin Gustafssonia itseaan han ei "ehtinyt" surmata

.
Grootin kanssa samaa hekottelen.
Edelleen odotan novan vastinetta jota aiemmin pyysin.
Lähetetty: Pe Marras 30, 2007 1:02 am
Kirjoittaja awa
Hessu52 kirjoitti:Konsta, noista sinun mielipiteistasi koko Bodomin arvoitukseen, on minun mielestäni täysin samantekevää, koska olet puolueellinen.
Ei niitä kalastajia, enempää kuin kalojakaan ole siellä niemellä ollut.
Aivan totta Hessu.
Mutta haluaisin edes kerran uskoa Gustafssonin puheisiin
Ei kai mies voi paskaa jauhaa loputtomiin - sillä hän kertoo tavanneensa miehet ja kuvailee heidät kalansaaliineen.
Kyllä ne kalastajat on siellä niemellä ollut kaloineen - vaikka kuvat on lavastettu ja APU-lehti on ne kalatkin sinne kiikuttanut.
Siis näin juuri on voinut tapahtua - satapäinen etsintäjoukko hyorii ympäri niemeä - seuraavana päivänä tai seuraavina päivinä löytyy kalat, jotka ei liity mitenkään murhiin. Kalat yhdistetään myöhemmin virheellisesti näihin kummallisiin kalastajiin, jotka Karjalainen näki niemellä.
Hymm...
Näin syntyy Gustafssonille mielikuva - jossa hän tapaa itse - ITSENSÄ - keskiniemessä - > kalavaleineen.
Kaikki tämä on tietysti vain omaa arvailuani

Lähetetty: Pe Marras 30, 2007 9:05 am
Kirjoittaja konsta
Täytyy vähän kerrata teille, Awa ja Hessu, koska ette tunnu pysyvän kärryillä. Itse olen ollut aina sitä mieltä, että kalakuva on otettu vasta myöhemmin, ehkä parin päivän päästä, mutta se on alkanut elämään omaa elämäänsä ja liitetty Karjalaisen aamuöiseen näköhavaintoon.
Sitä ei tosin tiedetä, oliko kalastajia illalla, ihmettelen vähän, jos järvellä ei olisi joitakin ollut. Eli NG:n havainnossa ei ole mitään kummallista, eikä se todennäköisesti liity surmiin millään lailla.
Suurin epävarmuus koskee Karjalaisen havaintoa. Eli näkikö hän Nissen ja Sepin, tai mahdollisesti ulkopuolisia. Tähän ei ole koskaan tullut selvyyttä.
Lähetetty: Pe Marras 30, 2007 9:25 am
Kirjoittaja teemu
Murhaviikon lopulla poliisilta tietymättömissä oli kolme paikalla ollutta miestä. Syksyllä kirjoitetussa Bodomin mysteeriossa kahta heistä on arveltu paikalla olleiden kahden pariskunnan miespuolisiksi jäseniksi, vaikkakaan se ei ole varmaa. Kolmas on jäänyt täysin tuntemattomaksi. Julkisuuteen päin tuntemattomaksi jäi myös auringonlaskun aikaan työmaalla käynyt seppä.
Ilta-Sanomat 11.6.1960 s.16
Yksikään niistä kolmesta henkilöstä, joiden on nähty liikkuvan illalla 4.6. Bodominjärven rantamilla, ei ole ilmoittautunut poliisille. Tiettävästi on kl 21 aikaan verityön tapahtumapaikoilla kuljeksinut kaksi miestä sekä 23 yksi henkilö sen läntisellä puolella.
Bodomin mysteerio 1960, s. 13.-15.
….Sekatyömies Aarne Kesseli, joka on Veston työläisiä, kertoi tulleensa 4.6.60 kello 20.00 aikaan Helsingistä linja-autolla Ritva Happonen nimisen naisen kanssa ja olivat he noin kello 21.00 lähteneet veneellä eteläisimmästä lahden pohjukasta soutamaan Oittaan kartanon rantaan, josta he olivat edelleen soutaneet noin kello 21.15 järven yli Lillnäsin niemelle. Heidän ohittaessaan tapausniemet he olivat havainneet murhaniemessä teltan ja niemen kärjessä kaksi noin 20-30 vuotiasta miestä pukeutuneina tummiin housuihin ja vaaleisiin patoihin (mahdollisesti jälempänä mainitut Aurasaari ja Iäs nimiset miehet). Palatessaan kello 22.30 jälkeen Lillnäsistä he eivät olleet kiinnittäneet mitään huomiota telttaan (ilmeisesti sen vaiheilla ei ollut näkynyt silloin mitään liikettä eikä sieltä ollut kuuluut ääniäkään).
….
Tapahtumarannalla olivat myös käyneet 4.6.60 kello 20.45 – 21.45 aikaan uimassa Paul Johannes Aurasaari, sorvari Eino Johannes Iäs sekä näiden seurassa olleet Raili ja Elina Knuutinen nimiset naiset, olivat tulleet Ifa merkkisellä autolla, jonka he olivat jättäneet hiekkakuopalle vähän ennen Oittaata. Rannalla he olivat murhaniemessä nähneet teltan, mutta kaikki oli ollut täysin rauhallista.
Bodomin mysteerio 1960, s. 14.
Kari Kaukiainen oli ollut ajelemassa polkupyörällään pitkin Oittaan rantoja noin kello 23.00, kun häntä vastaan rannasta päin oli tullut tuntematon mies, joka oli huutanut hänelle ”poika”. Miehen pituus oli ollut yli 170 mutta alle 180 senttiä, tukka oli ollut musta, taaksepäin kammattu ja kasvot olivat olleet laihat ja parrattomat. Vaatetuksena oli ollut vaaleansininen paita, siniset, kuluneet ja likaiset suorat housut tai farmarit sekä mustat puolikengät. (Kinnunen ei sovi tähän kuvaan, joten toistaiseksi ei tiedetä kuka tämä mies oli).
Poliisi ei tunnu vuonna 1960 olleen varma siitä, keitä nämä kaksi murhaniemessä nähtyä miestä olivat. Paikalliset todistajat eivät ole tiettävästi nähneet sorakuopalla Ifa-merkkistä autoa lainkaan, vaan popedoita. Voi kysyä, mitä Gustafssonin muistikuvat ovat, mutteivät ne näytä kovin paljon huonommilta, kuin osa niistä tiedoista mitkä poliisi on tutkimuksissaan alunperin saanut selville joistakin henkilöistä siltä ajalta, jolloin rannalla oli muuta väkeä.
Nopeasti katsoen näyttää siltä, että klo 21.15 niemessä nähtiin kaksi tuntematonta miestä ja teltta. Klo 21:45 uimarit poistuivat ja seurasi 45 minuutin tauko havainnoissa. Klo 22:30 niemessä ei havaittu mitään, ja kaikki on ollut rauhallista kunnes uhrit löydetiin seuraavana aamuna. Klo 13:20 lämpömittari ei noussut. Tapahtuiko jotain ratkaisevaa klo 21.45-22.30 välisenä aikana, auringon jo laskettua?
Lähetetty: Pe Marras 30, 2007 3:34 pm
Kirjoittaja Hessu52
Jos silloin jotain tapahtui, niin se on pahaksi eräälle henkilölle, sillä silloin uima ja kalareissut , syömiset hyvänyönsuukot ja toivotukset ovat niin keksittyä valhetta, että siinä onkin selittäminen, kuinka muisti onkaan tehyt todelliset tepposet.
Sen tumman laihakasvoisen miehen luulisin olleen Gusse, joka on kännissä etsinyt itselleen juttuseuraa, jos vaikka olisi saanut kenkää teltalta.
Lähetetty: Pe Marras 30, 2007 3:45 pm
Kirjoittaja teemu
Hessu52 kirjoitti: ..Sen tumman laihakasvoisen miehen luulisin olleen Gusse, joka on kännissä etsinyt itselleen juttuseuraa, jos vaikka olisi saanut kenkää teltalta.
Karjakon poika ei siis olisi tunnistanut Gustafssonia, vaikka oli jutellut tämän kanssa muutamaa tuntia aikaisemmin? Vai olisiko hän kertonut poliisille omiaan?
Alunperin KRP kuulutti miestä lehdissä, eikä suinkaan pitänyt häntä Gustafssonina.
Bodomin mysteerio (KRP, syksy 1960):
...toistaiseksi ei tiedetä kuka tämä mies oli...
Kaukiaista lienee kuulusteltu uudestaan jutun viimeisessä vaiheessa. Luulisi, että hän olisi silloin kertonut nähneensä Gustafssonin, jos oli todellä nähnyt. Onko olemassa jotain parempaa tietoa, ja jos on niin mitä?
Lähetetty: Pe Marras 30, 2007 4:48 pm
Kirjoittaja konsta
Hessu52 kirjoitti:
Sen tumman laihakasvoisen miehen luulisin olleen Gusse, joka on kännissä etsinyt itselleen juttuseuraa, jos vaikka olisi saanut kenkää teltalta.
Nisse, tuo mystinen hahmo, on liikkunut monessa eri muodossa pitkin Bodomin rantoja. Ruotsalaisen perinteen mukaan Jul-Nisse pystyy vaihtamaan hahmoaan, olemaan kahdessa tai useammassa paikassa yhtäaikaa, ilmestyy ikkunan alle vakoilemaan jouluisin.
Lähetetty: Pe Marras 30, 2007 8:43 pm
Kirjoittaja awa
Lainattua:
...Palatessaan kello 22.30 jälkeen Lillnäsistä he eivät olleet kiinnittäneet mitään huomiota telttaan (ilmeisesti sen vaiheilla ei ollut näkynyt silloin mitään liikettä eikä sieltä ollut kuuluut ääniäkään)...
Tuo on mielenkiintoinen havainto - missä telttaseurue oli. Gustafsson kertoi, että teltalta he eivät poistuneet illan aikana - muuta jos kuitenkin

Hymm.
Lähetetty: La Joulu 01, 2007 12:13 am
Kirjoittaja Sariola
awa kirjoitti:Lainattua:
...Palatessaan kello 22.30 jälkeen Lillnäsistä he eivät olleet kiinnittäneet mitään huomiota telttaan (ilmeisesti sen vaiheilla ei ollut näkynyt silloin mitään liikettä eikä sieltä ollut kuuluut ääniäkään)...
Tuo on mielenkiintoinen havainto - missä telttaseurue oli. Gustafsson kertoi, että teltalta he eivät poistuneet illan aikana - muuta jos kuitenkin

Hymm.
On mahdollista, että seurue on ollut teltassakin.
Olen jostakin lukenut, että ainakin osa olisi käynyt kioskilla ostoksillakin, tosin en muista missä näin oli kerrottu, ja pitääkö se paikkansa.
On koko seurue voinut sen verran liikkuakin siinä alueella, että ovat olleet näkösuojassa esim. siinä törmän alla rannassa istuskelemassa. Siinähän on jyrkkä törmä itäänpäin.
Joten tuosta havainnosta ei voi vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Myös tuon telttaseurueen poistuminen ja palaaminen myöhemmin illalla ja yöllä luulisi havaitun. Varsinkin jos on niin, että pojat olivat kännissä ja puhuivat ilmeisesti aika kovalla äänellä - jos niin oli. Tuo viittaa MS:n todistukseen, joka on jo osoittautunut epäluotettavaksi oikeuden mielestä, koska MS muutteli kertomustaan ja todistajat todistivat oikeudessa, että MS:n kertomus ei voinut pitää paikkaansa. Se vaikutti keksityltä myös näin ulkopuolisen mielestä.
Lähetetty: La Joulu 01, 2007 10:45 am
Kirjoittaja teemu
awa kirjoitti:Lainattua:
...Palatessaan kello 22.30 jälkeen Lillnäsistä he eivät olleet kiinnittäneet mitään huomiota telttaan (ilmeisesti sen vaiheilla ei ollut näkynyt silloin mitään liikettä eikä sieltä ollut kuuluut ääniäkään)...
Tuo on mielenkiintoinen havainto ....
Em. Bodomin mysteerion sivulta 13 otetussa lainauksessa ei esitetä mitään havaintoa teltasta tai retkeläisistä. Sen sijaan esitetään (sulkeissa) poliisin arvelu siitä, miksi havaintoa ei ole.
Lähetetty: La Joulu 01, 2007 12:36 pm
Kirjoittaja konsta
awa kirjoitti:Lainattua:
...Palatessaan kello 22.30 jälkeen Lillnäsistä he eivät olleet kiinnittäneet mitään huomiota telttaan (ilmeisesti sen vaiheilla ei ollut näkynyt silloin mitään liikettä eikä sieltä ollut kuuluut ääniäkään)...
No tämä taas kuuluu sarjaan: maa ei voi olla pyöreä, koska se minusta näyttää pannukakulta, eli jospa sittenkin......
Lähetetty: La Joulu 01, 2007 1:08 pm
Kirjoittaja groot
teemu kirjoitti:awa kirjoitti:Lainattua:
...Palatessaan kello 22.30 jälkeen Lillnäsistä he eivät olleet kiinnittäneet mitään huomiota telttaan (ilmeisesti sen vaiheilla ei ollut näkynyt silloin mitään liikettä eikä sieltä ollut kuuluut ääniäkään)...
Tuo on mielenkiintoinen havainto ....
Em. Bodomin mysteerion sivulta 13 otetussa lainauksessa ei esitetä mitään havaintoa teltasta tai retkeläisistä. Sen sijaan esitetään (sulkeissa) poliisin arvelu siitä, miksi havaintoa ei ole.
Ehkapa retkelaiset eivat olleet teltalla silloin koska olivat toisessa leirissa?
Lähetetty: La Joulu 01, 2007 1:20 pm
Kirjoittaja kukkuu
groot kirjoitti:teemu kirjoitti:awa kirjoitti:Lainattua:
...Palatessaan kello 22.30 jälkeen Lillnäsistä he eivät olleet kiinnittäneet mitään huomiota telttaan (ilmeisesti sen vaiheilla ei ollut näkynyt silloin mitään liikettä eikä sieltä ollut kuuluut ääniäkään)...
Tuo on mielenkiintoinen havainto ....
Em. Bodomin mysteerion sivulta 13 otetussa lainauksessa ei esitetä mitään havaintoa teltasta tai retkeläisistä. Sen sijaan esitetään (sulkeissa) poliisin arvelu siitä, miksi havaintoa ei ole.
Ehkapa retkelaiset eivat olleet teltalla silloin koska olivat toisessa leirissa?
Todennäköisesti juuri näin. Sinne on ilmeisesti jäänyt teltalta puuttuvia asioita. Tyhjiä pulloja, eväitä, korttipakka....
Lähetetty: La Joulu 01, 2007 1:49 pm
Kirjoittaja konsta
Jaahas, no pannukakkuteoria sitten vahvistettiin, vankoilla todisteilla.